Glitz & Glam

Lookfantastic Beauty Box elokuu 2020 – Positiivisesti säteilevä kosmetiikkaboksi

Teksti: Minna / Glitz & Glam
Postaus sisältää mainoslinkkejä
Boksi saatu Lookfantasticilta

Mainoksia seuraamalla voi havaita, että kesä alkaa olla lopuillaan. Minä en suostu aloittamaan syksystä puhumista, en ihan vielä! Haluan elää kesää, enkä vielä aloittaa syksyyn valmistautumista. Valitettavaa vain, että syksyn lähestyminen konkretisoituu minullekin, kun lapset palaavat kouluun ensi viikolla. Vaikka me miehen kanssa vielä jatkamme kesälomaa, ei meilläkään enää ole loma samalla tavalla. Joutuu kuitenkin aamulla heräämään aikaisemmin ja katsomaan kuopuksen aamutoimista suoriutumista. Mutta sen aika ei ole vielä tällä viikolla, joten nautin kesälomastani ja kesästä täysillä!

Lookfantasticin elokuun Beauty Box saapui viime viikolla, jossa onneksi edelleen eletään kesäisissä fiiliksissä ja positiivisessa säteilyssä.

Positiivista säteilyä kantava teema elokuun boksissa näyttää tältä. Mukana on ihonhoitoa ja värikosmetiikkaa.

Heinäkuun Beauty Boxin mukana ei tullut tuotelehtistä, mutta elokuun boksiin oli jälleen saatu mukaan printtiversio tuotteista.

Katsotaan nyt tarkemmin jokaista tuotetta, jotka boksi sisältää.

Bellápierre Mineral Blusher (Amaretto)

Mineraaliposkipuna, jossa on todella hienojakoinen koostumus. Sävy Amaretto on todella universaali. Kaunis utuinen roosa, joka on riittävän vaalea erittäin vaaleallekin iholle. Poskipunassa on nätti hehku, mutta ei onneksi liian hohtava.

Ehdottomasti jatkoon! Vaikutti todella kivalta sävyltä, joka on nopea työstää poskille, kun ei tarvitse liikaa varoa poskipunaövereitä.

Caudalie Vinoperfect Radiance Serum

Tämä Caudalien seerumi on lukemani mukaan maailmanlaajuinen kulttisuosikki. Seerumi lupaa vaalentaa ihon tummentuneita pigmenttimuutoksia neljässä viikossa.

Pitäisiköhän ottaa seerumi tehotestiin ja kokeilla, vaalenevatko minun pari maksaläiskää tällä seerumilla? En ihan täysin usko näihin tällaisiin tuotteisiin, sillä uskon enemmänkin ennaltaehkäisyyn. Tehokkaalla aurinkosuojalla pystyy hillitsemään maksaläiskien tummentumista, mutta eivät nekään absoluuttista pelastusta tuo. Mutta täytyy kokeilla ihan ajatuksella ja tarkkailtava, onko tosiaan tehoa omille tummentumille.

Eyeko Black Magic Mascara

Oih, ihanaa! Tämä maskara on yksi lemppareitani. Minulla on ollut tämä Black Magic -ripsiväri täysikokoisena. Tykkäsin siitä todella paljon. Black Magic erottelee, tuuheuttaa, pidentää ja taivuttaa ripsiä. Sopii hyvin lyhyemmille ripsille, mutta uskoisin tämän olevan loistava myös pitkille ripsille, sillä harja on todella hyvä.

Lue täältä tarkempi esittelyni tästä Eyekon maskarasta!

Ahava Deadsea Water Mineral Body Lotion

Syväkosteuttava ja nopeasti iholle imeytyvä vartalovoide sisältää Kuolleenmeren mineraaleja. Tiesitkö muuten, että Kuolleenmeren suola- ja mineraalipitoisuus on jopa 33 prosenttia. Kuulin lapsena ystäväni äidiltä tästä suolaisesta järvestä, jossa ihminen kelluu sen korkean mineraalipitoisuutensa vuoksi. Oli hassua katsoa kuvaa, jossa tämä ystäväni äiti kellui vedessä istuma-asennossa.

Vartalovoide tuntuu todella kosteuttavalta ja jättää ihanan tuntuman iholle. Ei ollenkaan rasvainen tai tahmainen! Tuoksu on melko voimakas, mutta pidän tuoksusta silti. En laittaisi hajuvettä enää lisäksi, sillä vartalovoiteen tuoksu on jo kuin ihana parfyymi iholla.

Mio Sun-drenched Body Wash

Pakkaus näyttää aivan aurinkovoiteen tuubilta, mutta kyseessä on hehkuva suihkugeeli. Appelsiiniselle tuoksuva suihkugeeli on täynnä kullanhohteista shimmeriä, jonka pitäisi antaa vartalolle upean hehkun.

Hohde ei jää minun iholleni, mutta tekee suihkuhetkestä ylellisen tuoksunsa ja hohteensa sekä suihkugeelin miellyttävän koostumuksen vuoksi. Rakastuin tämän suihkusaippuan koostumukseen ja tuoksuun, joten kurkkasin sen hintaa ja saatavuutta. Noh, aika kallista on, mutta niin on suosimani Molton Brownitkin.

Percy & Reed Wonder Balm

Kun avasin Beauty Boxini kannen, tunnistin jo hajusta, mitä boksista tulee löytymään. Tämä monien rakastama ja kehuma hiuksia kosteuttava ja muotoiluun valmisteleva balmi tuoksuu minun nenääni pahalta. Kun joskus jotkut hajut osuvat negatiivisesti hajuhermoon, niin minulla se on tämä hiustuote. Tuotteena varmasti todella hyvä, mutta itse en ole voinut testata edes sitä ensimmäistä tuubia, jonka sain Lookfantasticin joulukalenterista vuonna 2018. Kommentoin tuolloin tuotteesta näin:

”Aina ei luukkujen sisältö ole osuva ja mieleinen. Niinkin voi tosiaan käydä, vaikka olisi kosmetiikassa melko kaikkiruokainen. Lookfantasticista saatu Wonder Balm tuoksuu tuubin läpi todella voimakkaalle ja tuoksu tarttuu käsiin, toisiin tuotteisiin, jopa jää laatikkoon, missä se on ollut. Jos tuubin läpi tuotteen tuoksu on noin voimakas, en tiedä haluanko käyttää hiuksilleni. Oletteko kokeilleet? Onko hiuksissa yhtä rankka tuoksu kuin tuubin läpi?”

Googletin muuten nyt ihmisten kommentteja tuotteesta. Sitä tosiaan ylistetään, ja VAIN muutamat otannassani valittelivat tuotteen hajusta. Tästä voimme siis päätellä, että vaikka minä karsastan, toiset eivät edes huomaa tuoksussa mitään vikaa. Löysin jopa jonkun kehuvan tuoksua. Päätin muiden kehuja lukiessani, että otan nyt rohkeasti Wonder Balmin kokeiluuni, vaikka sen tuoksu ei miellytä minua. Haluan kokeilla, olisiko tuote minunkin hiuksilleni yhtä hyvä kuin monille muille.

Tällainen oli elokuun Lookfantastic Beauty Box. Boksi sisälsi yhteensä 6 tuotetta, joista 2 meikkituotetta, 2 vartalotuotetta, 1 tuote hiuksille ja 1 tuote kasvoille.

Elokuun Beauty Boxeja on kaksi versiota. Minun boksini on versio 1. Toinen versio on kasvojen ihonhoitopainotteisempi, eikä siinä ole meikkituotteita. Molemmat versiot bokseista ovat arvoltaan yli 60 euroa.

Omat suosikkini tästä boksista ovat Eyekon maskara, Mion suihkugeeli, Caudalien seerumi ja Bellápierren poskipuna. Mutta saa nyt nähdä, hurmaannunko Wonder Balmiin, kun sen meinaan ottaa kokeiluuni. Haluan antaa sille mahdollisuuden, ja toivon positiivista yllättymistä.

Jos elokuun Beauty Box kiinnostaa, niin se on parhaillaan myynnissä.

*Täältä voit tehdä Beauty Box -tilauksen! Voit valita vain yhden kuukauden tilauksen tai jopa koko vuoden. Mitä pidemmän tilausjakson teet, sitä vähemmän yksi Beauty Box maksaa. Koodilla TREATBB saat ensimmäisen boksin 10 eurolla tilatessasi 3kk, 6kk tai 12kk -tilausjakson.

Hyödynnä Lookfantasticin alennuskoodi! Koodilla GGLF saat 20 % alennusta *tämän linkin normaalihintaisista tuotteista. Alennuskoodi on voimassa vuoden 2020 loppuun asti. Koodi ei päde Beauty Boxeihin.

Jos et halua spoilaantua, älä lue seuraavaa sneak peekiä syyskuun Beauty Boxista! Tuote-esitteen takakannessa on usein paljastus tulevasta boksista. Syyskuun boksista löytyy Elemis Pro-Collagen Marine Cream (15 ml). Rakastuin tuohon päivävoiteeseen! Löydät siitä esittelyn 5 parasta kasvovoidetta postauksestani. Voidehan on todella hintava, sillä pelkästään tuon 15 ml:n tuubin arvo on yli 30 euroa!

Haluan kuulla, mitkä kokemukset teillä on ollut tuosta Wonder Balmista. Tottuuko sen tuoksuun?

Lue myös:

Lue myös

X