5 parasta...

5 parasta keltaisuuden poistoon

8.11.2015 Teksti: Minna / Glitz & Glam
grannyhair1
Postaus sisältää mainoslinkkejä

Viime viikolla 5 parasta -postaus jäi väliin, joten palataanpa tänä sunnuntaina takaisin näihin parhaimpiin. Ihan ensiksi hyvää isänpäivää! Tämä toivotukseni ei varmaankaan tavoittanut kovinkaan montaa isiä, mutta sanoinpa kuitenkin. 🙂

grannyhair1

Tänään listaan parhaimpia tuotteita keltaisuuden neutralointiin hiuksista. Näillä pystyy taittamaan myös muitakin lämpimiä sävyjä viileämpään. Kuitenkaan en pysty yleistämään, että kaikille nämä pystyvät, sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Minkä värinen hius on? Kuinka tumma se on? Missä kunnossa hius on? Ja niin edelleen. Mitään tarkkoja kaikille soveltuvia ohjeitakaan en voi antaa, sillä kaikki nuo mainitsemani seikat vaikuttavat – lisäksi vielä se haluttu lopputuloskin vaikuttaa.

Nämä tuotteet soveltuvat erinomaisesti vaalean kirkastamiseen (eli keltaisuuden taittoon), platinan vaalean ja grannyn ylläpitoon. On myös mahdollista saada lämpimään vaaleaan granny-sävy.

keltainen

Kaiken harmauden alla pohja on minulla näin ”nätti” keltainen. Toki tuohon päälle on värjätty hapetevärillä, jonka harmautta ylläpidän silver-tuotteilla. Jos en olisi käyttänyt, olisi hiusteni väri lämmin. Ei toki näin keltainen, kuin kuvassa, mutta lämpimämpi. Ilman loistavia silver-tuotteita, ei grannyni olisi enää granny. Nyt esittelen ne tähän mennessä parhaimmiksi kokeneet silver-tuotteet, joilla todella taitetaan lämpimiä sävyjä, että ylläpidetään jopa niinkin hankalaa sävyä, kuin harmaa.

kaypro1

Kaypro Anti Yellow Hair Care

Tämän edullisen, mutta vielä vaikeasti saatavan shampoon esittelinkin vasta hiljattain. Postaukseni löydät täältä. Tämän shampoon mahtavia puolia ovat sen kyky taittaa tehokkaasti lämpimiä sävyjä viileään, ei kuivata hiusta, vaahtoaa hyvin, tuoksuu ihan hyvälle ja on edullinen.

Pigmenttisyyttä on niin paljon, että kumihansikkaiden käyttö on suotavaa. Muuten väri tarttuu käsiin ja värjää ihon sinivioletiksi. Shampoolla voi pestä ihan nopeasti, tai sen voi antaa vaikuttaa. Voi myös tehdä tuplavaahdotuksen. Maksimoidakseen pigmenttien tarttuvuutta, kannattaa vesi puristaa hiuksista mahdollisimman hyvin – vesi laimentaa aina kaikkea. Näin pigmentit eivät valu viemäriin, vaan jäävät paremmin hiuksiin.

Hinta: noin 10-12 € / 350 ml

Fudge Clean Blonde Shampoo

Legendaarinen silver-shampoo, joka taittaa tehokkaasti lämpimiä sävyjä. Fudge ja Kaypro ovat hyvin samankaltaisia teholtaan. Omassa käytössä en huomaa eroja. Kaypro on ehkä silottavampia ja vaahtoaa inan verran helpommin. Molempia tulee käyttää kumihansikkaat kädessä, jos haluaa välttää siniviolettisen värityksen käsissä. Fudgen saatavuus on parempi, mutta ei tätäkään joka kampaamosta löydy. Ihmettelen kovasti, että miksi kampaamot eivät hanki hyllyynsä blondeja varten kunnon hopeashampoota? Wink-wink kampaajat! Näitä todella tehokkaita hopeashampoita kaivattaisiin myyntiin. Minä meinaan yritin viime kesänä metsästää Fudgea tai Kayprota ympäri Helsingin ydinkeskustaa. Lopputulos oli se, että en löytänyt. Kukaan kollega ei tiennyt keskustasta jälleenmyyjää, mieheni ei googlettamisillaan löytänyt vastausta, eikä ovelta ovelle kiertely tuottanut tulosta. Tiedän, että aivan taatusti jossain ydinkeskustan kampaamossa on jompaa kumpaa, mutta en löytänyt siihen paikkaan. Ostin sitten korvaavan, joka löytyy Sokoksen hyllystä, eikä tuo hopeashampoo jäänyt käyttööni enää Tallinnan reissun jälkeen.

Kirjoitin Fudgen hopeatuotteista, joten tarkemman esittelyn ja analyysini shampoosta (ja parista muustakin Fudgen hopeatuotteesta) löydät täältä.

Hinta: noin 19-22 € / 300 ml
Saatavuus: eleven.fi*, BangerheadHiusverkko*, Lookfantastic*, Nordicfeel* sekä monet kampaamot.

 

Koodilla GLITZ&GLAM20 saat 20% alennusta Bangerheadista* normaalihintaisista tuotteista. Koodi voimassa 30.4.2019 asti.

 

Four Reasons Silver Mist

Hiuksiin jätettävä hoitoaine, joka on väriltään violettia. Väripigmenttien avulla suihke taittaa keltaisuutta. Itse olen saanut pelkästään suihkeella harmaan lopputuloksen hieman kellertävän kukertavaan hiuskuontaloon. Suihketta vaan joutuu suihkimaan äärettömän paljon, joten ei ehkä kannattavin tapa taittaa väriä. Suosittelen suihketta joko ylläpitoon, tai lisäksi jomman kumman esittelemäni hopeashampoon kanssa.

Silver Mist ei ole mikään supersilottaja, vaan enemmänkin se rakennepaikkaa ja näin jämäköittää hiusta. Olen esitellyt Silver Mistin täältä löytyvässä postauksessa.

Hinta: 9,90-12,00 € / 250 ml
Saatavuus: kampaamot, tavaratalot sekä verkkokaupat, kuten Bangerhead*

 

Koodilla GLITZ&GLAM20 saat 20% alennusta Bangerheadista* normaalihintaisista tuotteista. Koodi voimassa 30.4.2019 asti.

Sävyttävät vaahdot

Kerron näistä tuoteryhmänä. Näissä sävyttävissä vaahdoissa on olennaisinta valita oikea sävy. Valmistajia on monia, sillä taitaa lähes jokaisella värivalmistajalla olla oma sävytevaahtovalikoimansa. Ei kaikilla, mutta hyvin monilla.

Goldwellin Soft Color -vaahdot ovat oikein toimivia. Viileyttä kannattaa lähteä hakemaan sävyillä 10V, REF, 10BS ja 10P. Numerot kertovat tummuusasteen, eli 10 on puhtaanvaalea. Kirjaimet ovat V=violetti, BS=beige-hopea ja P=helmiäinen. En valitettavasti muista mistä kirjaimet REF tulee, mutta se on oikeastaan lähes saman lopputuloksen antava, kuin 10V. Raitoihin yleisemmin käytetty, mutta toimii samalla tavalla koko pään vaalennettuihin hiuksiin. Paras teho syntyy, jos tummuus vaahdolla ja sinun hiuksillasi on sama. 10V ei pysty viilentämään 7-tummuista yhtä tehokkaasti, kuin 10-tummuista. Goldwellilla ei vain ole tummissa niin hyviä viileitä sävyjä.

Näitä myy esimerkiksi Bangerhead* -verkkokauppa.

 

Koodilla GLITZ&GLAM20 saat 20% alennusta Bangerheadista* normaalihintaisista tuotteista. Koodi voimassa 30.4.2019 asti.

igora

Schwarzkopf Professionalilta löytyy Igora Expert Mousse -sävyt. En ole näihin niin hyvin tutustunut, kuin Goldwelliin, jota olen muidenkin päihin käyttänyt. Igoraa ja vain tätä sävyä 8-1 olen kokeillut omaan päähäni. Numero 8 tarkoittaa tummuutta, joka on vaalea, ja numero 1 viittaa tuhkaan. Tuhka on sinisyyttä. Tämä tarkoittaa sitä, että sävy saattaa vihertää, jos pohja on todella keltainen ja pelkästään tällä yrittää taittaa keltaisuutta pois.

Suosittelen Goldwellin vaahtoja puhtaanvaaleille. 10V ja REF platinan tavoittelijoille, 10P helmiäismäistä sävyä hakeville ja 10BS harmahtavaa lopputulosta haluaville. Ei kuitenkaan aivan harmaaksi pysty taittamaan, mutta sävy on harmaampi, kuin 10V:llä esimerkiksi.

Igoran 8-1 on paras tummemmalle blondille ja granny-hiuksille.

Igoran sävyvaahdot löydät joistakin kampaamoista sekä Bangerhead* -verkkokaupasta.

Hinta: vaihtelee valmistajan mukaan, mutta nämä tässä postauksessa esiintyneet Igora ja Goldwell ovat 15 euron molemmin puolin.

 

Koodilla GLITZ&GLAM20 saat 20% alennusta Bangerheadista* normaalihintaisista tuotteista. Koodi voimassa 30.4.2019 asti.

Sävynaamiot

Nämä suoraväriä sisältävät hoitonaamiot ovat olleet jo useamman vuoden suosiossa. Valikoimaa riittää. Uskoisin, että KC Professionalin Color Mask on tunnetuin sävynaamio. Näitähän löytyy kaikenlaisissa sävyissä. Color Maskeja käytetään värin ylläpitoon, mutta kyllä niillä värjätä ja taittaa pystyy. Mutta molempia lähinnä vain vaalennettuun vaaleaan. Pieniä vivahteita voidaan luoda tummempiin hiuksiin.

KC Professional Color Mask -värinaamiot löydät kampaamoista, tavarataloista sekä Bangerhead* -verkkokaupasta.

 

Koodilla GLITZ&GLAM20 saat 20% alennusta Bangerheadista* normaalihintaisista tuotteista. Koodi voimassa 30.4.2019 asti.

Toisille riittää kosteisiin hiuksiin sävynaamion levitys ja muutaman minuutin vaikutusaika. Toiset taas joutuvat levittämään naamion kuiviin hiuksiin ja antaa vaikuttaa puolesta tunnista tuntiin. Kaikki on niin kiinni siitä, minkä väriset hiukset ovat, missä kunnossa ne ovat ja mitä lopputulosta haetaan.

Hinta: näilläkin hinnat vaihtelevat valmistajan mukaan, mutta tämän postauksen Color Maskit ovat noin 10-14 euroa.

Biozellin hoitavia sävytteitä voit tilata esimerkiksi täältä*.

grannyhair

Hiukset voidaan pestä vaikutusajan kanssa hopeashampoolla ja lisäksi käyttää sävytteitä. Ihan HC-menetelmä todella vaikeasti neutraloituvalle lämminsävyisyydelle voisi olla vaikkapa hopeashampoolla pesu kahteen kertaan vaikutusajan kanssa, välissä sävytevaahto vaikutusajan kanssa, ja lopuksi hoitoaineena sävytenaamio hyvällä vaikutusajalla. Lopuksi voi hiuksiin vielä suihkuttaa Silver Mistiä. Minä saisin todella siniset hiukset tuolla menetelmällä. Siksi tuota kannattaa kokeilla vasta sitten, kun vähempi ei riitä.

Jos sävytys/taitto menee överiksi, niin muutama pesu syväpuhdistavalla auttaa. Pahimmassa hädässä myös Fairy-pesu tai sitruuna. Granny saattaa vihertää, jos pohja on todella keltainen ja siihen käyttää todella sinistä sävyä. Sitä vihertävyyttä taas voi kokeilla poistaa esimerkiksi Color Maskin Pearl -shampoolla. Tuo Pearl on punaseen vivahtava violetti, joten sen punaisuus taittaa vihreyttä. Olen kuulkaa joutunut itsekin kikkailemaan joskus.

Oliko tuttuja kaikki? Olisiko teillä ollut jokin muu tuote 5 parhaan joukkoon?

Mukavaa sunnuntaita!

 

 

Lue myös

Suosittelemme