Glitz & Glam

Meikkiblues helpottaa - testimeikki uusimmalla luomiväripaletilla

Teksti:
Minna / Glitz & Glam
Postaus sisältää mainoslinkkejä

Oikein ihanaa alkanutta viikkoa! Tiedättekö mitä? Tiedättehän te! Kevät on täällä! Maaliskuun viimeinen viikko alkoi juuri. Ensi viikolla onkin huhtikuu ja kellot käännetty kesäaikaan. En kyllä pidä kellon kääntämisestä tässä kohtaa, sillä siinä katoaa tuntia aikaa päivästä. Mitähän sille hankkeelle kuuluu, jossa olisi tarkoitus luopua kellojen kääntämisestä? Eteneekö se, vai onko jo kuopattu idea? Siitähän väännettiin, että kumpi aika olisi vähiten huonompi vaihtoehto?

Alkaakohan minun meikkiblues helpottaa? Olen ollut hieman ”meikkikuvausmasentunut”. Olette saattaneet huomata. Ei kerta kaikkiaan ole ollut intoa järjestää aikaa kuvauksille. On tavallaan turha sanoa, että ei ole ollut aikaa. No ei ole ollut, mutta kyllä sitä järjestäisi, jos haluaisi oikein paljon. Ehkä minun meikkikuvausblues helpottaa. Viitteitä siitä on havaittavissa.

Olen jo pitkään katsellut Anastasia Beverly Hills Norvina -luomiväripalettia*. On ollut siinä ja siinä, ettei Norvina ole sujahtanut ostoskorista kassalle asti. Kun Rouva Kameleontti -blogin (ent. Neiti Kameleontti) Päivi suoritti kevätsiivousta meikkivarastoissaan, minä nappasin Norvinan hänen myytävistä kosmetiikoista. Päivi on minulle tuttu bloggaaja vuosien takaa. Siksi uskalsin ostaa käytettynä kosmetiikkaa, kun luotan, että sitä on säilytetty ja käytetty asianmukaisesti. Sain paletin puoleen hintaan ja samalla toisen roska muuttui toisen aarteeksi.

Norvinassa* on ihania sävyjä. Alarivi on mattaisia ja ylärivi on äärettömän hohtavia, suorastaan kermaisen voidemaisia luomivärejä, jotka ovat kuitenkin puuterisia. Ne saa kaikista parhaiten levittymään sormella. Alarivin mattaisissa sävyissä olen eniten intopiukeana sävystä Soul ja Eccentric. Tuo jälkimmäinen on just sellainen ihanan sinappinen, jota olen hakenut. Mahtavaa! Soul taas ihanan erilainen, kun on mattainen laventeli.

Tässä ensimmäisessä kuvatussa Norvina-meikissä käytin sävyä Base pohjustamaan kulmaluun alapuolen. Love pohjusti luomivaon ja sen yläpuolen häivytykseen. Sävyllä Passion loin intensiivisyyttä ja varjoa luomivaolle ja häivytin tummuutta vähän korkeammalle ulkonurkan alueella. Liikkuvan luomen sisäpuoliskolle levitin ylärivin hohtavan Wild Child. Ulkonurkan puoliskolle vieressä olevan Rose Goldin. Silmän sisänurkka ja alaluomen sisänurkka sai tehostusta sävystä Dreamer.

Alan päästä jyvälle siitä, mihin Anastasia Beverly Hillsin luomiväripalettien* suosio perustuu. Huikea pigmenttisyys ja pehmeä koostumus kera upeiden sävyjen. Minua kiinnostaa myös pari muuta vanhempaa palettia, mutta se uutuus, Riviera, ei minua sytytä. Liian värikäs.

Kun tosiaan sanoin, että hohtavat sävyt ovat kanssa hohtavia sekä sormella levittäen saa parhaimman tuloksen, niin olen tosiaan sormella levittänyt kaksi eri sävyä liikkuvalle luomelle. Olen ottanut uuden tavan haltuun. Uusi inspiroituminen on siis tapahtunut! Kevät ja valo herättävät jälleen mieleni eloon!

Onko sinussa syntynyt inspiroitumisia?

X