Glitz & Glam

Faktaa vai fiktiota: hius tottuu tuotteisiin

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Mitä sanoisitte vielä yhdestä sarjasta? Olisiko sille vielä tilaa? 5 parasta -postaukset ovat säännöllisiä ja panosta tai pihistä -postaukset tulevat keskimäärin kerran kuukaudessa. Mahtuisiko joukkoon vielä faktaa vai fiktiota -sarja? Kokeilen nyt ensimmäiseksi kepillä jäätä. Tämän sarjan idea olisi selvittää yksi myytti per postaus. Eli en käsittele näissä faktaa vai fiktiota -postauksissa koko aihealuetta perin pohjin, vaan poimin jonkun yleisen uskomuksen tai väittämän, jonka sitten esitän joko faktaksi tai fiktioksi perusteluineen. Kosmetiikan ja kauneudenmaailma on täynnä huuhaata, joihin uskotaan ja joita totena puhutaan/neuvotaan eteenpäin. On myös asioita, joista ei voi löytää absoluuttista totuutta, joten postaus voi silloin jäädä vaille lopputulosta ja lukijan itsensä päätettäväksi, että onko se totta vai tarua?

Erityisesti hiuksiin ja ihoon liitetään paljon uskomuksia ja väitteitä. Otetaan tähän ensimmäiseen faktaa vai fiktiota -sarjaan aiheeksi seuraava väittämä:

”Shampoota ja hoitoainetta kannattaa vaihtaa välillä, jotta hius ei liikaa totu samoihin tuotteisiin.”

 

Monille varmasti tuttu väittämä ja uskon, että joku tähän uskookin, jos ei ole asiaa enempiä ajatellut. Minäkin aivan aidosti olen tähän joskus aikoinaan uskonut.

Ihonhoidossa tätä saatetaan myös käyttää. Silloin usein puhutaan, että ei kannata käyttää liian rasvaisia tuotteita, jotta ihon oma talituotanto ei liiaksi vähenny. Iho on elävää solukkoa, mutta hius on kuollutta solukkoa. Kaksi aivan eri asiaa. Hiuksessa ei ole verenkiertoa, eikä mitään, joka kuljettaisi keskusyksikköömme tietoa sen kokemista tapahtumista. Hiuksissa ei myöskään ole minkäänlaista hermostua, eikä tuntoaistia. Ajatelkaa jos olisi – miltä tuntuisi hiustenleikkaus? Koska hius on täysin kuollutta ainesta tyvestä latvaan, se ei voi tottua mihinkään.

Jos tuntuu, että jokin aina ennen niin hyvin toiminut shampoo tai hoitoaine ei enää anna toivottua tulosta, voidaan ryhtyä miettimään muita syitä, kuin hiusten tottuminen ko. aineisiin. Ehkä syy on hormonaalinen, sairaus tai lääkitys? Tai hiuksiasi on käsitelty kemiallisesti vahvemmilla aineilla ja ne ovat heikommassa kunnossa? Tai hiuksesi eivät enää ole niin heikkokuntoiset, koska olet kasvattanut kaiken käsittelyistä kärsineen osan pois ja leikkautit hiuksistasi ne viimeisetkin heikkokuntoiset osat pois? Tai sitten ihan sellainenkin, että hiuksia on leikattu reilusti lyhyemmiksi tai ne ovat kasvaneet pidemmiksi, jonka seurauksena latvoissa on vanhempaa hiusta, joka vaatii toisenlaisia tuotteita, kuin se lyhyempi hiuskuontalo. Syitä voi olla monia. Vielä yksi sellainen yleinen voi olla myös hiuksiin kerrostuneet muotoilutuotejäämät ja silikonit. Jos säännöllisesti puhdistaa hiukset syväpuhdistavalla, niin hiukseen ei jää muotoilutuotteiden muovi- tai vahajäämiä, eikä silottavien hoitoaineiden ja seerumeiden silikoneja kerry liikaa. Hiukset voivat tuntua todella raskailta ja veltoilta, eikä syynä ole shampoo tai hoitoaine, johon hiukset olisivat tottuneet liikaa, vaan yksinkertaisesti hiuksiin on kertynyt liikaa ylimääräistä.

mufe

Eli jos on löytänyt itselleen hyvät ja sopivat hiustuotteet, niin ei niitä tarvitse toiseen merkkiin sen vuoksi vaihtaa, että hius ei tottuisi lemppareihin liikaa. Huoletta voi käyttää samaa, jos tuntuu, että ne sopivat ja on tyytyväinen saamaansa lopputulokseen. Eri asia on sitten, jos haluaa vaihtelua tai vielä on hakusessa ne juuri omiin tarpeisiin ja toiveisiin vastaavat tuotteet.

Jos faktaa vai fiktiota on tervetullut ja sinulla olisi toiveita seuraaviin aiheisiin, niin ehdota kommenteissa. Kaikkeen en omaa tietoa, enkä kaikkeen varmasti löydä puolueetonta tietoa, eikä kaikkeen ole absoluuttisia totuuksia. Mutta teiltä saattaisin kuulla uskomuksia ja myyttejä, joista en itse edes ole tietoinen. Minulla on jo jonossa tähän pari aihetta. Yksi on sellainen, kuin hius tarvitsee UV-suojaa. Faktaa vai fiktiota? Siitä kerron sitten seuraavassa faktaa vai fiktiota -postauksessa.

Mukavaa perjantaita ja viikonloppua kaikille! Menkää ja peskää hiuksenne sillä lempparishampoollanne ja hoitakaa lempparihoitoaineella. Mikään pakko niitä ei ole vaihtaa toisiin, jos edelleen olet tyytyväinen saamaasi lopputulokseen. 🙂

Seuraa minua Facebookissa, Instagramissa, Bloglovin´ssa, sekä Youtubessa

X