Glitz & Glam

Isadoran Forest Groovea taas

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Ihan alkuun pahoittelut lyhyistä ja ytimekkäistä kirjoituksista ja siitä, että en ollutkaan eilen Kotkan Karhulassa joulumyyjäisissä, jos joku nyt sitten sattui minua siellä haeskelemaan. Olen todella kipeä ja eilen aamulla kuumeeni oli edelleen 38 astetta. Nyt tulee lyhyet kirjoitukset, sillä oloni on aika hirveä!

Muistakaa osallistua Glitz & Glamin kynsi- ja meikkikilpailuun. Kynsikuvat tulee lähettää minulle viimeistään sunnuntaina ja meikkikuvat maanantaina. 😉

Toissapäivänä (kun olin jo kuumeessa) tarvitsin freesaavan ehostuksen töihin mennessä. En olisi jaksanut millään meikata itseäni, mutta oli ihan pakko, että minusta sai elävän näköisen. Valitsin simppeliä ja helppoa, mutta kuitenkin sädehtivän näyttävää. Eli Isadoran Forest Groove syyskokoelman 84 Forest paletin ruskea ja beige luomiväri.

 Pahoitteluni siitä, että olen hieman tutkalla olevan näköinen kuvissa… minä tosiaan olin sitä!

 Poskille käytin kevyesti Inglotin poskipunaa 55.

 Huulikiiltona Lumenen Wild Rose Lip Gloss sävyssä 15.

Liikkuvalle ja alaluomelle käytin Forest paletin kaunista hohtavan beigemäisen toffeista luomiväriä. Ulkonurkkaan, luomivakoon ja alaluomen ulkonurkkaan paletin ruskeaa. Kulmaluulle ja sisänurkkaan Make Up Storen Pink Frost.

Ruskea rajaus Inglotin ruskealla geelilinerilla.

Töissä kaunis ja lahjakas näyttelijätär/tanssija/laulaja Noora Nykänen sanoi minulle kauniisti… hän sanoi leikkimielisesti kadehtien, että hitsi kun jotkut vaan näyttävät hyvältä kuumeisinakin. 😀 Awww…. se oli sillä hetkellä niin suuri kohteliaisuus minulle. 🙂 Kiitos Noora vielä siitä. 🙂 Ilmeisesti sain meikattua itsestäni terveemmän näköisen, vaikka oloni olikin aivan KUOLLUT!

Tässä on yksiä tämän alan varjopuolia kaikille luettavaksi… Jos on sairas, niin missään ei kielletä olemaan pois tai jättämään keikka tekemättä, mutta… Entäs jos tilallesi ei löydetä samantien asiaan hyvin perehtynyttä tuuraamaan? Perutaanko loppuunmyyty näytös? Entäs jos on kuvauskeikka? Jos olet sairas, niin haluatko soitella mallit, kuvaajat, tilaajat ja yms. assarit läpi ja tällöin perutaan kaikkien osalta kuvauspäivä. Tai vaikka naimisiin menevä morsian. Hänen suuri päivänsä ja perhosia vatsassa… tarkoittaa: hermot muutenkin riekaleina. Entä jos hänen meikkaaja-kampaaja peruu keikan hänen suurena päivänään? Itsellä tuo raja taitaa mennä siinä kun ei enää pääse sängystä ylös tai sitten nesteet ei pysy sisällä, eli vatsatauti. Jos tuollaista minun kohdalle osuu, niin aloittaisin ensisijassa soittokierroksen kaikille meikkaritutuilleni ja olisin varmaan paikan päällä peesaamassa taustalla, jotta kaikki onnistuu ja minä en sitten aiheuttanut harmia kenellekään.

Hyvää viikonloppua anybody! Muistakaapa tosiaan lähetellä minulle niitä kilpailukuvianne. 😉

Ps. Hirveästä olostani huolimatta kirjoitin aika paljon sittenkin! ;D

X