Glitz & Glam

Ihan mahtava aurinkovoide

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Aina yhteen kesään pitää mahduttaa yksi aurinkovoide-esittely. En muista esittelinkö viime kesänä yhtäkään, mutta tälle kesälle tulee ainakin tämä yksi.

ultrasun1

Onko Ultrasun tuttu? Minusta tuntuu, että useat yksinomaan aurinkosuojia valmistavat merkit tulevat Australiasta. Tällä kertaa esittelen eurooppalaisen aurinkosuojamerkin. Tarkemmin ilmaistuna Ultrasun tulee Sveitsistä. Kyseessä on hyvin korkealaatuinen aurinkosuojamerkki. Aurinkosuojissa käytetyt ainesosat ovat puhuttaneet jo useamman vuoden. Tämä on vähän kaksipiippuista, sillä UV-säteet voivat aiheuttaa syöpää, mutta aurinkosuojien kemialliset filtterit ovat myös haitallisia elimistöllemme. Tiede on tiedettä ja kosmetiikka on enemmän uskon asia, mutta minä uskon, että liiallinen UV-säteilylle altistuminen on suurempi riski, kuin aurinkosuojien ainesosat. Siksi suosittelen aurinkosuojan käyttöä.

Ultrasun -aurinkosuojia on hyvin laajasti. On tuotteita vartalolle, kasvoille ja hiuksille, jopa silmänympärysiholle! Suojakertoimia löytyy 20:sta 50:een asti, koostumuksia on saatavilla geelimäisenä ja suihkeena. Ultrasun -aurinkosuojissa on UVA- ja UVB-suojien lisäksi IR-A -suoja, joka on infrapuna A -säde. Aurinkosuojat toimivat fysikaalisen ja kemiallisen suojan yhdistelmällä. Fysikaalisten suojien korkea määrä mahdollistaa kemiallisten suojien vähentämistä.

ultrasun2

En harjoita ainesosien demonisointia ja siitä syystä en useinkaan luettele tuote-esittelyissä ainesosia, joita esittelemäni tuotteet eivät sisällä. Se luo monille vääristynyttä kuvaa ainesosista, jotka eivät välttämättä ole mitenkään haitallisia tai ainakaan kiistattomia tutkimustuloksia ei ole löydetty. Eli minä välttelen sellaista, mutta nyt teen poikkeuksen, koska Ultrasunin tuotteissa on yksi ideologia siinä ettei käytettäisi arveluttavia tutkimustuloksia saaneita ainesosia. Ultrasun -tuotteet eivät sisällä ollenkaan: (huomautan, että itse en muutamia ainesosia pidä ns. haitallisina, mutta ovat joutuneet urbaanilegendojen ja ihmisten tietämättömyyden vuoksi demonisoiduiksi ja luen päivittäin niiden muka ”vaarallisuudesta”, joka ei pidä paikkaansa minkään löytämäni tutkimustuloksen mukaan.)

  • hajusteita
  • mineraaliöljyjä
  • emulgointiaineita
  • säilöntäaineita (tämän mahdollistaa ilmatiivis tyhjiöpakkaus. Mikään kosmetiikka ei voi olla täysin säilöntäaineeton, joten tuotteessa on käytetty alkoholia säilöntäaineena.)
  • silikoneja
  • PEG/PPG -emulgaattoreita
  • Ethylhexyl Methoxycinnamate (kemiallinen UV-filtteri, joka saattaa häiritä hormonitoimintaa)
  • Octocrylene (UV-filtteri, joka on herkästi allergisoiva)
  • Avobenzone (UV-filtteri, joka on herkästi allergisoiva)
  • alumiiniyhdisteitä
ultrasun

Aurinkosuojien todellista tehoa on aika vaikea havainnoida välittömästi, ellei ole erityisen herkästi palava tai omaa aurinkoallergiaa. Minulla on aurinkoallergia. Sen vuoksi pystyn havaitsemaan aika hyvin aurinkosuojien tehon ja keston. Ihoni reagoi välittömästi UV-säteistä. Eilen olimme perheen kanssa Pokomonien jahdissa, enkä sitten jostain syystä levittänyt aurinkovoidetta. Kyllä sen taas huomasi kotiin saavuttua. Kutina ja kuumotus alkoi iholla. Tällaista ei tapahdu, jos aurinkosuoja on kunnossa. Tämä kesä on ollut loppujen lopuksi helppo, sillä keväällä aloin käyttämään Ultrasun Family -aurinkovoidetta. Yksi syy miksi aurinkovoide jää laittamatta vain pienen hetken ulkoilussa, on se että inhoan sitä rasvaista ja tahmaista tunnetta, joka monesta suojavoiteesta jää. Ultrasun Family on ihana poikkeus, sillä laittamatta jättämisen syy ei ole pitkään kestävä suojan levitys tai ihon tahmeus – syy on silloin laiskuus.

Ultrasun Family on suunnattu erityisesti koko perheen aurinkosuojaksi ja herkkäihoisille. Siinä on aurinkosuojakerroin 30, eli SPF 30.

ultrasun3

Ultrasun Familyssa on geelimäinen koostumus. Hyvin kevyt ja hajusteeton aurinkovoide on pakattu ilmatiiviiseen pumppupulloon.

ultrasun4

Geeli levittyy ihanteellisesti. Ei ollenkaan paksua ja valkoista jankkia, joka saa hermoromahduksen partaalle levittäessä. Sen lisäksi kun hieroo ”jankkivoidetta” itseensä, tulee myös lapsien iho suojata. Ehtii jo säätila muuttua ennen, kun koko perhe pääsee pihalle aurinkorasvailun jälkeen. Siksi innostun aina aurinkovoiteesta, joka on nopea levittää iholle, sekä siitä, että aurinkovoide ei jää rasvaisena ja nahkeana iholle.

ultrasun5

Ultrasun Family on noin minuutin verran nahkea iholla levityksen jälkeen. Minuutin kuluttua nahkeus katoaa ja iholle sää sellainen ohuen ohuen oloinen kalvosuoja. Älkää pelästykö minun tapaani ilmaista kokemustani. Kyseessä ei siis ole minkäänlainen kuori, joka tuntuisi iholla epäluonnolliselta.

Ultrasun Family suojaa hyvin ihoani. En kuitenkaan paahda itseäni auringossa, sillä mikään aurinkosuojavoide ei voi olla 100% suojaavuudeltaan. Aurinkoallergisena en voi olla kokonaista päivää suorassa auringon paahteessa, mutta muutaman tunnin kyllä ihan hyvin aurinkosuojan kanssa. Keväällä varjossa oleminenkin aiheuttaa ihottumaa, jos en suojaudu aurinkovoiteella.

Mieheni myös testasi Ultrasun Family -aurinkovoidetta. Hänellä voide oli äärimmäisissä olosuhteissa. Toukokuussa mieheni maalasi meidän talon kattoa. Kaikkihan tietävät, että keväällä ja aivan alkukesästä UV-säteiden määrä on korkeimmillaan. Mieheni meni katolle aamusta ja lopetti illasta. Tuona ajankohtana oli myös hyvin aurinkoiset ja lämpimät säät. Muistatte varmaan toukokuun kesäisyyden. Mieheni ei palanut, vaikka ei lisännyt päivän aikana aurinkosuojaa (vaikka pitäisi!), mutta kertoi, että hän tunsi lievää kuumotusta iholla myöhemmin iltapäivästä ja alkuillasta. Hän siis testasi äärimmäisissä oloissa, sillä toukokuussa talon katolla aamusta iltaan oleminen on todella HC-testailua. Aurinkosuojat eivät kestä hikeä ja vettä loputtomiin, joten niitä olisi hyvä lisätä päivän aikana, jos viettää aikaansa auringossa. Herkimmät tietysti myös varjossakin oleskelemalla, sillä UV-säteitä on sielläkin.

ultrasun6

Ultrasun -aurinkosuojatuotteita myydään ainakin Sokos-tavarataloissa ja verkkokaupassa. Juuri nyt näyttäisi olevan S-kortilla mukavassa alennuksessakin. Normaalihinnaltaan tämä esittelemäni Ultrasun Family on 31,00 € / 150 ml, mutta tosiaan huomasin tätä postausta kirjoittaessa, että voiteen saa S-kortilla nyt 24,80 euron hintaan.

Suosittelen ehdottomasti Ultrasunia! Varsinkin kaikille jotka eivät siedä aurinkovoiteiden tuoksua, perinteistä tahmaisuutta tai haluavat oikeasti tehokkaan, mutta turvallisemman suojan. Ihan huippu tuote! Pakkaus ei tietenkään ole mitenkään silmiin pistävä ja iloisen värikäs, mutta sisältö on mitä parhaimpia kokeilemistani aurinkosuojista.

Aurinkoa ja lämpöä päivään! Muistakaa se aurinkosuoja kun menette nauttimaan kesästä. Minunkin olisi eilen pitänyt, sillä nyt saan pitkästä aikaa kärsiä itseni rapsuttelusta ja punoittavasta ihottumasta. Kyllä taas muistan loppukesään asti suojautua UV-säteiltä.

Tuote saatu.

Seuraa minua Facebookissa, Instagramissa, Bloglovin´ssa, sekä Youtubessa

X