Glitz & Glam

Millä väreillä korostaa silmiensä väriä?

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Kun maanantaina julkaisin aivan uudenlaisen värimaailman meikkikokeilun, eli olin pukeutunut ja meikannut itseni sinapinkeltaisella, huomasin silmieni syttyvän siniseen loistoon. Tämä vähän yllätti minut. En tosiaan tiennyt, että sinapinkeltainen voi saada siniset silmät loistamaan sillä tavalla.

Siitä lähti ajatus, että voisin vähän listailla vinkkejä ja näyttää havainnollistavin kuvin, kuinka voi korostaa silmien väriä.

Minulla on jännä väri silmissä. Ne eivät ole puhtaansiniset, vaikka sinertävät ovatkin. Voin halutessani saada ne näyttämään vihertävämmiltä, puhtaamman sinisiltä tai jopa harmailta. Ne voivat näyttää kirkkaammilta tai tummemmilta. Yleensä vihertävä väri silmissä on hieman sameampi, sininen kirkkaampi. Ruskeaa vivahdettakin silmistäni löytyy, mutta ruskeilta näyttäviksi silmiäni ei kuitenkaan saa. Siksi tässä postauksessa en voi havainnollistaa ruskeasävyisten silmien korostamista, mutta toisaalta, moni näistä tämän postauksen värimaailmoista sopii myös ruskeille silmille.

Lähestyn aihetta enemmänkin siitä näkökulmasta, että mitkä värit korostavat silmien tiettyjä värejä. En niinkään, mikä sopii sinisille silmille ja mikä vihreille jne.

MEIKKAA NÄILLÄ VÄREILLÄ SINISYYTTÄ KOROSTAEN

Tämä oli se silmämeikki, johon alussa viittasin. Sinappisen keltainen ja ruskea smokey eye -meikin tyylisesti toteutettuna. Saa siniset silmät kirkkaiksi ja loistamaan.

Oranssiset ja persikkaiset sävyt korostavat silmien sinisyyttä. Tämä perustuu vastaväreihin, sillä sininen ja oranssi ovat toistensa vastavärit. Siksi silmien sinisyys syttyy loistoon.

Kokeile näitä värejä myös ruskeille silmille! Toimivat!

Ruosteiset ja punaruskeat sävyt saavat silmien sinisyyden loistoonsa. Syynä tässäkin vastavärien voima – punaoranssinen ja sininen.

Kannattaa kokeilla ruskeille sekä vihreille silmille! Minulla kun on hieman turkoosiset silmät, saattavat lämpöiset punasävyt tehdä vähän vihertävätkin silmistä. Tämä sävy on monille pelottava, mutta oikeasti se korostaa sinisiä, vihreitä ja jopa ruskeita silmiä.

Harmaat sävyt ja alaluomen rajaus mustalla kirkastaa katsetta ja saa silmien sinisyyden loistoonsa.

Harmaat sävyt eivät välttämättä toimi ruskeilla silmillä, mutta musta sen sijaan toimii.

Lue myös: Näin saat luomiväristäsi pigmenttisemmän

Lämmin vaaleanpunainen on myös sinisyyttä korostava väri. Viileä vaaleanpunainen sitten taas korostaa vihreyttä. Lämpöisessä vaaleanpunaisessa on se haastavuus, että se saattaa näyttää allergiselta reaktiolta. Siksi olisi hyvä yhdistää ruskeaa mukaan ja välttää alaluomen meikkausta vaaleanpunaisella, niin varmemmin välttää tuon efektin syntymisen.

Lämpöistä vaaleanpunaista kannattaa kokeilla ruskeille silmille.

MEIKKAA NÄILLÄ VÄREILLÄ VIHREYTTÄ KOROSTAEN

Erilaiset pinkin sävyt korostavat vihreyttä silmissä ja vihreitä silmiä.

Ei välttämättä tummanruskeille kaikista optimaalisin, mutta hasselpähkinäisille silmille kannattaa kokeilla.

Lilat ja vaaleanpunaiset pastellisävyt korostavat kivasti vihreitä silmiä. Jos olet hentoisten sävyjen ystävä, kokeile helmiäismäistä lilaa ja vaaleanpunaista, niin saat vihreät silmät hehkumaan.

Ei välttämättä istuvin vaihtoehto ruskeille silmille, mutta kokeilemalla selviää. Kun kuitenkin kokonaisuus on se, joka ratkaisee, ei ehdottomuus.

Murrettuja sävyjä viileiden punertavien sävyjen maailmasta, niillä vihreys korostuu.

Luumuiset sävyt toimivat hyvin vihreille silmille. Luumuinen sävy korostaa myös silmien vihreitä vivahteita, jos et omaa selkeästi vihreitä silmiä. Yhdistä luumua ja vaaleanpunaista, niin silmien vihreys syttyy loistoon.

Luumuista sävyä kannattaa kokeilla myös tummempana versiona ja yhdistää mukaan rusehtavia sävyjäkin.

Toimii hyvin myös ruskeille silmille.

Puhdas violetti on vihreiden silmien ystävä. Puhdasta violettia kannattaa kokeilla myös ruskeille silmille. Myös murretut violetit sävyt korostavat vihreitä silmiä.

Violettia voi käyttää myös ripauksen verran, kuten kuvan meikissä olen tehnyt. Ripaus kimalteista violettia liikkuvalle luomelle ja meikki muuten violettisella harmaalla. Korostaa vihreyttä mahtavasti!

Lue myös: Näillä liimaat glitteriset luomivärit tiukasti kiinni

Violetilla voi korostaa vihreyttä luomivärien lisäksi violetilla ripsivärillä.

Ruskeilla silmillä toimivat myös violetti sekä sininen maskara.

Mahonkinen punainen on myös vihreiden silmien korostaja.

MEIKKAA NÄILLÄ VÄREILLÄ HARMAUTTA KOROSTAEN

Jos haluaa silmiensä harmautta ja kirkkautta korostaa, kannattaa suosia harmaita sävyjä. Kylmät harmaat ovat tehokkaimpia ja toimivat erityisen hyvin sinisillä silmillä. Hopea on todella kirkastava sävy harmahtavilla silmillä.

Jos kylmät, sinipohjaiset harmaat tuntuvat liian kovilta, voit käyttää pehmeämpää harmaata ja murtaa sävyä yhdistämällä lämpöisempää ruskeaa harmaan kaveriksi.

Lue myös: Nopea varjostusvinkki – näin liftaat katsettasi

Vihertävillä silmillä harmautta saadaan korostettua ruskeanharmailla eli taupen sävyillä. Toimivat niin sini- kuin vihreäsilmäisillä.

Siniharmaat silmät säihkyvät myös hieman mutaisempia harmaan sävyjä käyttäessä.

Harmaiden sävyjen korostajat sopivat erinomaisesti myös sinisille silmille.

Oletko rohkea kokeilija vai hillitty himmailija luomivärien käytössä? Suositko vain niitä sävyjä, joita sinulle on suositeltu, vai uskallatko murtaa meikkimyyttejä?

Haluan tässä lopussa sanoa, että ole rohkea kokeilija. Vaikka minä tai kuka tahansa sanoo, että ”älä tee näin, vaan tee näin” (en kylläkään tuota retoriikkaa harjoita), kokeile silti rohkeasti. Ei ole absoluuttisia totuuksia – ainakaan meikkien maailmassa. Jos sinulla on siniset silmät, niin kokeile silti vihreää, jos haluat. Niinhän minäkin teen. Postauksessani näytän, miten paljon voi samoilla silmillä luomivärisävyjä käyttää. Mikään ei ole kamala, ne ovat vain erilaisia.

Minulla aina vähän karvat nousevat pystyyn, kun törmään ammattilaisen sanomiin ehdottomuuksiin. Olen itsekin ollut ammattilainen, enkä edes silloin niitä ehdottomia sääntöjä allekirjoittanut – paitsi silloin urani alkutaipaleella kokemattomuuteni vuoksi.

Huomenna olen pääsemässä miehen kanssa kahdestaan ulos syömään, joten meinaan kyllä tämän postaukseni inspiroimana meikata vähän vahvemmin kuin tässä olen viime aikoina meikannut.

Ihanaa torstaita!

Lue myös:

Näin levität poskipunan pyöreille poskille

4 tapaa käyttää kasvosuihketta

Näin huijaat ihostasi hehkuvamman

 

X