Glitz & Glam

Banaaniletut - terveellisempi ja parempi herkku

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Tänään vähän ruokaan liittyvää, eli reseptin jako ja avautuminen inhokista, joka maistuu eräässä muodossa.

Päivän aiheena siis banaaniletut. Postauksen loppupuolella jaan reseptin tähän parempaan lettuvalintaan.

Mutta ennen sitä kerron vähän taustaani banaanista. Tykkään hedelmistä todella paljon. Oikeastaan kaikki maistuu, paitsi banaani!

Kuva: kuvapankki Pixabay

Minun suhteeni banaaniin kaikki tuntevat. En voi sietää sitä. Niin kauan kuin vain muistan, olen aina inhonnut banaania. Tämä herättää hyvin usein naurahduksia ja ihmettelyä. Monesti on tuntunut, että olen tyyliin ainut ihminen maan päällä, joka ei vaan siedä banaania. Lukeudun kaikkiruokaisiin ihmisiin, mutta minulla on muutama ehdoton ei, banaani on yksi niistä. Voi miten usein olenkaan napannut juhlissa kakkua ja hieman ennen kun lusikka koskettaa huulten reunaani, olen haistanut kakun sisällön – banaania, yök! Joskus olen vedet silmissä niellyt ja kehunut kakkua kohteliaisuuttani. Läheisemmät ovat aina varoittaneet minua etukäteen. Asennevammasta minua ei voi haukkua, sillä olen kuitenkin maistanut ja yrittänyt siedättää itseäni. Kerran eräässä raakasuklaakakussa banaani ei maistunut, joten se oli fine.

Kaikki laihduttajat ja terveellisemmin syövät tietävät miten banaania suositellaan ja miten sillä korvataan monia ei niin hyviä valintoja. *huokaa* Voi miten usein olenkaan halunnut tykätä banaanista.

Äitini on kertonut minulle, että söin banaani vielä silloin kun aloitin muutaman kuukauden vanhana vauvana kiinteiden ruokien syömisen. Tykkäsin banaanista. Kerran minulle oli tullut vatsavaivoja ja olin ilmeisesti itkenyt koko yön. Sen jälkeen en suostunut syömään banaania. Todennäköisesti inhoni banaania kohtaan juontaa sieltä. Siitä tuli vatsa kipeäksi kerran.

Nyt sitten maailman yksi suurimmista ihmeistä (ainakin minun maailmani) on tapahtunut. Syön banaanilettuja! Ne ovat suurta herkkuani. Kun personal trainerini laittoi minulle ravinto-oppaan, niin siellä oli mukana myös joitakin reseptejä. Olen kuullut banaaniletuista, mutta vasta nyt ensimmäistä kertaa olen ollut kiinnostunut niistä, vaikka en uskonut tykkääväni niistä. Kokeilin banaanilettuja joitakin viikkoja sitten ja hämmästyin siitä miten hyviä ne ovatkaan. Lapset pitävät niistä myös, joten olen luvannut, että kerran viikkoon syömme banaanilettuja aamupalaksi.

Banaaniletuille on monenlaisia reseptejä. Varmasti moni teistä on ainakin jotain versiota kokeillut. Tässä minun käyttämässäni ohjeessa ei ole minkäänlaisia jauhoja. Letut ovat luontaisesti gluteiinittomia, niissä on vain hedelmän oma sokeri ja ne voi valmistaa maidottomasti käyttämällä kasviperäistä rasvaa paistamiseen, kuten kookosöljyä.

BANAANILETUT

1 Banaani
2 Kananmunaa
Ripaus laadukasta suolaa
(Kanelia mausteeksi halutessa)

Paistamiseen voita tai kookosöljyä

Banaani ja kananmunat pyöräytetään sileäksi blenderissä tai sauvasekoittimella. Maustetaan ripauksella suolaa ja halutessaan esim. kanelilla. Paistetaan voissa tai kookosöljyssä suurella pannulla tai ohukaispannulla.

Tarjoa hedelmien ja/tai marjojen kanssa. En ole vielä ole kokeillut, mutta meinaan kokeilla turkkilaista jogurttia lisukkeena marjojen lisäksi. Rahka voisi kanssa olla hyvää.

Teen itselleni ja kahdelle lapselleni tuplamäärän. Siitä tulee noin 18 pikkulettua ohukaispannulla. Koko perheelle teen kolminkertaisena. Yhdestä banaanista ja kahdesta kananmunasta riittää hyvin 1-2:lle.

Banaaniletut maistuvat hyvin aamupalaksi, sillä niistä saa proteiinia ja rasvaa, jolla nälkä pysyy hyvin loitolla. Mutta ne toimivat hyvin jälkiruokana tai iltapalanakin. Lettujen koostumus on paistamisen jälkeen kuin aika samanlainen kuin tavallisissa letuissa. Tämä yllätti minut. Maku on makeampi ja banaani maistuu. Sitä kuinka voimakkaasti banaani maistuu, voi itse määritellä. Jos käyttää vielä vihertäviä banaaneja, letuissa on hyvin mieto banaanin maku, eivätkä letut ole niin makeita. Jos käyttää jo ruskeakuorisiksi menneitä banaaneja, maku on selkeästi makeampi ja banaani maistuu voimakkaammin. Itse tykkään enemmän niistä hieman vielä raaoista banaaneista tehdyistä letuista.

Minulla palasi toivo siitä, että saatan vielä jonakin päivänä kaivaa laukustani banaanin evääksi. Sitä päivää odotellessa totuttelen banaaniin lettujen muodossa. Olen tästä edistyksestä innoissani, sillä saattaahan se olla, että voin jatkossa korvata leipomuksissa jauhoja ja sokeria banaanilla. Toivoa siis on!

Onko teillä muilla henkistä allergiaa banaania kohtaan?

 

X