Lifestyle

Valmistuvia asioita…

29.4.2019 Teksti: Minna / Glitz & Glam

Tänään haluan puhua vähän kuulumisistani. Aika vähän kuulumisistani postaan, kun välillä tuntuu, ettei ole mitään kerrottavaa. Nyt on! Asioiden valmistuminen ja loppuunsaattaminen sekä uusi alku ovat teemojani tänä vuonna. Tiedättekö mikä tänään menee arvioitavaksi? Viime syksynä alkanut, mutta vasta nyt valmistuva opinnäytetyöni! Kuvitan postauksen opparillani sekä eilen lakkaamillani kynsillä, joiden tarkoitus on julistaa tätä ilon päivää! Tätä päivää, jonka en vielä hetki sitten uskonut tulevan tänä keväänä.

Olen toimeenpanija. Olen ihminen, joka tekee ja puurtaa, mutta joskus väsyn. Niin minulle kävi viime syksynä. Vanhoista jo viisastuneena, vihelsin pelin poikki ja otin aikalisän. Aluksi kuvittelin ruusuisissa ajatuksissani, että joulun pyhinä valmistelisin oppariani ja lomien jälkeen käynnistäisin homman taas, kun olisin sitä hyvin valmistellut. Ja katin kontit! Minä nukuin ja lepäsin. Kun tammikuussa alkoi syyllisyys painostamaan, vaiensin sen tekemällä muita työhön liittyviä asioita. Aloin hiljakseen toipua, mutta opparistani oli tullut minulle iso mörkö. Pelkäsin sitä. Minulla oli homman alkaessa tavoitteena saada arvosana 4. Kun tuntui, että rahkeeni eivät nyt meinaa riittää niin haastavassa tutkimuskysymyksessä siihen, välttelin aihetta. Mutta eihän sinne komeroihinsa mitään piilotettua saa. Kyllä ne uniin tulee ja herättää keskellä yötä, vain muistuttaakseen, että et ole vieläkään tehnyt asian eteen mitään! Pulssi, joka lyö 150 aamuyöstä, ei tunnu kivalle. Vastuuntuntoisuus on välillä raskas luonteenpiirre, tiedätte varmasti.

Mutta nyt ollaan sittenkin tässä! Tänään vielä viilaan, mutta joskus illalla tämän sitten palautan arviointiin. Reilu 60 sivua, joista vain 2 on liitesivuja. Lähteitä on niin paljon, että ne menevät 4. sivulle. Sisällysluettelo on 2 sivua. Sen piti olla valmis palautukseen 31.1. Nyt se onkin 29.4. Kolme kuukautta olin tekemättä mitään. Toki, ajatustasolla tein työtä, vaikka mitään konkretiaa ei syntynyt.

Kuten otsikosta näkee, en sitten ryhtynyt ihan helppoon työhön. Aiheeni lähti hyvin höttöisestä, pilvissä leijailevasta, josta on prosessin aikana muovattu konkretiaa. Välillä tämän prosessin aikana olen katunut, että en valinnut aiheekseni some-strategiaa nappikaupalle tmv. Lähdin sitten työhön, joka on niin abstrakti, että tulee todella ymmärtää, mistä on kyse, jotta voi asioita konkretisoida. Mutta tässä se nyt on. Mun osoitus omasta asiantuntijuudestani. Jännittää niin pirusti! Tiedän, että pääsen läpi, ja uskoisin saavani sen kolme arvosanaksi, mutta aina on riski, että luulee itsestään liikoja.

Maaliskuun 11. päivä jatkoin opinnäytetyöni tekoa. Päätin, että kyllä minä tämän nyt runnon valmiiksi, enkä enää pidä sitä arvosanaa niin tärkeänä. Kolmonen riittää. Ei se minua tyydytä, mutta se riittää. Kun loin aikatauluni uudestaan, näytti kieltämättä kiireiseltä, mutta päätin ehtiä – ja minä ehdin! Tänään opinnäytetyö menee palautukseen, viime viikolla kävin kypsyysnäytteessä ja sain viikonloppuna kaksi opponointia tehtyä toisten opinnäytetöistä.

Perjantaina on seminaari, jossa esittelen aiheeni. Kutsuin myös tulevan työnantajani katsomaan esityksen. Olen tosiaan allekirjoittanut työsopimuksen. Aloitan työt Digital Marketing Specialistina elokuun alusta. Saan siis kesän chillailla lasten kanssa. Elokuussa mies jää kesälomalle, lapset menee kouluun ja minä aloitan työt. Onneksi meillä on kesäkuussa yhteinen miniloma. Lähdemme koko perhe Kreetalle valmistumisen kunniaksi. Erilainen juhannus tulossa.

Mutta sitä ennen, minä valmistun! Olen kalenteriin merkannut, että 9.4. on tutkintotodistuksen hakemisen. Se tarkoittaa sitä, että 31.5. saan tutkintotodistuksen. Vastahan minä valmistauduin valintakokeisiin. Siitä on kolme vuotta. Nyt olen valmistumassa… vähänkö on siisti fiilis! En voi sanoa, että tämä olisi ollut kevyttä ja helppoa. Ei ole ollut. Ensin pelkäsin, että en pääse kouluun, sitten pelkäsin, että en pärjää opinnoissani. Oli välillä pelkoa, että ruoskin itseni loppuun ja terveydessäkin näkyi huonoja merkkejä, kun nukuin liian vähän ja kaikki muukin oli huonosti. Nyt kuitenkin taakse katsoessa, minähän olen pärjännyt ja kohta valmis uusiin tuuliin. Uusi elämä odottaa! Kirjoitan nyt kuitenkin varmuuden vuoksi ylös, että nyt ihan heti en lähde opiskelemaan. Nyt pitää tasoittaa ja välillä pitää olla tasaista ja ehkä vähän tylsääkin. Se sopisi minulle oikein hyvin vaihtelun vuoksi.

Tällaista minulle kuuluu. Nyt on pakko lopettaa postaukseni tähän, sillä opparin viimeistelyt odottavat. Tänään minä sen palautan ja illalla sihautan sen kunniaksi. Olkoot maanantai! Opiskelijaelämä nyt vaan on tällaista! Sitä juhlitaan viikollakin. Huomautan, että tuossa oli vahva sarkastisuus. Nyt fiilistelen ja kuvittelen itseni siemailemassa skumppaa, todellisuudessa avaan olutpullon ja nukahdan sohvalle kahden hörpyn jälkeen. Kuulostaako tutulle?

Ei, kun täytyy minun vielä loppuun mainita, että Glitz & Glamin ilmeeseen tuleva uudistus myös valmistuu pian. Opiskelujeni valmistumisen yhteyteen haluan juhlistaa valmistuvia asioita sekä muutoksien tuulia. Glitz & Glam ei lopu, ei muuta, eikä tavallaan muutu, mutta onhan tässä jonkinlainen rituaali tehtävä, kun ns. virallisesti heitän hyvästit ammattimeikkaajan uralle ja astun uuteen uraan. Vielä olen niin syvällä opparissani, että kaikkea en ole vielä loppuun miettinyt, mutta sen paljastan, että valmistumistani ja Glitz & Glamin uutta ilmettä ja helmikuussa saavutettua 8 vuoden ikää juhlitaan. Kerron lähemmin lisää, kun saan ideoitua kokonaisuuden valmiiksi. Nyt vain ennakkoon pieni sneak peak, kun en malttanut olla sanomatta.

Oikein ihanaa vappua! Mitä tykkäät minun vappukynsistä?