Loppuneet

Kerralla neljä loppunutta ihonhoitotuotetta jälkipuinnissa

8.8.2018 Teksti: Minna / Glitz & Glam

Minulla on joskus loppuneita tuotteita kuvissa, mutta harvemmin kuitenkaan postaan loppuneista tuotteista. Ja jos kuvissani on tyhjiä tuubeja, niin usein feikkaan loppuun puristellut tuubit näyttämään täysinäisemmiltä. Näitä on ollut 5 parasta ja panosta tai pihistä postaussarjoissa.

Parin päivän aikana loppui neljä tuotetta, ajattelin nostaa nämä tällaiseen uudelleen käsittelyyn. Nyt kun viimeiset pisarat on puristettu, mitä sanottavaa niistä minulla on? Nousiko uusia kokemuksia esiin vai laimeniko innostukseni?

Lumene Lähde Aqua Lumenessence Kosteuttava Hoitovesi

Jos vielä mietit, että lähtisitkö hoitovesitrendin kelkkaan mukaan, niin suosittelen aloittamaan esimerkiksi tästä Lumenen Lähde -hoitovedestä. Helppo saatavuus, hinta aika kohdillaan, mutta silti ihan älyttömän hyvä. Jos et oikein vielä ole viitsinyt kokeilla mistä ihonhoidon trendien huipulla nyt pöhistään, niin tästä on aika helppo aloittaa. Ainahan sitä voi siirtyä hifistelevämpiin ja kokeilla kalliimpia sekä ylellisempiä merkkejä, mutta tällä Lumenen hoitovedelläkin pärjää. Talvella mahtavasti lisäkosteutta, kesällä raikasta kosteutta. Kosteutta ei vaan voi olla liikaa. Tässä pahimpien helteiden aikana käytin Lumenen Lähde -hoitovettä, kosteusseerumia ja keveitä emulsioita tai paksumpia seerumeja. Lumene Lähde -hoitovesi tuo ihanan raikkauden kasvoille, lisää kosteutta ja samalla sen käyttö säästää päälle käytettävien tuotteiden kulutusta. Kun olen ensin taputellut hoitoveden kasvoille ja sen päälle kosteusseerumia, ei seerumia tarvitse enää yhtä paljon kuin ilman hoitovettä tarvitsisi. Iho ei kuitenkaan määräänsä enempää pysty vastaanottamaan. Ohut, vesimäinen koostumus imeytyy nopeasti iholle ja iho on valmis vastaanottamaan muita ihonhoitotuotteita. Sen olen huomannut, että jos olen tehnyt vahvat kuorinnat iholleni, Lähde -hoitovesi saattaa ihan vähän tehdä kipristelevää tunnetta iholle. Normaalisti ei ollenkaan, mutta vähän rankemman kuorinnan jälkeen tosiaan hetken sitä saattaa esiintyä. Olen lukenut monien sanovan näitä kipristelyn tuntemuksia esiintyvän nimenomaan Lähde sarjan tuotteita käyttäessä. Jos tuota kipristelevää tunnetta on esiintynyt sarjan kasvonaamion tai kasvosuihkeen käytön yhteydessä, saattaa tämä hoitovesikin sitä aiheuttaa.

Esittelin hoitoveden maaliskuun lopulla. Postaukseeni pääset tästä. Tämä Lumenen hoitovesi oli minulla käytössä kaksi kertaa päivässä. Ihan muutamia satunnaisia kertoja olen käyttänyt Sensain hoitovettä, sillä minulla on sitä kätevä matkakoko. Muuten Lumene on ollut käytössä päivittäin. Näköjään 150 ml hoitovettä riitti reilu viisi kuukautta!

Hinnaltaan Lumene Lähde Aqua Lumenessence Kosteuttava Hoitovesi on noin 9,90-12,90 € / 150 ml. Saatavuus hyvä, sillä Lumenea myydään laajasti marketeissa, tavarataloissa, kosmetiikkaliikkeissä ja verkkokaupoissa.

Lumene Lähde Arctic Dew Tehokosteuttava Seerumi

Toinen Lumenen Lähde sarjan tuote loppui. Tämä Arctic Dew Tehokosteuttava Seerumi on nykyään mielestäni parempi kuin aikaisemmin niin paljon suitsuttamani, oranssiin pulloon pakattu, Valo Glow Boost Kirkastava & Silottava Hyaluronitiiviste. Tavallaan kosteusteho on minun ihollani sama, mutta Lähde tuntuu raikkaammalta ja on muutaman euron edullisempi. Tämä ei todellakaan olen ensimmäinen tyhjentynyt Arctic Dew -seerumipullo. Olisikohan jo kolmas tai neljäs? Ostan aina kun tätä seerumia löytyy jostain kampanjahintaan. Onneksi aika usein kampanjahintoja on, sillä minulla nämä Lumenen pipettiseerumit eivät riitä pitkään. Onneksi hoitovesien käyttö on saanut seerumit riittämään pidemmäksi aikaa. Ennen kulutin seerumin jopa kahdessa kuukaudessa. Nyt seerumi riittää 3-4 kuukautta.

Lähde sarjan Tehokosteuttava Seerumi sisältää paljon humektantteja, jotka sitovat kosteutta. Tässäkin kosteustuotteessa on hyaluronihappoa, joka on ehdottomasti yksi suosikkini seerumeissa.

Normaalihinnaltaan Lumene Lähde Arctic Dew Tehokosteuttava Seerumi on 24,90 € / 30 ml, mutta sitä tosiaan saa aika usein kampanjahintaan. Joskus jopa 15,90 €, mutta yleisemmin olen törmännyt hintaan 19,90 €.

Lumene Lähde Arctic Dew -seerumi oli vuoden 2017 paras kosteusseerumi. Glitz & Glamin vuoden 2017 parhaat löydät tästä postauksesta.

NIOD Fractionated Eye-Contour Concentrate

Tämän silmänympärysseerumin riittoisuudesta mainitsin 5 parasta silmänympärysseerumia postauksessa. Nyt se sitten loppui! Kun tässä lasken, niin taisi tämä silmänympärysseerumi riittää yli puoli vuotta. Käytin pääasiassa kaksi kertaa päivässä, eli aamuin ja illoin. Ihan joitakin päiviä on jäänyt väliin, kuten yöpyessäni muualla kuin kotona.

Niod Fractionated Eye-Contour Concentrate on ohut ja vesimäinen, mutta myös hieman öljyinen. Siksi se on loistava seerumi kuivalle silmänympärysiholle. Atooppisen ja kuivan silmänympärysihon omaavana käytin alla vesimäisen ohutta seerumia, jonka päälle 1-2 tippaa tätä Niodin seerumia ja päälle lopuksi silmänympärysvoide. Hieman liukkaampi koostumus silotti ja tasoitti silmänympärysihoa ennen meikkausta. Tämän seerumin hieman täyteläisempi ja öljyisempi sekä liukkaampi omaisuus estää hyvin sen, ettei peiteväri kuivahda niin helposti silmänympärysiholle. Ei kuitenkaan ”rasvaa” silmäluomia liikaa, jolloin peitevärit helposti lähtevät kerääntymään uurteisiin. Suosittelen kyllä tätä!

Saatavuus ei harmi vain ole yhtä helppo ja mutkaton, kuten Lumenen tuotteissa. Kuten jo keväällä, on tämä edelleen loppu elevenin ja Lookfantasticin verkkokaupoista. Niodin omasta verkkokaupasta kuitenkin löytyy. Hinnaltaan Niod Fractionated Eye-Contour Concentrate on 50,45-59,00 € / 15 ml. Ei siis mikään ihan halpa, mutta riittoisuutensa vuoksi vielä siedettävä hinta.

Mizon All In One Snail Repair Cream

Nyt kun kesäaikana käytin etenaseerumia sisältävää Mizonin All In One Snail Repair Creamia kosteusvoiteen tapaan, sain tuotteen loppumaan. Talvella käytin vähän satunnaisemmin ja kuuriluontoisesti seerumin tapaan, eli päälle vielä kasvoöljy tai -voide. Kulutus oli vähäisempi. Tässä kesällä käytin säännöllisesti kasvovoiteen tapaan. Huomasin sellaisen pienen seikan, että saattoi olla, että arvet parantuivat hieman nopeammin. Eli finnien arvet parantuivat ehkä vähän nopeammin, mutta niiden jättämät tummentumat ovat mielestäni yhtä hitaasti katoavia kuin ennenkin.

Etanalimasta tehtyä etanaseerumia sanotaan ihoa uudistavaksi. Siksi se soveltuu epäpuhtaalle sekä ikääntyvälle iholle. Tässä Mizonin ”etanavoiteessa” on käytetty 92% etanaseerumia. Koostumus tällä voiteella ei ole niinkään voidemainen, vaan enemmänkin kuin paksumpaa seerumia tai ohutta emulsiota. Siksi tuote sopii hyvin kesällä kasvovoiteen tapaan käytettäväksi ja talvella seerumina kasvovoiteen alla.

Mizon on korealainen brändi, joten saatavuus on vielä vähän rajatumpi, vaikka olen kuullut, että korealainen kosmetiikka valtaa tavarataloja ja marketteja. Esimerkiksi Stockmannilta saa tämän voiteen hintaan 13,90 € / 35 ml tai 32,90 € / 75 ml. Minulla oli tuo 35 ml, joka on pakattu tuubiin. 75 ml on pakattu purkkiin. Tuubi on parempi tuotteen säilyvyyden kannalta, joten suosittelen sitä.

Täältä löydät aikaisemman esittelyni etanavoiteesta.

Mitä ostaisin näistä uudestaan? No kaikkia! Lumenen Lähde -kosteusseerumia olenkin ostanut, mutta kolmea muuta käytin ensimmäistä kertaa. Joku uusi etanaseerumia sisältävä tuote on hankittava! En tiedä ostanko tätä samaa, vaikka siihen kovasti ihastuinkin. Blogiin syntyy enemmän sisältöä, kun vaihtelee uusiin kokeiluihin. Niodin silmänympärysseerumi on aika uniikki, sillä vastaavaan koostumukseen en ole aikaisemmin törmännyt. Niin ohut, mutta silti täyteläinen. Lumenen hoitovesi on mukavan edullinen, joten sitä varmaan hankin, vaikka testaisin jotain toistakin hoitovettä.

Tällaisia olivat loppuneet. Jäin kyllä kaipaamaan jokaista. Olivat hyvin mieleisiä viimeiseen pisaraan asti.

Haluaisitko lukea myös tyhjentyneistä tuotteista postauksia?

Kommentit (4)

Lumene Lähde -seerumi on juuri Citymarketissa tarjouksessa (ainakin meidän kylässä, kannattaa tarkastaa oman kaupan valikoima ja tarjoukset). Isompi, 50ml pullo 14,90. Lähti mukaan, vaikka vanhakin pullo on vielä puolillaan.

En ole kiinnostunut säännöllisistä kuukauden loppuneet-tuotteista. Kuun vaihteessa Bloglovin-lista täyttyy ”kuukauden loppuneet” ja ”kuukauden ostokset”-postauksista.
Tänmöiset ovat ihan kivoja, kun on oikeasti löytänyt tosi hyviä tuotteita ja on todella sanottavaa.
Mielestäni sinulla 5 parasta-sarja kertoo jo kivasti tuotteista, joista pidät. Tämä oli kyllä kivaa vaihtelua.

Minullakin loppui tuo Lumenen Tehokosteuttava seerumi. Mitähän tilalle? Tätä ennen oli Phytomer Flash Hydratant kosteuttava geeli -seerumi. Ja Clinique Moisture Surge Hydrating- seerumikin alkaa olla lopuillaan.
Vinkkejä?

Loppuneita on kyllä kiva lukea, lyhyt arvio siitä, mitä koko tuotteen käyttöiän aikana havaitsi 🙂 Yleensä sillon tietää, että mikä fiilis tuotteesta jäi ja liittyikö käyttöön loppua kohdin jotain ongelmaa pakkauksessa tms.

Mun suositus etanatuotteista lähtee Bentonin Bee snail high content essencelle 🙂 Saatavuus hyvä suomalaisissakin verkkokaupoissa, kuten Bearel, eleven ja Beuaty pop up. Mulla toinen purkki menossa, oon tykästynyt tähän eniten syystä että hoitaa ihoa hyvin 🙂 Cosrx:n etanaseerumi oli myös hyvä, ja riittoisa; purkki taisi kestää mulla vuoden vaikka oli ihan päivittäisessä käytössä! 😮 Mizonin etanatuote puolestaan aiheutti mun iholle kukintaa, joten siitä ei tullut omaa suosikkia, vaikka moni sen nimeen vannookin.

Lumene Lähde -seerumi on juuri Citymarketissa tarjouksessa (ainakin meidän kylässä, kannattaa tarkastaa oman kaupan valikoima ja tarjoukset). Isompi, 50ml pullo 14,90. Lähti mukaan, vaikka vanhakin pullo on vielä puolillaan.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *