Glitz & Glam

Hepsansaa!

Teksti: Minna / Glitz & Glam

Nopea ilmoitusasia…

Arvontaan osallistumisaika päättyi eilen yöllä. Kiitos kaikille osallistujille! 🙂 Suoritan tänää illalla arvonnan ja otan voittajaan, että myös pienien lohdutuspalkintojen voittajiin yhteyksiä. Huomisessa postauksessa julkaisen voittajat jne.

Tälle päivälle en jaksanut/ehtinyt tekemään postausta, koska olen käynyt kotona vain nukkumassa. Nyt tämä hullu viikko on ohi, mutta lähden silti tänäänkin käymään töissä. Kerron teille hyvin pian, että mistä on kyse ja mitä juttua minä pihtailen, kun en vieläkään uskalla kertoa. 😀

Tällä viikolla tosiaan olin töissä työ-/opiskelupaillani Hiuspisteellä ja Kotkan kaupunginteatterilla. Päiväni olivat pisimmillään 7.15-23.00. HUH! Tästä syystä ei oikein ole saanut tehtyä postauksia tänne Glitz & Glamiin. Cabaret sai uuden ensi-iltansa ja nyt mukana on kaksi uutta näyttelijää, kahden vanhan näyttelijän jäädessä pois. Eli saimme uutta verta töihin. 🙂

Hiuspisteellä olin tällä viikolla kahdessa koulutuksessa, jotka olivat mielenkiintoisia. 🙂 Näistä on hyötyä teillekin, sillä minulla on testissä pari KMS Californian tuotetta ja meitä koulutettiin lisää KMS Californian tuotteista. 🙂 Kun ehdin, niin kirjoittelen tuotteistani juttua teille. 😉
Tässä kuussa olen menossa ihan Helsinkiin asti koulutukseen… tai oikeastaan tämän syksyn aikana minulla on monta koulutusta Helsingissä. 🙂 Mukavaa, kun työnantajani/opettajani koutsaa minua näin laajasti. 🙂

Parin miehen hiukset siistin menneellä viikolla. Toinen tosin oli vain koneleikkaus, mutta toisessa oli enemmän haastetta. Mukavaa, kun minun penkkiini kanssa uskalletaan tulla. 🙂 Vain tekemällä opin taitavammaksi ja varmemmaksi leikkaajaksi. Harjoituspää on aina eri asia kuin oikea asiakas.

Mutta nyt minä menen viettämään hetken aikaa tyttäreni kanssa, joka on ollut tämän viikkoa melkeinpä äiditön, mutta ei onneksi isätön. 🙂 Kohta lähden taas käväisemään tulevassa duuniprojektissa, josta tosiaan kerron teille ensiviikolla. 😉

Leppoisaa sunnuntaita kaikille! 🙂 Huomenna sitten julkaisen arvonnassa voittaneita. 😉

Lue myös

X