Glitz & Glam

Essence x PAC-MAN - hauska retropeliteemainen meikkikokoelma

Teksti:
Minna / Glitz & Glam
Tuotteet saatu PR-toimistolta

Nyt on retroa, pelimaailman retroa. Kun en kaikkea ehdi testaamaan ja esittelemään, niin teen välillä poikkeuksia ja esittelen saatuja kausituotteita ilman testailuja. Usein juuri edullisen essencen tuotteita esittelen ilman syvällistä esittelyä. Tältä hyvin edulliselta meikkimerkiltä tulee hauskoja kausituotteita usean kerran vuodessa. Koska niitä tulee tiuhaan tahtiin, ne myös poistuvat myynnistä nopeasti. Siksi poikkean näissä ja aika helposti esittelen ilman sen syvällisempää kokemuspohjaa.

Syyskuu on ihan pian ovella ja samalla myyntiin tulee essence x PAC-MAN -kokoelma. Kokoelma sisältää korostuspuutereita, sävyn kehittävän huulivoiteen, kasvosiveltimen, silmänaamiolaput, poskipunapaletin sekä luomiväripaletin. Tuotteiden pakkauksissa on vahvat retrovibat, sillä pelimaailman videopelitähdet, Pac-Man ja kummitukset, koristavat pakkauksia.

Olen paljastanut itsestäni scifi- ja kauhunörttiyden, mutta sen lisäksi minusta löytyy peluriakin. Olen ollut lapsesta asti kiinnostunut peleistä. Muistan kuin eilisen päivän, kun jouluaattona 1990 sain Nintendon! Olin niin onnellinen! Olen konsolipelaaja. Joskus esiteininä pelasin myös PC-pelejä, mutta konsolit ovat minun juttuni. Nykyään pelailen myös mobiilipeleillä. Minulla ja miehelläni on ollut Playstationit 1-3, ja viime jouluna ostin miehelleni joululahjaksi PS4:n. Meillä on ollut Xbox ja Nintendo Game Cube. Nintendo Wii löytyy myös ja on meillä ”retro-Nintendo” ja tuo kuvausrekvisiittana oleva pelilaatikko. Joululoma meni tosiaan vähän pelailun merkeissä, kun pelailtiin Spyro-trilogiaa. Ihan huippu peli!

Kun minulla on tällainen konsolipelurin tausta, niin on sanomattakin selvää, että essensen Trend Editionin uusin kokoelma puhuttelee teemallaan minua.

Kasarin retroilu on selkeästi nyt huipussaan. Pelimaailman legendat näkyvät monessa, sillä lastenelokuva Räyhä Ralf nojaa kasarin retroon pelihallimaailmaan ja suosikkisarja Stranger Things buustaa retrohelmiä. Itse olen kasarilapsia, joten minulle nämä monet retroilut tuovat hauskoja muistoja.

essence x PAC-MAN eyeshadow palette 01 you’ll eat it up!

Aivan älyttömän hienon ja oivaltavan kannen alta paljastuvat syksyiset luomivärisävyt. Paletista löytyy hohtavia ja glitterisiä sävyjä, mutta myös mattaisia. Nätit syyssävyt! Huomasin välittömästi tuon vasemmassa alalaidassa olevan keltaisen! Olen niin hullaantunut sinappisiin ja sinapinkeltaisiin sävyihin. Ne eivät vaan tunnu sopivan minulle, mutta en vielä luovuta. Jospa vain tarvitsen aikaa, että silmä tottuu väriin myös itselläni. Katson aina niin kadehtien, kun kuparihiuksinen pukeutuu tuollaiseen keltaiseen ja meikkaa silmänsä sellaisella. Ah, se on niin siisti yhdistelmä!

Olen menossa kampaajalle jossain vaiheessa. Pitäisikö uskaltaa kokeilla oikein vaaleaa ruusukultaista kuparia? Minä niin kovasti haluaisin ostaa sinapinkeltaisia neuleita ja puseroita sekä meikata itseni tuolla sävyllä! Tämä hassu innostuminen sävystä on nyt kestänyt lähes vuoden verran. Ostin hullaantumiseni vuoksi Anastasia Beverly Hillsin Norvina -paletin ja Tukholmasta ostin kaksi MACin sinkkunappia, mutta se toinen osoittautuikin sitten kotona erilaiseksi kuin swatchailtavana ollut sävy. Ilmeisesti tuo luomivärinappi oli hapettunut ja muuttanut vähän väriä. Nyt tuo sävy löytyisi todella edullisesta paletista.

Pac-Man -paletin kansi on kyllä yksi hienoimpia, mitä olen nähnyt. Minuun tämä vetoaa voimakkaasti. Kannessa oleva ”Pac-Man” on liikuteltavissa labyrintissä. Vähän huonosti se liikkuu, mutta saa sen liikkumaan.

Hinnaltaan tämä paletti on 8,79 €.

essence x PAC-MAN blush palette 01 beware of flashing monsters

Kokoelmassa on myös poskipunapaletti, joka sisältää neljä raikasta sävyä – persikkaa, korallia, roosaa ja kirsikkaa. Kansi on läpinäkyvä, jota koristaa Pac-Man ja haamut. Kannen sisäpuolella on joskus ärsytystäkin herättänyt teksti, Game Over. Pelaajat tietävät, kuinka joskus meinaa mennä tunteisiin tuo ”Game Over”.

Hinnaltaan poskipunapaletti on 4,39 €.

essence x PAC-MAN eye mask 01 power up!

Hupaisat kangasnaamiot silmänympärysiholle. Rentouttava ja ihoa virkistävät silmänaamiolaput valmistelevat ihoa meikille. Toisessa silmälapussa on Pac-Man ja toisessa kummitus. Naamiolappujen annetaan vaikuttaa 15 minuuttia puhtaalla iholla, jonka jälkeen seerumi taputellaan iholle.

Hinnaltaan silmänaamiolaput ovat 2,49 €.

Tämä on kieltämättä yksi kiinnostavimpia kausikokoelmia vähään aikaan. Minuun vetoaa tällainen retropelien teema, mutta sen lisäksi luomiväripaletin ja poskipunapaletin sävymaailma on hyvin houkuttava.

Nämä ja muut essence x PAC-MAN -kokoelman tuotteet tulevat myyntiin syyskuussa. Myyntipaikkoja ovat mm. Tokmannit ja Citymarketit, mutta olen huomannut, että kaikki kausikokoelmat eivät tule joka paikkaan myyntiin. Kannattaa siis silmäillä tarkasti, jos mielit retron peliklassikkohahmon tuotteita hankkia. Yleensä hauskimmat jutut viedään käsistä.

Tykkäätkö peleistä? Mitä tuumit tästä hauskasta kokoelmasta?

X