
IsaDora Cream Mousse Eye Shadow
IsaDoralta ilmestyi joku aika sitten taas uutuuksia. Vaahtomaisia luomivärejä.
Luomivärit on pakattu putkiloon, josta niitä on helpompi ja siistimpi käyttää, kuin purkista.
Tuotteen nimi on Cream Mousse Eye Shadow. Koostumus on vaahtomainen voide, jota levitetään luomille.
Minun on kerrotava, että olen todella skeptinen ja hieman ”asennevammainen” kaikkia voidemaisia luomivärejä kohtaan. Kerron hieman syitä, että miksi? Toiset voidemaiset luomivärit kerääntyvät luomivakoon, en siksi oikein luota mihinkään voidemaisiin. Minut on pettänyt monien ylistämä MACin Paint Pot ja siksi mokoma sai lähteä sellaiselle, joka siitä tykkää ja kenellä se toimii. Monesti voidemaiset luomivärit levittyvät hieman rumasti, eli niitä ei saa kauniin pehmeästi häivyteltyä. Joskus näkee voidemaisella luomivärillä tehtyjä meikkauksia, joissa on niin paksulti voidetta, että se lähes halkeilee luomilla. Lopuksi voidemaiset luomivärit eivät aina imartele jo elämää nähneiden silmäluomia. Tässä syitä miksi olen hieman ”asennevammainen” voidemaisia luomivärejä kohtaan. Olen kyllä kestäviin törmännyt ja kauniisti häivyttyviinkin, mutta kaikkia hyviä puolia en ollut vielä kokenut niistä kokeilemistani. Mennäänpä eteenpäin asiassa. Lopussa kerron siitä mitä pidin IsaDoran Cream Mousse Eye Shadow -luomiväristä.
IsaDoran sivuilla kerrotaan tuotteesta näin:
Cream Mousse Eye Shadow on runsaspigmenttinen, kevyen vaahtomaisen tuntuinen voideluomiväri, joka on helppo levittää ja häivyttää. Lopputulos kestää kauniina koko päivän! Voideluomiväri luo imartelevan, pehmeän silmämeikin. Siinä on erityinen helmiäisefekti, joka muuttuu valon mukaan: silmämeikki on hillitty luonnonvalossa ja kimalteleva keinovalossa.
![]() |
Kuva: IsaDora |
Sävyvaihtoehtoja löytyy kuusi erilaista. On vaaleita ja tummempaa. Lisäksi on 7. sävy, joka on Limited Edition, jonka nimi on 32 Stardust. Oma sävyni on 26 Khaki, joka on aavistuksen vihertävä taupe sävyltään.
Hintaa luomivärillä Sokoksella on 16,40 €. IsaDoraa myy Sokokset ja Anttilat (Stockmannia unohtamatta), mutta huomasin, että meidän Kouvolan Prismaankin on IsaDora tullut myyntiin. Tosin valikoima on suppea. 🙁 Ehkä joissakin toisissa kaupungeissa Prismasta löytyy laajempi skaala IsaDoran kosmetiikkaa. Meidän Prismassa ei ole kausituotteita ollenkaan. Ai niin… se piti vielä sanoa, että kaikki Sokokset eivät myy IsaDoraa, sillä Kotkan Sokoksen valikoimiin ei kuulu IsaDora.
Miltä Cream Mousse Eye Shadow näyttää käytössä?
Tein nopean ja yksinkertaisen meikin IsaDoran Cream Mousse Eye Shadow -luomivärillä. Sävy on luonnollinen, eikä liian vahvan näköinen.
Huulipunana minun toinen Rimmelin Kate Moss -huulipuna, joka on sävyltään 03. Kate Moss -huulipunista tulee postaus lähipäivinä. 😉
Lähikuvia Cream Mousse Eye Shadow -luomiväristä.
Pohjustin silmäluomeni Urban Decay Eyeshadow Primer Potionilla. Kulmaluulle ja sisänurkkaan käytin Make Up Storen Muffin luomiväriä, mutta muuten koko luomelle käytin IsaDoran Cream Mousse Eye Shadowia.
Levitin kevyesti sisänurkan puolelle ja häivyttelin luomiväriä huolellisesti, jotta näyttää vaaleammalta. Ulkonurkan puolella kerrostin luomiväriä, jotta ulkonurkka olisi tummempi, kuin sisänurkka. Häivyttelin rajoja ylös päin luomivaon yläpuolelle.
Luomivärin käyttötapa oli seuraavanlainen:
Levitin ensin ohuesti luomivärin omalla aplikaattorilla luomelle. Sen jälkeen työstin puhtaalla aplikaattorilla luomiväriä luomella, jotta sain sen tasoittumaan ja kiinnittymään. Tällä välin luomiväri ehti kuivahtaa sen verran, että sitä pystyi häivyttelemään häivytyssiveltimellä.
Kuvassa näkyy luomiväri meikkauspaikkani keinovaloissa salamavalolla kuvattuna. Luomiväri näyttää kuvassa hyvin hohtavalta.
Epätarkassa kuvassa näkyy luomivärin kimalteisuus.
Ja kuva jossa näkyy hohtavuus ja kimalteisuus.
Swatch-kuva on otettu luonnonvalossa ilman salamavaloa. Tässä valaistuksessa luomiväri näyttää satiiniselta ja hillitymmältä, ehkä aavistuksen himmeältä.
Luomiväristä sanottiinkin näin: ”Siinä on erityinen helmiäisefekti, joka muuttuu valon mukaan: silmämeikki on hillitty luonnonvalossa ja kimalteleva keinovalossa.”
Allekirjoitan tuon, sillä huomasin luomivärin erilaisuuden erilaisissa valoissa. Kätevää sinällään, että päiväsaikaan luonnonvalossa voi kulkea hillitymmässä silmämeikissä ja illalla keinovalaistuksessa sama meikki onkin kimalteinen. 🙂
Yllättävää kyllä, mutta minähän pidin tästä luomiväristä, vaikka onkin voidemainen! Otin varman päälle ja pohjustin silmäluomeni hyvällä silmämeikinpohjustajalla. Ainakaan sillä yhdistelmällä luomiväri ei pettänyt. Silmämeikinpohjustajan vuoksi pelkäsin, että voidemainen luomiväri ei häivyty pehmeästi, mutta yllättävää kyllä, se häivyttyi kivuttomasti. 🙂 Olin todella yllättynyt. Huomasin luomivärin muuttuvan kuivemmaksi luomella, jolloin pehmeälläkin häivytyssiveltimellä sai hyvin luomivärin liikkumaan. Voisin haluta sellaisen todella kimalteisen valkoisen, mutta tällä hetkellä sellaista sävyä ei löydy IsaDoralta. Ehkä tulevaisuudessa sitten.
Ei minusta kuitenkaan voidemaisten luomivärien suurin ystävä tullut, mutta ehkäpä uskallan ostaa niitä hieman useammin. Oikeastaan voisinkin satsata voidemaisiin tuotteisiin enemmän, sillä minulla on hirvittävän paljon puuterisia luomivärejä ja poskipunia, mutta voidemaisia vain muutama hassu.
Onko muita joilla on hieman ”asennevammaisuutta” voidemaisia luomivärejä kohtaan?
Tuote on blogin kautta saatu.
Kommentit
Tiikeriankka: Jotain olet joskus kommentoinut, koska muistan sinut kyllä. 😉 Ai, apua! Nyt en enää uskalla pyöriä Prisman kemppariosastolla, kun tiedän lukijani olevan töissä siellä. 😀 Vitsi, vitsi! Jos tutun näköinen bloggaaja siellä pyörii, niin tule kyselee, että onko jotain hukassa vai huvikseenko täällä seilaat? ;D
Minä en tainut vaan nähdä kausituotteita, kun miehen ja lasten kanssa kaupassa oltiin. Muut hermostuu, jos jään pitkäksi aikaa ihmettelee kosmetiikkaa. 😀 Hyvin vähän ja hieman näkymättömiä ne kausituotteet sitten olivat. IsaDoraa saisi siinä hyllyssä olla enemmänkin. 🙂 Että tälläistä palautetta tätä kautta asiakkaalta päättäjille. 😉
Kommentit ovat aina tervetulleita ja ilahdun niistä aina! 🙂
Heh, vai on minun äiti bongattu. Täytyy tiedustella, että missä hän on liikkunu. 😉 Minä olen meinannut parikin kertaa moikata julkkikselle Helsingissä. On päässy sillä hetkellä unohtumaan, että en ole Kouvolassa, joten tutun näköiset eivät ole välttämättä tuttujani, vaan ne saattaa olla tuttuja telkkarista. 😀
Kommentit
Mulle on siunaantunut näitä töistä parikin kappaletta, ihania ruskeita sävyjä molemmat. Mulla on kans asennevammaa näitä voidemaisia luomareita kohtaan, ovat luomivaossa heti, Urban Decayn pohjustajan kanssa tosin vasta iltapäivällä…mutta ehkäpä sit kuitenkin uskaltaudun testaamaan ainakin toista! 😀
Mulla osa MACin paint poteista toimii ja osa vähän vaikeammin. Painterly on sellainen minne laitan Lumenen pohjustajan alle (ja puuteroin) ja vasta sen jälkeen sen Painterlyn. Aina katson ihmeissäni kun youtubessa ihmiset käyttävät tuota primerin lailla. Ei mulla pysyisi ollenkaan.
Kuitenkin saman merkin Bare Study pysyy maailman tappiin asti. Eikä tarvitse alle primeriä ja puuterointia. Lisäksi mulla on LE Morning Frost, joka pysyy kohtuullisen hyvin ilman primeria, mutta pitkinä päivinä/tilaisuuksissa laitan alle primerin varmuuden vuoksi.
Käytän Lumenen pohjustajaa kun UDPPn kanssa en ole päässyt sinuiksi. Tykkään Lumenessa enemmän siitä, että se peittää luomen verisuonet ja pigmenttierot, kun taas UDPP ei. Ja vaikka tiedän, että laitan päälle luomivärejä tai paint poteja, jotka peittävät nämä värierot ja verisuonet, tiedän kuitenkin, että nyt jäi jotain peittämättä aluksi enkä tykkää siitä tunteesta. 😀
Kissis: Minulla kesti UDEPP:n kanssa, mutta ilman sitä ei varmana kestäisi. En kyllä usko kestoon pohjustajan kanssa kesähelteellä, mutta sitä nyt ei sattuneesta syystä päässyt kokeilemaan, joten en tietenkään voi tietää. 😀
Serafia: Juuri se Painterly minulla oli ja se ei kestänyt pohjustuksillakaan. Tosin se oli hieman höhlää edes käyttää pohjustajan päällä, kun päälle oli sitten vielä laitettava luomiväriä tai jos halusi pitää ”nudet” luomet, niin turhaa tehdä se kaikki työ, kun saman voi tehdä pienemmälläkin työllä, kuten pohjustajalla ja puuterisella luomivärillä, joka on nude.
Minulla on melko vähän verisuonia ja sävyeroja näkyvissä luomilla, joten siksi minulle riittää UDEPP peittämään ne melko hyvin. Minulla on niin paksut silmäluomet, joten ei kuulla verisuonetkaan helpolla läpi. 😀
Pitäisiköhän ostaa seuraavalla kerralla tuo Bare Study, kun olen MACin myyntipisteellä? 🙂
Kyllä, sama asennevamma löytyy! Color Tattoosta olen tykännyt, mutta senkin käyttäminen tuntuu vaivalloisemmalta kuin puuterimaisten luomivärien, levittäminen ja häivyttely on paljon ’jähmeämpää’. Lisäksi siveltimet ja aplikaattorit pitäisi pestä jokaisen käyttökerran jälkeen, aivan liian hankalaa näin laiskalle! 😀
Kaunis meikki tuolla tuli! 🙂
No on asennevammaa eikä ihan vähääkään.Ja ihan kokemuksen perusteella.Eipä oo pysyvää sorttia löytynyt voidemaisista luokkareista,pohjustajallakaan.
Tätä on kovasti kehuttu ja väreissä olisi useampikin kiva,mutta jätän suosiolla varmaan hankkimatta.
Noita voidemaisia yksilöitä pyörii tuolla meikkilaatikoissa erinäisiälkin kipaleita eikä niitäkään ole tullut paljoa käytettyä.Joskus ”kotiolosuhteissa” olen testauksen vuoksi laitellut.
Myös mulla Bare Study pysyy UDPP:n kanssa todella hyvin! Tuossa viime bileissäkin sellaiset vaatimattomat 18-20h… 😀 Tein meikin jo päivällä ja reissuhan totta kai venähti aamuun asti. Bare Studyyn olenkin tämän myötä ihastunut oikein kovin, kun pysyy niin kivasti. Maybellinen Color Tattoot ovat muuten samankaltaisia Paint Potien kanssa, joten niitä kannattaa myös kokeilla (ovat hippasen halvempiakin).
Mulla on näistä IsaDorista tuo Galaxy ja se kyllä pysyy UDPP:n kanssa myös hyvin. Sitä saa vain kerrostaa aika paljon, että tulos on yhtä hieno kuin putkilossa. Upeita kimalluskuvia siitä blogissani 🙂
Juille: Luettelit lisää syitä miksi en ole voidemaisten suurin fani. 😀 Mutta ehkä uskallan tulevaisuudessa toisinaan vaihtelun vuoksi kikkailla voidemaisillakin, kun ainakin tuo IsaDoran oli helpompaa käyttää ja kesti pohjustajan kanssa.
TylyMuija: Jos satut joskus törmäämään ale-laariin, jossa on noita luoppareita, niin kannattaa kokeilla. 😉 On niissä sen verran ihana hohde ja kimallus. 🙂
Elisa: Hah, koskahan minä olen viimeksi juhlinnu aamuun asti? 😀 On siitä aikaa! Olisikohan ollut silloin, kun juhlin valmistumistani heinäkuussa 2011?
Kiitos muuten vinkeistäsi. 🙂 Nyt simmut auki kaupoissa hengaillessa kaikkien voidemaisten vuoksi… jos sitä uskaltautuisi testailemaan. 🙂
Mulla ihme kyllä kestää Painterly pohjustajana, mutta UDPP ei toiminut. Mulla on vähän oudot luomet. Painterlyn päälle tarvitsee kylläkin ihan hyvän määrän luomiväriä, yksi sipaisu ei riitä pitämään sitä paikoillaan.
Duvessa: Edes pohjustajista ei voi sanoa, että joku olisi ylitse muiden kaikille. Yksi toimii jollakin ja toinen toisella. Joskus niin hämmentävää! 😀
Terveisiä Kouvolan Prisman kempparitätiltä! Oon lukenut sun blogia jo pitkään, vihdoin sain aikaiseksi kommentoida. Tai oon mie johonkin kilpailuun tainnut joskus osallistua. 😉 On meillä tuol kausituotteitakin, ne vaan harmillisesti tulee aina aika myöhään ja niitä tulee tosi vähän. Kevään tuotteet tuli jokin aika sitten, mut ei olla vielä päästy laittamaan niitä esille… toivottavasti tosi pian! 🙂
Kiitos ihan mahtavasta blogista, pitäisi yrittää kommentoida vähän useammin!!!
ps. Mistä huomaa että oon lukenu paljon tätä blogia… Taisin nähdä viime viikolla sun äidin paikallisessa kuppilassa ja oli tosi lähellä etten moikannut sitä. 😀 Sitten rupesin miettimään että hei eihän se olekaan mun tuttu, vaan tuttu ihan muualta, heh!
Tiikeriankka: Jotain olet joskus kommentoinut, koska muistan sinut kyllä. 😉 Ai, apua! Nyt en enää uskalla pyöriä Prisman kemppariosastolla, kun tiedän lukijani olevan töissä siellä. 😀 Vitsi, vitsi! Jos tutun näköinen bloggaaja siellä pyörii, niin tule kyselee, että onko jotain hukassa vai huvikseenko täällä seilaat? ;D
Minä en tainut vaan nähdä kausituotteita, kun miehen ja lasten kanssa kaupassa oltiin. Muut hermostuu, jos jään pitkäksi aikaa ihmettelee kosmetiikkaa. 😀 Hyvin vähän ja hieman näkymättömiä ne kausituotteet sitten olivat. IsaDoraa saisi siinä hyllyssä olla enemmänkin. 🙂 Että tälläistä palautetta tätä kautta asiakkaalta päättäjille. 😉
Kommentit ovat aina tervetulleita ja ilahdun niistä aina! 🙂
Heh, vai on minun äiti bongattu. Täytyy tiedustella, että missä hän on liikkunu. 😉 Minä olen meinannut parikin kertaa moikata julkkikselle Helsingissä. On päässy sillä hetkellä unohtumaan, että en ole Kouvolassa, joten tutun näköiset eivät ole välttämättä tuttujani, vaan ne saattaa olla tuttuja telkkarista. 😀