Glitz & Glam

Vähän sitä sun tätä postaus

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Terveiset täältä sairastuvalta! Meille on kotiutunut jokin sitkeä virus, joka kaataa porukkaa yksi kerrallansa. Jännityksellä odotan, että koska on oma vuoro. Nuorimmainen aloitti jo viikko sitten, eikä edelleenkään ole tervehtynyt. Missään ei kuitenkaan näy tulehduksia, ei edes veriarvoissa. Eipä siinä sitten mitään. Odotellaan ja otetaan rauhallisesti sekä organisoidaan, kuinka arjen saisi edelleen pyörimään.

Tänään postaan sekalaisen seurakunnan postauksen. Mahdutan tähän postaukseen hiukset, Jeffree Starin ja ruotsin kielen. Miten se on mahdollista? Näköjään se on! Vaikka sain sain tämän sekalaisen postauksen kasaan, niin en sitten millään meinannut keksiä tälle postaukselle otsikkoa. Miten otsikoida postaus, jossa ei ole punaista lankaa?

Aloitetaan hoitoaineesta. Ostin syksyn kynnyksellä hiuksiin jätettävän hoitoaineen. Minähän käytän poishuuhdeltavien hoitoaineiden lisäksi hiuksiin jätettäviä. Olen käyttänyt jo vuosia, sillä pitkähiuksisena ne auttavat hiusten selvittämisessä ja kokemukseni mukaan vähentävät hiusten sähköistymistä.

Goldwellin Just Smooth -sarjan 6 Effects Serum on hiuksiin jätettävä hoito, joka antaa kuusi välitöntä vaikutusta, jotka ovat anti-frizz, kosteussuoja, hallittavuus, käsiteltävyys, sileys ja luonnollinen kiilto.

Tätä seerumiksi nimettyä hoitoainetta levitetään pyyhekuiville tai kuiville hiuksille pituuksiin ja/tai latvoille, eikä huuhdella pois. Lyhyemmille ja ohuemmille hiuksille riittää yksi painallus pumppupullosta. Mitä pidemmät ja paksummat sekä huokoisemmat hiukset, sitä enemmän tuotetta annostellaan. Minulle riittää kaksi painallusta, vaikka hiukseni ovat huokoiset ja pitkät.

Hiukset ovat välittömästi helpommat selvittää, eikä tällöin harjaaminen ole niin rasittavaa hiuksille. Hius saa kosteutta ja kiiltoa sekä sileyttä. Mutta mikä parasta, tämä hoitoaine tuoksuu niin karkille! Olen aivan koukuttunut tämän tuoksuun. Tiedättekö klassikkotikkarin Chupa Chups? Niistä se tavallinen mansikkatikkari, ei mansikka-kerma. Tämä Just Smooth -sarja tuoksuu just siltä! Ihanan karkkinen, makea ja samalla hieman kirpeäkin. Minut koukuttanut tuoksu!

Tätä karkkimaisen ihanalta tuoksuvaa hoitoainetta myydään kampaamoissa, joissa on Goldwellin tuotteet sekä kampaamotuotteita myyvissä verkkokaupoissa ja liikkeissä. En nyt sitten tiedä, että onko tämä aika uusi tuote loppuunmyyty monista verkkokaupoista, vai eikö se vielä ole ehtinyt leviämään myyntiin. Täällä Kouvolassa ainakin Lehtomäen Hius- ja Kauneuspiste myy, sillä omani ostin sieltä.

Hinnaltaan Goldwellin Just Smooth 6 Effects Serum on noin 15-20 euroa / 100 ml. Hinta riippuu niin paljon jälleenmyyjästä.

Pari päivää sitten ovelle koputettiin. Posti toi minulle RUOTSIN KIRJAN! Flexhandel on liiketalouden ruotsia. Tilauspaikka on vähän hassu. Tilasin Prisman verkkokaupasta. Tämä kurssi käynnistyi juuri ja kestää sinne huhtikuun loppuun asti. Olen aivan paineessa tämän kurssin kanssa. Vaikka otin viime syksynä preppauskurssin, en koe olevani ollenkaan valmis tähän kevään kurssiin. APUVA! Siksi päätin tilata ihan uuden kirjan lainaamisen sijaan. Kirjassa on tehtäviä, jotka ovat aika usein lainakirjoissa ja käytetyissä valmiiksi tehty. On pakko oppia sen verran, että läpäisen kurssin. Ensimmäistä kertaa osuu kohdalle kurssi, joka tulee olemaan niin haastava minulle, että hätäilen läpäisemisestä. Minulle kun tuo ruotsin kieli ei koskaan tarttunut, enkä ole sitä opiskellut tai käyttänyt vuoden 2001 jälkeen. Olen nyt sen kurssin edessä, jota olen jännittänyt sieltä opiskelujeni alusta lähtien.

Eräs toinen päivä posti toi yllätyksenä PR-lähetyksen. Ajattelin, että onpas suloinen pakkaus!

Sisältä paljastui Jeffree Starin huulipunia. Olipa kiva yllätys! En itse ole ollut ollenkaan kiinnostunut tästä henkilöbrändistä. Olen vain miettinyt, että ovatko ne meikit niin mahtavia, kun ympärillä oleva hype antaa ymmärtää. Jeffree on kuitenkin aika kova arvostelemaan… noh, ihan kaikkea ja kaikkia sekä ilmaisee mielipiteensä vähän kummallisella tavalla.

Family Collection on kokoelma Jeffree Star -brändin huulipunia, jotka ovat olleet todella kovassa hypetyksessä. Kokoelman jokainen sävy on nimetty Jeffreen perheenjäsenten mukaan, eli hän on Wifey (punainen ylhäällä), kumppaninsa Nathan (persikkainen ylhäällä) ja sitten heidän koirat vasemmalta lueteltuna: Diva (pinkki), Diamond (vaaleansininen), Delicious (rusehtava) ja Baby Daddy (nude).

Minähän iskin silmäni Deliciousiin! Myös klassinen punainen Wifey ja pinkki Diva ovat selkeästi minun juttuja. Pääsen tänään tai huomenna studiolleni kuvauspuuhiin (vihdoin!). Nappaan nämä huulimeikit mukaani, niin saan näistä sitten kunnolliset kuvat käytössä. Tuo vaaleansininen on varmasti hurja minulla!

Mutta on minulla yksi kännykkäräpsy laittaa postauksen loppuun. Tätä en kuvannut blogia varten, vaan WhatsAppsilla laitoin parikymppiselle luokkakaverilleni, joka tykkää näistä Jeffree Starin huulimeikeistä ja on kehunut niitä minulle todella paljon. Siinä on autenttinen kuva. Juuri koulusta kotiin tullut, huulipunaa testattu ja valaistus heikko illan alkaessa hämärtyä. #nofilter 😀 Ei mitään lavastettua ja pitkään puunattua tai aseteltua. Huulipunan sävy on tietenkin tuo Delicious, johon ensimmäisenä iskin silmäni.

Oikein ihanaa lähestyvää viikonloppua! Sunnuntaina taas palaan ääneen täällä Glitz & Glamissa. Nyt peukut pystyyn, että minä en sairastuisi, jotta saisin kaikkia hommiani tehtyä sekä pääsisin studiolleni kuvauspuuhiin.

X