Glitz & Glam

Frozen-juhlat - lastenjuhlien tarjoilut

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Seuraavat kaksi päivää olemme hyisissä tunnelmissa. Olen täällä kertonut, että tyttäreni 6-vuotissynttäreitä juhlitaan Frozen-teemalla. Kuinka moni on nähnyt elokuvan? Kuinka moni hullaantui Frozenista? Meidän perheessä Frozen hullasi ensin minut ja tyttäreni, sen jälkeen isommaksi kasvaneen poikammekin. Olenkin sanonut, että ei se väärin ole, jos nuori mies tykkää nätistä blondista ja punapäästä.

frozenparty

Frozenin tietävät kaikki lapsiperheelliset ja lapsenmieliset, mutta heille, jotka eivät tiedä Frozenia – kerron lyhyesti. Frozen on Walt Disneyn animaatio vuodelta 2013. Elokuvassa seikkailee kaksi sisarusta, jotka ovat prinsessoja. Toinen sisaruksista on syntynyt mystisien voimien kanssa, joita ei osaa hallita. Voimat omaava sisar on kruununperijä ja loitsiikin vahingossa kruunajaispäivänään valtakuntansa keskellä kesää lumen ja jään peittoon. Elokuvassa on ne ah, niin ihanat ja monet kerrat tyttöjen saduissa nähnyt tosirakkauden teot ja suudelmat, mutta se ei tässä elokuvassa mene ärsyttävän imeläksi, kuten klassisissa prinsessasaduissa.

Elokuva voitti kaksi Oscaria vuonna 2014. Toisen parhaasta animaatioelokuvasta ja toisen parhaan musiikin vuoksi. Klikatkaa play ja fiilistelkää samalla hienoa biisiä. Tästä saa korvamadon. Oli se sitten Let It Go tai Taakse Jää… Molemmat hyviä, sillä suomennos on minusta tämän biisin kohdalla hyvin onnistunut. Hieno, hieno biisi animaatiossa.

frozencake

Luonnollisestikin meillä oli synttärijuhlissa kaikki rakennettu teeman ympärille. Aina tarjoiluja myöten.

Lue myös My Little Pony -juhlista

frozenkakku

Tässä taas tätini taidonnäyte kakkutaiteesta. On siinä taas ollut suunnittelutyötä, askarreltavaa, tekemistä ja koristelua. Ei ole ihan parin tunnin juttu.

frozensven&kristoff

Kakkukoristeet ovat figuureja, jotka mieheni tilasi jostain jo ennen joulua. Tässä on Frozenin Kristoff ja Sven-poro.

frozenanna

Toinen prinsessoista, eli elämänmyönteinen ja naiivi Anna.

forzenolaf

Sydämet sulattava Olaf, joka tykkää lämpimistä haleista, kesän lisäksi.

frozenhans

Annan kihlattu Hans, joka ei ole ihan sitä miltä aluksi näytti.

frozenelsa

Ja sitten vuorille pakeneva Elsa.

frozenelsa1

Elsa on se, joksi lähes jokainen pikkutyttö nyt haluaa. Meidän neidin ykkönen on Elsa, mutta Anna tulee kyllä hyvänä kakkosena.

frozenjuhlat

Itse fanitan Olafia. <3

olafporkkanakakku

Niin paljon, että pyysin tätiäni tekemään porkkanapiirakkaa myös tarjoiluihin ja kehittämään siihen jotenkin kivasti Olafin porkkananenänsä kanssa.

olafcarrotcake

Tällaisia tätini sitten oli keksinyt tehdä. Ihan mielettömän ihania!!! Oli hänellä askartelua noissakin koristeissa, sillä piirakkaa oli koko uunipellillisen verran.

frozenelsacupcakes

Tänä vuonna tein hyvin maltillisesti kuppikakkuja, eli cup cakesia. Päätin tehdä kahta erilaista, eli toiset olivat Elsa-muffinseja ja toiset Anna-muffinseja. Nämä ovat Elsat ja niissä oli sitruuna-valkosuklaamuffini ja koristelut sitten jääkuningattaren värien ja kuvioiden mukaan. Hopeaa nonparellia, sinistä raesokeria ja valkoisia lumihiutaleita.

frozenannacupcakes

Anna oli väripläjäys, jossa makuna vadelma-tummasuklaa. Koristeissa kirkasta ja hempeää vihreää, että fuksiaa.

 

jauhelihapizza

Suolaset tarjottavat harvoin näyttää niin kauniilta, mutta niitäkin oli. Tein kana-pekonikolmioleipiä ja pikkupizzoja. Kuvassa lapsille tarkoitetut jauhelipizzat, mutta aikuisille oli myös kasvispizzoja, joihin laitoin jalapenojakin. Minulla on nyt joku pakkomielle tuliseen ruokaan ja tunkisin jalapenoja vähän joka ruokaan.

frozenlastenjuhlat

Sellaiset tarjottavat olivat tällä kertaa meidän neidin synttärijuhlissa. Huomenna postailen mitä muuta Frozenia juhlista löytyi. Viime vuotiset My Little Pony -juhlat löydät täältä.

X