Glitz & Glam

Mun perjantainen iltameikki

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Kuten kerroin viime viikolla, olin menossa iltaa viettämään. Kävin studiollani ottamassa kuvat meikistäni, jossa lähdin Kouvolan iltaan. Oikeastaan, iltamme keskittyi vain BASE kitchen & loungeen, sillä hyvä ruoka ja ihanat drinkit saivat meidät pysymään samassa paikassa.

Päätin, että tällä kertaa panostan isoilla tekoripsillä ja tekisin meikin, jossa olisi halo-efekti sekä vähän utuisuuttakin. Musta kajal korostaa kivasti silmien kirkkautta ja tekee katseestani erityisen intensiivisen. En ole viime aikoina pahemmin käyttänyt mustaa rajausta, joten pitkästä aikaa halusin tummemman silmämeikin.

Päälläni oli uusi toppini, jossa se ”juttu” on selän puolella. Siksi oli otettava erikseen kuva selkämyksestäkin. Oikeasti toppini on väriltään petroolinen, mutta minun näytölläni se näyttää kuvissa siniseltä. Oikeasti tämä on tosiaan petroolinen.

Minulla oli ensin ajatuksena, että käyttäisin petroolista väriä silmämeikissäni. Kokeilin sitä, mutta jotenkin minua alkoi sitten ahdistaa meikin tummuus, jonka petrooli aiheutti. Pyyhin petroolin pois ja rakensin meikkini luonnollisemmilla väreillä – tylsä ratkaisu, tiedän!

Käytin tässä meikissä suosikkipalettiani, Too Faced Natural Lust. Tässä meikissä käytin yhtä uutta sävyä, mutta muut olivat sellaisia, jotka ovat olleet paljon käytössäni. Testasin sävyä Peacocking, mutta se jotenkin sitten teki meikistä niin tumman, että se ei toiminut. Väri haastoi minut kokeilemaan sitä jollain muulla tavoin. Peacockingin sijaan otin meikkiini sävyn Peep Show, jota en ollut aikaisemmin käyttänyt.

Aloitin meikin tuttuun tapaan luonnollisella mattasävyllä, Love Language, jonka levitin luomivaon yläpuolelle, melkein kulmakarvoille asti. Seuraavaksi syvensin varjoa sävyllä Fall Hard. Levitin Fall Hardin myös liikkuvan luomen sisänurkkaan sekä ulkonurkkaan. Syvensin liikkuvan luomen varjoja sävyllä Hot to Trot. Hyvin varovasti sisänurkalle ja vähän reilummin ulkonurkalle. Häivytin sävyt liukumaan toisiinsa, mutta jätin liikkuvan luomen keskiosan meikkaamalla.

Lisäsin kulmaluulle ja silmän sisänurkkaan korostusta, joka oli hyvin vaalea, All Tied Up. Meikkasin alaluomen ensin sävyllä Fall Hard. Sen päälle levitin tummemman Hot to Trot. Lopuksi rajasin alaluomen ripsityveä mustalla, Blindfolded.

Liikkuvan luomen keskiosaan taputtelin sormella hohtavan Peep Shown. Rajasin yläluomen mustalla kajalilla ja tein siitä utuisemman häivyttämällä kynän jälkeä meikkisiveltimellä, jossa oli mustaa mattaluomiväriä, Blindfolded. Nostin mustaa luomiväriä ylös ulkonurkassa, jotta varjostuksesta syntyisi vielä syvempi.

Jos haluat lukea tästä mielestäni maailman parhaimmasta luomiväripaletista, niin tässä linkki postaukseeni!

Vaikka aluksi oli suunnitelmissa vähän revittelevämpi meikkityyli, lopputuloksesta syntyi jälleen kerran tällainen luonnollisilla sävyillä toteutettu. Poskilla käytin suosikkiposkipunaani, Benefitin Rockateur ja huulilla tämän syksyn eniten käyttämääni MACin Fast Play.

Vaikka alun perin suunnitelmissa oli jotain räväkämpää, viihdyin tässä meikissä erittäin hyvin – sehän se tärkeintä kuitenkin on. Tuntee olonsa itsekseen. Minun oloni taitaa olla kotoisin tällaisissa pehmeissä, murretuissa ruskeissa, ruusuisissa vivahteissa ja utuisessa mustassa. Kivasti nämäkin sävyt saavat silmät kirkastumaan ja katseen loistamaan.

Oikein ihanaa alkanutta viikkoa! Missä väreissä sun on hyvä olla?

X