Glitz & Glam

Garra Spa Center - Tohtorikalat

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Taas Glitz & Glamin Minna on pakannut kameransa ja lähtenyt tekemään juttua muualle. Tällä kertaa aiheeni on hyvin erikoinen aikaisempiin verrattuna, mutta silti kyseessä on kauneudenhoito.

Kouvolassa aukesi viime kesänä Garra Spa Center, eli Tohtorikala jalkahoitola. Kävin testaamassa jalkahoitoa jaloilleni ja tein jutun teidän iloksenne tästä hieman erilaisesta jalkahoidosta.


Garra Spa Center sijaitsee aivan Kouvolan keskustassa. Tarkalleen ottaen kauppakeskus Hansan läheisyydessä. Osoite jalkahoitolaan on Keskikatu 6, mutta sisäänkäynti löytyy Huoltokadulta, eli siltä tieltä josta kuljetaan H&M -vaateliikkeestä suojatien kautta Hansan kauppakeskukseen. 

Ovesta sisään astuessa tiskin takana on heti vastassa iloinen ja reipas liikkeen omistaja Tuomas Mäki. Tein liikkeenomistajalle Tuomakselle kysymyksiä haastattelunomaisesti.


Mistä ajatus Garra Spa Centeriin lähti?

Syksyllä 2011 tiedettiin UPM Myllykosken alasajosta, joten jotain työtä piti keksiä. Työkaveri kertoi nähneensä tällaisen ”katukalahoitolan” Kreetan lomallaan edellisenä talvena. Innostuin ajatuksesta ja otin selvää kaikesta kaloihin liittyvistä asioista altaita myöten.

Kuinka kauan hoitola on ollut toiminnassa?

Toukokuun lopulla avattiin virallisesti ja rauhallisesti, kun ei ollut tuota myyntikokemusta kertynyt nimeksikään.

Löytyykö tohtorikala -hoitoloita muualta Suomea?

Lempäälän Ideaparkista löytyy samantapainen hoitola, taisi olla 6 allasta. Yksittäisiä altaita siellä täällä kauneushoitoloissa on, kuitenkin aika harvakseltaan vielä.

Miten Garra Spa Center on otettu vastaan täällä Kouvolassa?

Asiakkaat ovat olleet n. 99,5 % tyytyväisiä ja vakiokävijöitä on siunaantunut mukavasti. Ryhmät, polttarit, firmat ovat myös hyvin edustettuina.

Mistä Garra Rufa kalat ovat tulleet jalkahoitolaan?

Kalat tulivat kasvattamosta Indonesiasta Puolan kautta tänne, lentsikalla ei uimalla. 😀

Saavatko kalat muutakin ruokaa?

Kalat ruokitaan erittäin hyvällä ja terveellisellä rehulla työpäivän päätyttyä.

Onko kalojen hoitaminen vaikeaa?

Hoitaminen vaatii jatkuvaa tarkkailua veden suhteen. Jos kalat eivät ole innokkaita, on syy yleensä veden ammonium/nitriittitason heilahtelut, jolloin vettä joudutaan vaihtamaan ja parantamaan. Onneksi tätä tapahtuu harvoin.

Mitä jalkahoidon aikana tapahtuu?

Kun jalat lasketaan altaaseen, kalat ovat välittömästi etsimässä kuivaa ja kuollutta ihosolukkoa ihon pinnasta. Hampaaton kala näykkii kuivia kohtia hyvinkin innokkaasti ja tehokkaasti, alkuun ehkä jopa hieman kutittaen, mutta siihen tottuu kuitenkin nopeasti. Samalla kun kala näykkii, pintaverenkierto paranee olennaisesti jaloissa. Hoidon jälkeen jalat tuntuvat ihmeen kevyiltä ja virkistyneiltä. Lisäksi kala erittää dietanoli nimistä entsyymiä, joka edistää solujen uusiutumista, joten naarmut ym. paranevat nopeammin.

Mitä erityistä pitää ottaa huomioon ennen jalkahoitoon tuloa?

Toivomme, että jalkoja ei rasvattaisi edellisenä iltana, koska kalojen pienet kidukset saattavat tukkeutua rasvasta. Toki jalat pestään aina ennen hoitoa. Tietysti jalkasienipotilaita ei altaisiin lasketa eikä avohaavaisia jalkoja (veren sekoittuminen veteen). Muuten hoito sopii kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta.

Oletko nimennyt kaloja tai tunnistatko jonkun tietyn kalan tutummaksi akvaariosta?

Juu yksi kala on nimetty, PONTSO, sanomattakin selvää miksi. Puolet suurempi kuin muut altaan kalat.

Kurkitaanpas hieman akvaarioihin.

Jokaisessa akvaariossa asustaa noin pari sataa Garra Rufa nimistä karppikalojen heimoon kuuluvaa makean veden kalaa. Garra Rufa on hampaaton näykkijä, joka elää mielellään lämpöisissä vesissä. Näitä ”doctor fish” -kaloja käytetään erilaisissa hoidoissa niiden erittämän Dietanoli -entsyymin ja kuolleen ihosolukon pois syömisen vuoksi.

Kouvolan Garra Spa Centeristä löytyy 5 allasta/akvaariota.

Jalkahoidon yhteydessä voi nauttia kupposen kuumaa…

… ja lukea lehtiä. Huomasin, että Garra Spa Centerissä ei vallitse pelkästään Trendit, Me Naiset, Kauneus ja Terveys -lehdet, vaan löytyy myös miehillekin luettavaa. Eli tämä jalkahoito ei ole vain ”akkojen hömpötystä”. 😀

Toisaalta kalojen seuraaminen on mielenkiintoisempaa, kuin lehtien lukeminen.

Minua on aina kiehtonut vedenelävät ja lapsena haaveilinkin, että minusta tulee isona seuraava Captain Cousteau. Katsoin aina viikonloppu aamuisin ohjelmaa merenelävistä ja vielä nykyäänkin katson dokumentteja vedenalaisesta maailmasta ja luonto-ohjelmia.

Kun olin jutellut, kuvaillut ja juonut kahvini, niin olikin jo aika siirtyä ottamaan kengät pois jalasta.

Sitten kuviin, joissa esittelen nolona hoitamattomia jalkapohjiani… on vähän jäänyt rasvailut ja kuorinnat vähille tämän vuoden puolella.

Kovettumaa ja paksulti kuollutta ihosolukkoa kerrostuneena. Kuivat ja karheat jalkapohjani, jotka rikkoivat helposti sukkahousut. Jalat jäi kiinni lakanoihin, sukkiin ja housuihin niitä jalkaan vetäessä.

Isovarpaissa sama juttu. Kovettumaa ja paksulti kuollutta ihosolukkoa. Yyyyyyh… kamalan noloa näyttää jalkoja tässä kunnossa.

 Ensin jalat pestään desinfioivalla suihkeella ja vedellä.

Kun jalat on pesty desinfioivalla suihkeella ja vedellä, niin tossut jalkoihin ja jalat kalojen hoidettavaksi.

Pakko kertoa tähän väliin, että tein jaloilleni pienen kaunistautumisen kaloja ajatellen. Ajelin säärikarvani ja lakkasin varpaankynnet… tai sitten tein sen postauksen kuvia ajatellen. Mene ja tiedä. 😉  Kynsilakkana ihana Essien Tour de Finance Navigate Her kokoelmasta.

Akvaarioiden vieressä on pieni rappu jolta on helppo nousta istumaan ja pehmuste jolla istutaan mukavasti.

Iiiiik! Apua! Siellä ne pikkuiset kaverit jo odottaa! 

En aluksi laittanut jalkoja veteen, mutta katselin kuinka kalat olivat innoissaan tulossa jo syömään.

Minä hieman härnäsin kaloja ja katsoin, kuinka seurasivat jalkaani, joka oli vedenpinnan yläpuolella. Ehkä hieman jänistinkin. Minä pelkään järvessä uidessa kaikkea mikä osuu minuun. Pelkään kaloja järvessä, jos en näe niitä kunnolla. Ajattelin, että en tälläisessä pelkää, koska näen kalat selvästi ja kyseessä ei ole järvi, vaan pieni akvaario.

Tiedättekö, että siinä vaiheessa, kun tulin penkkiin istumaan ja kalat hulluna seurasivat jalkojani, niin alkoi hieman jännittää. Uskallanko laittaa jalkani tuonne noiden pienien otuksien syötäväksi? Miltä se tuntuu? 

Noh, sssitten mentiin…

(Todellisuudessa laitoin kameran pois, jotta en sitä pudottaisi akvaarioon ja haukoin pari kertaa henkeä ja laitoin jalkani veteen.)

Siellä ne nyt ovat ja kalat jalkojeni kimpussa. Tässä näiden kahden kuvan välissä mitä laitoin jalkani veteen ja ahneet kalat tulivat samantien jalkoihini, kun sain ne sentinkin verran veteen. Tunne oli hyvin outo! Se ei sattunut ollenkaan. Tuntui, kuin minua kutitettaisiin tai saisin pieniä kivuttomia sähköiskuja joka puolelle jalkapohjia.

Säkenöivään tunteeseen tottuu pian ja minä vihdoin uskalsin alkaa katsomaan akvaarioon ja ottamaan kameran taas käsiini kuvaamista varten.

Siellä ne pikkuotukset hoitavat jalkojani kuntoon. 

Aluksihan en uskaltanut liikuttaa jalkojani ollenkaan. Kuulin, että jalkoja kannattaa aina välillä hieman liikutella, sillä kalat innostuvat siitä enemmän. Toisinaan kalat saattavat lähteä haahuilemaan, mutta liikuttaessa jalkoja, ne tulevat taas jalkoihin.

Puolituntia kului nopeasti näitä pikkuveijareita seuratessa ja kuvaillessa.

Jalat nostetaan varovasti ylös, sillä kalat eivät heti ymmärrä päästää irti, vaan ahmivat kuollutta ihosolukkoa jaloista innoissaan.

Kun toinen jalka poistui altaasta, niin kalat ”hyökkäsivät” heti jäljellä olevan jalan kimppuun.

Ja toinenkin jalka pois altaasta.

Kalat jäivät vielä jalkojen alle pyörimään.

Hetken päästä parvi alkoi hajoamaan, kun nostin jalkani pois akvaarion läheltä.

Vesi oli miellyttävän lämpöistä, kalat tehokkaita ja kaikki kaikin puolin rentouttavaa. Jalat tuntuivat erittäin kevyiltä, pehmeiltä ja olo oli rentoutunut, joskin hieman hihittelevä. Jalkahoito oli hauskaa! Paljon hauskempaa, kuin se, että itse liotan jalkojani ja aloitan raspaamisen tai yritän epätoivoisesti kuorinnoilla saada kuollutta ihosolukkoa pois. Huomasin myös, että kalat kävivät kuorimassa myös sääriäni, sillä kädellä tunsi selkeän rajan missä oli ollut vedenpinta.

Vedellä on rentouttava ja terapeuttinen vaikutus. Kalojen katselu oli minusta terapeuttista ja myös mielenkiintoista. Oli hauska seurata noita pikkuveijareita.

 Kuivaamisen jälkeen jalkavoidetta jaloille.

Kiitos ja heippa hei seuraavaan kertaan fisut!

Katsotaanko miltä jalkani näyttivät, kun veden aiheuttama turvotus ihosta oli poissa, eikä jalkavoidettakaan enää ollut silottamassa?

Isovarpaiden sivuista ja päkiöistä on kadonnut valkoinen, paksu ja karhea iho pois. Iho on silkkisen sileä ja pehmeä.

Kantapäistä on kadonnut todella paljon kovettumaa ja kuollutta ihokudosta. 

Jalkapohjat eivät enää tunnu yhtä karheilta, kovilta ja suoraan sanotusti… hirveiltä! Vain yhdellä kerralla minun aivan karseat jalkapohjat kuoriutuivat tälläiseen kuntoon. Oli todella näppärää, sillä nyt minä vain laitoin jalat akvaarioon ja join kahvia. Normaalisti joutuisin ensin liottamaan jalkojani vadissa ja sitten aloittaa sen tuskaisen kauan aikaa vievän raspailun.

Kyllä minun nyt kelpaa! 🙂 Voin suositella lämpimästi kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta.

Mietin tälläisen jalkahoidon etuja muihin jalkahoitoihin verrattuna. Ensinäkin tässä ei olla kosketuksissa kemikaaleihin, eikä muihinkaan aineisiin desinfioivaa pesuainetta lukuunottamatta.Toiseksi tämähän on hyvin luonnonmukainen kuorinta jaloille. Ajattelin viedä tyttäreni Millan kokeilemaan ja katsomaan kaloja.

Jalkahoidon hinta on melko edullinen. Garra Spa Centerin omiltakin sivuilta löytyy hinnasto, mutta laitan sen kuitenkin postaukseeni.

15 min. 17 €
30 min. 26 €
45 min. 45 €

Vinkkejä vielä ennen jalkahoitoon menoa:

– Älä käytä jalkavoidetta edellisenä iltana, jotta kalojen hyvinvointi ei joudu vaaraan.
– Ota huomioon vaatetuksesi, jotta saat lahkeet ylös.
– Pyyhettä tai jalkavoidetta et tarvitse mukaasi. Ne löytyvät Garra Spa Centerin puolesta.

Garra Spa Centeristä löytyy myös lihaksia palauttava BEMER -matto, joka on urheilijoiden, treenaajien ja kehonrakentajien suosiossa.

En osaa tästä BEMER -matosta kertoa enempää, koska en ole kokeillut, mutta olen kuullut kehuja. Itselleni ei ole tarvetta, koska jääkaapilla käyminen ei vaadi palautumista. 😀

Oletko kenties kokeillut Tohtorikalojen jalkahoitoa Kouvolassa tai jossakin muualla, kuten etelänmatkalla?

Eläimiä ei vahingoitettu tämän jutun teossa.
No animals were harmed.

Postaus ei ole tilattu mainos, eikä blogin kirjoittaja hyötynyt tästä muuten kuin kokemalla jotain aivan uutta maksuttomasti ja saamalla mielenkiintoisen postauksen aiheen blogiinsa.

X