Glitz & Glam

#GayIsOk - homous on ok

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Entä jos rakkautesi olisi rikos? – kysyy Lushin uusin kampanja.

gayisok

Niin… mitäs jos sinun rakkautesi toista kohtaan olisi rikos? Meillä Suomessa ”homous” luokiteltiin sairaudeksi vielä 70-luvulla. Ei onneksi kuitenkaan rikokseksi. Joulukuussa 2014 vihdoin kansalaisaloite tuotti hedelmää ja saamme uudistettua Suomen avioliittolakia, joka astuu voimaan maaliskuussa 2017. Vielä siihen asti joudumme elämään hieman vanhoillisen lakimme kanssa. Kuitenkin loppujen lopuksi meillä Suomessa asiat ovat ihan hyvin ja tilanne on parantumassa ja siihen on selkeästi mahdollisuuksia, vaikka työtä täälläkin vielä vaatii. Myös asenteet ovat muuttuneet paljon jopa 10 vuodessa. Olen sitä mieltä, että ihmisillä saa olla mielipiteitä. Kaikkien ei tarvitse olla samaa mieltä. Kaikkien ei mielestäni tarvitse hyväksyä homoutta, mutta kenenkään oikeuksia ei saa rajoittaa, eikä syrjiä erilaisuuden vuoksi. Mielestäni toisten mielipiteiden tuomitseminen on myös syrjivää, joten itse annan ihmisten olla mitä mieltä tahansa, kunhan he eivät aiheuta millään toiminnallaan mitään pahaa toiselle.

Jossain päin maailmaa vielä tänäkin päivänä homous on rikos. On rikollista rakastaa samaa sukupuolta olevaa ja pahimmassa tapauksessa siitä voidaan teloittaa. Hirvittävää! Meille suomalaisille kuitenkin itsestäänselvyys, että emme joudu teloitettavaksi rakkauden vuoksi – rakkauden, jossa kaksi aikuista haluavat elää yhdessä ja osoittaa toisilleen rakkautta.

hearteye

Minulla itselläni ei ole sellaista konkreettista yhteyttä homoseksuaalisuuteen. Minun lähimmistä ystävistä ja sukulaisista ei löydy seksuaalivähemmistöjen edustajia. Mutta toki minä homoja tunnen. Olen työskennellyt useammankin homomiehen kanssa ja tutuistani löytyy lesboja. Jos ihmiset tulee lokeroida johonkin, niin kaitpa minä sitten olen hetero. Ajattelen asioita kuitenkin niin, että mikään ei poissulje mahdollisuutta, että rakastuisin samaa sukupuolta olevaan. Rakkauteni ei katso sukupuolta, vaan ihmistä, joten sen vuoksi en voi täysin julistautua heteroksi.

gayisok1

Vaikka minulla ei ole läheisin ystävä tai sukulainen homo tai lesbo, niin tämä aihe koskettaa minua. Siksi innostuin Lushin kampanjasta – Mitä jos rakkautesi olisi rikos? En voi suuresti vaikuttaa asioihin ja asenteisiin, mutta haluan itse osoittaa, että #GayIsOk. Lush viettää maailman laajuisesti tätä kampanjaa 25.6.-5.7.2015 välisenä aikana. Lush on mielestäni kosmetiikkamaailman Greenpeace. Lush on mukana vaikuttamassa, se järjestää hyväntekeväisyyskampanjointia ja tekee sen toisinaan huomiota herättävästi ja hätkähdyttävästi. Eri tavalla, kuin muut kosmetiikkabrändit. Nyt Lush on valmistanut Rakkaussaippuan, jossa on kuviona hashtag #GayIsOk. Ideana on hyödyntää Instagramia ja muuta sosiaalista mediaa, jossa maailman laajuisesti rohkaistaan ihmisiä julkaisemaan itsestään kuvan saippuan kanssa ja hashtaggaamaan sen. Kaikki kampanjan aikana myytyjen saippuoiden tuotto lahjoitetaan All Out -järjestölle.

Jos siis haluat levittää sanaa, niin käy Lushin liikkeessä lainaamassa saippuaa tai osta sellainen itsellesi ja kuvaa itsesi saippuan kanssa. Muista hashtag mukaan, jonka voi luntata kätevästi saippuasta.

gayisok4

Halusin tehdä tätä sanomaa varten jotain pientä symboliikkaa meikkiini. Olen pitkään halunnut tehdä juuri tällä symboliikalla kulmakarvat ja nyt hitsi vie tuli tilaisuus! Muu silmämeikki on inspiraatiota Rakkaussaippuasta. Tein sateenkaarikulmakarvani oikeaa sateenkaarta jäljitellen. Hieman nuo vaaleammat sävyt, kuten keltainen ja vihreä olivat haastavia. Niiden vaaleuden vuoksi kulmat eivät ole täydellisen näköiset, mutta hei… sanoma on tärkeintä! Olin vähän lirissä, sillä en meinannut löytää tuotteita, joilla toteuttaa kulmakarvoihin tämä idea. Minun Inglotin keltainen geeliliner oli kuivunut kivikovaksi – roskiin! Onneksi Grimasin creme-väri pelasti ja päälle tupsuttelin vielä kirkkaankeltaista luomiväriä.

Nämä kulmat ovat sellainen sekasikiö, että en näe edes järkeä selittää jokaista tuotetta, mutta sen sijaan voin kertoa minkälaisia tuotteita olen käyttänyt. Eli kulmissa on pehmeää kajalia, Grimasin voidemaisia värejä, huulten rajauskynää ja luomivärejä. Näillä lopputulos jää aika luonnolliseksi. Sellainen selkeästi piirretympi lopputulos syntyisi geelilinereilla tai vesiväreillä.

gayisok5

Meikki on tarkoituksella tehty aivan tavalliseksi, mutta kulmissa on se pieni sanoma, joka varmasti huomataan!

Rajatonta rakkautta torstaihin toivotteleepi,

Minna

 Seuraa minua Facebookissa, Instagramissa, Bloglovin´ssa, Blogilistalla, sekä Youtubessa

X