Glitz & Glam

Vanha meikki uusiksi — nostalgisointia Diorin luomiväripaletilla

Tein jouluna 2013 esittelemäni silmämeikin uudestaan. Ovatko entisen ammattilaismeikkaajan taidot ruostuneet vai kehittyneet 8 vuoden aikana?

Teksti:
Minna / Glitz & Glam
Tein jouluna 2013 esittelemäni silmämeikin uudestaan. Ovatko entisen ammattilaismeikkaajan taidot ruostuneet vai kehittyneet 8 vuoden aikana?

Olin aikoinaan ihan hullaantunut Diorin ”viisikoihin” eli viiden luomivärin paletteihin. Ostin niitä useamman vuodessa. Joskus kausikokoelman juuri ilmestyttyä, joskus vakiovalikoimaan kuuluvia ja toisinaan hankin viisikkojani alennusmyynneistä. Paletteja ehtikin kertyä melkoisen monta, toistakymmentä kappaletta. Yhden myin kaverilleni jo useampi vuosi sitten ja yhden heitin roskiin, koska se oli niin vanha (käytettynä ostettu).

En ole vuosiin meikannut Dioreillani, mutta nyt innostuin, kun Instagramissa minut tägättiin kuvaan. Meikkiharrastaja Saana on verestellyt vanhoja ja meikkaillut Diorin viisikoillaan. Mystic Metallic -kokoelman Constellation-luomiväripalettia googlettaessa oli hän törmännyt minun vanhaan postaukseeni.

Innostuin puhaltamaan pölyjä omien viisikoideni päältä, ja nappasin yhden paletin käyttööni.

Diorin joulukokoelman ”viisikot” vuodelta 2013

Diorin joulukokoelma Golden Winter sisälsi kaksi luomiväripalettia: vasemmalla Golden Snow ja oikealla Golden Flower. Kuten jo silloin 2013, en nytkään meinannut osaa päättää, kumman paletin valitsen — en tätä asiaa muistanut, mutta luin vanhasta postauksestani.

Lue myös: Jouluaaton look vuodelta 2013

Koska nykyään sytyn enemmän lämpimistä sävyistä, valitsin Golden Flowerin käyttööni. Oli muuten jotenkin niin jännä tunne meikata Diorin luomiväreillä. En tosiaan muista, koska olisin viimeksi niitä käyttänyt. Ehkä 2015?

Katsotaan nyt kuitenkin menneisyyteen.

Golden Flower -meikki 2013

Blogini on jossain määrin myös päiväkirjani. Aika hauska näin vuosien jälkeen katsoa, minkälainen jouluaaton meikki minulla on ollut. Voi, kun olen niin lutusen näköinen siinä vielä. Näköjään kahdeksassa vuodessa ihminen muuttuu ulkoisestikin jonkun verran.

Ihan sievä meikki, ei sinällään mitään vikaa. Mutta huomaan, että meikkaustekniikkani on muuttunut noista ajoista. Silloin vielä tein valtavasti häivytystyötä, kun nykyään rakennan meikin lähes aina niin, ettei häivytystyötä juurikaan tarvita.

Diorin luomivärit ovat vähän ”höttöisiä”. Sen huomaa siitä, että häivyttäessä ne hyvinkin helposti suttaantuvat epämääräiseksi. Ne tavallaan häivyttyvät liikaa ja liian helposti.

Lue myös: Pieni meikkivinkki: Näin saat luomiväristä pigmenttisemmän

Golden Flower -meikki 2021

Oli tosiaan jännä kokemus vuosien jälkeen meikata Diorin luomiväreillä. Olen tottunut toisenlaiseen koostumukseen ja pigmenttisyyteen. Yllätyin ihan, miten helposti meikki syntyi. Minulla meni varmaan joku 5—10 minuuttia luomivärien levityksessä ja häivytyksessä.

Toki onhan minun kuvaustaitonikin kehittyneet tuosta 2013 vuodesta. Silloin en osannut säätää valotusta tai ISO-arvoa, joten kuvatkin olivat silloin hämärämpiä kuin nykyään. Molemmat meikkikuvat on kuvattu hämäränä päivänä vain luonnonvaloa hyödyntämällä.

Tässä uudestaan tehdyssä Golden Flower -meikissä on tuotu enemmän säihkettä ja valoa silmien sisänurkkaan. Ulkonurkassa on syvempi varjostus, joka on nostettu kulmikkaammin yläviisoon, kohti kulmakarvojen loppupäätä.

Eli olen välttänyt pyöreää muotoa varjostuksessa. Olen enemmänkin luonut kissamaista nostetta ulkonurkkaan, joka liftaa nyt jo 8 vuotta vanhempia silmäluomiani paremmin. Aikuisen naisen meikissä onkin tärkeää, että linjat varjostuksissa ovat selkeämmät.

Lue myös: Pieni meikkivinkki: Helppo ja nopea varjostusvinkki — näin liftaat katsettasi varjostuksen avulla

Diorin luomivärit ovat helppoja, kun meikin rakentaa kerrostamalla. Tällöin värit liukuvat toisiinsa, joten valtavaa häivyttelyoperaatiota ei tarvita. Siten hieman ”höttöiseltä” tuntuva Diorin luomivärin koostumus pysyy selkeämpänä, eikä värit sekoitu liikaa keskenään ja häivytyksistä synny liian epämääräisiä.

Kevyt hohtavuus vain helpottaa varjostuksen häivyttymisessä, kun valo heijastuu, joten rajatkaan eivät näy selkeinä.

Mitä siis tuumaan Diorin luomivärin koostumuksesta nykyään?

Nämä ovat ehdottomasti aloittelevalle meikkaajalle optimaalisia. Eivät liian pigmenttisiä ja helposti häivytettävissä — joskin siinä on myös huonot puolensa, jos on tottunut voimakkaasti häivyttämään luomivärejä.

Tavallaan pidän Diorin pehmeästä koostumuksesta, joka asettuu aikuisille silmäluomille hyvin kaunistavasti. Luomivärien koostumus on niin helppo, että sen voi tarvittaessa toteuttaa pelkästään paletin mukana tulevilla applikaattoreillakin. Itse käytän aina meikkisiveltimiäni, mutta näin helppoa koostumusta voisin työstää sormin tai paletin omilla välineillä.

En osta enää Diorin viisikoita, mutta voisin kaivaa vanhat viisikkoni esiin ja käyttää niitäkin välillä.

Löytyykö sinulta Diorin viisikoita? Vieläkö meikkailet niillä?

 

Lue myös:

Lämmin ja kimaltava joulumeikki

Klassinen pikkujoulumeikki uudella twistillä

Pieni meikkivinkki: Näin saat luomiväristä pigmenttisemmän

X