
Lookfantastic Beauty Box helmikuu 2019 - Romance Edition
Postaus sisältää mainoslinkkejä Lookfantastic Beauty Box saatu
Tällä viikolla osuu kaksi kosmetiikkaboxipostausta samalle viikolle. Maanantaina esittelin helmikuun Bette Boxin sisällön, tänään esittelen helmikuun Lookfantastic Beauty Boxin* sisällön.
Helmikuun Lookfantastic Beauty Box on nimeltään Romance Edition. Meillä ystävänpäivä, maailmalla rakastavaisten päivä. Kuitenkin meillä Suomessa monet rakastavaiset muistavat toisiaan. Minulle ja miehelleni ystävänpäivä ei ole erityinen päivä. Joskus aikoinaan ennen lapsiamme, kävimme ehkä ravintolassa syömässä tmv. Jotkut ystävänpäiväleivokset joinakin vuosina olemme syöneet tai mieheni on ostanut minulle kaikkea suloisen kliseistä, kuten sydämenmuotoisia herkkuja. Itse ajattelen niin, että oma elämänkumppani tulisi olla se paras ystävä myös. Seurustelun alkuvaiheessa ei näin tietenkään ole, mutta niin se sitten ajan kuluessa muuttuu. Minun rakkaani on myös minun paras ystäväni.
Helmikuun Lookfantastic Beauty Boxin värimaailma on suloisen vaaleanpunainen ja jollain tavalla niin ihanan kliseinen. Eikö ollutkin outo ilmaisu minulta, ihanan kliseinen. Samaan lauseeseen on sisällytetty positiivinen ja vähättelevä ilmaisu. Mutta niin siitä ajattelen. Vaaleanpunainen ja Romance Edition on vähän kliseistä, mutta silti suloisella tavalla.
Kauniin vaaleanpunaisen laatikon sisältä löytyy tuttuun tapaan Elle-lehti sekä Lookfantastic Beauty Boxin lehtinen, jossa esitellään kaikki boxin sisällä olevat tuotteet sekä kaikkea muuta kauneuteen liittyvää. Takakannessa on myös ”sneak peak” eli paljastus maaliskuun Lookfantastic Beauty Boxin sisällöstä. Löydät paljastuksen maaliskuun boxin sisällöstä postauksen lopussa.
Itse sisältö näytti tällä kertaa tältä. Rakkauden täytteisen teeman lisäksi, oli sisällön teemana tuotteet, joilla luoda itsevarma tyyli.
PHILIP KINGSLEY MAXIMIZER
Volyymia antava muotoilusuihke. Hennoille ja ohuille hiuksille suunnattu suihke antaa tuuheutta, pitoa ja silottaa pörröisyyttä sekä antaa kiiltoa. Suihketta voidaan käyttää kuiville sekä kosteille hiuksille. Tyveen käytettäessä suihke antaa ryhtiä tyvelle, pituuksiin käytettäessä tuuheuttaa hiuksia.
Innolla testaan! Juuri tällainen tuote olisi ollut loistava hiusteemaisessa Bette Boxissa. Tykkään volyymia ja ryhtiä antavista hiustuotteista. Oma hiuslaatu on aika päänmyötäinen ilman tuuheuttavia tuotteita tai föönausta. Ilman tuotteita föönauskin auttaa.
SLEEK MAKEUP FACE FORM PALETTE
Paletti, jossa tuotteet kasvojen muotoiluun. Sisältää varjostuspuuterin, korostuspuuterin sekä poskipunan.
Minulla muistaakseni on tämä, tai ainakin on ollut. Näyttää niin tutulta. Olen vaan saattanut antaa sen pois, sillä korostuspuuteri ja poskipuna näyttävät sen verran lämpimiltä, että en joitakin vuosia sitten voinut harmaissa hiuksissani käyttää. Nyt hiusvärini on neutraalimpi, joten lähes kaikki sopii.
LORD & BERRY MATTE LIPSTICK PENCIL IN INTIMACY
Pigmenttinen huulipunakynä, joka liukuu pehmeästi huulilla. Pitkäkestoinen ja peittävä huulimeikki koko päiväksi.
Tämä on hyvä! Testasin jo. Käytin työssäni kauneussalonkimeikkaajana Lord & Berryn huulimeikkejä. En tykännyt rajauskynistä, mutta ne huulipunakynät olivat todella hyviä. Tämä mattainen, rajauskynämäinen huulipuna on kanssa ihan super! Todella pehmeä ja pigmenttinen. Kynä liukuu huulilla. Sopii hyvin aikuisen naisen huulille, sillä väri ei karkaa juonteisiin, mutta ei ole liian kuiva ja vahamainen. Just hyvä!
DOUCCE PUNK MASCARA
Pitkäkestoista tuuheutta lupaava maskara, joka ei tuhriinnu tai paakkuunnu. Erottelee ja taivuttaa ripsiä.
Douccen meikkejä on tullut muutamia näistä Beauty Boxeista. Vissiin myös Lookfantasticin joulukalentereistakin? En ole vieläkään kokeillut, että minkälaisia ovat. Tämä taitaa olla näytekokoinen, mutta joillakin merkeillä on täysikokoisessa yhtä monta millilitraa tuotetta. Esimerkiksi Sensain 38 Silk Performance -maskara on 6 ml. Testattavien joukkoon menee. Harja näytti aika kivalta.
EMITÉ ROSE GOLD EYE LASH CURLERS
Ergonomisesti suunniteltu ripsientaivuttaja. Muotoilu minimoi meikin tuhriintumisen ripsiä taivuttaessa.
Taivuttimet eivät tule tarpeeseen. En tarvitse itselleni taivuttimia ja jos meikkikeikkoja teen vielä, minulla on Shu Uemurat. Näiden Emitén taivuttimien mukana tulee yhteensä neljä kumia. Yleensä ripsitaivuttimien mukana tulee yksi vaihtokumi, niin näiden mukana tulee kolme! Ei muuten mitkään halpisrimpulat nämä Emitén taivuttimet. Tuntuvat käteen hyvin jämäköiltä ja kestäviltä. Eivät väänny meikkipussissa säilyttämisestä.
ERNO LASZLO DEEP SEA MUD BAR
Kuolleenmeren mudasta valmistettu palasaippua, joka syväpuhdistaa ihoa.
Pieni söpö kasvosaippua. En vaan oikein ole näiden kuluttaja. Joskus kokeillut jotain kasvosaippuoita, mutta jotenkin ne eivät minua sykäytä. Onko joku tätä jo kokeillut? Mitä mieltä olit? Kuivattaako? Kannattaako minun kokeilla vai annanko jollekin toiselle testattavaksi?
Helmikuun Lookfantastic Beauty Box sisälsi yhteensä kuusi tuotetta. Lookfantasticin sivujen mukaan, Romance Edition oli arvoltaan yli 80 euroa. Aika hyvä, sillä kalliimmillaan Beauty Box maksaa 20,00 euroa ja edullisimmillaan 15,50 euroa (12 kk -tilaus). Kaikki tuotteet olivat hyvänkokoisia, joista riittää testailtavaa ja ihan käytettävää.
Minun suosikkituotteeni olivat Lord & Berryn huulikynä, Douccen maskara ja Philip Kingsleyn volyymisuihke. Vähiten tarpeellinen minulle on taivuttimet. Tosi kiva kokonaisuus, vaikka kaikki eivät täydellisesti minulle osuneet. Suosittelen!
Miltä näyttää? Osuiko sisältö sinun makuusi?
Tämä helmikuun Beauty Box näyttäisi olevan vielä myynnissä. Pian kuitenkin tulee vaihtumaan maaliskuun Beauty Box myyntiin. Voit tilata vain yhden kuukauden kerrallaan, jolloin Beauty Box maksaa 20 euroa. Jos tilaa 3, 6 tai 12 kuukauden tilausjakson, säästää boxin hinnassa.
Jos kiinnostuit Lookfantastic Beauty Boxista, niin täältä voit tilata omasi*!
Psst… Koodilla MYSTERYBB saa ilmaisen Mystery Beauty Boxin 3, 6 ja 12 kuukauden tilauksen päälle. Mystery Beauty Box on arvoltaan 80 euroa!
SPOILER ALERT!!! Maaliskuun Lookfantastic Beauty Boxissa on The Ordinaryn Hyaluronic Acid 2% + B5 -seerumi! Täältä löydät postaukseni ko. hyaluronihapposeerumista, josta tykkään todella paljon!
IHANAA YSTÄVÄNPÄIVÄÄ! 💕
Kommentit
Hei, tämä on vuoden vanha postaus! 😊 Kyseessä siis viime vuoden boksi.
Kommentit
No nyt ei kyllä napannu yhtään.. Kaikkea on ja jotenkin tuntuu, että kaikki muuttuu vaa tarpeettomaksi roskaksi. (Hei, onko joku vetäny viime vuonna kauheet kosmetiikka-överit 😂? Boxeja, kalentereita ja kaikkea mahdollista joka kuukausi 😮).
Kaduttaa, kun tilasin senkin (ei mitään itsekuria..) glossyboxin ja se tammikuun versio on tuleva olemaan ihan susi*aska.
Toisaalta, jos sattuu tulemaan sellaista mikä passaa niin pienellä rahalla saa kokeiltua.
Pitää tyhjennellä varastoja ni varmaan sitten taas tätä tilailen.
…ripsentavuttimet ois ollu kyllä aika uusia 😉
Voi ei! Voin kyllä sanoa, että olet vetänyt överit. 😂 Olen sanonut, että näissä boxeissa käy varmasti samoin kuin lehtitilauksissa. Siksi on välillä pidettävä tauko. Sitten taas tuntuu paljon hauskemmalta ja uudemmalta. 😉
Mitä siinä Glossyssa oli?
En ole vielä saanut glossyä joka kuulemma saapuu jäisenä postilaatikkoon 😂. Siinä oli hohtovoidetta ja punaista huulikiiltoa tulossa.. En edes muista, ku mikään ei oikein innostanut 😔.
Juu, kyllä tauko voi tehdä hyvää. Ensi kuussa näytti olevan The Ordinarylta Hyaluronihappo-seerumi.. Mikä on kyllä ihan jees :). Ja onhan noi tuotteet sinänsä ihan kivoja siinä Glossyssäkin vaa ei ähkyssä maistu. Mukavaa viikonloppua!
Tiedän hyvin mitä ähky on. Tässä on 8 vuotta kirjoittanut kosmesta ja käsieni kautta on kulkenut eräskin purkki ja purnukkua. Kun tosiaan blogiin päätyy vain valitut ja ne, joista innostun erityisen paljon. Joskus jää joku loistava esittelemättä, mutta pääasiassa parhaimmat päätyvät tänne. Joskus on kausia, kun ei vaan jaksaisi ja on ähky. Just nyt on taas hyvä vaihe ja olen inspiroitunut. Eli tosiaan tiedän, mikä sinua nyt vaivaa. ”Tohtori” Glitz & Glam määrää pienen tauon kaikkeen uuteen, niin se ähky helpottaa. Se on ihan tavallinen oire, joka iskee meihin jokaiseen jossain vaiheessa. Yleensä se menee ohi. 😅
Mä oon jotenki tosi kyllästynyt siihen, että korostuspaletteja tulee ihan jatkuvasti. Itse en niitä ole oppinut käyttämään, joten ne on aina se mihin petyn eniten.
Näissä korostuspuutereissa on aina se ongelma, että niitä ei myöskään ehdi kuluttamaan, vaikka niitä käyttäisikin. Tosi hienoltahan iso paletti näyttää, mutta just jos ei käytä, niin aika turha se silloin on. ☹
Juu, ihan jotain mini-versioita vois tulla näistä myyntiin. Samoin kajaleista (ainakin värikkäistä) minejä vaa, vanheneep vaa… 😁
Muuten, värikkäitä kajaleja ei ole ollut aikoihin missään. Silloin kun Bette oli LivBox, oli Lumenen Natural Code -sarjan värikajalit. Muistan, koska tein meikkitutoriaalin LivBoxin omaan blogiin silloin. Nythän koko Lumenen Natural Code on kuollut ja kuopattu brändi. Eli värikajal olisi kiva ylläri. 😍
Mä mietin LF Rose Collection Boxin tilaamista, mutta se jäi, siinä oli ihan supermielenkiintoiset tuotteet mutta nyt voitti säästöjärjenääni 😀 Toimisiko tuo pieni saippua kesällä vartalon pesemiseen?
Missä sellainen on ollut myynnissä?! 😲 En ole nähnytkään!
Varmaan toimii vartalolle, ellei sitten lipsu käsistä, kun on niin pieni. 😅
https://www.lookfantastic.fi/beauty-box/lookfantastic-the-rose-collection-limited-edition-beauty-box/12025414.html 🙂 Nyt kun vielä kunnolla luin, niin boksin tuotteet on valikoitu niin että sisältävät ruusua. Itse rakastan ruusun tuoksua, mutta osalle se on no no! Ehkä siksi tuota ei oo vielä loppuunmyyty :’D
Niin se on tuolla .comin puolella! Nyt löysin! Ihmettelin, että mistä sinä oikein puhut, mutta en heti tajunnut katsoa comin puolelle.
Luulin, että näissä on samat tuotteet kuin brittien boksissa, mutta näköjään ei.
Nyt ei kyllä suomiversiossa houkuttele kuin kaunis vaaleanpunainen laatikko. Onneksi katsoin tämän, koska olin jo aikeissa tilata. 🙁
Hei, tämä on vuoden vanha postaus! 😊 Kyseessä siis viime vuoden boksi.