Glitz & Glam

Hiusviikko: juhlakampaus lyhyemmille hiuksille

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Käytin äitiäni mallina tähän kampaukseen. Äidilläni oli pikkujoulut ja tarvitsi meikin ja kampauksen itselleen. Päätin hyödyntää tilaisuutta ja tehdä kampauksen, jonka olen pitkään halunnut tehdä.

Tämä kampaus on oikeastaan turha tehdä pitkähiuksisille. Ei toimi. Optimaalisin on A-linjainen leikkaus tai vain tasainen puolipitkä leikkaus. Myös lyhyt A-linjainen käy. Ohuet hiukset eivät myöskään haittaa, sillä äidillänikin on ohuehkot hiukset etuosassa.

Tämä kampaus vie enemmän aikaa ja saattaa vaatia pientä näppäryyttä, mutta ei ole niin vaikea, ettei tätä pystyisi itselleen toteuttamaan. Minä en tätä voi itselleni tehdä, koska hiukseni ovat tähän aivan liian pitkät.

Muodosta tulee hyvin jyrkkä A-linja. Lyhyemmässä mallissa siluetista saadaan optimaalisempi, sillä äidillänikin on aavistuksen turhan pitkät hiukset tähän kampaukseen, mutta tämä menettelee.

Lähtötilanne: äidilläni on puhtaat, hieman taipuisat hiukset.

Kostutan hiuksia hieman vedellä ja suihkutan tyveen jakaus jakaukselta Moroccanoilin tyvivaahtoa ja pituuksiin hieman suolasuihketta. Hieron vaahdon kunnolla tyveen.

Olen tässä tutoriaalissa käyttänyt paria Moroccanoilin tuotetta.

Root Boost -tyvivaahto on hyvin riittoisaa. Huomasin, että sitä ei tarvitse kovin tihein jakauksin suihkuttaa. Tuntuu kosteuttavalta, mutta tyveen hyvin tukea ja kohotusta antavalta. Paljon voimakkaampi efekti, kuin perinteisillä muotovaahdoilla. Lisäksi suihkeella on helpompaa annostella tuote juuri tyveen.

n. 26,00 € / 250 ml

Luminous Hairspray -hiuskiinne on tuoksultaan Moroccanoil. Jos siitä tuoksusta pitää, niin tämä hiuslakka tulee olemaan suurta rakkautta sen vuoksi. Olen tottunut Moroccanoilin tuoksuun ja oikeastaan tuoksu itsessään on jo hyvin tunnistettavissa. Olen alkanut pitämään siitä ja jopa kaipaamaan sitä. Hiuskiinne on loistava! Antaa juuri sellaista pitoa, josta itse pidän. Hyvin joustava, mutta voimakas pito. Ei koveta hiuksia, eikä kastele niitä.

n. 26,00 € / 330 ml

Moroccanoilia ei taida netistä juurikaan saada tai se on hyvin vaihtelevaa. Taitaa olla helpointa vain kävellä jälleenmyyjän liikkeeseen tutustumaan. Täältä löytyy lista jälleenmyyjistä.

Seuraavaksi föönataan hiukset. Erityisesti tyveä kannattaa kohottaa harjan avulla.

Kun hiukset ovat kuivatetut ja niissä on helpompi käsiteltävyys, ne jaotellaan. Molemmat sivut omiin osiin ja takaosa kahteen osaan.

Sitten lähdetään kihartamaan. Suihkutan muotoilusuihketta, joka tässä tutoriaalissa on KMS Californian Free Shape Hot Flex Spray.

Kiharran sivuhiukset pienissä osioissa Remingtonin jumbokihartimella loivaa kiharaa. Olen esitellyt ko. kihartimen tässä postauksessa.

Seuraavaksi kiharran tiukkaa, pientä kiharaa takaosaan Remingtonin Your Style -pakkauksen puikkokihartimella. Täältä löydät postaukseni ko. kihartimesta.

Huomasin tehdessä, että äitini hiusten pituuteen istuu paremmin, että otin hieman ylemmäs pienen kiharan ja loivemman kiharan rajan. Eli tein korkeammalle pientä kiharaa. 

Lopuksi vielä takaosan aivan päällisosa samalla loivalla kiharalla, kuin sivut. Näettekö miten upean kiiltävää kiharaa noilla Remingtonin kihartimilla saa aikaiseksi? Suihkuta kevyesti hiuslakkaa kiharoille.

Sitten tyven tupeeraus, josta olen tehnyt ohjeet täältä löytyvään postaukseen. Samaisessa postauksessa olen esitellyt nämä loistavat Remingtonin harjat, joita tässäkin postauksessa käytän.
Samalla availen varovasti sormin loivia kiharoita. Tupeerauksen jälkeen suihkauta hiuslakkaa.

Takaosan kiharoita voi surutta aukiharjata harvapiikkisellä tunneliharjalla.

Lähde tekemään sormitupeetausta pienille, tiukoille kiharoille.

Tee sormitupeetausta koko alueelle, missä on pienempää kiharaa ja suihkuta hiuslakkaa.

Voit tehdä sivuhiuksista nyöritykset, jotka viet takaosaan. Paksuhiuksinen voi tehdä hyvin tiukat nyöritykset, mutta koska äidilläni on ohuet hiukset sivuilla, niin sellaiset eivät toimi. Nyöritykset voidaan availla muhkeammiksi, mutta koin tehdessä ne äitini hiuksille huonoksi vaihtoehdoksi. Hän tarvitsee sitä ”massaa” sivuille.

Siksipä tein vesiputouslettiä. Tämä sopii parhaiten niille, joilla on melko ohuet sivuhiukset. Tärkeintä ohuthiuksisille on, että sivuilla säilyy kiharoiden tuoma tuuheus. (tein muuten ensimmäistä kertaa vesiputouslettiä, sen vuoksi letti ei ehkä ole paras mahdollinen)

Muotoilen äitini otsahiukset Remingtonin Your Style -kihartimen lämpöharjalla, joka on aivan mahtava etuhiuksien muotoiluun. Melkein tekisi mieli leikkauttaa taas itselleni se otsari, mutta pysyn nyt tiukkana. Ei tänä talvena, kun vihdoin kasvatusvaihe alkaa olla paremmalla puolella.

Muotoile ja asettele lopuksi otsahiuksia ja kiharoita. Suihkuta reilusti kaikkialle hiuslakkaa ja päälle kiiltoa antavaa kosteussuojaa.

Takaosan pieni ja tiukka kihara sormitupeerattuna nostaa hiuksia ja takaraivolle saadaan luotua upea muoto ja hiuksiin tuuheutta.

Sivuilla loivat kiharat laskeutuvat pehmeästi ja jättävät hiukset edelleen pidemmän näköisiksi. Letitykset sivuilla antavat kampaukseen juhlavuutta ja ovat kiva yksityiskohta.

Tässä kampauksessa on monta vaihetta ja aikaakin saa varata hieman enemmän, kuin mitä tämän viikon muissa kampaustutoriaaleissani. Jos letitykset eivät suju, niin ne voi ihan hyvin jättää tekemättä. Aivan todella ohuthiuksisille voi sopia paremmin, ettei lettejä tehdä.

Tein minä äidilleni meikinkin. Kaiken kameran kanssa säätämisen (ja yhden jatkojohdon hajoamisen) kanssa meni niin paljon aikaa, että en ehtinyt kuvaamaan teille aikuisemmille lukijoilleni sitä aikuisen naisen meikkitutoriaalia. Teen sen vielä joskus, lupaan.

Kampaus kesti kuulemma todella hyvin. Olin antanut äidilleni vinkiksi, että ei ala aukiharjaamaan kampausta, vaan menee suihkuun, kastelee hiukset, ottaa ison määrän jotain antamaani tehohoitoainetta ja levittää sen hiuksiinsa. Vaikutusajalla sitten aukoo sormin hiuksissa olevia solmuja. Huuhtelu ja tämän jälkeen pesu shampoolla ja vielä se hoitoaine, koska äitini hiukset ovat sen verran herkästi kuivuvat latvoista. Kuulemma hiukset eivät olleet mahdottomassa solmussa, vaikka kampaus kesti.

Mutta tuossa kuitenkin hiuksia säästävä vinkki, että miten käsitellä hiuksia, kun juhlat ovat ohi ja se kampaus pitäisi ”pestä” pois.

Toivottavasti toin teille lyhythiuksisemmille inspiraatiota kampauksien tekoon. Lupasin huomioita teitäkin jollakin tavalla tällä viikolla.

Iltapäivällä sitten taas kurkistus kalenterin luukkuun 13.

Moroccanoilin ja Remingtonin tuotteet saatu blogin kautta.

X