Glitz & Glam

Ensimmäinen GloriaBox

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Moni teistä onkin ehtinyt näkemään muutamissa blogeissa GloriaBoxin. Tänään esittelen tämän loppuvuoden huipentuman.

Eilen mainitsin, että kuvat saattavat olla ammattilaiskuvaajan ottamia. Ihana työkaverini Sofia Virtanen nappasi kuvat GloriaBoxin sisällöstä sillä välin, kun minä meikkasin kuvattavaa asiakasta. On jännä nähdä miten erilaisia kuvat ovat, vaikka ne on kuvattu minun Canonillani ja kuvankäsittelyn olen tehnyt minä itse.

GloriaBox ei ole sama asia, kuin LivBox, vaikka samasta lehtitalosta onkin kyse. GloriaBox on koottu jokavuotisen Kaunis Gloria -lehden rinnalle. Tätä ylellistä boxia ei ole mahdollista saada joka kuukausi. Kovasti kyllä toivon, että LivBoxin rinnalle tulisi tällainen ylellisempi yllätyskosmetiikkaboxi. Toivon ainakin, että GloriaBox tulisi edes joka vuosi Kaunis Gloria -lehden ilmestyttyä.

Mutta mitä tämä ylellinen kosmetiikkaboxi sisälsi?

Kuten kuvitella saattaa, niin sisältö on luksusmaisempaa. Boxin sisältö on valittu saatekirjeen mukaan huolellisesti ja tuotteiksi on valittu tunnettujen ja laadukkaiden kosmetiikkabrändien tuotteita. En väitä vastaan, sillä kyllähän Clarins, Clinique, Osis+, Chloé ja Glamglow ovat tunnettuja ja laatukosmetiikan valmistajia.

OSIS+ Glamination – Silottava eliksiiri 19,90 € / 75 ml

Silottava eliksiiri pörröisiä hiuksia vastaan. Kevyt ja samettinen koostumus, joka ei latista hiuksia.

Tuote on vastaavaa, kuin hiusöljyt. Oikeastaan onkin samaa, mutta kutsutaan vain hienommalla nimellä. Mielettömän upeita nämä uudet Glamination -tuotesarjan pakkaukset! Olen työpaikallani ihaillut näitä. Lokakuussa saimme LivBoxista Glaminationin hiuskiinteen.

Loistava tuote kaikille, joilla on kuivat ja käsitellyt hiukset. Tai hiuksille, jotka ovat pörröiset tai karheat. Nämä eliksiirit ja hiusöljyt toimivat samalla periaatteella. Silottavat hiuksia, antavat suojaa ja kiiltoa hiuksille.

Clinique Smart Custom-Repair Serum 79,00 € / 30 ml

Älykäs seerumi, joka ymmärtää ja hoitaa ihoasi tarpeidesi mukaan. Tasoittaa ihon sävyä, uurteita, juonteita, kiinteyttää ja parantaa ihon kimmoisuutta. Kaiken ikäisille ja kaikille ihotyypeille.

Tämän seerumin olenkin jo esitellyt teille. Postaukseni tästä älykkäästä seerumista löydät täältä. Seerumi oli minusta ihan hyvä. Voisin kokeilla tämän uudelleen, sillä muistan pitäneeni seerumin koostumuksesta, joka oli ohut ja voidemainen. Hyvä päiväkäytössäkin.

Clarins Rouge Prodige Lipstick 26,80 € / 3 g

Pitkäkestoinen ja huulia hoitava huulipuna.

Tämä oli kyllä mukava yllätys! Vaikkakin nyt on käynyt pieni painovirhepaholainen boxin mukana tulleeseen kortiin. Päätin kirjoittaa tekstiin tuon Rouge Prodige Lipstick, joka luki kortissakin, vaikka boxista oikeasti tuli Rouge Eclat Satin Finish Age-Defying Lipstick. Minä sain sävy 10 Pink Fuchsia. Fuksia tuli oikeaan osoitteeseen!

Chloé See by Chloé EdP 48,60 € / 30 ml

Leikkisä, vastustamaton, urbaani ja itsevarma tuoksu. Nuorekkaassa ja raikkaassa tuoksussa on omenaa, jasmiinia ja ylang-ylangia, sekä vaniljaa ja myskiä.

Nyt en ole flunssani vuoksi kovin hyvä arvioimaan tuoksua, mutta omenaisuus tuli minulle ensimmäisenä esiin. Tuoksuhan on tavallaan tuttu, sillä olen yhden näytesuihkeen verran tätä käyttänyt. Minulle tulee vahvasti mieleen muistot viime kesästä, sillä silloin sample-tuoksua käytin.

Glamglow Thirstymud Hydrating Treatment 49,90 € / 50 g

Tehokosteuttava ja rauhoittava kasvonaamio. Mikrokokoinen savi vangitsee kosteuden ihoon ja tekee siitä kosteutetun ja pehmeän. Raaka-aineina hyaluroni-, sitruuna- ja linolihappo, sekä aidot oliviinlehdet.

Oijoi! Minähän rakastan Glamglow’ta. Olen toivonut sitä LivBoxiin kaikkien testattavaksi esimerkiksi LivBoxin haastettelupostauksessa ja minun omassa postauksessa, jossa kokosin tuotteita, jotka itse valikoisin LivBoxiin. Postaus löytyy täältä.

Juuri tätä turkoosista, kosteuttavaa Glamglow’ta en ole vielä testannut. Muista Glamglow’n tuotteista löytyy esittelyni täältä. Olen aivan innoissani, sillä olen halunnut testata tämän Glamglow’n uutuuden. Mahtavaa!

Tällainen oli ensimmäinen GloriaBox. Miltä teistä näyttää? Onko huikea viisikko? Minun täytyy sanoa, että olen erittäin tyytyväinen. Kunnollisen kokoisia, vaikka kaikki eivät ole täysikokoisia. Eniten minua innosti Glamglow ja vähiten innostusta herätti Cliniquen seerumi, koska olen sen jo testannut. Boxi sisälsi kaksi täysikokoista ja kolme kunnollisen kokoista näytettä/minituotetta. Kyllä minuun vetoaa tämäkin. Jos pidän LivBoxista, niin ei varmasti yllätä, että pidän tästä GloriaBoxista. Hinnaltaan GloriaBox on 25,90 €. Pelkästään Clarinsin huulipunan arvo ylittää huon hinnan.

Olisiko GloriaBoxille kannattajia?

Sitten loppuun kosmetiikkajoulukalenterin 17. luukku.

Tänään kalenterin voittanut on avannut luukustaan Lancôme Tonique Douceur -kasvoveden. Normaalille ja kuivalle iholle tarkoitettu kasvovesi on alkoholiton ja ihoa kosteuttava.

Täytyyhän puhdistusemulsion parina olla kasvovesi, joten sen vuoksi laitoin tämän kalenteriin. Kasvovesikin on matkakokoinen, eli 50 ml. Toivottavasti Elli pitää Lancômen ihonhoitotuotteista.

Mukavaa keskiviikkoa ja kaikille yksi juttu… ei mitään paniikkia, mutta jouluaattoon on enää viikko aikaa! Ääk!

GloriaBox saatu blogin kautta.

X