Työ

JOB WANTED – harkkapaikka hakusessa ja Duunitreffejä

1.2.2018 Teksti: Minna / Glitz & Glam

Työttömyys, työnhaku ja työllistyminen ovat olleet viime päivien vuosien vuosikymmenien puheenaihe. Niin kauan kun olen jostain jotain ymmärtänyt, on työttömyys ollut vallitseva puheenaihe. Olin 90-luvulla koululainen, ja sen ajan lama ja työttömyys osuivat minunkin perheeseen – onneksi vain vähäksi aikaa. Nuoret vanhemmat olivat asuntovelallisia ja maksoivat hurjaa korkoa. Olen valmistunut ammattikoulusta vuonna 2002. Kaiken aikaa puhuttiin, että kun ne suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle, niin sitten on töitä mistä valita. Olen nyt 35-vuotias ja uudelleen opiskelemassa. Valmistun mitä todennäköisimmin vuoden päästä keväällä. Odotan edelleen suurten ikäluokkien eläköitymistä – niin varmasti moni muukin. En kuitenkaan valita, sillä minulla on takana pitkä työhistoria (edelliseltä vuosituhannelta asti) ja hyvin erilaisia työtehtäviä sekä monelta alalta. Minulla on mennyt ihan hyvin, mutta siitä huolimatta vähän jännittää tulevaisuus.

Minulla on pari syytä, miksi puhun työhön liittyvistä asioista tänään.

Halusin ”mainostaa” Duunitreffejä, jotka ovat tänään Kouvolassa. Duunitreffit ovat rekrytointitapahtuma, jossa työnantajat ja työnhakijat kohtaavat. Tämä on vähän niin kun nuoremmille työnhakijoille suunnattu, mutta kun tiedän, että blogini lukijoissa on nuorien äitejäkin, niin kyllä tällaisesta kannattaa mainita. Päätin sitten, että pyhitänkin koko postauksen työasioille. Olen itsekin mukana Duunitreffeillä, kuten mainoksesta näkyy. Hieman on puntissa tutinaa, kun pääsee tangokuningattaren kanssa samaan tilaisuuteen uratarinaansa kertomaan. Toivottavasti saamme inspiroitua nuoria – erityisesti niitä nuoria, jotka ovat vähän vaarassa lipsua syrjäytymisen puolelle.

Tajusin muutama päivä sitten, että olen ollut aika paljon hommissa nuoriin liittyvissä jutuissa. Syksyllä 2016 ja 2017 olin koulun kurssien kautta KOUahead-messujen tehtävissä, joka on Kouvolan 9.-luokkalaisille järjestettävät ura- ja koulutusmessut. Sitten keväällä 2017 yhdellä kurssilla teimme ryhmämme kanssa tutkimusta ja uuden konseptin suunnitelmaa Ohjaamolle, joka on nuoria ja nuoria aikuisia asioissa kuin asioissa auttava, yhden ”luukun” palvelupaikka. Näiden lisäksi olen käynyt keväällä 2017 alakoulun 1. ja 6. luokan oppilaille pitämässä some-koulutusta ja kertomassa omasta tekemisestäni. Olen avannut heille vähän someen liittyvää sekä yrittänyt myös ujuttaa medialukutaitoa mukaan sekä nostanut esiin ilkeästä kommentoinnista keskustelua. Nyt sitten olen Duunitreffeillä.

Tosiaan Kouvolan kaupungintalolla Duunitreffit 1.2. klo 14-17. Paikalla on oikeasti monta yritystä ja montaa tekijää töille haetaan. Juhlasalin lämpiössä klo 16-17 pääsee tapaamaan ja esittämään kysymyksiä vähän erilaisten ammattien tekijöiltä.

Työnhaku on oikeasti aika haastavaa nykyään. Tämä aihe koskettaa minua hyvin läheisesti tällä hetkellä. Etsin itselleni harjoittelupaikkaa kesäksi. Tarkoitus olisi löytää syventävää harjoittelua ja mahdollisesti ensi syksyn opinnäytetyötä varten työpaikka. Paikka, jossa oppisin lisää juuri siitä mitä haluan tulevaisuudessa tehdä työkseni. Paikka, josta mahdollisesti syntyisi minulle tulevaisuudessa työpaikka. Hakemuksien tekeminen on oma taiteenlajinsa. Niissä menee aikaa! Olen hyvä työhakemuksien tekijä. Tiedän sen, koska olen saanut niistä aina kehuja ja hyvää palautetta. Mutta se hyvä työhakemus vie aikaa ja resursseja. Yhtä ja samaa ei voi lähettää joka paikkaan, koska jokaisessa paikassa on omanlainen ja tyylinen rekrytointihakemus. Niihin pitää vastata uniikisti ja kohdistaa itsensä esittely juuri niihin puoliin, joita työnantaja hakee.

Mutta niitä rekrytointihakuja lukiessa meinaa kyllä alemmuuskompleksi iskeä. Moni paikka on saattanut olla opiskelijalle, mutta silti minusta tuntuu, että edellytykset ja toiveet työnantajien ilmoituksissa ovat sellaisia ettei vuosienkaan työkokemuksella niihin kaikkiin yllä. Tiedänhän minä, että käytäntö on nykyään se, että vaaditaan enemmän, kun odotetaan saavan. Tällä keinolla karsitaan ne ”turhat” hakijat. Tulee helposti ajatus, että kehtaanko edes laittaa hakemusta, vaikka tiedän ja sisäistän tämän nykyajan hengen. Olen nyt ehtinyt laittaa neljä hakemusta ja pian olisi kirjoiteltava lisää. Olen vastannut osaamistani vastaaviin työpaikkailmoituksiin. Sellaisiin, joihin ei tunnu häpeältä hakea.

Tämä hakemuksien lähettämisen jälkeinen aika on aina niin piinaavaa. Päässä pyörii kaiken aikaa, että tuleekohan edes kutsua haastatteluun? Minulla on ollut sellainen juttu, että aina jos pääsen haastatteluun, saan paikan. Viime keväänä sitten tämä putki katkesi. Hain kahteen paikkaan, pääsin molemmissa haastatteluun, sillä olin kolmen ja viiden parhaan joukossa. Ei sitten tärpännyt kuitenkaan. Vaikka sen tietää, että itsessään ei ole vikaa, vaan työnantaja haki jotain sellaista ominaisuutta, jota itsellään ei ollut, niin kyllä vaan aluksi on aika maassa. Pitää itseään viallisena ja huonona. Olen miettinyt, että miten musertavaa se on, jos et koskaan pääse haastatteluun tai jos pääset, niin ikinä ei tärppää? Miten se henkisesti hakkaa, kun kaikesta yrittämisestä huolimatta, et ”kelpaa” kenellekään? Kelpaamiselta se varmaan tuntuu, sillä itsekin olin viime keväänä vähän maissa.

Huomennahan otetaan kantaa aktiivimalliin. Itse en ole aktiivimallin kannattaja. Tiesin, että jotain työttömien kuritusta on tulossa, sillä viimeisen vuoden aikana sosiaalisessa mediassa on nostettu artikkeleita ja kolumneja, joissa kerrotaan, että töitä olisi, mutta ketään ei kiinnosta tehdä niitä. Nämä mitkään eivät ole olleet mitään tilastofaktaa, vaan lähinnä mielipidekirjoituksia. On selkeästi annettu ymmärtää, että kaikki työttömät ovat vain laiskoja lorvijoita ja yhteiskunnan loiselämiä. Kun vähänkin pysähtyy ajattelemaan, ymmärtää, että kansalle ajetaan vääristettyä käsitystä työttömistä. Ei siis ole ihme, että moni luulee, että kaikki työttömät ovat niitä veronmaksajien elättejä. Sieltähän se sitten tuli – aktiivimalli! Aika usein ennen jotain isoa muutosta on mediassa aiheita, joilla vaikutetaan meidän käsityksiin, jotta ne muutokset olisivat sitten hyväksytympiä meidän äänestäjien mielestä. En oikein enää jaksa uskoa sattumaan tässä asiassa. Työttömiä tulee joo aktivoida, mutta tässä aktiivimallissa on niin monta aukkoa ja asiaa, joita ei ole ajateltu tai ei ole edes haluttu ajatella. Ja mikä määrä niitä verorahoja tuonkin asian kehitykseen, käyttöönpanoon ja ylläpitoon menee? Mietin vain. Olisiko sillä rahalla voinut tehdä kehittävää työtä rankaisevan sijaan? Tyhjästä on paha nyhjästä. Jos töitä ei ole, niin minne ihmeeseen ihmiset menevät töihin? Se on aina niin hyvä huudella 3500 euron kuukausipalkalla, kun omakotitalon autotallissa kiiltää uusi auto. Jos ei ole koskaan elänyt toisen elämää ja tilannetta, luulee tietävänsä mitä se on, mutta luulo ei ole tiedon väärti. Se että ei koskaan ole ollut työtön, ei valitettavasti lisää tietoutta siitä asiasta. Siksi en sano, että tiedän. Sen sijaan sanon, että ymmärrän. Ymmärrän sitä, joka peräänkuuluttaa veromarkkojaan somessa ja ymmärrän sitä, joka ei vaan enää jaksaisi ottaa henkisesti turpaansa työnhaussa. Molemmat ääripäitä ja tähän väliin mahtuu monta muutakin tallaajaa. Huomasitteko, että minäkin lipsautin yleistyksen? Verorahojen perään huutelevat muutkin kuin hyvätuloiset, mutta siitä huolimatta yleistin sen hyvätuloisen käytökseksi. Yleistäminen tapahtuu niin helposti.

Loppuun haluan sanoa tsempit kaikille muille työtä tai harjoittelupaikkaa hakeville! Toivottavasti tärppää teilläkin. Itse jatkan vielä hakemuksien kirjoittelua ja jään odottelemaan, että tuleeko kutsua haastatteluihin. Jos vaikka minullakin tärppäisi syventävän harjoittelupaikan saamisessa.

Tsempit myös kaikille joita huominen lakko hankaloittaa!

Lue myös

Suosittelemme