Glitz & Glam

Apuja atooppiselle iholle

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Joskus omat lapseni joutuvat/pääsevät koekäyttäjiksi tuotteille, joita saan testiini. Yleensä silloin on kyseessä jokin apteekkimerkin ihonhoitotuotteet. Tällä kertaa he testasivat Eucerinin AtoControl -tuotteita, jotka ovat atooppisen ihon hoitotuotteita. Postaukseni ei täten kosketa, kuin heitä, jotka kärsivät ko. vaivasta.

Atooppinen iho tai siihen taipuvainen iho on yllättävän yleinen, erityisesti lapsilla. Joka viides lapsi maailmanlaajuisesti kärsii atooppisesta ihottumasta. Lapseni ovat perineet minulta atopiaan taipuvaisen ihon. Tämä ilmenee lapsilla erityisesti säärissä, mutta joskus tulehtunut ihottuma voi iskeä muuallekin. Tyttärelläni oli jokunen vuosi sitten melko vaikeasti tulehtunut ihottumavaihe ylähuulen päällä. Se oli erittäin vaikeaa saada hoidettua, kun lapsi oli 2,5-3 -vuotias, joka raapii hampaillaan kaiken aikaa kirvelevän kutiavaa aluetta. Minulla itselläni ihottumat ovat olleet silmänympärysalueella, käsissä ja kyynärtaipeessa. Lievät ihottumat ovat olleet minullakin säärissä. Pikkuveljelläni ko. tulehtunutta ihottumaa esiintyi aikuisena myös silmänympärysalueella ja ylähuulella. Meidän pian parivuotias pikkumies on välttynyt pahimmilta ihottumavaiheilta vielä toistaiseksi. Osasyynä on ihan se, että olen toisen lapsen kohdalla viisastuneempi ja kokeneempi äiti ennaltaehkäisemään ihottuman syntyä. Atooppinen ihottuma on herkästi periytyvää ja se on hyvin läheisesti yhteydessä astmaan ja siitepölyallergiaan. Tämä selvisi minulle vasta vuosi sitten, kun tyttäreni oli sairaalahoidossa keuhkokuumeen vuoksi. Minulla on siitepölyallergiaa ja nyt tiedämme, että tyttärelläni on mitä ilmeisimmin lievä astma tai infektioastma.

Eucerin AtoControl -tuotesarjasta löytyy tuotteet ennaltaehkäisyyn ja akuuttiin hoitoon, eli tulehtuneellekin ihottumalle. Yllä olevassa kuvassa oleva In-Shower Body Lotion ei kuulu AtoControl -tuotesarjaan, mutta otan sen tässä samalla esittelyyn, sillä ko. tuotetta on myös käytetty lapsille suihkussa.

Aloitan tuotteet siinä järjestyksessä kun niitä olemme mieheni kanssa lapsillemme käyttäneet. Ensin peseytymistuotteet, sitten voiteet ja viimeisenä hoitovoide.


AtoControl Bath and Shower Oil 14,20 € / 400 ml

Erityisesti ihottumavaiheen ihoa tulee puhdistaa kylvyssä tai suihkussa päivittäin. Kylvyssä tai suihkussa ei tule viettää pitkiä aikoja ja vesi ei saa olla kuumaa, vaan hyvin haaleaa. Ihan vinkiksi tuo veden lämpötila myös erittäin kuivasta ihosta kärsiville. Pesun jälkeen iho kuivataan nopeasti taputtelemalla, ei hankaamalla ja iholle levitetään heti voidetta.

Bath and Shower Oil sisältää 62% luonnollisia öljyjä. Se on koostumukseltaan öljyä, mutta vaahtoaa esimerkiksi kylpyvettä laskiessa. Öljy jättää iholla rasvaisen tunteen ja olen huomannut myös, että lasten kylpyvanna tulee pestä säännöllisesti rasvaa poistavalla saippualla, sillä öljy jää myös vannan reunoille.

Kylpy- ja suihkuöljyä voidaan käyttää ennaltaehkäisevänä, että myös tulehdusvaiheessa. Äitinä minua tuotteessa ilahduttaa se, että tuotetta voidaan käyttää jo 3 kk vanhoille vauvoillekin. Tietysti vauvoille kylpyveteen lisättynä, ei suoraan iholle. Bath and Shower Oil ei sisällä säilöntäaineita, väriaineita tai hajusteita. Minusta tuote ei tuoksu juuri miltään. Sellainen hajusteettoman tuotteen ominaistuoksu tuntuu miedosti.

INCI:

Glycine Soja, Ricinus Communis Oil, Laureth-4, MIPA-Laureth Sulfate, Laureth-9, Poloxamer 101, Propylene Glycol, Aqua, BHT, Propyl Gallate

Sensitive Skin In Shower Body Lotion 13,45 € / 400 ml

Nyt myös apteekkimerkki toi markkinoille suihkussa käytettävän vartalovoiteen. Tässä suihkussa käytettävässä vartalovoiteessa ei ole puhdistavaa ominaisuutta, eli se ei sisällä puhdistavia ainesosia. Se on pelkästään ihoa kosteuttava. Ensin iho pestään jollakin puhdistavalla ja huuhdellaan. Tämän jälkeen vartalolle levitetään In-Shower -vartalovoide ja huuhdellaan. Koska lapseni ovat vielä niin pieniä, eikä heillä ole tällä hetkellä tulehtunutta ihottumaa, niin olen saattanut käyttää pelkän vesipesun jälkeen vartalovoidetta ja huuhdellut. Monesti on niin, että lapset käyvät ensin kylvyssä, jossa on kylpyvaahtoa, Eucerinin kylpyöljyä tai kylpypommi. Tämän vuoksi erillistä saippuaa ei edes tarvitsisi. Aikuisille, teini-ikäisille ja isommille lapsille suosittelen ensin ihon puhdistamista hellävaraisella saippualla, jotta kaikki ei toivotut bakteerit ja eritteet (hiki) peseytyvät pois iholta.

Voide on väriltään valkoista ja koostumukseltaan ohutta vartalovoidetta. Se levittyy helposti ja jättää huuhtelun jälkeen hetkeksi nahkeuden tunteen. Vaatteet pystyy kuitenkin pukemaan pian ihon kuivuttua vedestä.

In-Shower -vartalovoide on hajusteeton, väriaineeton ja parabeeniton. Soveltuu herkälle ja ongelmalliselle iholle.

Vielä elokuussa ja syyskuun alussa käytin 5-vuotiaan tyttäreni ihon kosteutukseen pelkää In-Shower -vartalovoidetta, mutta nyt ilmojen viilentyessä on ollut pakko ottaa lisäksi muitakin tuotteita, jotta varmasti vältymme ikävältä ihottumalta ja ihon kuivumiselta. Kun iho kuivuu syvälle asti, on sen kosteustasapainon palauttaminen tällaisilla iho-ongelmilla paljon työläämpää ja aikaa vievää.

INCI:

Aqua, Nestemäinen parafiini (Paraffinum Liquidum, Petrolatum) ja mikrokristallivaha (Cera Microcristallina), Nestemäinen parafiini (Paraffinum Liquidum, Petrolatum) ja mikrokristallivaha (Cera Microcristallina), Pantenoli, Cetearyl Alcohol, Glyseriini, Hydrogenated Coco-Glycerides, Stearyl Alcohol, Myristyl Alcohol, Aluminum Starch Octenylsuccinate, Acrylates/C10-30 Alkyl Acrylate Crosspolymer, Sodium Carbomer, Phenoxyethanol, Piroktoniolamiini

AtoControl Body Care Lotion 21,50 € / 400 ml

Basic Care -tuoteryhmän perusvoide, joka sisältää tiivistettyä omega-6-rasvahappoa, joka on tärkeä atooppisen ihon hoidossa. Voiteessa on käytetty antioksidanttina Lichochalcone A:ta, joka on kiinalaisen lakritsikasvin juurta. Perusvoide soveltuu aikuisille, että lapsille. Jopa yli 3 kk vanhoille vauvoille.

INCI:

Aqua, Glyseriini, Nestemäinen parafiini (Paraffinum Liquidum, Petrolatum) ja mikrokristallivaha (Cera Microcristallina), Vitis Vinifera Seed Oil, Oenothera Biennis Oil, Octyldodecanol, PEG-7 Hydrogenated Castor Oil, Dimethicone, Glycyrrhiza Inflata Root Extract, Keramidi-3, Tocopherol, Ozokerite, Sorbitan Isostearate, Methoxy PEG-22-Dodecyl Glycol Copolymer, PEG-45 Dodecyl Glycol Copolymer, PEG-2 Hydrogenated Castor Oil, Hydrogenated Castor Oil, Ascorbyl Palmitate, Citric Acid, Sodium Citrate, Magnesium Sulfate, BHT, 1,2-Hexanediol, Phenoxyethanol, Potassium Sorbate

Voidetta tulee käyttää 1-2 kertaa päivässä tai tarpeen mukaan ihottoman ennaltaehkäisyyn. Voide soveltuu myös kasvoille.

Koostumus on hyvin rasvainen ja keskipaksu. Voide levittyy vesi-öljytyypin voiteeksi yllättävän hyvin ja helposti. Meillä on käytetty paljon Aqualan L -perusvoidetta, jonka hylkäsin kesällä. Emme saaneet edes kesällä pikkumiehemme sääriä täysin kuntoon. Iho oli ehjä ja tasaisen värinen, mutta karheus tuntui niissä. Kurkkasin INCI-luetteloa, enkä löytänyt voiteesta oikein mitään, mikä voisi auttaa poikani ihoa. Nyt tilanne on hyvä säärillä. Taaperon pullukat reidet ja sääret tuntuvat pehmeiltä ja lähes sileiltä. Pieniä rosoisuuksia joissakin kohdissa ja yksi pieni alkava ihottumatäplä ilmestyi juuri reiteen. Joko voide ei pysty pitämään täysin atooppista ihottumaa kurissa tai sitten me vanhemmat olemme olleet hieman huolimattomia toisinaan voiteen levityksestä. Kuiva ja hilseilevä täplä on ilmestynyt sellaiselle alueelle (melko lähelle vaipan reunaa), että meidän huolimattomuus on myös mahdollinen.

AtoControl Face Care Cream  9,55 € / 50 ml

Kasvovoide päivittäiseen käyttöön. Sisältää samoja ainesosia, kuin perusvoidekin. Kasvovoide on tarkoitettu passiiviseen vaiheeseen, eli ihottuman oireettomaan vaiheeseen. Tulehduksia ehkäisevä ja kuivaa ja rohtunutta ihoa rauhoittava. Antioksidanttina toimii C-vitamiini,

Koostumus voiteella on kevyt ja miellyttävä. Voide imeytyy nopeasti ja antaa pehmeän tuntuisen ihon. Voiteella on sellainen koostumus, että pystyn käyttämään sitä itselleni, jopa meikin alle. Ohuen ja helposti levittyvän koostumuksen vuoksi suosin ehdottomasti tämän ihan kasvoille tarkoitetun voiteen käyttöä kasvoille. Vartalovoide on hieman työläämpi levittää, joten taapero ärsyyntyy, jos kasvoille levitetään voidetta liian kauan ja hieman ronskimmalla otteella paksun ja jähmeän voiteen vuoksi.

Voide soveltuu yli 3 kk vanhoille vauvoille, lapsille ja aikuisille. Se on hajusteeton, väriaineeton ja parabeeniton.

INCI:

Aqua, Glyseriini, Vitis Vinifera Seed Oil, Oenothera Biennis Oil, Caprylic/Capric Triglyceride, Cyclomethicone, Dimethicone, Pentaerythrityl Tetraisostearate, Triisostearin, Cetyl Alcohol, Glyceryl Stearate, PEG-40 Stearate, Glycyrrhiza Inflata Root Extract, Keramidi-3, Tocopherol, Citric Acid, Sodium Citrate, Ascorbyl Palmitate, BHT, 1,2-Hexanediol, Phenoxyethanol, Piroktoniolamiini

AtoControl Acute Care Cream 12,40 € / 40 ml

Kutiavaan ja tulehtuneeseen ihottumaan tarkoitettu hoitovoide, joka katkaisee tulehduskierteen. Voiteessa on erinomaista se, että sen kerrotaan olevan yhtä tehokas kosmeettisilta vaikutuksiltaan, kuin 1% hydrokortisonivoide, kuitenkin ilman kortisonia. Acute Care Cream voide ei kuitenkaan korvaa lääkevoiteita, mutta voi lyhentää lääkevoiteen käytön tarvetta. Voide soveltuu yli 3 kk vanhoille vauvoille, lapsille ja aikuisille. Se on parabeeniton, hajusteeton ja kortisoniton.

Koostumukseltaan voide on ohutta, ehkä aavistuksen geelimäistä. Se imeytyy kohtuu hyvin, mutta jättää selkeästi suojaavan kalvon iholle.

Onneksi tälle voiteelle ei ole vielä ollut suurempaa tarvetta. Olen kuitenkin aloittanut Acute Care Cream -voiteen käytön taaperomme reidestä löytyneelle, hyvin pienelle ihottumaläiskälle. Alue ei ole kadonnut vielä, mutta se ei myöskään ole päässyt kasvamaan.

INCI:

Aqua, Glyseriini, Caprylic/Capric Triglyceride, Dimethicone, Pentaerythrityl Tetraisostearate, Triisostearin, Vitis Vinifera Seed Oil, Oenothera Biennis Oil, Cetyl Alcohol, Glyceryl Stearate, PEG-40 Stearate, Glycyrrhiza Inflata Root Extract, Keramidi-3, Decylene Glycol, Mentoksipropaanidioli, Sodium Citrate, Citric Acid, Tocopherol, Ascorbyl Palmitate, Trisodium EDTA, BHT, 1,2-Hexanediol, Phenoxyethanol, Piroktoniolamiini
Olen kokenut Eucerin AtoControl -tuotteet tehokkaiksi tuotteiksi lasteni ihon kunnon ylläpidossa. Viime vuonna tähän aikaan molemmilla lapsilla oli iho karhea ja kuiva. Ihottuman olen saanut pysymään poissa melko hyvin. Sisäreisissä viime talvena taaperolla oli ihottumaa, mutta noin muuten pahoilta ihottumilta vältyttiin. Ihottuman sain kuntoon lopulta atooppisen ihon tuotteilla. Jotenkin tänä syksynä tilanne on tässä vaiheessa parempi, kuin viime vuonna. Aloitin hyvissä ajoin atooppisen ihon tuotteiden käytön lapsilleni. Minulla on luottavainen olo käyttää näitä lapsilleni, koska Eucerin on ns. apteekkimerkki. Luottoa lasten turvallisuudesta tuo tieto siitä, että tuotteita voidaan käyttää jopa 3 kk vanhoille vauvoille.
Hintaviahan apteekkien voiteet ovat, mutta selkeästi huomaan niistä olevan apua, kun vertaa tavallisiin vartalovoiteisiin. Lasteni vartalovoiteet ovat olleet lähes aina hintavampia, kuin minun.
Mitä te muut atooppisen ihon omaavat olette käyttäneet, jotta selviätte talvesta? Muitakin vinkkejä saa jakaa, sillä kyllä tuo talvi on aina haastavaa aikaa.
Tuotteet saatu blogin kautta.
X