Glitz & Glam

5 parasta keinoa sähköisille hiuksille

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Kysyin Glitz & Glamin joulukalenterin arvonnassa teidän mieleenpainuneinta juttua täällä blogissa. Todella paljon nousi esiin 5 parasta -postaukset ja niiden jatkumista toivottiin. Tiedättekö, minä olen jo uumoillut, että alkaako tämä sarja olla jo liian nähty? Näköjään ei. Hyvä tieto minulle. Kyselen teiltä arvonnoissa noita asioita ihan sen vuoksi, että saan arvokasta tietoa siitä, mikä on ollut kiinnostavaa ja mitä toivotaan. Sen verran 5 parasta jää tauolle, että joulukalenteri syrjäyttää sen, mutta vain hetkeksi. Joulun jälkeen, viimeistään ensi vuonna 5 parasta jatkuu jälleen.

Tänä sunnuntaina ja vielä ensi viikon sunnuntaina on luvassa 5 parasta -postaus. Tänään otetaan sellainen aika ajankohtaiseksi noussut, kuin hiusten sähköisyyden vähentäminen. Huomasin lokakuussa, että hiukset alkoivat jälleen sähköistymään. Ei niin pahasti minulla, mutta näyttelijöillä töissä tuon muutoksen huomasin välittömästi lokakuun alettua. Minullakin on joinakin päivinä kuivashampoo aiheuttanut hetkellistä hiusten leijailua, mutta vielä tästä ei ole tullut ongelmaa. Tyttäreni hiukset leijailevat hyvin herkästi talvisin, mutta vielä tänä syksynä tämä ongelma ei ole alkanut.

Mistä hiusten sähköisyys johtuu? Hiuksiin syntyy negatiivista sähkövarausta, jonka seurauksena kappaleet, tässä tapauksessa hiukset, hylkivät toisiaan. Syksyllä ja talvella tätä negatiivista sähkövarausta syntyy hiuksiin herkemmin, koska hiukset ja ilma on kuivempaa. Staattista sähköä, eli hankaussähköä syntyy helpommin kappaleiden hieroutuessa yhteen. Selitän tämän näin hyvin yksinkertaisesti. Sähkö ja sen käyttäytyminen on hyvin laaja aihe, että siitä saa yhden kirjankin aikaiseksi. Ainut vain, että oma ymmärrykseni ei riittäisi sitä kirjaa kirjoittamaan.

pihameikki

Materiaalit

Villapipot, keinokuidut jne., ovat todellisia sähkövarauksen lataajia. Toiset materiaalit varaavat hankaussähköä herkemmin, kuin toiset. Tämän huomaa yleensä pienistä sähköiskuista ja sähköisistä hiuksista. Kankaita löytyy antistaattisina, kuten luonnonkuidut, jotka eivät sähköisty yhtä herkästi. Niitä suosimalla voi vähentää selkeästi hiusten sähköistymistä ja niitä ärsyttäviä sähköiskujen saamisia koskiessaan toiseen staattista sähköä varaavaan tai johtavaan kappaleeseen.

073-10-copy

Shampoo ja hoitoaine

Shampoon ja erityisesti hoitoaineen valinnalla voi olla väliä. Sanotaan näin, että oikeastaan kaikki hiustuotteet sisältävät antistaattisia ainesosia. Niitä on eri mittasuhteissa, mutta niitä pääsääntöisesti on. Hiukset ovat hyvin herkästi sähköiset, joten hiustuotteisiin lisätään aineita, joilla tuota yritetään vähentää. Yksi yleisimpiä antistaattisia ainesosia ovat silikonit ja kalvonmuodostajat, mutta on muitakin. Lista antistaattisiin ainesosiin on valtaisa, joten en niitä tähän listaa.

Lue myös: 5 parasta sulfaatitonta shampoota — hellävaraisempaan hiustenpesuun

En myöskään usko, että kukaan pystyisi listan perusteella etsimään niitä ostohetkellä tuotteesta. Tämä kaikki on turhaa myös sen vuoksi, että lähes tulkoon jokaisessa hiustuotteessa on antistaattisia ainesosia. Mittasuhteet vain vaihtelevat ja niitä mittasuhteita ei pysty INCI-listan järjestyksen mukaan päättelemään. Nyrkkisäännöksi antaisin tällaisen, että kosteuttavat tuotteet usein sisältävät paljon silottavia silikoneja ja tuovat hiukseen kosteutta. Rakennepaikkaava taas ”paikkaa”, joka tarkoittaa lähinnä hiuksen pintaan ja sen vaurioituneisiin kohtiin kerääntyviä ainesosia – usein proteiineja. Rakennepaikkaava ei välttämättä poista sähköisyyttä tehokkaasti, mutta se tekee hiuksen jämäkämmäksi ja ehkä vähän raskaammaksi. Tämä voi auttaa hiusten sähköisyyteen. Paras tulos syntyy käyttämällä ensin rakennepaikkaavaa hoitonaamiota tai hoitoainetta ja tämän jälkeen kosteuttavaa.

Lue myös: 5 parasta rakennepaikkaavaa tehohoitoa

Hiuksiin jätettävät hoitoaineet lisäksi ovat hyvä. Samalla kun ne selvittävät ja hoitavat hiusta, niistä jää hiukseen niitä antistaattisia ainesosia. Hiuksiin jätettäviä hoitoaineita löytyy suihkeina ja voiteina. Molemmat hyviä.

Tiedän, että haluatte kuulla minun hyväksi havaitsemia tuotteita, joten laitan vain ihan muutaman. Nämä eivät siis ole ainoita, jotka ovat olleet hyviä sähköisyyden poistajia.

tallinnankosmetiikka3

Goldwell Color Extra Rich 60sec Treatment on sellainen silikonipommi, että se selvittää takut, antaa sileyttä ja helpottaa hiusten sähköisyyteenkin.

tallinnankosmetiikka2

Schwarzkopf BonaCure Moisture Kick Spray Conditioner on myöskin todellinen silikonipommi. Eipä se juuri muuta sisälläkään. Mutta todella hyvä taltuttamaan leijailevia hiuksia.

Ja sitten on vielä voidemainen hiuksiin jätettävä, joka myöskin on yksi silikonipommi. Schwarzkopf BonaCure Repair Rescue Sealed Ends on latvasuoja, mutta kyllä minä tämän tuotteen levitän pituuksiin asti, koska hiukseni tarvitsevat sitä. Koska käytän mm. tätä, niin hiuksissa ei ole sähköisyyttä.

Vältä volyymituotteita ja kuivashampoota

Moni onkin varmasti huomannut, että kuivashampoot lisäävät sähköisyyttä. Kuten myös hyvin monet volyymituotteet. Niissä ei ole hiuksiin raskautta tuovia ainesosia, koska ideahan on saada hiukset runsaamman tuntuisiksi ja näköisiksi. Kuivashampoo kuivattaa hiusta, koska sen idea on tärkkelyksen avulla imeä itseensä rasvaa. Samalla se tietysti imee itseensä myös kosteutta. Kun hiuspohjaa hieroo kuivashampoon suihkuttamisen jälkeen, syntyy hankaussähköä, joka saa hiukset leijailemaan.

Itse käytän kuivashampoota ja sitä sähköistymistä yleensä ilmenee vain, jos hiuksissani ei ole hiuksiin jätettävää hoitoainetta tai en ole föönannut hiuksiani. Kun suosin paljon kosteuttavia tuotteita, ei hiusten sähköistyminen ole minulle jatkuva ongelma. Mutta kyllä sitä joskus minullakin ilmenee.

Hiusharjat

Hiusharja kannattaa valita huolella. Harja kuitenkin hyvin herkästi synnyttää hankaussähköä ja negatiivista sähkövarausta hiuksiin. Vaikka kovasti pidän Tangel Teezeristä ja sen kopioista, niin voi herra isä ne sähköistävät hiuksia talvisin. Siksipä sähköhiusten kannattaa kokeilla apua luonnonharjaksisista harjoista. Mitä vähemmän harja sisältää muovia, sen varmemmin se ei sähköistä hiuksia.

sähköisethiukset1

Sähköisyyttä hillitsevät tuotteet

Markkinoilla on paljon sähköisyyttä poistavia tuotteita, joita voidaan lisätä hiukseen niiden sähköistymisen jälkeen. Niitä ei vain välttämättä markkinoida niin. Oikeastaan kaikki kiiltosuihkeet, kosteussuojat ja hiusöljyt vähentävät hiusten sähköisyyttä. Nykyään on myös kuivahoitoaineita, jotka kylläkin vastaavat aika pitkälti kiiltosuihkeita. Näitä tuotteita suihkauttamalla tai levittämällä hiuksiin, saa taltutettua leijailevia hiuksia. Ongelma näissä tuotteissa on vain siinä, että liika-annostuksella hiukset muuttuvat hyvin päänmyötäisiksi ja jopa likaisen näköisiksi. Siksi tulee olla varovainen annostelussa.

Jotkut pyyhkäisevät käsivoiteen levittämisen jälkeen kätensä hiuksiinsa, jolloin hius saa hieman rasvaa, joka pitää hiukset aloillaan. Tähän käy yhtä hyvin hiusvaha ja hiuskiinne.

Aina silloin tällöin näissä 5 parasta -postauksissa on bonuksia. Joudun vielä sanomaan muutaman tavan sähköisiin hiuksiin.

kihara

Föönaa ja/tai kiharra hiuksesi. Uudet hiuslaitteet ionisoivat hiuksia, eli poistavat niiden sähköisyyttä.

lettikeesi5

Letillä olevat hiukset pysyvät hyvin kurissa. Tietysti sähköisiä hiuksia on haasteellinen letittää, joten kannattaa vaikka suihkauttaa hieman vettä niille ja/tai ottaa sormiin hiusvahaa tai -öljyä, jolloin letitys hieman helpottuu.

kiharakeesi9

Ylipäänsä hiusten kiinnipitäminen helpottaa elämään sähköisten hiusten kanssa. Se onkin monille pakkokeino, mutta yllä olen kertonut erilaisia vinkkejä, joilla voi yrittää taltuttaa leijailevia hiuksia.

Toivottavasti osasin antaa joitakin vinkkejä sähköisiä hiuksia vastaan taisteleville.

Lue myös:

5 parasta keinoa pelastaa hiusvärimoka kotikonstein

5 parasta hiuspohjaa kuorivaa tuotetta — apuja hiuspohjan ongelmiin

5 parasta vinkkiä minimoida hiusten vaurioituminen kesällä

X