Glitz & Glam

Huulia täyteläistävät huulikiillot

Teksti:
Minna / Glitz & Glam
Postauksen tuotteet saatu PR-toimistolta

Olenkin maininnut, että tänä vuonna olen innostunut huulikiilloista. Onkohan 2000-luku tulossa uudelleen muotiin, vai mistähän moinen innostumiseni? Tosiaan vuosituhannen alussa huulikiillot tulivat muotiin. Mitä kiiltävämpi ja kimalteisempi, sen parempi. Lisäksi sävyn piti olla mahdollisimman vaalea, kuten vaaleanpunainen. No sellaisista en nyt ole innoissani, vaan mehevistä sävyistä. Eikä sitä kimallustakaan tarvitse olla niin paljon.

Sain PR-toimistolta kolme Korresin Morello Voluminous -huulikiiltoa. Vielä vuosi sitten olisin ollut, että tjaah. Nyt olin todella iloissani, kun huulikiillot ovat taas kiinnostaneet.

Korres ei ole ihan tuttu merkki minulle, vaikka toki muutamia ihonhoitotuotteita olen testaillut. Oli kiva tutustua Korresin meikkituotteisiin. Korres on kreikkalainen apteekkikosmetiikkasarja. Itselleni on syntynyt sellainen tunne, että Korres on Kreikassa vähän sama kuin L’Occitane Ranskassa. Yrtteihin ja luonnon raaka-aineisiin pohjautuva, mutta ei kuitenkaan täysin luonnonkosmetiikkaa. Nyt kun vähän tutkin lisää, niin huomasin Korresin panostavan vegaanisuuteenkin, sillä monet tuotteet ovat vegaanisia – myös nämä huulikiillot ovat. Lisäksi Korres näyttäisi panostavan ympäristöasioihin. Oli myös mielenkiintoista lukea kosmetiikkateollisuudessa käytettävästä vedestä. Siitä miten puhdasta sen tulee olla. Eipä muuten ole aikaisemmin käynyt mielessä, että eihän se ole aivan yksinkertaista puhdistaa vesi riittäväksi kosmetiikkakäyttöön.

Mutta palaan nyt takaisin huulikiiltoihin. Korres Morello Voluminous Lipgloss tekee huulista täyteläisemmät, mutta ei aiheuta nipistelyä. Täyteläistä efekti syntyy huulikiillon koostumuksesta sekä siinä olevasta hyaluronihaposta, joka kosteuttaessaan ”täyttää” huulien juonteita. Morello-kirsikkalajikkeesta saatavaa öljyä on käytetty huulikiilloissa antamaan suojaa ja hoitamaan huulten ihoa. Siitä siis huulikiiltojen nimi Morello.

23 Natural Purple

Nimessä oleva purple antaa mielikuvan, että sävy olisi räväkkä tai edes tumma. Ihanan luonnollinen sävy! Natural Purplessa ei ole hohdetta tai kimallusta, vain kiiltoa.

Sävy natsaa ja näyttää todella luonnolliselta. Huulet pomppaa esiin, mutta aivan kuin niillä olisi vain kiiltävyyttä.

31 Bronze Nude

Vaaleampi, pronssinen ja vaaleanruskeaan kääntyvä nudesävy. Bronze Nudessa on hieman hohtavuutta, mutta ei kuitenkaan liikaa, että se olisi liian 2000-lukua.

Vähän liian beige ja vaalea omaan makuuni, mutta tämän meikin kanssa sävy toimi kivasti.

42 Peachy Coral

Ah! Kunnolla väriä ja mehevyyttä huuliin. Peachy Coral on jännä, sillä se näyttää jossain valossa todella lämpöiseltä ja joissain valossa melkein viileältä. Kiva kesäsävy, jossa ei ole hohdetta ja kimallusta, mutta mehevä sävy ja paljon kiiltoa.

Peachy Coral saa kasvot hehkumaan. Todella ihana arkisävy, jossa on väriä, mutta ei liian huomiota herättävä. Tämä persikkaisen korallinen sävy sekä Natural Purple ovat selkeästi minulle istuvat sävyt. Siksi ne ovat olleet ahkerassa käytössäkin.

Näissä Korresin Morello-huulikiilloissa on niin runsaasti pigmenttiä, että en voi lisätä kiiltoa ilman peiliä. Huulikiilloilla on loistava kestävyys! Ei lähde heti pois, kuten huulikiilloilla on yleensä tapana. Koostumus on hieman paksumpi, joten huulille syntyy täyteläistävä efekti. Kiilto ei ole se sellainen tahmea kiilto, jossa meinaa huulet liimaantua yhteen. Huonoa toki on se, kuten kaikkien huulikiiltojen kanssa, kun tuulessa hiukset tarttuvat kiiltoon tai pikkukärpänen päättää istahtaa huulillesi, niin kiilto onkin siinä vaiheessa kuin kärpäspaperia. Sitä päivää odotellessa, kun mikään ei tartu huulikiiltoon.

Korres Morello Voluminous Lipgloss huulikiiltoja myydään Korresin omassa verkkokaupassa. Hinnaltaan huulikiillot ovat 20,00 € / 4 ml. Korresia myydään Sokos- ja Stockmann-tavarataloissa, Hehkuissa ja niiden verkkokaupoissa, mutta huulikiiltoa en verkkokaupoista löytänyt.

Mikä sävy sinua miellytti?

X