Glitz & Glam

Blogisynttäriviikko: Joe Blasco

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Kuulkaas, tämähän on synttäriviikon toiseksi viimeinen päivä. Enää huominen jäljellä. Tänään ja huomenna on luvassa ylellisyyttä.

joeblasco

Tämän päivän aihe on Joe Blasco. Blascosta yleensä ensimmäisenä tulee mieleen paksut ja huippupeittävät meikkipohjat. Toinen mikä tulee mieleen on Hollywoodin glamour. Joe Blasco on yksi legendaarisimpia ammattilaismerkkejä ja varmaankin yksi maailman kuuluisimpia ammattilaismeikkimerkkejä. Joe Blascolla ei tietääkseni ole erikoisefektituotteita, koska merkki on keskittynyt maskeerauksen sijaan kauneuspuoleen. Onkohan ketään, jolle Joe Blasco olisi aivan uusi nimi? Voi olla, että onkin. Joe Blasco on yksi maailman kuuluisimpia meikkitaitelijoita, joka lanseerasi oman meikkisarjan vuonna 1983. (hyvä vuosi muuten btw) Herra Blasco on tehnyt kunniakkaan uran ja kouluttanut menestyviä meikkitaiteilijoita. Joe Blascon kosmetiikkatuotteet nousivat nopeasti suosioon ammattilaisten keskuudessa maailman laajuisesti. Nykyään Joe Blascoa myydään myös kuluttajille. Suomessa Blascoa löytyy aika laajastikin, sillä Stockmann, Sokos ja Anttila, sekä niiden verkkokaupat myyvät merkin tuotteita. Lisäksi on monia kauneushoitoloita, joilla on Joe Blascon edustus ja jälleenmyynti.

Joe Blasco on tosiaan Hollywoodin tähtösien salaisuuksia, tai ainakin niin merkkiä on vuosia markkinoitu. Blascolta löytyy värikosmetiikan lisäksi ihonhoitotuotteita ja niitä pikakaunistavia tuotteita, joilla nopeasti luodaan kauniimpi pohja meikille. Eli tuotteista löytyy niitä Hollywoodin salaisuuksia, joilla hetkellisesti nipistetään vuosia. Halusin yhteen synttäriviikon postaukseen huomioida aikuisempia lukijoita. En laske itseäni vielä ”aikuiseksi naiseksi”, vaan taidanpa olla vielä nuori aikuinen. Halusin jotain sellaista, joka olisi suunnattu minua vanhemmille lukijoille. Jotain ehkäpä uutta ja jotain mistä ei ole ennen kuultu.

joeblasco3

Joe Blasco Hollywood 10 Hour Face Lift -kasvonaamio on kiinteyttävä kasvonaamio. Sain kerran maahantuojan PR-tilaisuudesta yhden käyttökerran testiini ja olin naamiota testattuani aika ällikällä. Minulla ei todellakaan vielä ole ns. aikuisen naisen iho, eikä tällaisille liftaajille vielä ole todellista tarvetta, mutta eron voi silti huomata. Joten muistin tämän naamion ja halusin tuoda sen esiin blogissani.

joeblasco4

Pakkauksessa on viisi Activating Powder -jauhepussia ja viisi Revealing Lotion -ampullia, eli 5x4g ja 5x5ml. Yhteen käyttökertaan tarvitaan yksi annospussi ja yksi ampulli. Jauhe sekoitetaan ampullin nesteen kanssa tasaiseksi massaksi. Suosittelen tähän pientä kuppia ja jos kotoa löytyy, niin minivispilä olisi paras. Mutta sekoittuu jollain tikullakin sekoittamalla.

joeblasco5

Aineiden yhdistämisen ja massan tasaiseksi sekoittamisen jälkeen naamio levitetään välittömästi kasvoille kaulalta ylöspäin suuntautuvin liikkein otsalle asti, silmänympärysihoa välttäen. Annetaan vaikuttaa noin 10 minuuttia. Jos vain mahdollista, niin mielellään lepoasennossa.

Jos joku ihmettelee minun ilmeettömyyttäni kuvassa, niin se johtuu siitä, että naamio kasvoilla ei pysty edes puhumaan, kun massa kuivahtaa. Massa on sekoittamisen jälkeen paksuhkoa ja kellertävää. Naamio ei todellakaan tuoksu miellyttävälle. Tätä seikkaa ei kannata säikähtää, tuote ei ole pilaantunut. Siinä ei vaan ole niin vahvasti hajusteita, jotka piilottaisivat raaka-aineiden ominaistuoksun. Itse luonnehtisin tuoksua aika samanlaiseksi, kuin nestemäinen lateksi, jota maskeerauksissa käytetään.

joeblasco6

Naamio kuivahtaa ja todellakin kiristää ihoa. Naamio on niin tiukka kasvoilla, että puhuminen tuottaa vaikeuksia, eikä ilmeily ole mahdollista ilman naamion repeytymistä. En siis suosittele ilmeilemään, koska se tavallaan hieman sattuu. Parasta on rentoutua makuuasennossa ja vain olla. Kiristävän naamion kanssa olisi parasta saada kasvot rentoutumaan.

Kun naamion on annettu vaikuttaa, se huuhdellaan lämpimällä vedellä.

En mistään löytänyt naamion INCIä, joten kirjoitan sen käsipelin ja toivon, että en kirjoita sanoja ihan väärin. Kirjoitan sulkuihin ainesosan funktioita. Monesti ainesosilla on lukuisia erilaisia funktioita, mutta olen selkeyttänyt tätä selvennystä.

Activating Powder: ALBUMEN (proteiini, jota saadaan mm. kananmunasta, kalvonmuodostaja), SOLUM DIATOMEAE (piidioksidi, kuoriva), ASCORBIC ACID (Askorbiinihappo, eli C-vitamiini), SILICA (piidioksidi, paakkuuntumisenestoaine), SODIUM CARRAGEENAN (karrageeni, kalvonmuodostaja), MARIS AQUA (merivesi, ihoa hoitava), SODIUM DNA (ihoa hoitava), ALLANTOIN (ureasta saatava ainesosa, joka rauhoittaa ihoa tehokkaasti – kosmetiikassa käytetään yleensä synteettistä, mutta vegaanien kannattaa ottaa selvää maahantuojalta allantoinin alkuperä)

Revealing Lotion: AQUA (vesi), GLYCERIN (kosteutta sitova ainesosa), PANAX GINSENG ROOT EXTRACT (ihoa suojaava ja pehmentävä, tuo iholle miellyttävyyden tunnetta), DECYL GLUCOSIDE (puhdistava aine), CHONDRUS CRISPUS EXTRACT (ihoa hoitava, tuotteen viskositeettiä säätelevä), ULVA LACTUCA EXTRACT (ihoa hoitava), BETAINE (humektantti, eli vesihakuinen, kosteutta sitova), LAMINARIA DIGITATA EXTRACT (ihoa hoitava), CHLORPHENESIN (antimikrobinen, säilöntäaine), MARIS AQUA (merivesi), SODIUM PCA (ihoa hoitava, humektantti), PARFUM (hajustesekoitus), PPG-26-BUTETH-26 (ihoa hoitava), PEG-40 HYDROGENATED CASTOR OIL (ihoa pehmentävä, tuotteen olomuotoon vaikuttava ainesosa), SORBITOL (pehmentää ihoa ja sitoo kosteutta), PROLINE (aminohappo, ihoa hoitava), SERINE (ihoa hoitava), CITRIC ACID (sitruunahappo, hedelmähappo, kosmetiikan pH-säätelijä), SODIUM BENZOATE (luonnonkosmetiikassa hyväksytty säilöntäaine), GLYCINE (aminohappo, ihoa hoitava), LACTIC ACID (maitohappo, AHA-happo – pieninä pitoisuuksina kosteutta sitova, suurempina pitoisuuksina ihoa kemiallisesti kuoriva), METHYLISOTHIAZOLINONE (säilöntäaine), GLUTAMIC ACID (vehnän gluteiinista saatava aminohappo), LYSINE (aminohappo), ALANINE (aminohappo), ARGININE (aminohappo, antioksidantti), THREONINE (aminohappo), CI 42090 (sininen väriaine), HEXYL CINNAMAL (hajuste, joka on erikseen mainittava), GERANIOL (hajuste, joka on erikseen mainittava), HYDROXYISOHEXYL 3-CYCLOHEXENE CARBOXALDEHYDE (hajuste, joka on erikseen mainittava), LINALOOL (hajuste, joka on erikseen mainittava), BUTYLPHENYL METHYLPROPIONAL (hajuste, joka on erikseen mainittava)

joeblasco7

Tällaisen 33-vuotiaan kasvoilla ei ole selkeästi näkyviä muutoksia, mutta se tunne! Iho tuntuu napakammalta ja siinä on sellainen ”liftattu” tunne. Kasvonaamion jälkeen iholle levitetään tietysti ihonhoitotuotteet, jonka jälkeen meikkituotteet tuntuvat levittyvän ja asettuvan kauniimmin. Kuten tuotteen nimestäkin voi päätellä, niin Hollywood 10 Hour Face Liftin tuoma efekti on vain väliaikainen. Tai noh, ei mikään kosmetiikka pysyviä muutoksia tee, kaikki on vain väliaikaista. Kasvonaamion liftaava efekti kestää päivän verran. Kun tuote on pakkauskooltaan vain viiden käyttökerran verran ja hinta kuitenkin 44-55 euron suuruinen, niin kyseessähän on sellainen spesiaalitilanteita varten tarkoitettu tuote. Kasvonaamio on juhlia ja muita tärkeitä tilanteita varten suunnattu – kun halutaan näyttää erityisen hyvältä ja säteilevältä ja kun halutaan jotain ekstraa.

joeblasco1

Joe Blasco Ultralift Serum on seerumi, jolla onkin hyvä jatkaa ihonhoitoa kasvonaamion jälkeen. Seerumi on näitä ns. tuhkimotippaseerumeja, eli ne antavat iholle kiinteämmän ja sileämmän vaikutelman. Seerumin sanotaankin olevan loistava tuote meikin alle. Yhdyn tuohon, sillä talvi on minullakin otollisempaa aikaa kokea ja kokeilla aikuisemmalle iholle tyypillisiä ominaisuuksia. Tietenkin työssäni meikkaan aikuisia naisia, ja välillä +50-vuotiasta äitiäni.

joeblasco2

Seerumin koostumus on ohutta emulsiota. Se on valuvaa, mutta ei vesimäisen ohutta. Siksi sitä on helppoa käyttää. Seerumi levittyy kasvoille hyvin. Välittömästi iholle syntyy kosteutetumpi tunne. Tuote ei tunnu täysin ”ihoon humpsahtavalta”, sillä se jättää pintaan kosteutta ja suojaa. Ei kuitenkaan sellaista pelkästään silikonien tuomaa silottavaa kerrosta. En lähde purkamaan tämän tuotteen INCI-luetteloa täydellisesti, koska jokainen tuotteesta kiinnostunut voi sen tehdä itsekin. Sen verran avaan, että INCI-listan kurkkaus hieman selvitti tällaiselle kemiasta ymmärtämättömälle tuotteen toimintaperiaatteesta. Koska sanoin seerumin olevan selkeästi napakoittava, niin mitä ilmeisemmin sen ”liftaavan” ja virkistävän efektin synnyttää kalvonmuodostajien ja muiden suojaavien ainesosien lisäksi alkoholi, eli etanoli, joka löytyy INCI:n alkupäästä. Etanolilla on monia funktioita, joka on mm. säilöntäaineena toimiminen (tyypillinen luonnonkosmetiikassa), liuottimena, sekä ihoa supistava, virkistävä ja verenkiertoa parantava. Kuitenkin etanoli on ihoa kuivattava suurina pitoisuuksina. INCI-listoissa ei lue ainesosien pitoisuuksia, niin ei voida tietää todellista pitoisuutta (vain valmistaja tietää), mutta veikkaan määräksi 1-2% maksimissaan (ei määrä voi olla suuri, koska kyseessä ei ole kuitenkaan kasvovesi). Tai voihan se olla pienempikin, jos pitoisuudet kaikilla ainesosilla on alle 1%. Tällöin ainesosat voidaan ilmoittaa missä järjestyksessä haluaa. Muina mainittavina ainesosina tuote sisältää ihoa virkistäviä, supistavia, hoitavia ja suojaavia ainesosia. Yhdestä ainesosasta Paula Begoun sanoo seuraavaa:

”Centella Asiatica:n uute on antibakteerinen, anti-psoriaattinen ja voi edistää ihovaurioiden ja haavojen paranemista. Uutteesta käytetään mm. nimityksiä Asiatic Acid, Hydrocotyl, Gotu Kola. 

Sisältää madecassosidia (Madecassoside). Se on yksi neljästä Centella Asiatica kasviuutteen sisältämästä bioaktiivisesta pääkomponentista. Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että pienetkin pitoisuudet tätä ainetta yhdessä C-vitamiinin kanssa voivat olla hyödyksi auringosta kärsineelle iholle. Se edistää myös ihovauroiden paranemista, kollageeninsynteesiä ja on antioksidanttinen.”

-Paula Begoun

joeblasco8

Sellaisen vinkin annan tälle ”tuhkimotipalle”, että jos omaa rasvoittuvan ihon, niin käyttää seerumin suoraan iholle. Vuodenajasta, ihosta ja päälle käytettävästä meikkipohjasta riippuen, voi lisätä vielä kosteusvoiteen tai jättää lisäämättä. Kuivemmalle iholle suosittelen ensin seerumia, sitten kosteusvoidetta ja vasta niiden päälle liftaavaa seerumia. Nopealla googletuksella löysin tuttujen, kuivaihoisten bloggaajien pitävän seerumia suosikkinaan, joten uskallan sen vuoksi hyvillä mielin suositella kuivallekin iholle. Omalla iholla seerumi toimii hyvin ja oikeasti antaa napakkuutta iholle, joka kestää joitakin tunteja tai siihen asti kun tuote puhdistetaan pois kasvoilta.

Huomasin myös, että Ultralift Serum -seerumilla voi pikakaunistaa käsiäkin. Toki hintavaa käyttää käsille, jotta jos tärkeänä päivänä ei muuta käsille löydy, niin toimii myös käsien ihon kaunistamiseen. Päälle kun vielä käyttää käsivoidetta, niin saa lisäsuojaa ja kosteutusta. Hinnaltaan seerumi on esimerkiksi Sokoksella 58,10 € / 30 ml.

joeblasco9

Nyt siis arvon yhdelle kohottavan tuotepaketin Joe Blascolta. Yksi pääsee tekemään pieniä kosmeettisia taikoja kasvoilleen erityisiä tilaisuuksia varten. En rajaa osallistumista iän mukaan, mutta ihan nuorille näistä ei ole oikeasti suurta iloa, koska nuoren iho on aika liftattu pelkästään hyvällä kosteutuksellakin. Siksipä nuoremmat voisi osallistua ajatuksella, että äidille tai mummolle äitienpäivälahjaa, jos arpaonni suosii. 😉 Osallistumisohjeet ovat seuraavat:

  • Kommentoi tähän postaukseen.
  • Nyt kun tässä hieman ikää on sivuutettu, niin kerrotko ikäsi? Naisilta ei saisi ikää kysyä, mutta nyt kukaan ei ole kasvoillaan arvosteltavissa. Lisäksi ikä on vain numero, eikös vain? 🙂
  • Osallistumisaika arvontaan päättyy to 10.3. klo 20.00.

Mahtavaa lauantaita kaikille!

Joe Blascon tuotteet ja palkinnot saatu maahantuojalta.

 Seuraa minua Facebookissa, Instagramissa, Bloglovin´ssa, sekä Youtubessa

X