Glitz & Glam

Jouluinen tuulahdus Lushilta

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Eikö nyt ole jo hyvä aika aloittaa joulusesonkien ihastelut ja täpinöinnit?

lushjoulu2015

Lushin joulutuotteet ovat selkeästi yksi vuoden odotetuimpia juttuja. Lush aina vaan jaksaa ihastuttaa monia, vaikka tuotteiden hintataso onkin korkeampi, kuin monien kilpailevien. Lushin tuotteiden tuoksumaailma on jotain omaa luokkaansa ja uniikkia omalla erityisellä tavallaan. Kun muut brändit valmistavat perinteiseltä joululta tuoksuvia tuotteita, niin Lush pistää joka vuosi joulun uusiksi, mutta tietyt best sellerit saavat ilmestyä vuodesta toiseen uudelleen.

lushjoulu20152

Lord of Misrule

Oikeastaan tämä pakanaperinteestä inspiraationsa saanut suihkutuote kuuluu Lushin halloween -tuotteisiin, mutta koska ko. tuotteet ovat usein myynnissä sinne jouluun asti, niin tämä voi hyvin kuulua tähän postaukseen.

Lord of Misrule on koostumukseltaan samanlaista, kuin kesällä esittelemäni Comforter. Postaus tuotteesta löytyy täältä. Juokseva koostumus, hurrrja pigmenttisyys ja ihanan öljyisen hoitava. Tuote levittyy mukavasti iholle ja tuntuu riittoisalta. Lord of Misrulessa on upea kimalteisuus ja voimakas tuoksu, joka minusta on juuri Lushin tavaramerkki. Suihkutuotteiden tuoksu kuuluukin jäädä iholle viipyilemään.

Kun Lush kuvailee tuoksua metkaksi, niin en voi olla yhtymättä kuvaelmaan – Lord of Misrule on metka. Tuoksussa tuntuu yhtä aikaan makeus, kuin pieni vivahde maskuliinisuuttakin. Tuoksun tarkemmasta kuvaelmasta löytyykin selitys kokemaani, sillä Lord of Misrulessa on mustapippuria, vaniljaa ja patsulia. Vanilja tuo tuoksuun makeutta, mustapippuri keppostelevaa potkua ja patsulista tuoksusekoitus saa maskuliinisempia vivahteita.

Kyllä minua aina vain jaksaa naurattaa Lord of Misrulen tekemä kepponen. Muutun suihkussa vihreäksi ja iho on, kuin Hulkilla. 😀 Kuulostankin aivan Hulkilta aamuisin – yhtä äreä ja pahantuulinen ennen aamukahvia.

Myrkynvihreä Lord of Misrule on myynnissä vielä niin kauan, kuin tuotteita riittää, sillä kyseessä on kausituote. Hinnaltaan suihkusaippua on 10,50 € / 100g, 17,95 € / 250g ja 29,95 € / 500g.

lushjoulu20151

Magic of Christmas FUN

Lush on tuonut jälleen useamman muovailusaippusetin myyntiin. Näissä joulun FUN -muovailusaippuaseteissä on kivat väriyhdistelmät. Ideana on se, että saippuasta voi muovailla omalla luovuudella mieleisiään muotoja ja hahmoja. Esittelin joskus reilu pari vuotta sitten Lushin muovailusaippuoita ja nauroin omille ”taideteoksilleni”. Postaukseni löydät täältä.

lushjoulu20154

Magic of Christmas -setissä on upeat sävyt, joissa makeasti kimalletta ja säihkettä. Ei ihan tavallisia värejä nämä, vaan ovat juhlavampia muovailusaippuoita. Tuoksu on hyvin appelsiininen, mustapippurinen ja Ylang Ylangin tuoksun voi helposti tunnistaa saippuoista. FUN -saippuoita voidaan käyttää saippuana, shampoona ja kylpyvaahtona murentamalla lämpimään, juoksevaan veteen.

FUN -muovailusaippuoiden suurin kohderyhmä on lapset, mutta kaikki lapsenmieliset varmasti innostuvat näistä – kuten minä. Saippuoissa on kuitenkin hieman mureneva ja jämäkkä koostumus, jonka vuoksi pienemmät sormet tarvitsevat alkuun päästäkseen isompien sormien apua. Aikuisen kannattaa ensin esilämmittää massa käsissään ja muovailemalla sitä.

Lush on eettinen ja paljon hyväntekeväisyystoiminnassa mukana. Siksipä kaikista myydyistä FUN -tuotteista menee 10 senttiä FUND -rahastolle, joka tukee järjestöjä, jotka järjestävät erilaista harrastustoimintaa haastavissa ja vaikeissa oloissa eläville lapsille.

Lushin joulukauden FUN -tuotteet maksavat 11,20 € / 200g.

lushjoulu20153

Santa’s Belly

Hyllyvä jelly, kuin Joulupukin vatsa. Jelly-saippuat ovat Lushin yksi hauskoista tavoista valmistaa saippuaa. Jelly tuntuu kivalta ja sen vikkelyys suihkussa saa nauramaan. Pidä kiinni jellystäsi tai muuten se karkaa!

Santa’s Bellyssa on käytetty tähtianista, omenamehua ja tujaus punaviiniä. Tuoksu on sama, kuin klassisessa So White -kylpypallossa.

lushjoulu20155

Kuten jo nimestäkin pystyy päättelemään, niin jelly-saippua muistuttaa hyvin pitkälti jouluista hyytelöjälkiruokaa. Minulle tulee aivan karpalohyytelö mieleen. Jellyt ovat kovasti lasten mieleen, mutta kyllä nämä iskevät lapsenmielisiin aikuisiinkin. Jelly on liukas ja hankala saada pysymään käsissä, mutta se siitä niin hauskan tekeekin. Santa’s Bellyssä on koristeena tähtiä, jotka eivät tunnu iholla raapivilta. Tähdet ovat kultaisia ja syötäviä, eli eivät ole muovisia ja siten rasita luontoa tai ole muuten vaaraksi terveydelle. Sehän olisi aivan Lushin eettisyyden vastaista, mutta tarkistin silti tämän mieleeni nousseen kysymyksen – mitä materiaalia saippuassa olevat tähdet ovat?

Lushin jouluiset hyytelösaippuat, eli Jellyt ovat myynnissä vain rajoitetun ajan. Hinnaltaan Jellyt ovat 9,95 € / 100g ja 15,95 € / 250g. Jouluisia Jellyjä on myös veikeä lumiukko, joita tuli ostettua viime vuonna.

Tämä on vanha kuva, mutta muistutan, että myös Snow Fairy palasi vähäksi aikaan. Minun ikisuosikkini! En tänä vuonna osta itselleni Snow Fairya, sillä minulla on edelleen jemmassa sitä. Joulukuussa ajattelin korkata oman hattarapinkkini ja nauttia karkkisista suihkuhetkistä. Kun tuoksusta tykkää, niin ei haittaa ollenkaan, että se tarttuu iholta kylpytakkiinkin. Snow Fairy jakaa mielipiteitä – sitä joko rakastetaan tai vihataan.

Mitä mieltä olen noin muuten Lushin joulukokoelmasta 2015? Hmm… jotenkin tänä vuonna kivat suihkugeelit loistavat poissaolollaan. Suomeen tulivat myyntiin vain legendaarinen Snow Fairy ja Rose Jam. Liian vähän, sanon minä. Olisin kaivannut muitakin, ihan uusia joulutuoksuja. Palasaippuoissa ja kylpytuotteissa on paljon valikoimaa ja uutuuksia. Tämän verran annan kritiikkiä Lushille tästä vuodesta. Olisin halunnut enemmän suihkugeelejä! 😀

Messujuliste_ppt

Koska Lush on vahvasti mukana hyväntekeväisyydessä, niin jaan teille tällaisen tiedon. Moni tukee erilaisia järjestöjä rahallisesti. Se onkin tärkeää ja tarpeellista. Toiset kuitenkin haluaisivat auttaa ihan konkreettisesti. Heille minulla olisi ilo vinkata Vapaaehtoistoiminnan messuista, jotka ovat 3.12. Vanhalla Ylioppilastalolla Helsingissä. Sinne mukaan etsimään itselleen parhainta tapaa auttaa ja sitä eniten sydäntä lähellä olevaa kohdetta. On varmasti tullut blogin kautta selväksi, että minussa asuu pieni auttaja, mutta minulla ei yksinkertaisesti aika riitä. Joten vielä tyydyn auttamaan vain rahallisesti. Hattua nostan ja arvostan kaikkia, jotka lähtevät hyväntekeväisyystoimintaan. Se on elämäntapa ja se vaatii sitoutumista, jota itselläni ei tässä elämän vaiheessa ole mahdollisuutta antaa. Uskon, että vielä jonakin päivänä olen jonkun eläinsuojeluyhdistyksen jäsen tai käyn tapaamassa yksinäisiä vanhuksia ja olen heille seurana. Jotain tällaista uskon vielä tekeväni elämässäni.

Mitäs te olette mieltä Lushin joulukokoelmasta? Olisiko se kaivannut pari suihkugeeliä lisää? Jotain todella makeaa ja mausteista, sellaista jouluista Lushin tyylillä. Oletteko samoilla linjoilla?

Lushin Lord of Misrule, Santa’s Belly ja Magic of Christmas saatuja.

Seuraa minua Facebookissa, Instagramissa, Bloglovin´ssa, sekä Youtubessa

X