Glitz & Glam

Hiusviikko: nopeat kiharat

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Tässä tulee hiusviikon toinen postaus.

Tänään esittelen jo monissa blogeissa esiintyneen laitteen ja samalla vinkin, kuinka tehdä todella nopeasti kiharaa hiuksiin.

Remington Your Style Styler Kit lanseerattiin täällä Suomessa tänä syksynä. Olin Remingtonin PR-tapahtumassa syyskuussa, jossa pääsimme tutustumaan laitteeseen ihan käytännössä ja saimme mukaamme tämän uutuuden. Kukaan I love me -messuilla vieraillut ei ole voinut missatata tätä laitetta, sillä Mariela Sarkima, Remington ja Cailap tekivät näyttävän ja kiinnostavan osaston messuille.

Joskus vuonna 1990 tai 1991 isäni osti äidilleni joululahjaksi hiustenmuotoilulaitteen, jossa oli vaihdettavat muotoiluosat. Samainen laite on itse asiassa minulla vieläkin ja se kyllä toimii, mutta on oikeasti todella vanhaa tekniikkaa. Nyt Remington on keksinyt tuoda uudestaan markkinoille laitteen, jonka perussetin mukana tulee kolme erilaista muotoiluosaa. Lisäksi erilaisia muotoiluosia voidaan ostaa omien tarpeiden mukaan. Järkevää! Tyhmää ostaa monta eri laitetta, kun voisi yhteen laitteeseen vaihtaa muotoilurautoja.

Lisäksi hyvä joululahjavinkki, jos ei tiedä tarkkaan, että minkälaisia muotoiluja lahjansaaja tykkää tehdä hiuksilleen.

Hiustenmuotoilijassa on 3 asetusta lämmönsäädölle. Korkein lämpötila on 220-astetta (harjakiharrin max 180-astetta).

Kiharrin kuumenee nopeasti. Valmistaja ilmoittaa 30 sekunnissa, mutta olen itse odotellut noin minuutin ennen, kun aloitan hiusten muotoilemisen.

Kaikissa muotoiluosissa on keraaminen pinnoite.

Styler Kit -paketin mukana tulee itse laite, kolme erilaista muotoiluosaa, lämmöltä suojaava hansikas ja säilytyslaukku.

Ihastuin erityisen paljon lämpöharjaan, jolla saadaan nopeasti siloteltua, kohotettua ja muotoiltua hiuksia. Aivan loistava! Suoristusrauta tekee minun hiuslaadulle hyvin litteän kampauksen, siksi en tykkää käyttää suoristusrautaa omille hiuksilleni. Kun hiukset eivät ole aivan kiharat, niin lämpöharjalla saa kivasti ilmavan ja suoremman hiuskuontalon.

Näiden kiharruspuikon, ”piippausraudan” ja lämpöharjan lisäksi on myytävänä vaihto-osia. Tällä hetkellä vaihto-osista löytyy: 25 mm lainekiharrin, 32 mm kiharrin, 25 mm kiharrin ja 25 mm XL-kiharrin. Hinnat lisäosilla ovat 9,95 ja 12,95 €.

Kätevää, kun kihartimestaan saa kustomoidun.

Remington Your Style Styler Kit -settiä myydään lähes kaikkialla. Hintaa setillä on 49,95 €.

Sitten mennään siihen pikakiharruksien tekoon. Olette varmasti huomanneet, että olen aika laiska kampauksien tekijä. Haluan nopeita tapoja. En jaksa ja ehdi väkertelemään hiuksiani, sillä tunnin hiustenlaiton aikana ehtisi 2- ja 5,5-vuotiaat lapseni järjestämään äidille kivoja yllätyksiä.

Voit tehdä pohjalle tyven kohotuksen, josta postasin eilen. Jos tälle ei ole aikaa, niin jätä se tekemättä. Selvitä hiukset takuista.

Ota hiuksista pituussuuntainen osio.

Suihkauta osiolle muotoilusuihketta ja harjaa osio. Voit myös suihkauttaa suolasuihketta muotoilusuihkeen lisäksi tai jotain muuta tekstuurisuihketta, jos kiharat eivät meinaa pysyä liukkaissa hiuksissasi.

Kierrä osio kiharruspuikon ympärille osion puolivälistä (tai korvan korkeudelta) latvaa kohti. Pidä kiharruspuikkoa pääsi yläpuolella ja pidä puikon kapea kärki lattiaa kohti.

Ota seuraava osio ja kierrä puikon ympärille. Voit vaihdella kierityssuuntaa, jolloin saat kiharoistasi ulotteisemmat. Lisäksi kaikki samaan suuntaan kiharretut osiot herkästi kasaantuvat takaisin toisiinsa, eivätkä kiharat pysy irtonaisina.

Etene lohkoina osio osiolta pääsi ympäri.

Kiharoiden jäähdyttyä avaa niitä varovasti sormin.

”Pöyhi” tyveä hieman. Voit suihkauttaa tyveen kuivashampoota tai hiuspuuteria, jos hiuksesi ovat päänmyötäiset.

Jos haluat muotoilla etuhiuksiasi, niin voit tehdä niille kevyen taivutuksen lämpöharjalla.

Suihkuta hiuslakkaa kiharoillesi niitä nostellen.

Minun hiuksilla aikaa menee noin 10 minuuttia. Ohuemmilla aikaa menee 5 minuuttia ja paksummilla voi mennä 20 minuuttia. Riippuu niin paljon osioiden paksuudesta ja hiusten määrästä/paksuudesta. Mitä paksumpi osio, sen loivempi kihara ja mitä ohuempi osio, sen tiukempi kihara.

Tällaiset taivutukset latvoissa voivat päivän aikana hieman suoristua, sillä isoissa osioissa tehdyt kiharat eivät ole yhtä kestäviä, kuin pienissä. Se ei kuitenkaan esteettisesti haittaa, vaan loivat kiharat näyttävät paremmilta.

Näinkin yksikertainen kampaus antaa heti laitetumman ilmeen. Siihen kun lisää vielä kauniin huulipunan huuliin, niin kehtaa ilmestyä juhlavampaankin tilaisuuteen.

Remingtonin setti saatu PR-tapahtumasta.

X