Tyyli

Minä silmälaseissa – mitäs pidät?

20.11.2019 Teksti: Minna / Glitz & Glam

En olekaan vielä näyttäytynyt ”virallisesti” uuden identiteettini kanssa, eli silmälasit päässäni. Kävin lokakuussa näöntarkastuksessa, sillä minua on alkanut vaivaamaan lievä näön heikkeneminen. En nähnyt entiseen tapaan pientä tekstiä, enkä nähnyt kauas yhtä hyvin kuin ennen. Edellisestä näöntarkastuksesta olikin vierähtänyt reilut 5 vuotta. Silloin tarvetta ei ollut, mutta nyt oli ”tuomiona” silmälasien tarve elämää helpottamaan. Olisin voinut vielä sinnitellä ilmankin, mutta päätin ottaa lasit käyttööni.

Eihän siinä sitten mitään! Silmälasien ostoon sitten vain. Päätin ostaa kahdet silmälasit. Toiset yhdistelmänä, jotka ovat käytössäni, kun en ole päätteen äärellä. Päätin olla rohkea ja hankkia näyttävät kehykset. Halusin jotain vähän rohkeampaa ja sellaista, joka jossain määrin kuvastaisi tyyliäni.

Nythän pyöreät ja kahdeksankulmaiset kehykset ovat todella muodikkaat. En oikein tunne niitä omikseni, ainakaan vielä. Myöskään Ray-Banin klassikkomuotoilu ei oikein tunnu omalta jutultani. Mutta ikinä en sano ei ikinä. Sitä ei koskaan tiedä, miten omat mieltymykset voivat muuttua.

Toiset silmälasini ovat päätelasit. Näissä lähinnä vain työskentelen ja luen, mutta vielä edelleen totuttelen silmiäni silmälaseihin. En vielä osaa olla aivan kaiken aikaa silmälasit päässäni, koska tarve ei ole niin välttämätön. Mutta opettelen ja totuttelen niihin. Tätä postausta kirjoittaessani silmilläni ovat nämä päätelasit.

Koska olen työlookissakin aina jonkin verran laittautunut, niin näyttävät kehykset istuvat tyyliini. Ilman meikkiä nämä kehykset syövät kaiken minusta! Jos en käyttäisi meikkiä, en olisi näitä kehyksiä voinut valita. Nämä ovat siitä hauskat kehykset, että ne sopivat arkeen ja juhlaan, mutta toki vaatii kantajaltaan rohkeutta.

Mieheni tykästyi kanssa näihin silmälaseihin ja oli rohkaisevalla mielipiteellään tärkeässä asemassa, kun valintojani tein. Olin ehkä vähän yllättynyt, että mies kannatti rohkeampaakin valintaa. Näin sitä voi kumppani yllättää yli 20 vuoden jälkeenkin.

Päätelasit toimivat ilman meikkiäkin, mutta ne ovat silti sen verran sirot, että kehykset eivät ”syö” silmämeikkiä. Nissenillä silmälaseja sovitellessani huomasin, että paksummat kehykset vievät tehoa silmämeikiltä, mutta toki samalla niiden taakse voi piiloutua luontevasti ilman meikkiä. Siksi olen vähän ajatellut, että hankin jossain vaiheessa kolmannet silmälasit, joissa on kunnon raamikkaat kehykset. Kun ei ehdi meikata, niin niiden takana ei tuntisi itseään niin ”alastomaksi”.

Olen nimennyt nämä silmälasini Dame Ednoiksi. Kai muistatte tuon koomikko Barry Humphriesin komediahahmon? Dame Ednalla oli aina näyttävät, suorastaan yliampuvat pokat silmillä. Minun Dame Ednat ovat merkiltään Sensaya. Rakastan näiden näyttävää, mutta silti hillittyä yksityiskohtaa linssien yläpuolella ja kivaa kissamaista muotoilua.

Päätelasini ovat tosiaan vähän tylsemmät, mutta halusin vastapainoksi jotain ajattomampaa ja klassisempaa muotoilua kehyksiltäni. Vaikka kehykset ovat mustat, ovat ne silti aika keveät. Pienenä tehosteena näissä Hugon kehyksissä on tummanpunainen väri sankojen sisäpinnalla. Otin molempiin laseihini sinivalosuojan, koska olen paljon päätteiden äärellä päivittäin.

Kummat silmälasit ovat sinun mielestäsi minulle paremmat?

Näyttävämmät Dame Edna -silmälasit?

Vai klassiset ja ajattomat peruslasit?

Identiteettini ei vielä ole silmälasipäinen, mutta jotenkin innoissani olen silmälaseja käyttänyt. Olen aina luullut, että silmälasit eivät sopisi minulle. Näköjään muuntautumiskykyni ulottuu näinkin laajalle, että silmälasitkin näyttävät luontevalta. Lähipiirissä minulta on kysytty, että onko minulla ollut aikaisemminkin silmälasit? Siitä tietää, etteivät ne näytä oudolta minulla.

Lue myös

Suosittelemme