Glitz & Glam

Halvannäköinen syysmeikki?

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Halusin tehdä meikin, joka kokonaisuudessaan on tehty edullisilla tuotteilla. Tämä hinnoista puhuminen on kuitenkin niin suhteellista. Joillekin jokainen käyttämäni tuote voi olla liian hintava ja joillekin taas puoli-ilmaista. Postaukseni pointti on meikki ja se, että tällä kertaa olen jättänyt kaikki selektiiviset ja kalliit merkit laatikoihini ja käyttänyt vain niitä edullisimmasta päästä omistamiani tuotteita.

Jos olen käyttänyt omasta mielestäni halpoja tuotteita, niin olenko silloin halvannäköinen? 😀 En tietenkään, eikä tuota päältä näe, että onko meikkini tuotteet maksaneet yhteensä 60 euroa vai 600 euroa. Vai näettekö te?

Minun maanläheinen linjani jatkuu. Vuosia karttelin lämpimiä ruskeita, koska olin sitä mieltä, että ne eivät sovi minulle ja ovat liian tylsiä. Nykyään pidän lämpimästä ruskeasta erittäin paljon.

Kokonaisuudessa kaikki on hieman lämmintä ja maanläheistä. En tehnyt aivan smoky-meikkiä, mutta hieman sen tyylisen.

Lämpimät ruskeat saavat siniset silmät säihkymään. Erityisesti pronssiset ruskeat ja kupari korostavat silmien sinisyyttä.

Huulet jätin hyvin luonnollisiksi. Niille on vain sipaistu nude-sävyistä huulikiiltoa.

Silmämeikissä olen käyttänyt Yves Rocherin luomivärinelikkoa.

Kulmaluulla ja silmän sisänurkassa olen käyttänyt paletin vaaleinta sävyä. Liikkuvan luomen sisäosassa paletin toiseksi vaalein sävy, joka on vaalea taupe/beige. Luomivaossa ja ulkonurkassa paletin pronssisen ruskea sävy, jonka olen häivytellyt ylöspäin. Ylärajaus on tehty paletin tummanruskealla. Rajaus on nostettu ulkonurkassa reilusti ylös, jotta ulkonurkka varjostuu.

Alaluomella pronssisen ruskeaa ja aivan ripsityvessä paletin tummaruskea. Alaluomen sisärajaus mustalla kajalilla.

Ripsillä Yves Rocher Mascara Volume Elixir.

Kuvassa kaikki käyttämäni tuotteet. Alla lista niistä ja niiden hinnoista. Hinnat ovat ns. suuntaa-antavia.

1. Lavera Fine Loose Mineral Powder, sävy Transparent 15,80 € *
2. NYX Loose Powder, sävy 03 Pure Shimmer n. 10,00 € (ei saa Suomesta)
3. Lumene Artic Sun Aurinkopuuteri, sävy 1 Päivän hehku 16,50 €
4. Inglot Blush, sävy 28 13,00 €
5. Grimas Khol 101 3,85 €
6. Lumene kulmakynä, sävy 1 Harmaanmusta 7,50 €
7. Rimmel Lasting Finish 25H Nude Foundation, sävy 100 Ivory 12,90 € *
8. No7 Airbrush Away Primer 14,90 € *
9. Yves Rocher Volume Gloss, sävy 09 Taupe Rosé (ei myynnissä samanlaista, mutta vastaava) 12,90 € *
10. Yves Rocher Mascara Volume Elixir, sävy 01 Noir 15,90 € *
11. Too Faced Shadow Insurance Eye Shadow Primer 20,30 € (ei saatavilla Suomesta)
12. Lumene Touch of Radiance Highlight 15,90 €
13. Yves Rocher Couleurs Nature, sävy 06 Brun Incandescent 16,90 € *

Paljonhan nuokin tekevät yhteensä. Mutta mikä olisikaan loppusumma, jos listassa olisi kalleimmat meikkituotteeni? Haluanko edes ajatella? Pitäisi varmaan tehdä vastaava postaus kalleimmilla tuotteillani.

Miltä näyttää syysmeikki edullisemmilla tuotteilla toteutettuna?

*Blogin kautta saatu.

X