Ekaluokkalainen
Kääks! Tänään on jännä päivä, sillä minun esikoiseni aloittaa ensimmäisen luokan. *niisk* Vasta hän oli suurisilmäinen ja pitkäripsinen vauva. Ei siitä ole kuin hetki, kun opeteltiin pois vaipoista ja itse syömistä. Nyt tuo valloittava ja tunteellinen tyttönen aloittaa peruskoulun… huoh! Minun piti postailla meikkipostaus, mutta päädyin nyt purkamaan ajatuksiani ja sydäntäni blogiini tästä tämän hetken aiheesta. Huomenna sitten meikkipostausta jälleen.
Aika hurjaa tämä ajan kulkeminen. Kuvassa tyttäreni toimii onnettarena blogini ensimmäisessä arvonnassa. Aloittaessani bloggaamisen täällä esiintyi pian kaksi vuotta täyttävä prinsessa, nyt kerron hänen vetävän repun selkäänsä aamuisin ja kulkevan kohti sellaista maailmaa, joka ei ole kenellekään ruusuilla tanssia ja elämän parasta aikaa. Peloistani huolimatta on päästettävä irti ja annettava pikkulinnun pyrähdellä välillä irti emostaankin.
Vuosi sitten alkoi opettelu koulunkäymiseen. Nykyään esiopetus kuuluu oppivelvollisuuteen. Minusta se on oikein hyvä, sillä esiopetuksessa lapsi saa tutussa ympäristössä (jos lapsi on päiväkodissa) paljon eväitä koulutielleen. Tyttärelläni oli mitä mahtavin eskariope. Eskarissa lapset saivat leikin ja harjoittelun kautta opetella vastuuta ja he saivat paljon sellaista informaatiota ja oppia, jota minä en ehkä olisi tajunnut antaa. Päivittäin sitä huokaisi ihastuksesta lapsensa kertomia juttuja kohtaan ja ihmetteli, että kuinka hän tietää ja taitaa tuonkin asian? En olisi halunnut, että lapseni oppii lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan ennen koulua, mutta niin siinä sitten kävi, että hän oppi. Ei eskarissa opeteltu lukemaan ja kirjoittamaan, mutta jotenkin itsestään tyttöni hoksasi lukutaidon. Onneksi nykyään opetuksessa otetaan huomioon lasten osaamistasot, joten lapseni ei pitkästy koulussa ja ala kokemaan sitä tylsäksi ja sen vuoksi häiriköi muita. Minä en osannut lukea ja kirjoittaa koulua aloittaessa, mutta matematiikkaa ja kirjaimet osasin. Olin sosiaalisena lapsena vähän häiriköivä, kun tylsistyneenä puhua pälpätin. Paljon on muuttunut noista ajoista. Ymmärretään ettei kukaan lapsi ole tyhmä, on eri keinoilla oppivia lapsia, eikä puheliaat lapset ole tuhmia. Jännittää sekin, että miten lapseni innostuu koulusta ja oppimisesta? Kunpa hän olisi viisaampi, kuin äitinsä aikoinaan ja ottaisi koulun vakavasti. Nyt myöhemmin harmittaa monikin asia omasta nuoruudesta. Ala-aste vielä meni hyvin, mutta seiskalla iski pahin teiniangsti ja se siitä oppimisesta.
Alkukesästä vähän itkeskeltiin eskarin päättymistä, mutta odottavin mielin katselimme tulevaan. Nyt on tyttäreni ikävä eskarikavereita, hoitajia ja opettajaa kohtaan helpottanut, ja nyt jännitetään koulua.
Perusnainenhan haluaa uusien tuulien myötä jotain uutta itselleenkin. Niinpä tyttäreni sai haluamansa otsarin. Minäkin mietin, että haluaisinko uudet hiukset ennen koulua, vai jatkaisinko edelleen harmaissa? Otsaria en kyllä leikkauta, sillä en jaksa sen pois kasvattamista.
Tänään on se päivä, jonka piti olla vielä niin kaukana. Muistan kun mieheni isosisko tekstasi synnärille onnitteluja ja siinä tekstailtessamme hän mainitsi, että pian tulee se päivä, kun saattelen ”vauvaani” kouluun ensimmäiselle luokalle. Tiesin jo silloin reilu 7 vuotta sitten, että aika kuluu nopeasti, mutta silti se tuntui niin kaukaiselta. Nyt on se päivä koittanut, kun saattelen vauvani uuteen maailmaan ja paikkaan, jossa ei enää ole niin helppoa ja turvallista, kuin minun helmoissani. Olen kyllä aika tiukka ja napakka äiti, enkä paapo lapsiani ihan täysin, mutta kuitenkin olen heidän apu ja syli, jonne voi tulla itkemään kun harmittaa tai sattuu. Vaikka omat muistoni kouluajoista ovat ihan suht hyvät, niin kyllä sinnekin mahtuu paljon kipeitäkin juttuja. Eivät ne enää minua satuta, mutta silloin satuttivat. Sitä haluaisi lapsellensa vain parasta. Vaikka tyttäreni onkin sosiaalinen, puolensa pitävä, hyvä oppimaan ja rohkea, niin silti jännittää. Hänellä ei ole luokalla yhtään tuttua, koska hän kävi vuorohoidollisessa päiväkodissa. Esikoulu oli luonnollisestikin samassa paikassa. Kukaan ei sattunut olemaan samaan kouluun menevä lapsi. Tosin ei minullakaan ollut tuttuja luokallani, kun koulutieni aloitin. Äkkiä sitä kaverustuttiin ja ystävystyttiin samanhenkisten kanssa. Toivottavasti näin käy myös tyttärelleni.
Eiköhän me selvitä. Tyttöni pärjää varmasti pitkälle hyvän huumorinsa avulla ja minä saatan tirauttaa parit liikutuksen kyyneleet siinä koulun pihalla. Jos otan tämän koulun aloituksenkin näin tunteellisesti, niin miten ihmeessä tulen selviämään siitä, kun pikkulintuni lentävät pesästään? Vai kasvaako siihen sitten ajan kanssa, eikä se sitten enää tunnu niin kamalalta?
Muistatteko oman ensimmäisen koulupäivänne? Minä muistan omani, vaikka siitä on 26 vuotta aikaa. Minun päällimmäiset muistoni ovat edesmennyt isäni, joka vei ja haki minut koulusta, ja bestikseni Miia, jonka halusin ystäväkseni. Olin siis päättänyt, että siitä tytöstä tulee minun bestikseni. Tiesin hänet, mutta emme tunteneet. Meidän äidit olivat olleet aikaa ennen meidän syntymää samalla luokalla ammattikoulussa. Muistan tummanpinkin koulureppuni, jossa oli turkoosia ja keltaista. Muistan tunteen siitä, kuinka olin olevinani jo niin iso, kun pääsin kouluun. Kutosluokkalaiset näyttivät lähes aikuisilta ja halusin olla kuin he – niin cooleja ja niin isoja jo. Tunnen vieläkin sen vastaleikatun nurmen tuoksun nenässäni ja pöllyävän hiekan. Muistan jännityksen ja sen miten kivaa oli olla koululainen. Ehkä tänään moni ekaluokkalainen tuntee samoja asioita.
Loppuun haluan vielä muistuttaa autoilevia olemaan tarkkana liikenteessä. Pienet pellavapäät eivät vielä omaa täydellistä tarkkaavaisuutta, joten olkaa te aikuiset täydellisen tarkkaavaisia! Älkää tekstailko tai pelatko Pokemonia ajaessanne, kun pienet ihmiset yrittävät harjoitella turvallista liikkumista joukossamme.
Ihanaa koulun alkua kaikille ja tsemppiä teille ekaluokkalaisten äideille ja iseille!
Seuraa minua Facebookissa, Instagramissa, Bloglovin´ssa, sekä Youtubessa
Kommentit
Meidän tyttö odottaa kovasti läksyjä. 😀 Voi kun tuo into kouluun ja läksyihin jatkuisi vielä pitkään. 🙂
Kommentit
Voih, tsemppiä äidille ja tyttärelle! 🙂 Toivottavasti tyttösi löytää vaikka elämän mittaisia ystävyyssuhteita koulusta. Niissä lapsuusajan ystävyyssuhteissa on jotain erityistä taikaa. Tai sitten aika kultaa muistot. 😀 Itellä kyllä helpotti koulun alotusta se, kun samalla luokalla oli tosi monta tuttua lasta päiväkodista. Mutta olipa siellä niitä ihan outojakin lapsia, joiden kanssa hyvin kaveerattiin ja ystävystyttiin
Muistan itse ensimmäisenä koulupäivänäni ihmetelleeni, että siis juodaanko täällä ihan oikeesti peltisistä mittakupeista?! 😀 Meillä oli ruokailussa ”laseina” peltiset/metalliset (juu en tiedä mistä koostuvat mutta pelliksi kutsuttiin) kupit, jotka olivat kuin desimitat mutta vetoisuus oli vaan 2dl. Oli ihan samanlainen metallinen kahvakin mukin yläreunassa. Kyllä ihmettelin, että eikö edes lasia saa ihminen täällä. 😀
Muistan tummansinisen reppunikin. Ei ollut vielä naisellisuus iskenyt tähän tyttöön ja oli varmaan joku vanhempien valitsema se. Vasta myöhemmin muistan itse valinneeni jotain pastellivärejä.
On se koulun alkaminen iso juttu, kun vielä kymmenien vuosien jälkeenkin siitä päivästä muistaa niin tarkasti asioita. Tytölläsi on hieno päivä tulossa. 🙂
Kiitos! 🙂
Koulupäivä meni kuulemma mukavasti ja huomasin siinä koulun alkaessa, että tyttäreni on ystävystynyt naapurintytön kavereihin. Nuo tokaluokkalaiset tytöt tulivat moikkaamaan halauksin. 🙂 Tyttönihän on myös naapurin tyttöjen ystävä. He eivät vaan ole samanikäisiä.
Kuulin myös, että joku poika oli sanonut tyttärelleni, että eräs toinen poika heidän luokalta on rakastunut tyttäreeni. Että ekana koulupäivänä tämä alkoi. 😀 Voi kun herttaista! <3
Joo, meilläkin oli ne peltimukit! 😀 Muistan itsekin katsoneeni, että nämähän ovat mittamukeja. Ne peltimukit olivat ala-asteella vielä -96, kun ala-asteeni päättyi. Yläasteella sit oli muoviset mukit.
Voi kun ihana! Hitsi, että alkaa noi ihastumisetkin jo nuorempana ja nuorempana. 😀 Jää varmasti muistoihin (ainakin teille vanhemmille) tuo heti ekan päivän rakastuminen. 😉
Kiva kun oli kavereita heti löytynyt. Eihän se tosiaan ole missään sanottu, että kavereitten pitäisi aina saman ikäisiä olla. 🙂
Nooh… minä rakastuin 2-vuotiaana ja se rakkaus kesti koulun alkamiseen asti. Rakastuin muihin poikiin, joten naapurinpoika sitten unohtui. 😀
Juu, ei ole. Tosin neiti nyt meinaa vaan hengailla niiden kakkosten kanssa, eikä tutustu oman luokkansa tyttöihin. Olen vähän joutunut patistamaan ja perustellutkin sitä hänelle, että miksi olisi hyvä kaveerata omankin luokan tyttöjen kanssa. 🙂
Mä muistan eka koulupäivän hyvin kirkkaasti vaikka siitä jo 34 vuotta onkin, nimittäin ekana oikeana koulupäivänä olin vesirokossa eli menin viikkoa myöhemmin kouluun kuin muut ja voi sitä jännityksen määrää kun yksin luokkaan tuijottavien katseiden alle kävelin, onneksi minua oli vastassa maailman herttaisin ope ja jännitys laantui.
Eilen nuorempi poika aloitti JO kolmannen luokan ja hän jännitti vieläkin niin paljon (erittäin arka lapsi, keneen lie tullut :)) että saatoin luokkaan asti, iltapäivällä hakiessa tuumasi että turhaan jännitti tuttua juttua. Isommalla alkoi jo abi vuosi niin jännityksellä saa odottaa pääseekö juhlia järjestämään ensi keväänä.
Tuosta suojatie asiasta, eilen koululle mennessä tuntui että olisin koko koulun edustan voinut maalata valkoisilla viivoilla niin ettei pihaan voisi ajaa, uskomatonta kuinka röyhkeää ja ajattelematonta parkkeeraus ja pihalla ajo vanhemmilla on. Meidän kunta on kyllä tehnyt semmoisen emämunauksen liikennejärjestelyihin koululla että en voi uskoa todeksi, ihme ettei mitään pahempaa ole lapsille sattunut (koputan puuta), lapset kulkevat kotimatkalleen liikkuvien autojen kanssa sekaisin. On peruuttavia autoja, PYÖRÄTIELLE parkkeeraavia autoja yms. Joka herättää ainakin minussa jopa raivoa ja tuota lasten kulkua ei valvo kukaan!! Poika on monesti sanonut että häntä pelottaa siellä liikkua, onneksi olemme saaneet järjestettyä viennit ja haut niin ettei tarvi pelätä enempäänsä.
Ihanaa koulun alkua teidän neidille!!
Voi kamala! Oli varmaan pienelle ninnille vähän kurja tilanne. Voin tosiaan kuvitella miten jännitti. Onneksi sinua oli vastassa ihana ope. Minullakin oli ihanat luokanvalvojat ala-asteella. 🙂
Jännittäminen ei ole pahasta. 🙂 Jos se ei lamauta täysin. Minä vieläkin 33-vuotiaana jännitän kaikkea, ihan kaikkea! Jokaista blogipostaustakin jännitän. 😀 Se on mun luonto. Eipä siis ihme jos kuopustanne on vähän jännittänyt kolmannen luokan aloitus, kun tällainen (hänen silmissään) täti jännittää blogipostauksiaan, vaikka päivittäin sitä on jo vuosia tehnyt. 🙂
Meidän lapsen koulussa on sellainen pieni puoliympyräinen tie, jolle lapset jätetään. Lapset tulevat pyörillään ja kävellen eri kohdasta kouluun. Sillä tavoin ihan turvallisen oloinen systeemi. Ainut vaan, että koulun pihalle ei montaa autoa mahdu parkkiin ja tienvarret täyttyy helposti parkkeeratuista autoista. Eli autolla lapsiaan kuljettaville vähän hankalaa. Mutta pääasia, että on lapsille turvallista. Oletko ollut yhteydessä kouluun asiasta?
On tuosta koulun pihasta oltu yhteydessä sekä kouluun että kuntaan, vastaukset on että voi voi ja silloin tällöin wilmassa muistutellaan mihin saa ajaa ja mihin ei mutta ei tulosta.
Tänä aamuna poika fiksuna kysyi että äiti, miksi tuossa pyörä/kävelytiellä ei ole suojatien merkkejä kun autot saa ajaa pihasta pois (oikeasti vain huoltoajo sallittu), en ollut edes asiaa tajunnut aikaisemmin.
Tuli myös mieleen että taidan ottaa videolle sen hullunmyllyn pihalla kun vastaan poikaa menen.
Mut mut täytyy toivoa ettei kellekkään ikinä satu mitään kyseisellä pihalla.
Fiksu ja tarkka poika sinulla. 😉
Kannattaa ottaa, jotta voit näyttää sen konkreetisesti.
Juuri eilen kuuntelin kälyn kyyneleitä, kun esikoinen, eli mun veljenpoika, lähti kouluun. Aika meni kuulemma aivan liian nopeasti. Samaa voin siis odottaa oman kohdalla. Kunhan tää kaveri tulis ensin ulos 😀 Nopeasti on kyllä mennyt tää raskausaikakin. Jo puolessa välissä, ei vois uskoa.
Mut halit sinne <3 Ja reippaalle koululaisele onnea koulutielle!
Onko hauduttamisaika jo puolessa välissä? Eikä! :O Aika juoksee! Ja voin sanoa, että lasten saamisen jälkeen ajankulku nopeutuu entisestään. Sitä on kaiken aikaa joulu ja lapsen synttärit. 😀
Tsemit loppuodotteluun! <3
Vielä ei ole liian myöhäistä, joten suosittelen lukemaan Jari Sinkkosen ja Timo Parvelan kirjan Kouluun!
Armollinen, mutta kovin valaiseva kirja siitä, mitä koulun aloittaminen lapselle ja vanhemmille tarkoittaa ja miltä koulussa nykyään ”näyttää”.
Hyvää koulutietä pienelle!
Jari Sinkkonen onkin tuttu. Monta hänen artikkeliaan olen lukenut. Sinkkonen on joskus 90-luvulla pitänyt luentoa vanhemmille minun koulussani. Äitini oli sitä kuuntelemassa.
Olisikohan minulla aikaa lukea ko. kirja? 🙂
Se on kyllä niin haikea hetki ja samalla iloinen asia kun lapsi aloittaa koulun. ? Itsellä esikoinen aloitti yläasteen. Nyt toivon ettei meille iskisi mitään jäätävää teiniangstia…?
Uuuh… Sitä teiniangstia odotellessa. Nyt jo tuittuilee tuo meidän neiti. Toivottavasti osaan säilyttää yhteyden lapsiini teiniaikoinakin. Pelkään tosiaan sitä pois lipumista ja yhteyden menetystä, joka voi käydä hyvin herkästi.
Mun eka koulupäivä oli harmaa ja pilvinen. Jonku verran jännitti kouluun meno. En tuntenu entuudestaan ketään. Yhen tytön nimeltä tiesin. Parhaiten on jääny mieleen mun reppu. Se oli pinkki ja siinä oli Lumikin kuva. <3 Niin, ja mää oon oppinu lukemaan 5-vuotiaana. Muistan, että lukemaanoppimistunnit oli vähä tylsiä, vaikka opettaja anto meille muuta tekemistä siksi aikaa. 😀 Ei se silti mun motivaatiota vähentäny muita aineita kohtaan.
Meidän tyttö odottaa kovasti läksyjä. 😀 Voi kun tuo into kouluun ja läksyihin jatkuisi vielä pitkään. 🙂