Glitz & Glam

Dior Bar Look

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

No niin! Tässä tulee ensimmäinen postaus uusista Diorin viisikoista. Ostin kolme Diorin uutta viisikkoa ja tänään esittelen meikin ja paletin Bar.

Lähdetään liikkeelle näiden uusien viisikoiden esittelyssä hyvin käytännöllisellä lookilla. Kaikki on hyvin turvallista ja mukavuusalueilla pysyttelevää. Mikään ei kokonaisuudessa ”hyppää” esiin tai ”huuda” huomiota.

Bar -paletti ei itsekään ole mitenkään huomiota herättävä, vaan hyvin käytännöllinen tapaus. Nimi Bar tulee Diorin muotiluomuksesta vuodelta 1947. Tämä New Lookiksi kutsuttu tyyli oli hyvin naisellinen, minimalistinen ja naisen kauniin siluetin esiintuova. Bar oli tumma säärimittainen hame, vaalea jakku ja suuri hattu, joka muistuttaa hyvin paljon aasialaisten riisipelloilla käyttämiä hattuja.

Lähdin sillä visiolla tekemään Bar lookia, että meikistä tulee naisellinen, klassinen ja yksinkertainen.

Tässä meikissä on sellainen veikeä juttu, että olen käyttänyt poski- ja huulimeikissä tuotteita, jotka muuntautuvat käyttäjänsä oman ihon mukaisiksi. Käyttämäni poskipunan Dior Rosy Glown esittely löytyy täältä. Tämän mystisen huulituotteen esittelen huomisessa postauksessa.

Olen käyttänyt silmämeikissä paletin kaikkia sävyjä. Kun oikein tarkasti katsoo, niin huomaa hentoisesti vaaleanpunaista liikkuvan luomen sisänurkan puolella.

Kulmaluulla ja silmien sisänurkissa olen käyttänyt paletin vaaleinta sävyä. Liikkuvan luomen sisänurkassa hieman paletin vaaleanpunaista. Liikkuvalla luomella ja varjostuksen häivyttelyssä (luomivaon yläpuolella) vaaleanharmaa/taupe. Ulkonurkassa ja luomivaossa tummaharmaa. Aivan ulkonurkassa ja rajauksessa paletin musta sävy.

Alaluomella vaaleanharmaa/taupe, tummaharmaa ja aivan ripsityvessä musta. Sisärajauksessa Clarinsin Crayon Khôl -kynä sävyltään 04 Platinum. (Psst… olen kirjoittanut postauksen ko. Clarinsin meikkikynistä. Postaus löytyy täältä.)

Koostumukseltaan musta on ainut täysin matta, mutta vaaleanharmaa/taupe on lähes mattainen. Siinä on hyvin hentoinen hohde. Valkoinen ja vaaleanpunainen sisältää hieman suurempia kimalteita. Vaaleimmat sävyt ovat ns. frost -koostumukseltaan. Tummempi harmaa on hyvin satiininen.

Onko paletti mielestäni lähes 70 euron arvoinen? Hmm… onko mikään luomiväri toisten viikon ruokarahan arvoinen? Kaikki on niin suhteellista. Nyt ei kuitenkaan lähdetä sille linjalle, vaan pohdin onko ko. paletti selektiivisen kosmetiikan mittapuussa hintansa väärti? Jos paletin vaaleanpunainen sävy olisi ollut niin pigmenttinen kuin luulin, niin suitsuttaisin palettia. Nyt joudun sanomaan vain, että tämä on mahtava ja laadukas paletti, jota tulee paljon käytettyä, mutta ei vielä se maailman täydellisin. Sävymaailma on ajaton ja käytännöllinen, koostumus laadukas ja kaiken ikäisille sopiva. Voi kun tuo vaaleanpunainen olisi ollut hieman pigmenttisempi, niin julistaisin tästä viileäveriköille täydellisen paletin joka menoon.

Palaan pohdintaan siitä, että onko paletti lähes 70 euron arvoinen? Kyllä se taitaa olla. Paletin sävyt käyvät arkeen ja juhlaan, kesään ja talveen, kotiin ja matkoille. Itse olen aina miettinyt kalliita hankintoja tehdessä, että tulenko käyttämään tätä usein? Vai jääkö se vain yhden kauden tai parhaimmillaan yhden blogipostauksen ihmeeksi? Olen valitettavasti tuhlannut isoja summia myös niihin yhden hitin ihmeisiin. Tämä Bar ei tule olemaan sellainen.

Miltä Bar vaikuttaa? Liian tylsä vai juuri loistava käytännöllisyytensä ja ajattomuutensa vuoksi?

X