
Helppo kasvojen varjostus ja korostus
Postaus sisältää mainoslinkkejä
Kaikkihan tietävät, että meikkaaminen on oikeastaan ymmärrystä valojen ja varjojen hyödyntämisestä ja niiden oikeisiin kohtiin sijoittamisesta, jotta saadaan haluttu efekti aikaiseksi. Korostuksilla ja varjostuksilla voidaan kaunistaa, rumentaa, nuorentaa, vanhentaa, muokkailla kasvojen mittasuhteita jne. Perussääntö on, että vaalea tuo esiin, eli kohottaa ja tumma varjostaa, eli vie sisäänpäin.
Tässä tutoriaalissa käytetään näppärästi NYXin Wonder Stick* -korostus- ja varjostusväripuikkoa. Kasvoja voidaan varjostaa ja korostaa monellakin eri tavalla. Yleisin on puuteriset tuotteet, kuten aurinko- ja korostuspuuteri. Kasvojen muotoilua voidaan myös tehdä eri sävyisillä meikkivoiteilla suoraan kasvoille. Ja sitten on vielä tämä tapa, jota käytän tässä tutoriaalissa. Voidemaiset varjostus- ja korostusvärit levitetään meikkivoiteen päälle.
Aloita varjostuksista. Rullaa puikon tumma puoli esiin. Minulla on meikki lähes valmis. Levitän puikosta väriä suoraan meikkivoiteen päälle.
Hahmottele kasvoillesi varjostettavia alueita. Kasvojen reuna-alueet, poskiluun alapuoli, nenän muotoilu jne. Hahmotelmien ei tarvitse olla siistit ja huolitellut. Tässä vaiheessa levitetään vain väriä ja hahmotellaan alueet, joihin halutaan luoda varjoa.
Yhtä ja ainutta tapaa ei ole varjojen sijoittamiseen. On enemmänkin kyse siitä, että mitä halutaan häivyttää, eli varjolla viedä sisäänpäin ja mitä halutaan tuoda esiin, eli tavallaan suurentaa/korostaa? Omille kasvonpiirteilleni haluan tehdä hieman pidentävän vaikutelman, sen vuoksi tuon poskiluun alapuolella olevan varjon hieman viistosti ja keskelle poskea asti. Liian alaviistoon kulkeva varjo saisi ilmeestäni väsyneemmän ja poskista hieman roikkuvan näköiset, kun taas aivan suorassa linjassa korvalta nenänpieltä kohti kulkeva varjo ei pidentäisi kasvojani. Siksi siis itselläni on kevyesti alaviistoon kulkeva varjo, koska se kaventaa ja pidentää kasvojani.
Leukapielien varjostus selkeyttää leukalinjaa ja tuo ryhtiä ilmeeseen. Varjostukset leuanalla häivyttää kaksoisleukaa. Koska minulla on voimakkaat kulmat leukapielissä, nostan varjostusta hieman, jotta saan luotua kasvoilleni sydämenmuotoa.
Kun varjostettavat alueet on päätetty, levitetään puikon vaaleaa voidetta, jolla korostetaan. Yleensä kauneusmeikeissä korostukset levitetään kasvojen korkeimmille alueille – leuka, amorinkaari, nenänselkä, otsan keskiosa, poskipäät, kulmaluut. Koska kulmaluut olen korostanut luomivärillä, niin jätän ne korostamatta voiteella. Se sijaan korostaan huulten ympärystän kokonaan, koska haluan tuoda efektiä täyteläisemmistä huulista.
Tässä korostukset ja varjostukset kokonaisuudessaan. Päätin nyt tutoriaalia varten korostaa leukapieliäni, jotta poskivarjo korostuisi. Normaalisti en tee tätä, ainakaan näin voimakkaasti. Tuo ko. korostus vain korostaa vahvoja leukapieliäni, joita en välttämättä pidä itsessäni parhaimpina puolinani.
Sitten aloitetaan voidemaisien varjostuksien ja korostuksien ”blendaus”, eli häivyttely/tasoittelu. Käytän tässä tutoriaalissa ensimmäistä kertaa elämässäni Beautyblenderiä*. ”Blendaus” onnistuu siveltimelläkin tai tavallisella meikkisienellä, mutta kyllähän tämä Beautyblender on tässä paras tapa. Beautyblender kostutetaan vedellä ja puristetaan niin kuivaksi, kuin saadaan. Sitten aloitetaan taputtelevalla liikkeellä värivoiteiden tasoittelu ja häivyttely.
Periaatteessa sillä ei ole väliä, että mistä aloittaa, mutta itse olen suosinut etenemistä ylhäältä alaspäin. Ensin otsa, nenä ja kasvojen reunat. Siitä edennyt leukapieliin ja vasta lopuksi posket.
Poskien muotoilu on mielestäni helpompaa, kun kasvojen muut muotoilut varjostuksineen ja korostuksineen ovat valmiit. Näkee selkeämmin, että miten muotoilla poskille varjot ja korostukset. Tarvittaessa puuteroi lopuksi.
Beautyblender -meikkisienen saat tilattua täältä*
Kun kaikki varjojen ja korostuksien hahmotelmat ovat tasoitettu ja häivytelty, päälle voi halutessaan tehdä vielä puuteriset varjostukset. Itse suosin luonnollisuutta käyttömeikeissä, joten en lisää puuterisia varjostuksia ja korostuksia, sillä jo nyt kasvoilla näkee selkeästi valon ja varjon tekemää muotoilua.
Kevyt sipaisu poskipunaa tuo raikkautta ilmeeseen. Kun kasvoilla on jo varjostuksia, niin poskipunaa ei kannata käyttää liian runsaalla kädellä. Kevyt sipaisu poskiluun päälle tuo raikkaan hehkun.
Tehdään tähän vielä huulimeikki. Rajaa huulesi. Tee rajauksesta paksu.
Häivyttele ja tasoittele rajausta. Liikuta väriä huulten keskiosaa kohti.
Hiero huuliasi voimakkaasti yhteen, jotta saat rajauksen tasoittumaan huulillesi niin, että väri on voimakkaimmillaan huulten ulkoreunalla ja vaalenee huulten sisäosaa kohti tultaessa.
Käytän tässä tutoriaalissa NYXin Butter Lipstick -huulipunaa sävyssä Pops.
Levitä huulipunaa ohut kerros siveltimen avulla. Voit halutessasi blotata, eli painaa huulet paperiin ja kerrostaa vielä toisen ohuen kerroksen huulipunaa. Näin saat paremman kestävyyden huulimeikkiisi.
Levitä lopuksi Wonder Stickin korostussävyä huulten keskiosaan ja näin saat täyteläisyyttä huulillesi ja luotua niihin kolmiulotteisuutta.
Ja tadaa! Valmista. Meikki on kokonaisuus, joka ei koostu pelkästään näyttävästä silmämeikistä, vaan myös tällaisesta ”huomaamattomasta” kasvojen meikkailusta. Harva jaksaa nähdä kaikkea tätä vaivaa päivämeikissään (en minä ainakaan), mutta jos juhlameikissään tai iltameikissään jaksaa, niin onhan lopputulos selkeästi erilaisempi. Ei kasvojen korostuksien ja varjostuksien tarvitse olla Kardashianin tyyliin, mutta pienelläkin varjojen ja korostuksien hyödyntämisillä kokonaisuudesta saa näyttävemmän. Tässä jos missä, voidaan korostaa niitä kasvojen parhaita puolia ja halutessaan häivyttää niitä itseään häiritseviä.
Kuinka moni teistä varjostaa ja korostaa kasvojaan? Minulle siitä on tullut tapa arkeenkin. En toki aivan joka kerta, mutta lähes aina korostan ja varjostan kevyesti puuterisilla tuotteilla, koska ne ovat nopeimmat käyttää.
Täältä voit ostaa NYXin Wonder Stick -puikon*
Huomenna arvontapostaus, jossa palkintona olisi tällainen setti. Siitä tulikin mieleeni, että olen arpomassa I love me -messulippuja jossain vaiheessa, mutta yhden lippusetin laitoin jo arvottavaksi Instagramiini (@glitz8glam). Instagramissani juhlistan 700 seuraajan rajan rikkoutumista ja arvonnassa on jollekin onnekkaalle ja hänen kaverilleen messuliput. Käykää osallistumassa!
Kommentit
[…] Tutoriaalipostaukseni tuotteesta löydät täältä. […]
Kommentit
Erittäin hyvä tuto! Itse teen tämän Benefitin Hoolalla ja millä tahansa käytössä sillä hetkellä olevalla valokynällä ihan arkiaamuinakin. En toki näin voimakkaasti, mutta kuitenkin. 🙂 Tuo Nyxin korostus-/varjostuskynä mua on mietityttänyt, saatan päätyä sen jopa ostamaan!
hanna
http://www.hannamariav.com
Kiitti hanna! 🙂 Itsekin teen silmien alle ja poskipäille valokynällä ja sitten puuterisilla muuallekin korostukset ja varjostukset. Mutta tietysti kevyempinä, kun nopeasti siveltimellä kevyesti sutii. 🙂
Todella selkeä ja hyvä tutorial 🙂 Mulla on tällä hetkellä käytössä ABH:n Contour Kit. Olen tykännyt siitä tosi paljon – löytyy hyvät sävyt niin varjostukseen kuin perus aurinkopuuteriksikin. Minullakin on tuo paletin myötä varjostukset jääneet osaksi arkimeikkiä. Tosin arkena en tuhraa niihin niin paljon aikaa, lähinnä fiilispohjalta varjostan kevyesti sieltä täältä. Juhlameikkiin sitten selkeämmät varjostukset 🙂
Kiitos Noora! 🙂
Minä olen tykännyt arkena sutaista sillä aikaisemmin kesällä esittelemälläni Guerlainin aurinkopuuterilla. Siinä en sen verran kevyesti pigmenttiä, että kiireessä voi sutia huolettomasti. 😀 Pahojen övereiden eteen joutuisi tekemään tosissaan töitä.
Ihana meikki! Tykkään sun blogista hirmuisesti 🙂
Awww… Kiitos Jenni! <3 Niin ihana kuulla. Eikä tämä ole vain sananhelinää, vaan tarkoitan sitä. 🙂
NYXin tikku vaikuttaa mielenkiintoiselta, mulla on kyllä paletti missä on useampaa varjostus- ja korostussävyä mutta se on jotenkin hankala matkakäytössä. Tykkään varjostaa kasvojen alaosaa kapeammaksi, joten varjostus on ihan normimeikin osa 🙂
Joo, tuo tikku on juuri hyvä matkoille ja käsilaukkuun. Joskus voi pitkä päivä kuluttaa varjostukset ja korostukset kasvoilta (vaikka yleensä nuo voidemaiset kyllä kestää), niin pystyy tarvittaessa lisäämään vaikka sormin. 🙂
Ihana huulimeikki, mikä rajauskynä kyseessä? Mistä noita huulipunia saa ostettua?
Kiitos marika.t! 🙂 Tuo kynä on Grimasin ja sävy on 561.
Äh, unohtu vastata toiseen kysymykseesi. ;D NYXiä Suomessa myy Pretty.fi.
http://www.pretty.fi/valmistajat/nyx-cosmetics.html
Mulle riittää, kun laitan pelkkää korostuspuuteria poskipäille, amorinkaarelle ja silmät sisänurkkaan. Varjostusta sijoitan vain leuan alle kaksoisleukaa peittämään. Mua jotenkin kamalasti pelottaa noi tumman näköiset varjostustuotteet, niin oon mennyt korotuksen kautta tähän hommaan mukaan. Mut hyvältä toi sulla näyttää! 🙂
Hei, nythän on myös uutena trendinä kovasti tulossa pelkästään korostuksiin perustuva meikki. Strobingissa korostetaan ja tuodaan upeasti valoa kasvoille. Oletkin oikeastaan jo huipputrendin harjalla. 😉
Ihan asiasta toiseen, vaikka siis itsekin korostan ja varjostan kaikki meikkini, sä olet mielettömän upea nainen. Piti vaan tulla sanomaan ♥ 🙂
Voi Janet! Kiitos! <3 Eihän sinulle voi vastata muuta, kuin ite oot! <3
Ostin juuri Smashboxin countouring kit:n viikonloppuna. Se sopii hyvin reissuun mukaan, mutta on puuterinen ja voidemaiset kiinnostaisivat myös. Mietin tuon NYX.n kynän sävyjä, sopivatko mielestäsi kaikille ihonsävyille vai onko olemassa sävyvaihtoehtoja?
Terkuin Eija / LivBox
On olemassa muitakin sävyvaihtoehtoja, joita seuraavassa postauksessa sivuutan. Tuo Light/Medium on sellainen yleisesti suomalaisille sulautuva. Se on neutraali, ehkä inan verran viileään taittavampi. 🙂
Kiitos todella selkeästä tutorialista! Olen monesti halunnut testata tätä tekniikkaa, mutta olen pelännyt epäluonnollista lopputulosta.
Kiitos itsellesi kommentista! 🙂 Rohkeasti kokeilemaan. Kuten näet, niin en ole tehnyt liian suurille alueille noida hahmotteluja. Näin lopputulos jää kevyemmäksi, kun väriä ei ole liikaa. 🙂
Tosi kiva postaus, pitääkin kokeilla varjostuksia hetimmiten! Olisi tosi kiva saada vielä loppuun ennen ja jälkeen kuvat, näkisi millainen ero käytännössä tulee 🙂
Niin… olisinhan minä voinut laittaa ennen kuvan vielä uudelleen. 🙂 Toki alkuun takaisin palaamalla näkee sen lähtötilanteen. Kasvot ovat kuvissa muodottomammat. 😉
Mulla on tämä https://www.kosmetik4less.de/en/makeup-revolution-rouge-the-one-blush-stick-matte-malibu.html
Sävy on ehkä liian lämmin, mutta kun laitan päälle puuterimaista varjostusväriä tästä https://www.kosmetik4less.de/en/sleek-makeup-face-form-nr-372-fair.html viilentämään vaikutelmaa.
MURin stickin ongelma on minusta sen paksuus. Ei voi vedellä suoraan kasvoille vaan joko sormella tai sudilla.
Viime aikoina olen ollut hieman laiska varjostamaan, mutta tästä tutosta inspiroituneena menen heti kokeilemaan!
Monesti stickit ovat hurjan paksuja. Tuo NYX on muuten poikkeuksellinen, kun se on aika ohutta loppujen lopuksi. Siksi niin helppoa työstää. Teet ihan oikein, kun levität paksumman voiteen sormella tai siveltimellä. Sormi on paras, kun saat siihen lämpöä ja sitä kautta notkeutta. Lopuksi sitten siveltimellä työstö, niin hyvä tulee. 🙂
Jessus kun näyttää hyvältä! Voidemaisten tuotteiden käyttäminen tässä vie tosiaan enemmän aikaa, mutta taas muistin, että se on vaivansa väärti! Ainakin jos osaa tehdä niin hyvin kuin sä 🙂
No kiitos Salla! <3 En kyllä ole mikään huikea varjostelija, mutta kyllä mä nää perusvarjostelut handlaan jotenkin. 😀
Miten tuo toimii mineraalien kanssa, eli laitanko ensin mineraalipohjan ja sitten päälle puuterimaiset varjostukset ja korostukset?
Selkeet hyvät ohjeet, kiitos. Hiusvärisi on ihana, mahdatko muistaa millä sävyllä tehty, ja mitä hopeashampoota käytät?
Kiitos Kaisu! 🙂
Sävytys on tehty kampaajalla. Hopeashampoona käytän Fudgen hopeashampoota tai Kaypron. Molemmat ovat lemppareitani ja olen niillä saanut harmahtavaksi kellertävän vaaleat hiukseni, mutta kunnon granny, joka kestää vähän paremmin (toki ylläpidossa silver-tuotteet ovat joka pesussa ihan must juttu), kannattaa teetättää kampaajalla. Erityisesti, jos pohja ei ole riittävän puhtaan vaalea. 🙂 Mutta minulla on linkit postauksiini, joissa esittelen nuo lempparishampooni.
https://anna.fi/glitz8glam/2015/05/fudge-clean-blonde-tehotrio-keltaisuutta-vastaan/
https://anna.fi/glitz8glam/2015/10/hirrrmu-hyva-hopeashampoo-mista-tata-saa/
Sulla on tosi ryppyinen otsa. Ootko minkä ikäinen,muualla ei näy ryppyjä. Jotenkin vaan kiinnittyi huomio siihen ensimmäisenä.
Kiitos tiedosta! Onkin hyvä tietää, että otsani on tosi ryppyinen. Sinun ansiostasi en enää elä tiedottomana tuosta asiasta ulkonäössäni. 🙂