Glitz & Glam

24. luukku - Juhlava mattameikki (tutoriaali)

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Tervetuloa kurkistamaan Glitz & Glamin joulukalenterin viimeiseen luukkuun.

joulupallot2

Tämä kuukausi on tosiaan availtu ihania kosmetiikkaluukkuja ja arvottu esiteltyjä palkintoja tai lahjakortteja. Osa palkinnoista ovat jo onnettaren suosikeilla, osa vielä arpomatta ja lopuissa on vielä osallistumisaikaa jäljellä. Tälle jouluviikolle jätin luksusmaisimmat jutut, vaikka niitä oli kyllä ripoteltuna kautta linjan joulukuussa. Oli vaikeaa päättää näistä kolmesta viimeisimmästä, että mikä olisi jouluaaton luukku? Päädyin nyt sitten tähän, jonka tänään esittelen…

Minä jään tämän jouluaaton postauksen myötä pienelle joululomalle, joka alkaa tietenkin (kuinkas muutenkaan) flunssalla. Koko perhe kivasti tässä sitten sairastui jouluaatoksi. Puolet porukasta on jo toipumaan päin, puolet kuumeessa. Että näin meillä jälleen! No ei se mitään. Sitkeästi taistelin aatonaaton ja kirjoitin vielä teille viimeisen postauksen ennen pientä lomaani. Palaan takaisin viimeistään 30.12., mutta saatan tehdä paluun jo 29.12. Katsotaan nyt.

Mutta nyt se minun elämäni ”dramaattisista” käänteistä ja joululoman ilmoituksesta.

urbandecaynakedultimatebasics1

Jouluaatolle olen luonut meikkilookin, joka onkin poikkeuksellisesti mattainen. Valoa hehkuva, mutta ei kimalteinen, kuten joulumeikiksi voisi kuvitella. Alkukuusta minulla on nähty säihkeitä, hohteita ja punaisia huulia. Nyt jouluaatolle päätin luoda toisenlaista tyyliä.

urbandecaynakedultimatebasics3

Yhdistin mattaiseen meikkiin valoa, sekä lämpimien sävyjen vastapainoksi viileää. Huulissani oleva sävy on melko kylmä, joten tässä silmämeikissä on ajateltu, että sen kanssa sopii mehevän punaisetkin pusuhuulet, mutta yhtä lailla nudempikin sävy.

urbandecaynakedultimatebasics5

Saanen esitellä – Urban Decay Naked Ultimate Basics -luomiväripaletti.

urbandecaynakedultimatebasics4

Tämä ultimaattisen upea luomiväripaletti saapui myyntiin vasta hiljattain. Minulla oli ennestään se ensimmäinen Naked Basics -paletti ja olen pitänyt sitä yhtenä parhaimmista ja käytännöllisimmistä mattapaleteista.

urbandecaynakedultimatebasics7

Kun vanhassa Naked Basics 1:ssä on 6 luomivärisävyä, niin tässä Naked Ultimate Basics -paletissa on tuplat, eli 12. Halusin tämän luomiväripaletin teidänkin iloksi ja viimeistelemään Glitz & Glamin joulukalenterin. Vaikka teistä löytyy lukuisia värejä ja hohteita rakastavia, niin niitäkin käyttäessä monesti tarvitsee perussävyjä.

Paneudun tutoriaalissa vain luomivärien käyttöön, sijoitteluun ja häivyttelyyn.

urbandecaynakedultimatebasics9

Pohjusta silmäluomesi silmämeikinpohjustajalla, niin varmistat luomivärien paremman tarttuvuuden ja pysyvyyden.

Levitä pehmeällä siveltimellä paletin nudea sävyä (Nudie) luomivaon yläpuolelle. Näin myöhemmin käytettävien tummien sävyjen häivyttely helpottuu.

urbandecaynakedultimatebasics10

Seuraavaksi varjostetaan luomivakoa ja hieman sen yläpuolta häivytyssiveltimen tai tällaisella hyvin pitkäharjaksisella siveltimellä. Sivellin vain painetaan kunnolla luomivakoon ja liikutellaan sen muotoa pitkin.

Käytössäni paletin viileä, keskiruskea sävy Tempted.

urbandecaynakedultimatebasics11

Levitä litteällä luomivärisiveltimellä keskitummaa sävyä liikkuvan luomen sisä- ja ulkonurkkaan, sekä luomivaolle ja sen yläpuolelle. Jätä liikkuvan luomen keskiosa vielä tyhjäksi.

Käytössäni kanervaisen rusehtava Instinct.

urbandecaynakedultimatebasics12

Jos haluat meikata alaluomenkin, levitä samaa sävyä kynäsiveltimen avulla alaluomelle.

urbandecaynakedultimatebasics13

Syvennä katsettasi ja laita silmät säihkymään varjostamalla ulkonurkkaa ylä- ja alaluomelta, sekä luomivaosta.

Käytössäni syvä munakoisomainen sävy Lethal.

urbandecaynakedultimatebasics14

Seuraavaksi siistitään ja häivytellään. Käytä puhdasta häivytyssivellintä, kun liikutat sivellintä korkeimman rajan reunalla. Voit tehdä pientä pyörivää liikettä tai liikuttaa sivellintä vain edestakaisin reunan muotoa myötäillen.

urbandecaynakedultimatebasics15

Siirry tummempien varjojen häivyttelyyn. Liikuta ulkonurkan sävyä varovasti liikkuvan luomen keskiosaa kohti. Pehmennä luomivaon syvimmän varjon jälkeä.

urbandecaynakedultimatebasics16

Korosta ja kirkasta katsettasi paletin highlight-sävyllä, joka on paletin ainut selkeästi hohtava sävy. Lisää sävyä Blow silmän sisänurkkaan kirkastamaan katsetta ja kulmaluulle korostamaan ja liftaamaan ilmettä. Lisää vaalea sävy aivan kulmakarvan kaaren korkeimmalle alueelle.

urbandecaynakedultimatebasics17

Tuo valoa myös liikkuvalle luomelle sävyn Blow avulla. Taputtele varovasti vaalea sävy litteän siveltimen avulla liikkuvan luomen keskiosaan. Jos reunat jäävät liian selkeiksi, voit hieman liu’uttaa vaaleaa tumman alueen päälle, joten sävyt blendaantuvat keskenään.

urbandecaynakedultimatebasics18

Tee pehmeä uturajaus yläluomelle ja alaluomen ulkonurkkaan iiriksen reunaan asti paletin mustalla, eli sävyllä Blackjack. Käytä tähän pientä ja tiivistä sivellintä saadaksesi tarkan jäljen ja mahdollisimman intensiivisen rajauksen.

urbandecaynakedultimatebasics19

Lisää maskara ja halutessasi tekoripset. Itse liimasin vain ulkonurkkiin tehostusta. Jos haluat intensiivisen ja todella kirkkaat silmät, tee alaluomen sisärajaus mustalla.

urbandecaynakedultimatebasics8

Silmämeikki on valmis!

urbandecaynakedultimatebasics

Urban Decay Naked Ultimate Basics -paletti on niin minua. Pehmeitä, luonnollisia sävyjä, joilla voi tehdä meikit arkeen ja juhlaan, sekä lisäksi voi ottaa jonkun väripilkun jostain toisesta väripaletista tai -napista. Niin yleishyödyllinen kuin olla ja voi. Pidän siitä, että paletti sisältää paljon tummanvaaleita ja keskitummia sävyjä. Ne sopivat minun tapaani rakentaa meikki. Pigmenttisyyttä sävyissä riittää, sekä värien laajuutta lämpöisissä ja kylmissä sävyissä. Koostumus on hyvin häivyttyvä, mutta suoraan primerin päälle käytettäessä tummat sävyt junttaavat aina tiukasti, joten se nude-luomivärisävy pohjalla on hyvä apu. Naked Ultimate Basics -paletilla voi luoda vaaleita nude-meikkejä, sekä dramaattisen tummia meikkejä.

Urban Decayta myydään vain tietyissä Sokoksen tavarataloissa ja eikös se nyt tullut myös Stockmannillekin? Vai muistanko nyt kuumehouruissa omiani? Jotkut Urban Decayn tuotteet ovat Sokoksen verkkokaupassa, mutta valitettavasti tätä palettia ei ainakaan vielä ole. Hinnaltaan Urban Decay Naked Ultimate Basics -paletti on 54,90 €.

urbandecaynakedultimatebasics6

Oli varmasti sanomattakin selvää, että jouluaaton luukun arvonnassa on tämä Urban Decayn Naked Ultimate Basics. Kuinkahan moni teistä on jo hankkinut tämän? Aika moni varmaan. Jos sinulla ei ko. palettia ole ja tarvitsisit juuri tällaisen yleispätevän ja laadukkaan paletin, niin toimi seuraavasti:

  • Kommentoi tähän postaukseen ja vastaa, että mitä pidit Glitz & Glamin joulukalenterista 2016? Täyttikö se odotukset vai olisiko kehitysehdotuksia? Pakko myöntää, että tänä vuonna en tämän parempaan enää pystynyt näillä resursseilla jotka minulla oli käytössäni. Oli niin hektinen syksy ja se munuaisaltaan tulehduskin heitti pakan sekaisin. Parhaani kuitenkin yritin, sillä parhaille vain parasta. 😉
  • Laita sähköpostiosoitekenttään sellainen osoite josta sinut saa kiinni arpaonnen suosiessa.
  • Osallistumisaika päättyy keskiviikkona 28.12. klo 20.00. Otan arvontojen voittajiin yhteyttä henkilökohtaisesti.

Muistakaa käydä osallistumassa muihinkin tämän viimeisen viikon arvontoihin, sillä osallistumisaika päättyy vasta 28.12. klo 20.00.

urbandecaynakedultimatebasics2

Glitz & Glamin Minna kiittää teitä ihania mukana olemisesta. Toivottavasti piditte jutuista, joita järjestin ja ajatuksella mietin. Toivotan täältä yskän ja nuhan keskeltä oikein rauhaisaa joulua ja heitän teille virtuaalisen lentosuukon! Minä palaan sorvin ääreen sitten 29.12. tai viimeistään 30.12. Nyt lomalle lomps!

Luomiväripaletti maahantuojalta.

 Seuraa minua Facebookissa, Instagramissa, Bloglovin´ssa, sekä Youtubessa

X