Glitz & Glam

Huulivoidekuutiot Balmilta (2. luukku)

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Liitän jokaisen postaukseni alkuun tämän pienen intron. Ihan vain sen vuoksi, että blogin etusivulle päätyy päivittäin täysin uusia kävijöitä. Lisäksi muutan toiseen blogiportaalin, joten uudetkin vierailijat ovat kärryillä, että mistä tässä on kyse? Tämä joulukuu on kurkistus Glitz & Glamin kosmetiikkajoulukalenteriin, jonka kokosin ja arvoin lukijoille marraskuussa. Kalenterissa mukana olevat sponsorit ja brändit näkyvät alla olevassa kuvassa. Uniikki joulukalenteri meni tänä vuonna Ylöjärvelle. Nyt joulukuussa kurkitaan kalenterin sisältöön, jonka tuo ylöjärveläinen onnettaren suosikki sai itselleen. Joinakin päivinä minulla saattaa olla teillekin arvonta. Niistä informoin sitten selkeästi. Pari joulukalenterin ulkopuolistakin postausta on tulossa, mutta niistä tulee puuttumaan sitten tämä intro, joka tulee olemaan jokaisessa Glitz & Glam -joulukalenteripostauksessa.

kalenterissamukana

Tattarataa! Toinen ”luukku” aukeaa. Tänään esittelen huulivoiteet, jotka ihastuttivat minua I love me -messuilla lokakuussa.

balmi

Balmi, tuo vielä ennen messuja minulle täysin tuntematon merkki. Syynä on varmasti ihan se, että en ole huulivoideaddikti, joten en tunne kaikkia kivoja huulivoiteita. Nämä Briteistä, tarkalleen Manchesterista tulevat huulivoiteet eivät ole kovin vanha juttu, sillä Balmi on syntynyt 2010. Huulivoiteina laskisin Balmin olevan lifestyle-tyylinen tuote. Se viestii tiettyä asennetta ja coolimpaa huulten hoitoa. Pakko sanoa, että kuutioon pakattu huulivoide ei ole ollenkaan hassumpi idea. Tällainen pakkaus on helpompi löytää käsilaukusta ja pysyy pystyssä yöpöydän kulmalla. Olen googlettamalla nähnyt myös pyöreitä Balmeja, joten oletan näiden olleen joskus pallomaisia, mutta pakkausta on muutettu kuutioksi. Olisiko kilpailevan brändin huulivoiteiden muotoilussa syy, sillä vanha design muistuttaa kovasti EOS:n muotoilua.

balmi2

Kalenterin voittanut avasi tänään luukustaan neljä erilaista huulivoidekuutiota, jotka esittelen nyt hieman tarkemmin.

Huulivoiteet eivät maistu miltään, mutta niissä on veikeitä tuoksuvaihtoehtoja. Balmin huulivoiteissa on UVA- ja UVB-suoja. Suojakerroin 15 suojaa auringon haitallisilta säteiltä ja palamiselta. Huulivoiteissa on käytetty sheavoita, antioksidantteja (E-vitamiini) ja jojobaöljyä. Muilta ainesosiltaan Balmin huulivoiteet ovat perushuulivoidetta – mineraaliöljy- ja vaseliinipohjaisia.

INCI-luettelosta kiinnostuneille, huulivoiteen ainesosaluettelo näyttää tältä:

Polybutene, Paraffinum Liquidum, Petrolatum, Ozokerite, Synthetic Wax, Ethylhexyl Palmitate, Paraffin, Ethylhexyl Methoxycinnamate, Cera Carnauba, Butyl Methoxydibenzoylmethane, Benzophenone-3, Butyrospermum Parkii Butter, Hydrogenated Jojoba Oil, Aroma, Diethylamino Hydroxybenzoyl Hexyl Benzoate, Tocopheryl Acetate, Phenoxyethanol, Methylparaben, Propylparaben, CI 77891

balmi5

Balmin valikoimaan kuuluu kahdella erilaisella pakkaustyypillä olevia huulivoiteita. Toiset ovat pinnaltaan mattaisia, satiinisen tuntuisia. Tuoksuvaihtoehtoja on monia. Vaaleanpunainen tuoksuu mansikalla ja valkoinen kookokselle. Vaihtoehtoja on myös mm. vadelma ja minttu.

balmi4

Näissä mattapinnan omaavissa huulivoiteissa on mukana kiinnike, jolla huulivoiteen voi kiinnittää vaikka avainnippuunsa. Aika hauska! En itse ole huulivoideaddikti, joten en kiinnitä huulivoiteitani mihinkään, mutta ideana hauska.

balmi6

Sitten Balmilta löytyy nämä juhlavamman näköiset pakkaukset, jotka vetoavat tällaiseen ”harakkaan”. Kiiltäväpinta, upeat metallivärit ja ehkä vähän mielenkiintoisemmat tuoksuvaihtoehdot. Näissä on tyyliä! Wau! Punainen tuoksuu kirsikalle ja pronssinen ruusunmarjalle. Näitä peilaavan pinnan omaavia kuutioita löytyy myös violettina, joka tuoksuu mustaherukalle. Ymmärrättekö nyt, miksi sanoin, että näissä kiiltäväpintaisissa on mielenkiintoisemmat tuoksut?

balmi3

Balmin huulivoiteet ovat veikeän muotoisia. Kartiomainen kärki näyttää vähän oudolta, mutta totesin sen käytössä näppäräksi. Ei ole väliä minkä kokoiset huulet omaa, kun muotoilun vuoksi huulivoiteen saa aina tasaisesti, ilman voiteen yli menemistä. Itse asetan kartion kärjen huulteni väliin (suun ollessa kiinni tietysti) ja teen pari kertaa edestakaisen liikkeen pitkin huulia. Ylä- että alahuulen saa yhdellä kertaa kosteutettua. Tämä käyttötapa säilyttää pidemmässä käytössä kärjen muotoilun. Jos levittää pelkästään kärjellä, muotoilu varmasti tulee muuttumaan tasaiseksi.

Balmin huulivoiteissa on yllättävän kiinteä koostumus, mutta silti voidetta irtoaa hyvin huulille. Huulilla on pehmeä, puoliliukas tuntuma ja kevyt kiilto. Kuten kaikki huulivoiteet, niin tätäkään ei kannata säilyttää liian lämpimässä. Ihan siitäkin syystä ettei massa pehmene liikaa. Mitä viileämpi huoneilma, sen kiinteämpää huulivoide on ja sitä ohuemmin sitä saa annosteltua.

balmi1

Balmit ihastuttavat! Minä niin diggaan näiden pakkausdesignia. Erityisesti nämä kiiltävät vetoavat minuun. Huulivoiteen ominaisuudet ovat myöskin hyvät – kosteuttaa ja pehmentää huulten ihoa, että myös suojaa. Tuoksut huulivoiteissa eivät ole esanssiset, vaan yllättävän raikkaat ja mehukkaat. Huulivoiteen ominaisuuksissa ei esiin hyppää mitään aivan erityistä kilpaileviin verrattuna, mutta hauska pakkaus ja kivat tuoksut ovat ne, jotka tekevät Balmista erityisen.

Syy siihen, että miksi valitsin joulukalenteriin Balmin huulivoiteet, ovat niiden uniikki muotoilu ja sellainen lifestyle-henkisyys. Minuun vetoaa pakkausdesignit ja fiilikset, joita brändäyksillä halutaan viestiä. Tässä on jotain sellaista minun tyylistä.

Hinnaltaan Balmin huulivoiteet ovat 5,90 € / 7 ml. Jälleenmyyjiä ovat mm. Sokos-tavaratalot ja verkkokauppa ja Oletkaunis.fi

Hei, mitäs tuumaatte näiden huulivoiteiden designista? Onko Balmit teille kaikille tuttuja?

Tuotteet saatuja.

 Seuraa minua Facebookissa, Instagramissa, Bloglovin´ssa, sekä Youtubessa

X