Elämäntapamuutos 14.9.2017

Elämäntapamuutos: liikunta ja oivalluksia siitä sekä itsestäni

Elämäntapamuutos on pitkä prosessi, josta riittää asiaa pitkäksi aikaa. On erilaisia vaiheita, muuttuvia tekijöitä ja henkistä kasvua. Tänään kirjoitan omakohtaisista muutoksista liikunnan ja ajatusteni suhteen.

lenkkikengät

Lenkkeily

Lenkkeily on varmasti se perinteisin liikuntamuoto monille. Minäkin harrastan sitä. Siitä on monia hyötyjä, eikä se maksa mitään, mutta kyllähän ne lenkkeilyyn sopivat varusteet jotain kustantaa. On aika kenkkua lenkkeillä, jos kengät ovat pahat tai vaatetus hankala. Mutta noin muuten lenkkeily on ilmaista ja sitä voi tehdä just silloin kun omassa aikataulussa on varaa.

Eipä siis ihme, että se on tuntunut suoraan sanotusti ihan p*skalta touhulta. ”Kun pitää tänään mennä lenkille…”

Minulla on taustalla paljon lenkkeilyä ja sitten on myös totaalista lenkkeilemättömyyttäkin. En voi sanoa pitäneeni lenkkeilystä. Olen ennen aikoinaan tehnyt sitä vain laihtuakseni tai laihtuakseni tehokkaammin. Eipä siis ihme, että se on tuntunut suoraan sanotusti ihan p*skalta touhulta. ”Kun pitää tänään mennä lenkille…” Minä en aidosti saanut siitä muuta iloa kuin sen, että sain itseni liikkeelle ja poltin enemmän kaloreita.

Nykyään on jotain loksahtanut kohdilleen. En käy lenkillä pakosta. Käyn koska haluan. Tämä tarkoittaa, että jos en ehdi tai minua ei kerta kaikkiaan huvita, en sitten mene lenkille. Miksi tehdä asiaa joka ei huvita? Siitä siis on kyse elämäntapamuutoksessa – ei pidä tehdä asioita väen väkisin, jos se tuntuu täysin epämieluisalta.

Luopuminen itseni pakottamisesta on muuttanut minua. Kun päätän mennä lenkille, haluan sitä aidosti. En siksi, että kyttään kaloreiden polttoa ja mieti kuinka tehdä tästä vieläkin kuluttavampaa. Käyn rentoutumassa, tuuletan päätäni ja samalla ihokin saa uutta hehkua ulkoilmasta. Joskus on fiilis, että haluan juosta, joskus taas hyvin rauhallinen kävely tuntuu parhaimmalta. Siksi se on nyt mielekkäämpää, kun lenkkeily ei ole tämän hetken pakollinen juttu, vaan se on juttu, jota tehdään omasta halusta ja vain silloin kun haluan sitä.

Salitreeni

Salilla treenaaminen kuuluu kanssa minun harrastuksiini. Käyn kaksi kertaa viikossa salilla. Jos on lukenut fitness-blogeja, niin ymmärtää, ettei se todellakaan ole mikään suuri ”saavutus”. Minulle se kuitenkin on. En koskaan ennen pitänyt salitreenaamisesta. Minun historiaani kuuluu muutamia salikertoja, koska oikeasti en koskaan kokenut salitreenausta omaksi jutukseni.

Mutta nyt tässäkin on loksahtanut asioita kohdilleen pääni sisällä. En käy salilla saavuttaakseni tiukkaa kroppaa, käyn salilla voimistaakseni itseäni. Kun olen muuttanut oman pääni sisällä ajatusmalleja, tekeminen on alkanut tuntua mielekkäämmältä. Enää ei tarvitse pakottaa itseään salille. Menen sinne, koska haluan.

Minä hitto vie roikun sen koko ajan ja nostan polvet ylös! Voi tätä onnistumisen ja kehityksen iloa!

Nyt treeniohjelmani on fiksailtu uuden tasoni mukaan. Teen nyt asioita, jotka eivät aloittaessani olleet mitenkään mahdollisia. Minun personal trainerini suosii ns. vapailla painoilla tekemistä laitteissa istumisen sijaan. Harjoitan kokonaisvaltaisemmin ja käytän kehoani monipuolisemmin. Ehkä myös tämä kokonaisvaltaisempi tekeminen on saanut minut innostumaan salilla treenaamisesta. Oman kehon toimivuuden lisääntyminen, sen hallinta ja voimaantuminen näkyy kehityksessä selkeämmin.

Otan esimerkin omasta kehittymisestäni. Ennen en pystynyt lapojen aktiivi-passiiviroikuntaan tangolla. Tämä liike on minun alkulämmittelyssä ja loppujäähdyttelyssä. En pystynyt tekemään sitä edes jalat laatikon päällä. Tuntui pahalta ottaa tangosta kiinni ja roikkua siinä. Minullahan on taustalla ranneongelmia, puristusvoiman heikkoutta jne. Aloitin aktiivi-passiiviroikunnan renkailla polvet maassa. Siirryin kesällä tangolle. Loppukesästä nostin aktiivivaiheessa jalat ilmaan laatikon päältä. Lopulta pystyin roikkumaan koko painollani tangolla ja suorittamaan lapojen aktiivi-passiiviroikunnan. Nyt uudessa treeniohjelmassa on tangolla roikkuen jalkojen nosto. Minä hitto vie roikun sen koko ajan ja nostan polvet ylös! Voi tätä onnistumisen ja kehityksen iloa!

salivaatetus

Aluksi häpesin itseäni ihan mielettömästi salilla. Minun itsetuntoni ei ole ollut niin huonossa jamassa, että häpeäisin itseäni kaikkialla, mutta sali on ollut sellainen ympäristö, jossa olo oli aluksi todella heikko henkisestikin sen fyysisen heikkouden lisäksi. Kun itsetunto alkoi kehittyä, uskalsin vaihtaa värikkäämmän puseron päälleni. Nyt olen käynyt shoppailemassa ja olen ostanut hihattoman salipuseron itselleni. En vielä ole käynyt salilla se päällä, mutta koen tämän yhdeksi itseni ylittämiseksi. Kehtaan mennä hihattomassa paidassa treenaamaan.

Lapseni haluaisi uimaan äitinsä kanssa, mutta hänen äiti on turhamainen, eikä kehtaa mennä uimahalliin oman kehonsa vuoksi. Minkälaisen viestin minä lapselleni tällaisella toiminnalla annan?

Vesijuoksu

Vielä suurempi itseni ylitys on uimapuku! Olen aloittanut vesijuoksun. Tämä on nyt uusi harrastukseni tähän lisäksi. Laji on kiinnostanut pitkään, mutta uimapuvun päälle vetäminen ja uimahalliin se päällä meneminen… Olen viettänyt lukuisia tunteja aikaa uimahallilla… siis uimahallin kahviossa. Lapseni harrasti uimakoulua jokusen vuoden. Hän pyysi lukuisia kertoja minua hänen kanssaan uimahalliin, koska hän rakastaa uimista ja vedessä oloa. Minä en pystynyt. Koin siitä suurta alemmuuskompleksia ja itsesyytöksiä myös äitiyden näkökulmasta. Lapseni haluaisi uimaan äitinsä kanssa, mutta hänen äiti on turhamainen, eikä kehtaa mennä uimahalliin oman kehonsa vuoksi. Minkälaisen viestin minä lapselleni tällaisella toiminnalla annan? En koskaan sanonut, että ei äiti voi mennä uimaan, koska olen niin läski. Sopersin jotain epämääräistä, vaikka totuushan on se, että päässäni vastaus oli juurikin tuo, jonka tuossa sanoin. En koskaan siellä pukuhuoneessa lastani saatellessa tai odotellessa arvostellut muita. Vähän vain kadehdin muiden ”rohkeutta”. Olen miettinyt, että sitten kun saan laihdutettua, niin sitten kehtaan minäkin.

Tiedättekö mitä? Joo, olenhan minä nyt laihtunut, mutta olen silti painavampi, kuin noita sitten kun -lupauksia itselleni tehdessäni. Hupaisinta tässä tosiaan on se, että en kevyempänä ja hoikempana kehdannut, mutta nyt kun pääni sisällä alkaa asioita loksahdella paikoilleen, olen siellä uimahallissa uikkareissa. Olen siellä nyt, koska olen muuttanut ajatusmallejani. Puhun ja toimin Vaakakapinan tavalla – elän ja teen asioita, joita haluan ja teen ne nyt, enkä sitten kun olen riittävä itselleni. Olen riittävä nyt! 

vesijuoksu

Nyt on kaksi kertaa ollut vesijuoksua. Olen tykännyt. Itse vedän siellä aika täysillä, sillä vedessä on jotenkin niin helppoa mennä kuin viimeistä päivää. Toki seuraavana päivänä sen tuntee nahoissaan, tai oikeastaan lihoissaan. Huh!

Ja mitä siihen itseni häpeilyyn tulee, niin olen ylittänyt itseni. En voi sanoa, että olisin kuin taikaiskusta mukavuusalueellani, mutta olen ok. Ei suurta ahdistusta, eikä valtavaa häpeää.

Ihmisen mielikin on sellainen, että aina siellä on jotain puuhailtavaa ja projektia. Koskaan ei tule valmista.

laituri

Eteneminen

Minulla on vielä pitkä matka maaliin monessakin asiassa ja kaikista en voi koskaan päästä maaliin asti. Ihmisen mielikin on sellainen, että aina siellä on jotain puuhailtavaa ja projektia. Koskaan ei tule valmista. Mutta yritän opetella sietämään keskeneräisyyttä, myös itseni. Aina ei tarvitse olla heti valmista ja priimaa. Vähempikin riittää. En aidosti edes tajunnut tähän elämäntapamuutokseen ryhtyessäni, että mitä kaikkea henkisen puolen kasvua ja remonttia kokonaisuus tulee minulta vaatimaan. Minä osaan laihduttaa. Olen tehnyt sitä 19-vuotiaasta asti. Mutta entäs nyt kun en laihduta, vaikka jokaisesta menetetystä kilosta iloitsenkin? Tämä on iso prosessi, jossa opetellaan niin monta asiaa. Tämä on matka itseeni, jossa on selkeästi erilaisia vaiheita ja onnistumisien lisäksi tietysti kompastumisiakin. Koska elämäntapamuutos on kokonaisvaltainen projekti, siinä pitää olla kompastumisia, sillä virheiden kautta yleensä oppii paremmin. Elämäkin on ylä- ja alamäkiä, miksi ei elämäntapamuutoskin olisi?

Jos tätä matkaa haluat seurata alusta asti tai kurkata uudelleen aikaisempiin elämäntapamuutos -postauksiin, niin täältä löydät aihetta käsittelevät juttuni.

Minkälainen suhde sinulla on liikuntaan? Oletko onnistunut tekemään muutoksia ajatusmalleihisi?

Kommentit (5)

Kyllä, nimenomaan nämä sinun tekstisi ja ajatuksesi ovat herättäneet taas omatkin ajatukset omasta hyvinvoinnista huolehtimisesta. 🙂 Olen myös herännyt ihmettelemään tuota ajatusmallia, että jos mielestäni jotenkin epäonnistun (no vaikka se suklaalevy), niin sen jälkeen kaikki on toivotonta ja mennyttä? Ystävää sen sijaan tukisi tuollaisessa tilanteessa. Miksi ei olisi itselleenkin suopempi ja lempeämpi? Päivä se on huomennakin ja silloin voi tehdä vaikka koko päivän hyviä valintoja! 🙂

Näiden ajatusten innoittamana olen taas tajunnut, että vaikka en pysty ”täydelliseen” elämään tällä hetkellä. Ja mitä muuten se täydellinen elämä edes on? Tai siis kenen mukaan täydellistä? Siinäkin on itsellä työstämistä. Miettiikö asioita ulkopuolelta ja toisten ihmisten näkökulmasta vai omasta? Eikö tämä oma elämä juuri tällaisena tällä hetkellä voi olla täydellistä? Täydellisen määritelmäkin voi vaihdella elämäntilanteiden mukaan. Meni vähän sivuraiteille mutta kun innostuu. 😀 Mutta siis niihin jokapäiväisiin valintoihin. Olen lisännyt kasviksia ja miettinyt ennen sitä suklaalevyä, että haluanko ja tarvitsenko sitä todella vai onko se vain vanha toimintamalli. Herkuttomuuteen tai ehdottomuuteen en minäkään ala, koska haluaisin ajatella tätä loppuelämän elämäntapana enkä halua elää loppuelämää ilman herkkuja tai pelkällä rahkalla ja kanalla.

Ja tämä väsymystila, niin fyysinen kuin henkinenkin, tekee mahdottomaksi tällä hetkellä kovat treenit. Mutta tajusin, että ei se silti poista hyötyliikunnan mahdollisuutta arjessa. Töissäpä kipittelen portaita viiden kerroksen väliä entisen hissiajelun sijaan ja toivon, että sekin on sellainen pieni askel eteenpäin ja mahdollisesti auttaa väsymykseenkin jollain aikavälillä…. ja sitten ehkä jaksan jo taas jotain enemmän. 🙂

Ihanaa ja rentoa viikonloppua sinulle ja perheellesi ja kiitos, kun jaat ajatuksiasi ja elämääsi meille!

Ihana teksti ja mahtavasti olet saanut muutoksia omaan ajatusmaailmaasi. 🙂 Mun suhde liikuntaan on vaihdellut aikuiselämän aikana aivan laidasta laitaan. Välillä olen käynyt aktiivisesti salilla, uimassa, lenkillä ja liikkunut muutenkin lihasvoimalla paikasta toiseen. Nyt ollaan vaihteeksi siellä toisessa ääripäässä. Liikun lähinnä ulko-ovelta autolle. :-/ Tiedostan asian myös ja koen siitä syyllisyyttä. Paino hiipii kimppuun kuin varkain mutta vielä enemmän harmittaa kehon rapistuminen. Nuoremmaksi en enää tule eikä kroppakaan enää pysy kunnossa aivan itsestään. En kuitenkaan haluaisi saada pitkäaikaisia vaivoja vain sen vuoksi etten liiku.

Siitä päästään kysymykseen, että miksi sitten en liiku? Niin, kun ei vaan huvita eikä jaksa. Ei jaksa eikä huvita. Yksi syy on varmasti jatkuva väsymys minun laiselleni, joka toimiakseen tarvitsee kunnollisen ja pitkän unen. Edelleen kuitenkin meillä menee monta yötä viikosta lapsen yöhulinoiden rauhoitteluun ja itsellä saattaa unet jäädä muutamaan vaivaiseen tuntiin. Vielä kun on luonteeltaan vähän murehtijatyyppiä, niin yön pimeinä tunteina on just sopiva aika pohtia just niitä oleellisia asioita elämässä. 😉

Toinen vaikuttava asia on varmasti tuo sinunkin tunnistamasi täydellisyyden tavoittelu. Jos en kerran pysty liikkumaan täydellisen suunnitelman mukaisesti, säännöllisesti ja tavoitteellisesti, niin en liiku sitten ollenkaan! Marttyyrinä vetäisen vielä levyllisen suklaata tuosta noin. Että kun oppisi sitä armollisuutta. Ja että joskus riittää vähempikin mutta sekin olisi jo asken eteenpäin. Kiitos tästä ajatuksia herättäneestä tekstistä. Eihän sitä kukaan juokse ensimmäisellä kerralla maratoonia. Alla on aika monta pienempää lenkkiä. 🙂

Kiitos -klaudia! 🙂

Sinullakin on parhaillaan yksi ihana haaste elämässäsi – lapsi. Jotkut äidit ovat onnistuneet säilyttämään aktiivisuutensa perheellistymisen jälkeenkin, mutta aika monella silloin iskee muutokset ja väsymys. On niin paljon haasteita jokaisessa päivässä, että ei vaan enää rahkeet riitä. Kerrot itsekin tuossa, että on yöhulinoita. Ne kuluttavat sinua, eikä ole ihme, että et vaan jaksa (henkisesti tai fyysisesti) skarpata.

Tuosta murehtimisesta… minä olen yöaikaan herkimmilläni. Tämä tarkoittaa myös luovuutta. Olen kuitenkin päässyt irti siitä, että kirjoittaisin blogia yöllä. Nyt teen sitä hälinän keskellä. Ehkä se tietty herkkyys on vähän hälvennyt tuottamastani sisällöstä, koska en päivällä pääse samaan moodiin, kuin yöllä. Siksi siis ei ihme, että sinä murehdit öisin asioita. Ihminen on herkimmillään yöaikana.

Kuule, osaan niin samaistua. Mistä ihmeestä me ihmiset olemme napanneet tämän joko tai -ajattelun? Miksi pitää olla kaiken aikaa täydellisesti tai sitten ollaan kunnon rännissä, jos ei ylletä kriteereihimme? Miksi?! Se ihan sama -ajattelumalli on ollut itsellänikin käytössä.

”Mitä väliä, vaikka syön nyt, huomenna, ylihuomenna levyllisen suklaata? Enhän minä käynyt lenkillä ja söinhän jo päivälläkin pari keksiä. Joten nyt voi vetää mieli maassa lisää.”

Mistä tämä meille tulee? Miksi se kokonaisuuden hahmottaminen on hankalaa? Minusta herkkuja pitää kuulua elämään, jos niitä haluaa. En kannata ehdottomuutta, mutta miksi emme huomioi niitä hyviä valintojamme, jos emme päässeet täydellisyyteen? Ihan kuin yksi suklaalevy kumoaisi kaikki terveyttä edistävät valinnat, eikä sitten tarvitsisi välittää mistään. Tämä on hassua. Olen meinaan tätä asiaa pohtinut itsestäni monia kertoja ja vihdoin alan päästä paremmille raiteille toiminnassani. Sitä armollisuutta itselleen! 🙂 Ei tarvitse olla 24/7 ja 365/1 v. täydellistä. Täydellisyyteenkin varmasti kuuluu itsensä huomioiminen lempeämmin, ei kieltämällä kaikkea ja olla yli-ihminen.

Kerron ensi viikolla iloisia uutisia projektini saralta. 😉

Ihanaa loppuviikkoa ja tsemiä! Toivottavasti jotenkin saat teksteistäni jotain kysymyksiä itsellesi. Kun osaamme kysyä itseltämme oikeita kysymyksiä, ovat vastauksetkin silloin selviä. Minua ainakin on vienyt eteenpäin toisten kokemukset tässä henkisessä kasvussa.

Kyllä, nimenomaan nämä sinun tekstisi ja ajatuksesi ovat herättäneet taas omatkin ajatukset omasta hyvinvoinnista huolehtimisesta. 🙂 Olen myös herännyt ihmettelemään tuota ajatusmallia, että jos mielestäni jotenkin epäonnistun (no vaikka se suklaalevy), niin sen jälkeen kaikki on toivotonta ja mennyttä? Ystävää sen sijaan tukisi tuollaisessa tilanteessa. Miksi ei olisi itselleenkin suopempi ja lempeämpi? Päivä se on huomennakin ja silloin voi tehdä vaikka koko päivän hyviä valintoja! 🙂

Näiden ajatusten innoittamana olen taas tajunnut, että vaikka en pysty ”täydelliseen” elämään tällä hetkellä. Ja mitä muuten se täydellinen elämä edes on? Tai siis kenen mukaan täydellistä? Siinäkin on itsellä työstämistä. Miettiikö asioita ulkopuolelta ja toisten ihmisten näkökulmasta vai omasta? Eikö tämä oma elämä juuri tällaisena tällä hetkellä voi olla täydellistä? Täydellisen määritelmäkin voi vaihdella elämäntilanteiden mukaan. Meni vähän sivuraiteille mutta kun innostuu. 😀 Mutta siis niihin jokapäiväisiin valintoihin. Olen lisännyt kasviksia ja miettinyt ennen sitä suklaalevyä, että haluanko ja tarvitsenko sitä todella vai onko se vain vanha toimintamalli. Herkuttomuuteen tai ehdottomuuteen en minäkään ala, koska haluaisin ajatella tätä loppuelämän elämäntapana enkä halua elää loppuelämää ilman herkkuja tai pelkällä rahkalla ja kanalla.

Ja tämä väsymystila, niin fyysinen kuin henkinenkin, tekee mahdottomaksi tällä hetkellä kovat treenit. Mutta tajusin, että ei se silti poista hyötyliikunnan mahdollisuutta arjessa. Töissäpä kipittelen portaita viiden kerroksen väliä entisen hissiajelun sijaan ja toivon, että sekin on sellainen pieni askel eteenpäin ja mahdollisesti auttaa väsymykseenkin jollain aikavälillä…. ja sitten ehkä jaksan jo taas jotain enemmän. 🙂

Ihanaa ja rentoa viikonloppua sinulle ja perheellesi ja kiitos, kun jaat ajatuksiasi ja elämääsi meille!

Minun ongelmani painon kanssa on ollut aina päinvastainen, olen ollut alipainoinen ja saanut kuulla siittä…En koskaan yrittänyt tietoisesti olla alipainoinen, mutta kroppani vain toimi niin. Liikuntaa en harrastanut ollenkaan, koska huono kunto hävetti (varsinkin kun ulospäin näytin hoikalta ja hyväkuntoiselta). Nyt kun ikää on tullut lisää ja tietoisuus kropan säälittävästä kunnosta tullut enemmän esille, olen alkanut liikkua. Alkuun se oli todella ahdistavaa ja raskasta. En jaksanut käydä 10 minuuttia pidempää kävelylenkkiä…Nyt kuitenkin melkein 5 vuotta myöhemmin käyn aktiivisesti erilaisissa jumpissa ja nautin tunteesta jonka saan kun käytän kaikki voimani ja jumpan jälkeen on ihan poikki 😅 Painokin on noussut normaaliksi, mutta silti haluaisin saada lihasmassaa lisää n. 5 kiloa. Ehkä tämä toteutuu vuoden tai kahden sisällä ☺ Alku on aina hankalaa ja taantumisiakin tulee välillä, mutta pitäisi muistaa se pitkän ajan tavoite ja se kuinka hyvä olo tulee, kun kroppa voi hyvin!

Minulla on kaveri, joka kanssa kärsii alipainosta ja siitä huomauttelusta. Kun hän raskausaikana sai vähän painoaan ylös, tuli neuvolasta noottia ja syytettiin pullan mussuttelusta. Hän vaan on hoikka, vaikka syö ja syö.

Ihmisillä on muuten jännä mielikuva siitä, että lihava ja tanakka on automaattisesti huonokuntoinen ja hoikka on aina hyväkuntoinen. Näkeehän sen some-keskusteluistakin. Vain lihavat ovat vaarassa syödä niitä kuuluisia ”meidän verorahoja”. Niin absurdia, että naurattaa! 😀 Kun tällainen yleiskuva ihmisillä on, ymmärrän äärettömän hyvin sinun tuntemuksesi, vaikka yksi yhteen en voi samaistua. Oma tilanteeni kun on ollut se, että neuvolassa ja 1. luokalla minun alipainosta on naputettu. Ylipainosta on naputeltu vasta toisen lapsen jälkeen.

Loppujen lopuksi meillä on sama tilanne. Meillä on sama tähtäin, mutta reittimme sinne ovat erilaiset. Tulemme eri suunnista maaliin. Matkallamme on aika pitkälti samoja ongelmia ja onnistumisia, vaikka tulemme painoihanteen eri puolilta. Tämä todistaa sen että kaikki me olemme ihmisiä ja samanlaisia.

Ihanaa syksyä sinulle ja liikunnan iloa! 🙂 <3

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *