Glitz & Glam

Irtiotto arjesta

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Sanoinkin aikaisemmin, että laitan vielä kuvia ja jotain Tukholman reissustani. Reissusta onkin kuukausi aikaa! Voi mahdoton, kun aika rientää!

siljaserenade25

Meillä oli tällä kertaa todellinen luksusreissu, sillä laivamme oli Silja Serenade ja hyttiluokkamme oli Commodore, joka on laivan kolmanneksi korkein hyttiluokka ja kuuluu niihin ns. sviittiluokkiin.

siljaserenade27

Hytti oli oikein viihtyisä ja tilava.

siljaserenade28

Paljon plussaa myös peileistä ja säilytystilasta. Minulla oli ”lääniä”, missä itseni meikata. Vessan valaistus on aina niin keltainen ja surkea, että niissä en ihan mielelläni meikkaa.

siljaserenade29

Hytissä oli myös pieni sohva, nojatuolit ja taulutelkkari. Niin ja tietysti ovi parvekkeelle!

siljaserenade30

Tuoreet kukat ja hedelmät kuuluvat vakiovarustukseen. Hytissä on myös minibaari, jossa juomat kuuluvat hintaan. Jääkaapissa on pullo laivan kuohuvaa, olutta ja muita virvokkeita, jotka skumppaa lukuun ottamatta täydennetään matkan aikana. Hytin hintaanhan kuuluu aamiainen Bon Vivant -ravintolassa, jossa on pöytiin tarjoilu ja listalta saa valita keittiön valmistamia annoksia muiden aamiaistarjoilujen lisäksi. Aaaah, se oli kyllä mahtavaa! Kuohuvaakin saa aamupalalla, mutta me ei niin välitetty aloittaa aamua skumpalla.

siljaserenade31

Parveke on sateelta ja tuulelta suojassa.

siljaserenade32

Parvekkeelta oli kiva katsella maisemia. Nämä kuvat ovat Ruotsista.

siljaserenade33

Meillä oli sen verran huonoa tuuria, että Tukholmassa ei ollut niin ihana sää, kuin Suomesta lähtiessä.

siljaserenade26

Hytissämme oli myös kylpyamme, joten sehän tiesi sitä, että oli käytävä Lushilla.

Kuuma kylpy kutsuu… Lush Lover Lamp -kylpypommi. ❤️ #bellablogit #lush @lushfinland #kylpy

A video posted by Minna / Glitz & Glam (@glitz8glam) on

Lushin kylpypommit ovat niin ihania! Isot sydämet olivat kaakaovoita.

IMG_5335

Siljalla Commodore ja sviittiluokkien matkustajat pääsevät laivaan puoli tuntia muita aikaisemmin ja heille on oma hyttiosasto, josta löytyy lounge-tila, jossa on tarjolla pikkusyötävää, kahvia ja mehuja. Siellä on myös baari, josta saa ostettua muita juomia. Koska tila sijaitsee aivan laivan keulassa, niin näkymä on matava ikkunoista. Olin niin fiilareissani, kun sain katsella auringonlaskua ja siemailla rosé shampanjaani.

siljaserenade1

Me ollaan nykyään jätetty laivan buffa väliin ja menty Bon Vivantiin syömään pitkän kaavan mukaan. En nyt selosta ruokia sen enempiä, vaan näytän räpsimiäni kuvia menustamme. Keittiön tervehdys tulee aina ensimmäiseksi, mutta ensimmäisenä iltana unohdin kuvata sen, kun olin niin nälissäni. 😀

siljaserenade2
siljaserenade3
siljaserenade4
siljaserenade6
siljaserenade5

Bon Vivantissa ruoka ja palvelu on aina ensiluokkaista. Viinit ovat aina valikoitu annoksille niin optimaalisesti. Bon Vivant on laivan hintavin, mutta ensiluokkaisin. Jos ruoalla löytää hyviä viinejä, niin niitä saa ostettua mukaansa ravintolasta. Me ostettiin pari jälkkäriviiniä ja yksi punaviini. Pakko mainita, että toinen jälkkäriviini tuoksui ja maistui meteoriittihelmille!!! Jos meteoriittihelmet maistuisi jollekin, niin ne maistuisi sille viinille. Aivan ihanan orvokkimainen tuoksu ja maku.

siljaserenade7

Seuraavana päivänä suuntasimme Sephoraan heti aamupalan jälkeen. Sephora sijaitsee aivan NK-tavaratalon kupeessa. Osoite on Biblioteksgatan 2-4.

siljaserenade8

Kat Von D oli tullut näkyvästi Sephoraan ja tuotteita olikin sijoiteltuna vähän sinne ja tänne. Käydessään siellä kannattaa olla tarkkana, jos Katin meikkejä nimenomaan etsii. Niitä on joka puolella.

siljaserenade9

Iso valikoima näytti olevan, mutta testerit olivat aika ”lähmittyjä”. Siitä voi päätellä, että Kat Von D on herättänyt suurta kiinnostusta.

siljaserenade11

Katin siveltimiäkin oli, mutta nekin sijaitsivat eri paikassa, kuin Kat Von D:n ns. päämyyntistandi.

siljaserenade12

Benefit on kanssa vähän sellainen, että sen hyllyillä käy kuhina kaiken aikaa.

siljaserenade13

Benefitiä löytyy kanssa vähän joka kulmalta. Toisinaan enemmän ja toisinaan vain muutamasta kohtaa. Nyt oli niin kova kuhina hyllyillä, että en päässyt ottamaan kuvaa. Itse ostin eniten Benefitiä, joten sain aika kyynerpäätaktiikalla tunkea hakemaan niitä. 😀

siljaserenade16

Too Faced on kanssa Sephoran niitä helmiä, joita kannattaa mennä tsekkaamaan.

siljaserenade17

Jos en olisi ostanut ihanaa Chocolate Bon Bons -palettia, niin olisin napannut Love Flushin mukaani. Minulla jo muutenkin lähtiä vähän mopo käsistä, niin oli pakko hannailla.

siljaserenade14

NARS on muuten kanssa sellainen, jota kannattaa Sephorassa tsekata. Näitä kun ei Suomesta saa. Olisin halunnut silmämeikinpohjustajan NARSilta, mutta ei näkynyt. Myyjätkin olivat niin kiireisiä, että päätin lopulta antaa olla ja ostin sillä rahalla muuta kivaa.

siljaserenade15

Huomasin kassoille ilmestyneen sellaisen hyllykkökujan, jota pitkin jonotetaan kassalle. Matkalle on sitten kätevästi niitä ”karkkeja”, joita kaupoissa on aina kassajonossa seisoville.

siljaserenade35

Saaliini esittelinkin jo omassa postauksessaan. En ole vielä ehtinyt esittelemään näitä tuotteita kunnolla, mutta sen jo sanon, että kaikkia suosittelen!

Minulta jäi kertomatta se, että kun hytin sängyllä olin kuvannut Instagramiini nämä ostokseni, niin nukahdin siihen paikkaan. Makasin vatsallani, poski meikkejä vasten ja mieheni sanojen mukaan onnellinen virne huulilla. 😀

siljaserenade

Torkkujen jälkeen olikin sitten otettava uudet meikit käyttöön ja laittauduttava iltaa varten. Vessaselfieitäkin tuli räpsittyä.

siljaserenade18

Ilta menikin taas Bon Vivantissa herkkuja syöden.

siljaserenade19
siljaserenade20
siljaserenade21
siljaserenade22
siljaserenade23

Jälkiruoasta erityismaininta, sillä rakastan kookosta, joten annos, jossa kookos on monessa eri muodossa, ei voi olla muuta kuin hyvää! Oli kookospannacotta, kookoskeksejä ja kookos-smoothie. Karamellisoitu tuore ananas ja mansikoita… oijoi!

siljaserenade24

Miehelleni ei iske tuo kookos, joten hänen suklaa monella eri tavalla ei ollut pöhkömpi sekään.

siljaserenade34

Reissu oli aivan mahtava ja ikimuistoinen. On kiva käydä pienellä reissulla ja poistua arjesta. Lapsia on aina vähän ikävä, mutta kyllä hitto vie on mahtavaa syödä rauhassa, käydä vessassa rauhassa ja olla miehen kanssa kaksistaan se pari päivää. Nämä on aika tärkeitä juttuja lapsiperheen vanhemmille, joilla arki on kiireinen ja välillä stressaava. Tuli taas sellainen tunne, että hei, enhän minä ole tuota toista minnekään kadottanut.

Sanon myös sen, että kyllä se Commodore-luokassa matkustaminen oli aika luksusta. Hyttien hinnathan ovat aika korkeat, mutta tulee muistaa, että hintaan kuuluu aika paljon asioita, kuten aamiaiset parhaimmassa ravintolassa, ilmaisia juomia ja pikkusyötävää jne. Mehän matkustimme club-korttimme pisteillä, joten maksettavaa ei jäänyt niin paljon. Lisäksi sanon sellaisen vinkin kaikille clubilaisille, että kannattaa vaihtaa lähtöselvityksessä laivarahaa, sillä niillä maksamalla kerryttää sitten vähän enemmän pisteitä. Me yritetään säilyttää kultataso, koska edut ovat sillä tavoin vähän paremmat.

Jos vain mahdollista, niin muistakaa kaikki lapsiperheelliset (myös lapsettomatkin) käydä välillä kaksistaan jossain. Meilläkin tulee kesällä 18 vuotta siitä kun aloimme seurustella. Sitä voi joskus iskeä sellainen rakastumisen tunne vieläkin. Rakkaus on ja pysyy, mutta se rakastumisen tunne ei enää ole päivittäistä, tai edes kuukausittaistakaan. Joskus voi mennä vuosi tai parikin, että sitä alkuaikojen kivaa kutkuttavaa tunnetta tuntee uudelleen. Muistakaa siis vaalia suhdettanne. <3

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

Seuraa minua Facebookissa, Instagramissa, Bloglovin´ssa, sekä Youtubessa

X