
Kiinnostava läpikuultavuus kynsilakoissa ja huulimeikeissä
Postauksessa näkyy saatuja PR-näytteitä
Olen aistivinani trendien kääntyvän läpikuultavaan muotiin. Ainakin silmälasimuodissa läpikuultavuus on in. Toki, hyvä ollakin, sillä miten sitä muuten eteensä näkisi? Hahaha! Puujalkavitsi.
Mutta asiaan. Viime vuodet on valmistettu ja markkinoitu kaikkea huippupeittävällä, huippupigmenttisellä jne. Meikkipohjat kääntyvät luonnolliseen, läpikuultavaan ja jopa kiiltävään. Minä olen povannut huulikiiltojen uutta tulemista ja sellaista trendiä jo näkyykin horisontissa. Veikkaan, että kaikkien upeiden kynsilakkasävyjen ja koostumuksien rinnalle nousee entistä selkeämmin läpikuultavat sävyt. Niitä on jo ollut, mutta eivät nouseet suureen suosioon. Kun vihdoin olemme saaneet kynsilakat, jotka peittävät täydellisesti yhdellä kerroksella, alamme haluta läpikuultavia sävyä.
Sain joskus vuosi tai pari sitten Essien Treat Love & Color -hoitolakkoja. Nämä eivät minua innostaneet, joten unohtuivat tavaroihin.
Olen nyt viime aikoina lakkaillut kynsiäni läpikuultavilla, Essie Treat Love & Color -kynsilakoilla. Olen myös ollut jonkun aikaa ”tylppäkärkisissä” kynsissä, eli olen viilannut kynsiini tasaisen muodon.
Treat Love & Color -hoitolakat nimensä mukaisesti antavat kynsille väriä ja hoitavat kynsiä. Yhdistyy samanaikaisesti hoitolakka, aluslakka, värilakka sekä päällyslakka. Myönnän, että tuossa tulikin syy sille, miksi nämä juuri nyt sitten ovat olleet käytössäni. Olen keskittynyt muihin asioihin kuin kynsiini. Yksi kynsistäni napsahti, joten viilasin kaikki lyhyemmiksi ja tasaisiksi. Samalla alkoi laiskottelu myös kynsilakoissa, kun otin paremmin kokeiluuni nämä Essien Treat Love & Color -hoitolakat.
Sävyvaihtoehtoja on paljon! Minullakin on vielä sävyjä testailematta, mutta tähän nostin nyt vain sävyt, jotka olen testannut. Treat Love & Color -hoitolakoista löytyy myös todella peittäviäkin, mutta minua nyt innostaa tällaiset hoitavat ja kauniin luonnolliset sekä läpikuultavat. Kivaa vaihtelua minun yleensä suosimille, peittäville kynsilakoille.
Kynsilläni on kaunis helmiäismäinen, kahdestakin kerroksesta huolimatta läpikuultava, 07 Tonal Taupe.
Löysin myös jo kauan sitten PR-näytteenä minulle tulleet IsaDoran Gloss Glazé 3-D Mirror Shine -huulikiillot. Silloin, kun sain nämä, en kyllä oikein kiinnostunut. Siksi huulikiillot unohtuivat. Nyt kun olen jälleen huulikiilloista innostunut, kaivoin nämäkin esiin.
07 Tonal Taupe -kynsilakan kanssa mätsäävä Gloss Glazé 3-D Mirror Shine, sävyssä 07 Oyster Glazé. Toden totta, huuliin syntyy lasimaista kiiltoa, peilimäistä heijastusta ja kolmiulotteisuutta. Aika kivat, vaikka neutraali onkin. Kivaa vastapainoa minun tavalliseen tyyliin, jossa huulissa on aina selkeämpi sävy tai jopa väri.
Huulimeikeissä ja kynsilakoissa läpikuultavat koostumukset ovat aika tavallisia. Myös meikkipohjissa aina niiden tullessa nousevaan trendiin. Mietin vain, että tuleekohan esimerkiksi voidemaisia luomivärejä, joissa on läpikuultavampi koostumus? Ne voisivat ollakin aika kivoja. Huolettomasti levittää jotain kauniisti hehkuvaa ja vähän kiiltäväpintaista puikkoluomiväriä, joka on upeasti läpikuultava. En nyt ainakaan keksi, että millä brändillä sellaista olisi. Sitten jos niitä tulee, niin brändit ovat joko korealaisia tai sitten selektiivinen brändi, kuten Dior, YSL tai Lancôme. Ehkä Chanel tai Guerlain saattaisivat myös olla potentiaalisia vaihtoehtoja. Näin minä veikkaan.
Kommentit
Minäkin koin just noin aikaisemmin! Nyt jostain syystä läpikuultavuus onkin ollut aika jees kynsillä. Mutta sen huomaan, että kuvissa se ei toimi niin kivasti kuin peittävä kynsilakka. Livenä sitten taas läpikuultavuus onkin sievä.
Kommentit
Kynsillä en tykkää lainkaan läpikuultavuudesta, en tiedä miksi, mutta musta tollaiset kynnet näyttää epäsiisteiltä. 😀 Sen sijaan huulilla läpikuultavuus on todella jees. <3
Minäkin koin just noin aikaisemmin! Nyt jostain syystä läpikuultavuus onkin ollut aika jees kynsillä. Mutta sen huomaan, että kuvissa se ei toimi niin kivasti kuin peittävä kynsilakka. Livenä sitten taas läpikuultavuus onkin sievä.