Glitz & Glam

Pieni meikkivinkki - tarvitaanko puuterointia luomivärin alle?

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Pieni meikkivinkki on toisinaan ilmestyvä postaussarja, jossa kerron lyhyesti jonkun pienen vinkin tai ohjeen. Tällä kertaa mietitään puuterin käyttöä silmäluomille ennen luomivärien levitystä.

Moni on varmasti lukenut tai kuullut ohjeen silmäluomien puuteroinnista ennen luomivärien levitystä. Pitääkö silmäluomet puuteroida ennen luomiväriä? Tästä tulee luettua erilaisia näkemyksiä. Minusta tässäkin on monta muuttuvaa tekijää, enkä sen vuoksi voi sanoa ehdottomuuksia.

Ensimmäisenä laitetaan aina se silmämeikinpohjustaja. Itse vannon niiden nimeen – kunhan vain löytää sen itselleen sopivimman. Silmämeikinpohjustaja antaa kestoa silmämeikille sekä parantaa luomivärien pigmenttisyyttä ja helmiäisten hohtavuutta. Kannattaako tällöin puuteroida silmäluomia, jos haluaa kunnolla hohdetta silmämeikkiin? Puuterihan mattaa.

Minulla on tapana puuteroida tai levittää ihoni sävyinen mattaluomiväri vain luomivaolle ja sen yläpuolelle. Miksikö näin? Tähän on muutamakin syy.

1. Jos luomiväri ei pysy paikoillaan pohjustuksesta huolimatta, niin usein tämä ongelma ilmenee luomivärien kertymisenä luomivakoon. Yleensä luomivaon seudulle syntyvät ne luomiväriviivat. Ei toki aina, mutta hyvin tyypillisesti. Puuterointi puuterilla tai ihonsävyisellä mattaluomivärillä estää luomivärien liikkumisen luomivakoon.

2. Puuteroitu tai ihonsävyinen mattaluomiväri helpottaa luomivaon varjostuksen häivyttelyssä. Luomivärit tarttuvat pohjustettuun ihoon paremmin ja tiukemmin. Häivyttely voi olla haastavaa. Ainakin häivyttely nopeutuu, kun luomivaon yläpuolen puuteroi puuterilla tai ihonsävyisellä mattaluomivärillä.

3. Kun puuteroidaan vain luomivaon yläpuoli, liikkuvalle luomelle jää hyvä tartuntapinta hohtavalle luomivärille. Jos liikkuva luomi puuteroidaan ja pohja matataan, ei hohtava luomiväri näytä yhtä hehkuvalta. On siis hyvä jättää tässä tapauksessa ne alueet puuteroimatta, joille halutaan voimakas hohde.

4. Muistatteko kun näytin helmiäissävyn liiallisen käytön eroavaisuutta siihen, kun varjostettava alue matataan ensin puuterilla? Kuvan vasemmalla puolella varjostus on tehty helmiäissävyllä, mutta luomivako ja sen yläpuoli on puuteroitu, jotta kirkkaissakin valoissa valoa heijastava luomiväri varjostaisi. Oikealla puolella on käytetty pelkästään helmiäissävyjä. Toki oikealla puolella on monta muutakin ns. ”väärin” tehtyä, mutta tästä saa käsitystä siitä, miksi voimakkaasti helmiäismäiset eivät aina toimi varjostuksissa.

Mutta tämäkään ei ole ehdoton ”sääntö”. Saa hohtavillakin sävyillä varjostuksia. Usein vaan niihin toimii selkeästi tummempi tai koostumukseltaan vähän kevyemmin hohtava luomiväri. Tavallaan näissä asioissa täytyy vähän tietää ja osata arvioida millä tekee ja miten.

Entä jos tekee silmämeikin kokonaan tai lähes kokonaan mattaisilla sävyillä?

Puuteroinnin voi tehdä koko luomelle, vain luomivaolle ja sen yläpuolelle, tai ei sitten ollenkaan. Jos silmäluomesi ovat äärimmäisen rasvoittuvat ja silmämeikin kestävyydessä on ongelmia pohjustajasta huolimatta, niin kannattaa puuteroida. Talkkipitoinen puuteri imee rasvaa itseensä ja näin parantaa silmämeikin kestoa.

Joten kannattaako silmäluomet puuteroida ennen luomivärien levitystä? Minun tapoihini se kuuluu vain osalle silmäluomea. Käytän joko puuteria tai meikattavan ihonsävyistä mattaluomiväriä. Toivottavasti postaus selvensi asian kanssa pähkäilleitä, että kannattaako vai ei? Ja jos kannattaa, niin miten? Ja milloin taas ei kannata? Kuten huomaatte, ei ole ehdottomuuksia, eikä ole yhtä ja oikeaa tapaa. Kaikki on niin paljon kiinni halutusta lopputuloksesta ja mitä käytetään.

Minkälainen tapa teillä on? Kuinka monella on sama tapa? Entä ketkä teistä toimii toisin?

Mitä parhainta viikon alkua kaikille!

X