Glitz & Glam

Pieni meikkivinkki: Kokeile kasvoöljyä meikin alle - saatat yllättyä!

Aina neuvotaan, ettei meikin alle tulisi käyttää liian täyteläisiä ja rasvaisia tuotteita. Koska olen hieman meikkikapinallinen, niin haluan välillä ravisuttaa näitä välillä turhankin jyrkkiä ohjeistuksia. 

Teksti:
Minna / Glitz & Glam
Aina neuvotaan, ettei meikin alle tulisi käyttää liian täyteläisiä ja rasvaisia tuotteita. Koska olen hieman meikkikapinallinen, niin haluan välillä ravisuttaa näitä välillä turhankin jyrkkiä ohjeistuksia. 
Postaus sisältää mainoslinkkejä

Taustastani tietämättömille kerrottakoon, että työskentelin useamman vuoden meikkaaja-maskeeraajana. Koska olin jo silloin samaan aikaan myös bloggaaja, olen kehittänyt osaamiseni meikkaajana ammattilaisten ohjeistuksien ja uskaliaiden somemeikkaajien vinkeistä.

Luultavasti juuri siksi minusta on kasvanut meikkikapinallinen, joka ei suostu pelkästään toistamaan samoja mantroja, vaan olen omapäisesti testaillut omiakin tapoja. Olen löytänyt ja oppinut uusia tapoja sekä näkökulmia, kun olen ollut utelias kokeilemaan vastoin yleisiä ohjeita.

Mitä tehdä, jos meikkivoide vanhentaa?

Jos meikkivoide saa ihosi näyttämään vanhemmalta, on jotain mennyt pieleen. Se ei ole meikkivoiteen tarkoitus. Yleensä syynä on hoitamaton iho tai vääränlainen meikkivoide sinun tarpeisiisi. Meikkivoiteen tulisi parhaimmillaan saada sinut näyttämään aavistuksen paremmalta versiolta itsestäsi.

Toisille meikkivoiteen tarkoitus on muuttaa ihosta täysin tasainen, suorastaan posliinimainen. Toisille taas meikkivoide on oman ihon suoja, joka samalla tasoittaa sen sävyeroja näyttäen kuitenkin mahdollisimman luonnolliselta.

Olen jo useamman vuoden vinkannut, että kannattaa kokeilla kasvoöljyä myös meikin alle. Erityisesti silloin, jos ihosta on kadonnut hehku tai meikkivoide meinaa kaikista meikkivinkeistä huolimatta tehdä sinusta vanhemman näköisen kuin olet.

Lue myös: Näillä vinkeillä meikkipohjasi näyttää hyvältä talvellakin

Kasvoöljyillä on monia hyviä vaikutuksia ihonhoidossa. Ne sisältävät iholle tärkeitä rasvahappoja, jotka auttavat suojaamaan ulkoisilta rasitteilta sekä ne auttavat ihoa säilyttämään vesikosteuden itsessään.

glowmist7

Miten kasvoöljy toimii meikkivoiteen alla?

Havainnollistan kuvaparilla, miten öljyt vaikuttavat kuivalla iholla meikkivoiteeseen.

Jos iho on kuiva ja sillä levitetty meikkivoide ei ole riittävän kosteuttava, iho näyttää herkästi vanhemmalta kuin oikeasti onkaan. Monesti pari tuntia meikin levityksen jälkeen saattaa näyttää vielä todella hyvältä, mutta talvisin kuiva huoneilma saakin meikkivoiteen näyttämään kuivakalta.

glowmist8

Usein kosteussuihke auttaa asiaa, mutta myös kasvoöljy meikkivoiteen alla auttaa tässä asiassa. Kasvoöljyn avulla meikkipohjasta ei tule missään vaiheessa kuivannäköistä, vaan se pysyy heleänä ja joustavana kasvoilla.

Tässä kuvaparissa olen suihkauttanut öljyjä sisältävää kasvosuihketta meikkivoiteen päälle, mutta vastaava efekti syntyy, kun käyttää kevyttä kasvoöljyjä meikin alle.

Näette näiden kahden kuvan avulla, miten kasvoöljy vaikuttaisi meikkivoiteeseen.

Vinkit kasvoöljyn käyttöön meikkivoiteen alla

Erityisesti poskille kannattaa kokeilla kasvoöljyä. Mutta muista tässäkin, vähemmän on parempi! Eli älä annostele liikaa. Jos kasvoöljy jää liian liukkaana ja rasvaisena iholle, valitettavasti tapahtuu juuri se, jonka vuoksi liian rasvaisia tuotteita ei suositella meikin alle.

Painele vain 0,5-2 tippaa kasvoöljyä niille alueille, joilla iho ei ole niin voimakkaasti rasvoittuva. Itse välttelen nenänpieliä ja kulmakarvojen väliä, koska niiltä alueilta ihoni rasvoittuu kaikista voimakkaimmin. Poskilla taas ihoni ei ole rasvoittuva, joten erityisesti niillä kasvoöljy tuo kaunista kuulautta meikkipohjaan kuitenkaan meikkipohjan kestoa heikentämättä.

Uskomatonta, mutta minulla ei meikki sula tai muutu epämääräiseksi liejuksi, vaikka painelenkin näin talviaikana kasvoöljyä kasvoilleni. Mutta sitä vastoin saan hehkuvamman lopputuloksen, eikä kuiva huoneilma saa meikkipohjaani kiristäväksi tai suorastaan murenemaan kuivuudestaan. Kasvoöljy on tavallaan myös primeri meikkivoiteen alla. En tietenkään lisää enää mitään erillistä pohjustajaa, kun käytän kasvoöljyä meikin alla.

Meikin alle soveltuvat kasvoöljyt

Kaikki kasvoöljyt eivät sovellu meikin alle, sillä toiset ovat sen verran liukkaita, eivätkä imeydy kunnolla ihoon. Ne kannattaakin jättää vain yöllä käytettäväksi tai meikittömille päiville.

Meikin alle soveltuvia kasvoöljyjä ovat esimerkiksi:

Lue myös: Kaikkien kasvoille sopiva ruusuöljy: Dr. Botanicals Moroccan Rose Superfood Facial Oil

Lue myös: 100 % kahviöljyä

Huomenna esittelen kolmannen kasvoöljyn, joka sopii erinomaisesti meikin alle käytettäväksi. Erittäin kevyt, kaikille ihotyypeille sopiva kasvoöljy, josta on muutakin hyötyä kuin meikkivoiteen alle sopivuus.

Tietenkään en väitä, että kaikille ja kaikkien meikkivoiteiden alle soveltuisi kasvoöljyn käyttö. Mutta kannattaa ainakin kokeilla hyvin pienellä annostelulla jonakin kotipäivänä, josko se sopisi. Minä ainakin olen jo pitkään huomannut öljyn olevan sellainen oma kauneuskikkani, joka ui vastavirtaan yleisiä kauneusvinkkejä.

Kesäaikana en voisi kuvitellakaan, että laittaisin kasvoöljyä meikin alle. Tämä on minulla vain talviaikana käytössä oleva meikkikikka. Rasvoittuvaisuuteen taipuvainen sekaihoni pitää kyllä huolen, ettei meikkipohja kuivahda kesällä. Silloin taistelenkin toisessa ääripäässä meikkipohjani kanssa.

Oletko uskaltanut kokeilemaan kasvoöljyä meikin alla?

 

Lue myös: 

Pieni meikkivinkki: Näin saat luomiväristä pigmenttisemmän

Pieni meikkivinkki: Miten peittää maksaläiskät ja muut tummentumat vaalealla iholla

Pieni meikkivinkki: Ei suttaa silmien rajauksista

X