Glitz & Glam

IsaDora Glitter Lash & Brow (1. luukku)

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Liitän jokaisen postaukseni alkuun tämän pienen intron. Ihan vain sen vuoksi, että blogin etusivulle päätyy päivittäin täysin uusia kävijöitä. Lisäksi muutan toiseen blogiportaalin, joten uudetkin vierailijat ovat kärryillä, että mistä tässä on kyse? Tämä joulukuu on kurkistus Glitz & Glamin kosmetiikkajoulukalenteriin, jonka kokosin ja arvoin lukijoille marraskuussa. Kalenterissa mukana olevat sponsorit ja brändit näkyvät alla olevassa kuvassa. Uniikki joulukalenteri meni tänä vuonna Ylöjärvelle. Nyt joulukuussa kurkitaan kalenterin sisältöön, jonka tuo ylöjärveläinen onnettaren suosikki sai itselleen. Joinakin päivinä minulla saattaa olla teillekin arvonta. Niistä informoin sitten selkeästi. Pari joulukalenterin ulkopuolistakin postausta on tulossa, mutta niistä tulee puuttumaan sitten tämä intro, joka tulee olemaan jokaisessa Glitz & Glam -joulukalenteripostauksessa.

kalenterissamukana

No niin… tästä lähtee päivittäinen esittely ja tietysti perustelut, että miksi juuri tämä tuote oli sellainen, joka kalenteriin halusin.

isadoraglitterbrowgel2

Minuun kerta kaikkiaan vetosi tänä vuonna IsaDoran Golden Edition -kokoelman glitter-kulmakarvat. Kokoelma on ihana, mutta päällimmäisenä minulle hyppäsi glitterein koristellut kulmakarvat. Ei todellakaan mikään uusi juttu sinänsä, sillä olen itsekin bloggaamisen alkutaipaleilla postaillut fantasiameikkikuvia, joissa minulla on glitteriset kulmakarvat. Muistelisin, että blogihistoriastani löytyy siniset, pinkit ja pirunsarvetkin olen glitterillä kulmiin taikonut. Meikkiblogeissa pyöriville ihan vanha juttu, mutta nyt selkeästi uudessa nosteessa suurille massoille. IsaDoran Golden Edition -kokoelmassa glitter-kulmat ovat hienostuneet ja käyttökelpoiset ihmisten ilmoilla liikkuessa, jopa vähän arkailevillekin meikkaajille. Olen aina sanonut, että IsaDora on niin ajanhermoilla. IsaDora tuo aina ensimmäisten joukossa kuumimmat trendit markkinoille. Mietitäänpäs… oli crackle-lakat, glitter peel of -aluslakka, tekstuurilakat, cushion-meikkivoide ja nyt glitter-kulmat. Ehdottomasti kuuma juttu tälle juhlakaudelle! Hotimpaa, kuin glitter roots, josta siitäkin postasin hetki sitten.

goldenedition

IsaDoran jouluinen Golden Edition -kokoelmassa on kaksi Glitter Lash & Brow -glitter-geeliä. Sävyvaihtoehdot ovat kultainen 81 Gold ja hopeinen 80 Silver. Hinnaltaan tällainen glitter-geeli on 18,50 € / 2,2 ml

isadoraglitterbrowgel

Joulukalenteriin sujautin tällaisen kultaisen glitter-geelin. Miksi halusin tämän tuotteen kalenteriin ja miksi kultaisena? Innostuin glitter-kulmista, siis sellaisista, joita voi ihan jokainen käyttää pikkujouluissa ja miksipä ei koko talven baari-illoissakin. Glitter-kulmat ovat nyt pinnalla. Haluan aina olla edes hieman trendien harjalla ja seurata mitä tapahtuu? Mikä on uusin villitys ja mikä kuuminta muotia. Nyt pitkästä aikaan on sellaisia juttuja, joita me aikuisemmatkin voimme kokeilla – jopa äitini ikäiset. Kultaisen sävyn valitsin, koska se on luonnollisempi sävy kulmille. Hopea näkyy selkeämmin, kuin kulta. En voi tietää minkälaiselle ihmiselle kalenteri on mennyt, joten olen sisällössä petaillut varman päälle asioita. Tämä vain oli niin hauska ja erilainen juttu pitkästä aikaan. Ensimmäiseen luukkuun sijoitin tämän, koska näin siitä on paremmin iloa, jos pikkujoulut ovat vielä juhlimatta. Tietysti tätä voi sipaista kulmiin jouluaattonakin – niin minä ainakin teen.

isadoraglitterbrowgel1

Glitter-geeli on pakattu valokynän tyyliseen hylsyyn, jossa on sivellin ja hylsyn toisesta päästä kierittämällä tuote tulee ulos.

pikkujoulumeikkitutoriaali24

Sitten vain sivellään kulmille suoraan siveltimestä tai annostellaan esimerkiksi kulmaharjalle/maskaraharjalle, jolla kammataan kulmille. Mitä enemmän siveltimeen glitter-geeliä annostelee, sen näkyvämmät glitter-kulmat. Kevyellä sipaisulla saa hyvin kevyesti kimalteiset kulmat, jotka eivät saa näyttämään meikkibloggaajan villeimmältä keksinnöltä, vaan ovat oikeasti aivan käyttökelpoiset ihmisten ilmoille kaikenikäisille.

isadoraglitterbrowgel3

Geeliä voi käyttää myös ripsille. Koska koostumus on geelipohjainen, niin se ei kuivu täydellisesti. Tämä takaa sen, että glitterit eivät ropise tunnissa tai parissa poskipäille – ne pysyvät todella hyvin kulmissa ja ripsissä. Myös erittäin pienikokoinen glitter mahdollistaa paremman pysyvyyden, että hienostuneemman säihkeen. Toki glitterit alkavat irtoilemaan, jos ripsiä tai kulmia hieroo, mutta kestävyys on parempi, kuin glitter-linereita käyttäessä. Kokeilin glitter-geeliä myös rajaukseen ja liikkuvalle luomelle – ei toimi aivan toivotulla tavalla. Niihin suosittelen enemmin niitä glitter-tuotteita, joissa kiinnitysaine kuivahtaa nopeasti. Kuten kerroin, glitter-geeli ei kuivu täydellisesti ihan hetkessä ja mitä tapahtuu, jos kostea geeli on silmäluomilla? No se alkaa liikkumaan ja leviämään. Ei ropise glitterit, mutta mikään ei pysty kostean tuotteen vuoksi hyvin paikoillaan. Siksi siis selkeästi ”karvoille” käytettäväksi tämä glitter-tuote.

pikkujoulumeikki

Mitäs tuumaatte glitter-kulmista? Iskeekö tämä villitys teihin?

Näin avautui ensimmäinen luukku. Huomenna sitten tuote/tuotteet, jotka ihastuttivat minua I love me -messuilla. 😉

Tuote saatu.

 Seuraa minua Facebookissa, Instagramissa, Bloglovin´ssa, sekä Youtubessa

X