Glitz & Glam

Ihan huippu muotovaahto

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Laiskan lauantain postauksessa aiheena on tällä kertaa muotovaahto. Ei tuo laiska lauantai ole mikään blogissa ”lanseerattu” teema, mutta usein lauantaisin laiskotellaan näissä postauksissa.

rich2

Muotovaahto on mielestäni yksi tylsimpiä aiheita postata. Käytän muotovaahtoja, moni muukin käyttää, mutta silti näistä on äärettömän tylsä kirjoittaa. Siksi en juuri ole muotovaahdoista postaillut. Ne saattavat esiintyä jonkun merkin tuotteiden esittelypostauksessa, mutta en muista, että olisin koskaan nostanut yhtä ainutta muotovaahtoa omaan postaukseensa. Miksi nyt sitten teen poikkeuksen?

rich1

Ajatus siitä, että toisin tämän muotovaahdon postaukseen asti, lähti siitä, kun Rich Pure Luxury Argan Volumising Mousse -muotovaahto teki loppuaan ja lopulta pullo oli tyhjä. Minulla on ollut jemmassa kolmas pullo tätä, mutta en löydä sitä mistään. Lähes hyperventiloin sinä aamuna, kun uutta muotovaahtopulloa etsin. Lopulta päädyin avaamaan uuden toiselta merkiltä. Täytyyhän sekin joskus testata. Olen nyt sitten 1-2 viikkoa ollut ilman Richiä. Uusi, toisen merkin muotovaahto ei ole yhtä hyvä. Päädyin käyttämään yhtä joskus vuosi sitten avattua muotovaahtoa… no ei sekään korvaa Richiä. Apuva! Aina löytyy korvaavia tuotteita, enkä koskaan ole jäänyt kaipaamaan mitään lopetettua tuotetta. Nyt kuitenkin kaipaan uutta Richin muotovaahtoa.

rich

Richin muotovaahto on kivan ilmava ja kevyt. Se ei kastele kosteita hiuksia uudelleen. Föönatessa harja ei jämähdä hiuksiin, vaan tyveä on helppo käsitellä harjan avulla föönauksen aikana. Muotovaahto ei ole tahmainen tai liian kuiva tuntumaltaan, vaan juuri sopiva. Muotovaahto ei myöskään tee hiuksia liian kovan tuntuisiksi. Tyvi jää ryhdikkäämmäksi ja ilmavaksi. Siinä on kevyt sileys, mutta ei raskasta tunnetta. Tuo kevyt sileys on hyvä vastapaino käyttämälleni kuivashampoolle. Olen vain huomannut, että todella tehokkaasti volyymia antava muotovaahto pohjalla, saattaa kuivashampoon kanssa tehdä tyvestä hyvin ritisevän, kuivan ja pörrööntyvän.

Hinnaltaankaan tämä ei ole posketon, sillä muotovaahto maksaa esim. Pretty.fillä 16,90 € / 200 ml.

Jos olet muotovaahdon käyttäjä ja hakusessa on kuvailemiani ominaisuuksia omaava muotovaahto, niin kokeile Richiä. Itse ainakin miellyin mokomaan, vaikka en tiennyt jonkun muotovaahdon olevan sellainen, että jäisin sitä kaipaamaan. Nyt tässä mietin, että testailisiko vain nuo mitä kaapeista löytyy vai ostaisiko uuden Richin? Jos ostan, niin varmasti heti löydän sen kateissa olleen muotovaahdon.

Vai olisiko teillä suosikkeja, joita minun kannattaisi kokeilla? Käyttääkö kukaan teistä muotovaahtoa, vai onko se täysin vanhanaikaista?

Mukavaa ja laiskaa lauantaita! Jos kotkalaisilla ei ole mitään suunnitelmia illaksi, niin miksipä et tulisi tänä iltana teatteriin katsomaan kreisiä kauhu-komediaa? Tänään on Muumion ensi-ilta ja ihan päätöntä menoa! 😉

Kuva: Snoopi Siren / Kotkan kaupunginteatteri

Muotovaahto saatu.

Seuraa minua Facebookissa, Instagramissa, Bloglovin´ssa, sekä Youtubessa

X