Glitz & Glam

Kukkahousut - kuka olisi uskonut näkevänsä kukkahousut minulla?

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Vaate- ja pukeutumispostauksia nähdään minulta äärimmäisen harvoin. Kun astelin kamerani eteen ja aloitin kuvailut, muistinkin syyn sille. Äh, onpa vaikeaa! Hattua nostan kaikille muotibloggaajille. Minä osaan väännellä kasvoni meikkikuvia varten, mutta kun pitäisi väännellä itsensä päästä varpaisiin, niin homma muuttuukin astetta haastavammaksi.

Eikä kokovartalokuvien julkaiseminen tunnu niin mukavalta, mutta kehittyäkseen jossain, pitää poistua omilta mukavuusalueiltaan. Nyt heitin itseni likoon kukkahousujen vuoksi.

MINÄ OSTIN KESÄISET KUKKAHOUSUT!

Tänään äitini vetää aamukahvit väärään kurkkuunsa, jos prätkäilyltään tyttärensä blogiin ennättää. 😀

Lämpenin kukkakuosille 2-3 vuotta sitten. Ostin kukkapuseroita, viime kesänä ostin kukkamekon. Nyt ostin kukkapöksytkin! Käytin kukkakuosia viimeksi lapsena. Silloin 90-luvun alussa ja puolivälissä, kun kukkakuosi oli muodissa. Näin yli 20 vuotta myöhemmin hullaannuin uudestaan, vaikka vannoin, että ei ikinä enää! Kukkakuosi ei todellakaan ollut minun juttuni. Ainakaan housuissa. Mutta kappas vaan, näin sitä sitten tuli ostettua kukkahousut.

Rakastan näitä! Musta pohja, suuret kuviot, ei liian räikeää. Rennot ja vilpoisat.

Rento jakku, jonka hihat ovat hieman rypytetyt ja sitä kautta hihat näyttävät siltä kuin ne olisi vedetty ylös. Musta keveä toppi päällä. Loppujen lopuksi aika minun tyylinen kokonaisuus. Punaiset kynnet ja punaiset huulet ovat kivan raikas juttu kokonaisuudessa. Hohtava persikkainen luomiväri korostaa silmien sinisyyttä.

Minulla on samaa kuosia oleva puserokin, mutta en käytä housuja ja puseroa samaan aikaan. Se on minulle liikaa! Olen muuten Anna-lehden Instagramissa pitämässä omaa viikkoani vielä huomiseen asti. Perjantaina aloitin oman viikkoni. Käykää kurkkimassa! Omalla Insta-tililläni on ollut hiljaista.

En olisi uskonut vielä viime kesänä, että tulen kesällä 2018 rakastamaan kukkapöksyjä. Tykkään tästä tyylistä todella paljon. Arkena en ole käyttänyt Minna Parikan Jodie-kenkiä, vaan minulla on ollut korolliset balleriinat jaloissani. Jodiet tuovat tyyliin vähän juhlavuutta. Vaatetukseni on kenkiä lukuun ottamatta Vilasta. Housut olen käynyt mummollani pätkäisemässä, sillä ne olivat liian pitkät. Kun niitä piti joka tapauksessa lyhentää, pyysin mummoni ottamaan reilusti, jotta saan niistä ”kesämittaiset”. Totesimme myyjän kanssa kaupassa, että minulle toimii sittenkin vajaamittainen lahje löysemmissä housuissa.

Kiva kokeilla jotain erilaista ja tuntuu jotenkin rohkealta käyttää kukkahousuja. Nimimerkillä, joskus harmaakin oli liian värikästä. 😀

Mitä pidät tyylistä? Löytyykö sinultakin kukkahousut?

X