Glitz & Glam

1-vuotias Glitz & Glam

Teksti: Minna / Glitz & Glam

Tänään on tämän minulle rakkaaksi tulleen Glitz & Glamin ensimmäinen vuosipäivä. 🙂

Alunperin oli tarkoitus tänään julkaista 1-vuotiaan Glitz & Glamin kunniaksi arvonta, mutta… Jostakin syystä minulla on nyt huonoa tuuria tilaamisien suhteen. 🙁 Minulta puuttuu palkinnoista vielä pari juttua. Tilasin ne 2 viikkoa sitten ja vasta eilen sain sähköpostiin tiedon, että tilaukseni on nyt vasta käsittelyssä. Eli varmaan tänään ne lähtevät matkaan.

Toisaalta voisinhan minä aloittaa arvonnan aiempaa ja napata kuvat puuttuvista tuotteista netistä. 😉 Mutta kun niissä kahdessa puuttuvassa jutussa on vain sen palkintosetin suurin juju. 😉

Mitä te olette mieltä? Odotellaanko, että saan kaikki palkinnot kasaan ja sitten avaan 1-vuotis arvonnan? Paljastan sen verran, että palkintosettejä on kaksi. Toinen on luonnollisestikin kosmetiikkaa ja toinen kynsiin liittyvää. 😉 Tiedän, että teissä lukijoissa on kynsistä kiinnostuneita ja meikeistä kiinnostuneita… sitten toiset ovat molemmista. Lisäksi paljastan jo nyt sen verran, että arvontoihin osallistuakseen EI tarvitse liittyä lukijakseni Googlen käyttäraadin kautta. Olen huomannut, että teitä anonyymeja ja ”hiljaisia” lukijoita on enemmän kuin Googlen käyttäjäraadin kautta lukevia. Haluan siis antaa teillekin yhtälailla samanlaisen mahdollisuuden voittaa arvonnassa ilman, että teidän tarvitsee tehdä tiliä Googleen. 🙂 Jollakin tavalla tulen kyllä erottelemaan jyvät akanoista, eli keino jolla karsin randomisti arvontoihin osallistuvia, sillä tahdon tietysti, että palkinnot menisivät oikeille lukijoilleni, olivat he sitten uusia tai vanhoja. 🙂

Mutta mennäänkö nyt vuosipäivän kunniaksi siihen mistä kaikki alkoi? Ensimmäisen postauksen Glitz & Glamiin julkaisin 3.2.2011 klo 14.05. Jos haluatte nähdä ensimmäisen postaukseni, niin tästä linkistä pääsette katsomaan sitä. ;D Hieman on kehittynyt tuo kuvien rajaamisen taito tässä vuoden aikana. 😀 Siinä siis Glitz & Glamin ensimmäinen postaus, joka oli myös ensimmäinen kynsipostaus.

Ensimmäinen meikkikuvapostaus tuli julki muutama minuutti myöhemmin ja sen pääsette katsomaan täältä. Kun aloitin blogin pitämisen olin juuri saanut uuden hienon Canonin järjestelmäkameran. Olin kuvaillut kynsiä ja meikkauksia muistoksi itselleni meidän aatamin aikaisella pokkarilla ennen uuden kameran saamista. Tästä syystä ensimmäisissä postauksissa on myös huonolaatuisia kuvia. Muistoksi otettuja kuvia esittelin Facebookissa kavereilleni ennen kun päätinkin aloittaa oman blogin pitämisen.

Glitz & Glamin ensimmäinen arvonta oli tälläinen, jonka julkistin heti seuraavana päivänä kun blogin kirjoittamisen aloitin.

Glitz & Glamin ensimmäinen teemaviikko oli horoskoopit & tarot-kortit. Toteutin ko. teemalla meikkauksia ja kynsiä. Alla linkkeinä teemaviikonpostauksiin.

4 elementtiä, kynnet
Horoskooppi Kalat, meikki (se sillit silmillä -meikki) 😀
Tarot-kortti Kuolema, kynnet
Horoskooppi Neitsyt, meikki
Tarot-kortti Rakastavaiset, kynnet
Tarot-kortti Paholainen, meikki
12 horoskooppia kynsillä

Glitz & Glam lähti oikeastaan siitä, että olin aloittamassa meikkikoulussa opiskelemisen ja halusin aloittaa oman blogin pitämisen sen vuoksi. Ajattelin, että voisin tuoda jotain omanlaista blogien maailmaan. Se minun ”oma juttu” on hakenut paikkaansa ja viime kuukausina minusta on alkanut tuntua, että se oma tyyli ja juttu on löytynyt. Toivottavasti se välittyy myös teille lukijoilleni. Oma tapani kirjoittaa blogia on se, että en ala liian ”professionaaliseksi” ja käytä termejä joita kaikki eivät välttämättä ymmärtäisi. Blogiani lukee niin monenlaiset naiset (niin, no miksei miehetkin?), että haluan ottaa kuitenkin kaikki huomioon. Pelkään myös, että käyttämällä liian ammattimaista termistöä minusta tulee vaikeammin lähestyttävä, joten siksi pidän rennon ja rempseän linjan postauksissani. En aina tiedä ymmärretäänkö vitsejäni, joita letkauttelen postauksissani, mutta toivottavasti ne joskus jotakuta edes vähän naurattaa. 😀 Haluan siis olla ihmisläheinen ja helposti lähestyttävä persoona, sillä ihmisten kanssa minä töitä teen.

Yhteistyökumppaneita on ollut, tai oikeastaan on edelleen Glitz & Glamilla ja uusiakin on tulossa. Valitsen aika tarkkaan kenen kanssa teen yhteistyötä ja kyselyistä huolimatta Glitz & Glamiin ei pääse mainostajaksi rahalla. Valikoin itse kenet tai minkä haluan nostaa esiin ja haluan säilyttää Glitz & Glamin sellaisena joka ei ole vastuullinen muille tahoille. Glitz & Glam on minun, Minna Hirvosen mainospaikka, mutta otan yhteistyökumppaneita, sillä kukaan aloittava ammattilainen ei pärjää ilman yhteistyötä muiden kanssa ja kaikenlainen yhteistyö saattaa poikia uralla edistymistä ja eteenpäin pääsemistä. Yhteistyö ja suhteet ovat yksi olennaisimpia osia tällä alalla eteenpäin päästäkseen. Mutta jospa teen ko. aiheesta joskus oman postauksensa, sillä saan sähköpostiini jonkun verran asiaan liittyviä kyselyjä.
Tälläinen on siis oma tapani ja filosofiani omassa blogin pitämisessä ja jokaisella on omat tyylit ja tapansa ja mikään niistä ei ole väärä tapa. 🙂 Työni ja blogini kulkevat käsi kädessä, vaikka ovatkin kaksi täysin eri asiaa.

Mitä siis vuoden aikana on tapahtunut? Katsotaanpa vuotta blogin ulkopuolelta ensin. Eli aloitin meikkikoulun, josta valmistuin hyvin arvosanoin. Ennen koulun päättymistä olin jo päässyt heittämään muutaman päivän konsultointikeikan Sokokselle. Kesällä koulusta valmistumisen jälkeen tein parit meikkauskeikat ja olin Sofia Virtasen kuvaaman Chicks’n’Cars 2012 -kalenterin kuvauksissa meikkajana, kampaajana ja stailaajana.
Heti kesän jälkeen minulle aukenikin mahdollisuus päästä teatterille töihin. Kotkan Cabaret musikaali tarvitsi maskeeraajaa, johon minä uskaltauduin kylmiltäni Maiju Itkosen tilalle. Sain paljon kiitosta siitä, että sain nopeasti ohjat käsiini ja sain suunniteltua maskeja näyttelijöille, vaikka hyppäsin aika viime tingassa silloin isoihin saappaisiin. Teatterin ohella olen tehnyt konsultointia Sokoksille ja kuvausmeikkejä asiakkaille. Tällä hetkellä on työn alla Haminan kesäteatterin musikaaliin maskien suunnittelua, johon olen promo-kuvien maskit jo tehnyt. Kuvia ja juttua kesän musikaalista tulee lähiaikoina. 😉 Olin maanantaina lehdistötilaisuudessa ja olin jopa lehdessäkin. 😉 Kymen Sanomat oli tehnyt jutun Linnunradan laidalla musikaalista ja olin kuulemma päässyt lehteen. Itse en ole kuvaa nähnyt. Eli jos jollakin on ko. lehti, niin olisin hyvin, hyvin kiitollinen jos saisin sen itselleni. 😉 *wink wink* Tässä siis lyhyesti uran edistymisen ”highlighteja”. 🙂

Eli aika paljon mahtuu yhteen vuoteen ja aika nopeasti olen päässyt etenemään alalla, jonne on todella vaikea päästä. Kaikesta saan kiittää omia rakkaitani, jotka ovat auttaneet minua jokainen omalla tavallaan. Lisäksi saan kiittää uusia syntyneitä yhteistyökumppanuussuhteita, tuuria ja myös teitä lukijoitanikin. Sillä ilman noin ihania ja mahtavia ja aktiivisia ja sympaattisia ja ja ja ja ja UPEITA naisia, en olisi jaksanut panostaa blogiini niin paljon kun nyt olen tehnyt. Minun on ollut helppoa antaa blogini osoite, josta asiakkaat, yhteistyökumppanit ja työnantajat ovat voineet käydä katsomassa mitä osaan.

Iso kiitos kuuluu myös teille! KIITOS! 🙂 Olette ihania! Voi kun tietäisin ketä kaikkia mahtavia naisia siellä ruutujen takaa on, mutta tietysti ymmärrän, että toiset haluavat pysyä täysin anonyymeina. 🙂 Kiitos kuitenkin teille myös, vaikka en teistä mitään muuta tiedä kun sen, että käytte täällä lukemassa ja katsomassa, että mitä se Minna siellä on taas suhaillu. 😀

Entäpä sitten Glitz & Glamin vuosi? Mieleeni tulevia ”tähtihetkiä” tulee nyt mieleeni kun sain esitellä näyttötyöni heinäkuussa. Portfolio tunnistetta selaamalla löytää näyttötöitäni.
Huikeimmalta tuntuvin juttu oli se, kun Becomegorgeous.com kirjoitti syksyisestä kynsitaiteesta ja siinä sivussa myös minusta. Omat kynsitaiteilut pääsivät kansainväliselle sivustolle. Wouh! :O Tosin, pakko myöntää, että aluksi hieman häpeilin asiaa, sillä en oikeasti pidä itseäni kovin ihmeellisenä kynsitaiteilijana, mutta tykkään harrastella sitä. 🙂 Nyt osaan jo iloita tuosta, vaikkakaan en ylpeile, sillä en ole niin hyvä.
Muistan kuinka 100. lukija Googlen käyttäjäraadin kautta tuntui ihan mielettömältä! En olisi ikinä uskonut saavani niin paljon lukijoita, mutta nyt käyttäjäraadin lukema on jo ihan huikeat 223! 🙂 Joo, tiedän, että ei se lukema ole moniin muihin blogeihin verrattuna kummoinen, mutta minä iloitsen tästäkin ja koen sen huikeaksi. 🙂
Ai niin… ihan meinasi unohtua… Huikean tuntuista oli myös se, kun huomasin ensimmäisen kerran, että jokin toinen blogi oli linkittänyt Glitz & Glamin omaan blogiinsa seurattavien listalle. Muistan vieläkin kenen blogi oli se, jonka ensimmäisenä huomasin tehneen linkityksen. Hän oli Pumpulipupu. 🙂 Jos olet Pumpulipupu jaksanut lukea tätä yltiö pitkää postaustani tänne asti, niin haluan kertoa siitä kuinka suuren vaikutuksen ko. asia minuun teki. 🙂 Sittemmin Glitz & Glam on levinnyt muidenkin blogien linkityksiin ja olen aivan tavattoman otettu! Kiitos jokaiselle kanssasisarelle! 🙂

Tiedän, että muistan monta muuta kohokohtaa Glitz & Glamin vuodesta sitten myöhemmin ja minua tulee varmasti harmittamaan, kun en nyt tässä kirjoitustilanteessa muistanut. Mutta eikös se ole hyvä, että tiedostan tämän jo etukäteen, niin ei harmita ihan niin paljoa? 😀

Tälläinen vuosi on ollut Glitz & Glamilla ja meikkaaja-maskeeraaja Minnalla. Toivottavasti seuraavakin vuosi on lähes yhtä huikea ja täynnä uusia polkuja ja avautuvia ovia. 🙂

Mutta palaan nyt vielä siihen postauksen alussa olleeseen asiaan. Nyt pikaäänestys, että avataanko arvonta jo tällä viikolla vai odotetaanko kun ne loput palkinnot saapuvat postissa?

Nyt taidan lopettaa tämän pitkän ”puheeni”. Tämä on kuin jonkun Oscar-voittajan kiitospuhe, joka vaan kestää ja kestää ja siinä kiitellään kaikkia. 😀

Loppuun vielä tuuletus ja huuto: Thanks everyone, you are the best! *tämä oli itseironiaa ;)*

Kiitollisin terveisin,

Glitz & Glamin Minna 🙂

Lue myös

X