Glitz & Glam

Kaikkea kivaa Ellokselta

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Kerroinkin teille, että tässä joulukuussa tulee pari joulukalenterin ulkopuolista postausta. Tänään minulla on esittelyssä Ellos* ja sieltä yhteistyön kautta saatuja haalintoja. Varoitan etukäteen, että postaus on pitkä! Esittelen paljon tuotteita tekstein, että kuvin. Postauksen lopusta löytyy huikea alennuskoodi Ellokselle, 25% alennus!

ellos20

Ellos on varmasti kaikille tuttu. Ennen internettiä oli kuvastot, ja tilaukset tehtiin lomakkeilla tai soittamalla asiakaspalveluun. Nykyään verkon kautta tilaaminen on huomattavasti helpompaa ja tilauksen voi tehdä juuri silloin, kun itselleen sopii. Varastotilanteen näkee välittömästi ja mahdollisen toimitusajan. Olen tehnyt paljonkin tilauksia Ellokselle, kuten vaatteita ja kodintekstiilejä. Hyödynnän paljon alennuskoodeja ja muita kamppiksia, joita Elloksella on hyvin usein.

ellos

Nyt Ellos on kehittänyt kosmetiikan tarjontaa. Ellos Beauty on valtaisa! En muista, että olisin tehnyt kosmetiikkaostoksia Ellokselle, sillä tarjonta oli ennen aika suppea. Olen joskus saanut tilaajalahjana IsaDoran tuotteita, mutta en tosiaan muista tilanneeni. Nykyään brändejä on paljon ja selkeästi huomaa sen, että Elloksella halutaan tarjota laatubrändejä. Pääsin Ellos-yhteistyön kautta ”shoppailemaan” heidän piikkiin ja siinä sitten iski valinnan vaikeus. Elloksella on niin paljon kaikkea ja vielä piti miettiä sellaista, joka teitä mahdollisesti saattaisi kiinnostaa. Tällainen kokoonpano siitä sitten tuli.

ellos2

Björn Axén tuotteet ovat aivan uusi juttu minulle. Innostuin, kun huomasin Ellokselta löytyvän näitä. Eräs teistä kertoi yhdessä kuivashampoopostauksessani, että Björn Axén Styling Powder -kuivashampoo on hänen lempparinsa. Tämä tilaisuus oli käytettävä hyväksi ja kokeiltava. Mukaani nappasin myös Björn Axén Megafix Hairspray -hiuslakan.

ellos13

Ei tuo lukijani turhaan kehunut Björn Axén kuivashampoota. Tämä kuivashampoo on melko näkymätöntä. Se ei suihkua hiuksiin jauhoisen valkoisena, mutta antaa hyvin tukea, tuuheutta ja tekstuuria. Koen tämän Björn Axén kuivashampoon ideaaliksi puhtaille hiuksille käytettäväksi tuuheutta ja ryhtiä antamaan, mutta toimii myös likaisien hiusten freesaukseen. Tuoksusta mainitsen sen verran, että ihastuin tämän kuivashampoon parfyymiseen tuoksuun. Tuoksu on melko voimakas, joten tuoksuherkkien tulee ottaa tuo huomioon.

Hiuslakka on erittäin voimakaspitoinen. Jos siis tarvitsee todella vahvaa pitoa, mutta kuivaa ja hienojakoista koostumusta, niin suosittelen Megafix Hairsprayta. Hiuslakka tuntuu myös hieman tuuheuttavalta ja rakennetta antavalta. Käytän tämän vuoksi ehdottomasti silloin, kun olen kihartanut hiukseni. Vahvaa pitoa ja hieman rakennetta hiukselle – täydellinen hiuslakka kiharruksien päälle.

ellos3

Oletteko törmänneet bliss -tuotteisiin? Onko tuttu ennestään? Itse olen lukenut blissin tuotteista blogeista, mutta aikaisempaa kokemusta minulla ei ollut. Merkki näyttää halpikselta, mutta sitä se ei todellakaan ole. Kyseessä on hieman luksusmaisempi brändi. Bliss on spa/hoitola -merkki, joka valmistaa ihonhoitotuotteita päästä varpaisiin. Merkiltä löytyy myös värikosmetiikkaakin. Kuitenkin tämä ylellisyyteen ja teknologiaan nojautuva brändi on tuonut tuotteensa helpommin saataviksi.

Minun oli aivan pakko kokeilla tämä paljon kehuttu brändi parilla tuotteella. Oli aivan pakko kokeilla, että onko se niin upea, kuin sanotaan?

ellos4

Jotenkin minun oli pakko testata jokin ihanista suihkugeeleistä. Tuoksuvaihtoehdot ovat niin herkullisilta kuulostavia. Lopulta päädyin vanilja-bergamonttiin. Tuoksu on kyllä kerrassaan valloittava! Pehmeä vanilja tuntuu vienosti voimakkaan bergamontin rinnalla. Tuoksu on voimakas. Kuitenkaan se ei jää iholle pitkäksi aikaa, joten soveltuu heillekin, jotka eivät halua sekoittaa liikaa tuoksuja eri tuotteiden muodossa. Koostumus on mukava, sillä suihkugeeli levittyy hyvin ja huuhtoutuu helposti. Pumppupullo on aina plussaa suihkutuotteissa.

Suosittelen ylellisistä tuoksuista pitäville, joiden suihkugeeli saa tuoksua. Vaihtoehtoja on tämän lisäksi greippi-aloe vera ja veriappelsiini-valkopippuri. Melkein otin tuon jälkimmäisen, mutta päädyin sitten vanilja-bergamonttiin.

ellos5

Toisena blissin tuotteena valitsin fabulous makeup melt -puhdistusöljyn. Tämä tuote on jännä!

ellos6

Tuubiin pakattu puhdistusöljy on ensin geelimäistä.

ellos7

Kun geelin levittää iholle, se pysyy geelimäisenä.

ellos8

Kun hieman kostuttaa käsiään veteen, geeli muuttuu öljyksi, joka liuottaa tehokkaasti meikin ja epäpuhtaudet iholta. Tämä on kyllä hauska tuote ja koin sen myös käteväksi. Ei enää sormien välistä valuvaa puhdistusöljyä, kun se on helppo viedä kasvoille kiinteämmässä muodossa ja lisäämällä vettä puhdistukseen, saa tuotteesta öljymäisen.

Vettä ei kannata lisätä paljon, sillä muuten öljy laimenee liikaa. Pieni määrä vettä mukaan ja meikki irtoaa hyvin hieromalla. Lopuksi huuhtelu vedellä. Yllättävää, että tämä öljy kuitenkin puhdistuu kasvoilta veden mukana, eli ei jää rasvakerrosta iholle, vaikka vesi olisi hieman viileähköäkin. Koska itse teen aina kaksivaiheisen puhdistuksen, niin viimeistelen vielä puhdistusvoiteella, -geelillä tai -maidolla. Fabulous makeup melt jättää ihon pehmeäksi ja miellyttäväksi, eikä toisen vaiheen puhdistus ole aivan välttämätöntä, mutta suosittelen tekemään sen päivittäisessä rutiinissa. Joskus voi luistaa ja tehdä nopeutetun puhdistuksen.

Tämä tuote on kyllä ässä!

ellos9

Makiash on ruotsalainen kosmetiikkabrändi, jonka takana ovat ammattilaismallit. Mallit tarvitsevat kestävän ja heitä imartelevan meikin, jossa on hyvä olla. Siltä pohjalta on lähdetty luomaan Makiash.

Ellokselta löytyy laaja valikoima Makiashin tuotteita. Eniten minua kiinnosti kokeilla merkin korostuspuuteri, huulikiilto ja voidemainen luomiväri.

ellos12

Valikoin hyvin valoisia ja säteileviä sävyjä.

ellos10

Elloksen valikoimasta löytyy myös selektiivinen Shiseido. Shiseido on minulle tullut tutummaksi välineistään. Kaikki tuntevat Shiseidon ripsientaivuttimet ja meikkivoidesiveltimen, jota minäkin olen ylistänyt lukuisat kerrat. Oli siis kiintoisaa tutustua myös värikosmetiikkaan.

Valitsin itselleni harmaan kulmakynän. Niitä on aika harvalla merkillä, joten kaikki harmaata kulmakynää haluavat huomio! Harmaa kulmakynä on myös paras sävy paikkaamaan koloja, vaikka käyttäisi ruskeaa puuterista sävyä päälle. Harmaalla saa kaikista eniten omia kulmakarvoja jäljittelevän ”paikkauksen”, jos kulmat ovat keskitummat tai tummat. Ei tietenkään punervilla tai hyvin vaaleilla kulmilla toimiva sävy, mutta lähes kaikilla muilla. Kyniä löytyy myös muissa sävyissä.

Kulmakynän lisäksi valitsin maskaran ja huulilakan.

ellos11

Kuten näette, niin sävy on harmaa, vaikka kynän sävynimi on Natural Black. Tuo on hieman hämäävää, vaikka kyseessä on tosiaan harmaa.

ellos15

Tein tuotteilla hyvin valoisan meikin. Nyt on pimeää, niin hirvittävän pimeää, joten valoisa meikki on tarpeen. Väsyttää tämä pimeys, joten väsymyksen merkkejä karkotetaan tuomalla runsaasti valoa ja hehkua kasvoille.

ellos16

Shiseidon Natural Eyebrow Pencil Gy901 Natural Black -kulmakynä on hyvä sävyltään. Sopivan pehmeä harmaa, ei ollenkaan sinervä. Kynä ei ole koostumukseltaan liian pehmeä, mutta ei liian kovakaan. Väriä tulee kyllä hyvin, mutta ei ole pelkoa siitä, että piirtäisi vahingossa liian graafiset kulmat.

Makiashin Satin Cream Eyeshadow, sävyssä Oyster, on sievä kullanhohtoinen. Hyvin pehmeä koostumus, joka on helppo tasoittaa luomelle sormin, siveltimellä tai vaahtomuovisella applikaattorilla. Todella hyvä pysyvyys! Toki käytän alla silmämeikinpohjustajaa, mutta tämä voidemainen luomiväri ei välttämättä tarvitse päälle puuterista luomiväriä, sillä Satin Cream Eyeshadow kuivahtaa ja jämähtää luomelle ehkä jopa tiukemmin, kuin jotkut puuteriset luomivärit.

Shiseidon Full Lash Volume Mascaralla saa volyymia, nostetta ja hyvin jäsennellyt silmäripset. Pidän maskaran kaarevasta harjasta, joka annostelee massaa sopivasti. Yhdelläkin kerroksella saa jo ripset näkymään, mutta kolmella luodaan ripset, jotka jo huomataan. Kestävyys on ihan hyvä. Maskara ei lähde helposti tuhriintumaan, eikä valu pienistä vesiroiskeista. Kyseessä on vesiliukoinen maskara, joka on säänkestävä.

ellos17

Shiseidon Laquer Rouge on loistava huulilakka. Laquer Rouge levittyy tasaisesti huulille ja kuivahtaa puolimattaiseksi. Kyseessä ei ole mattapuna, joka kuivattaa, vaan hyvin pigmenttinen ja kosteuttava nestemäinen huulipuna. Sävy RD 215 Caramel on luonnollinen ja hieman lämmin sävy. Kuitenkaan sävy ei ole liian oranssinen, vaikka lämmin nude-sävy onkin. Sopii hyvin tällaiselle harmaahiuksisellekin, jonka täytyy varoa liian oranssisia huulipunia. Hiusteni sinisyys ja kylmyys korostaa vastaväriä, eli oranssia. Caramel onkin siitä täydellinen sävy minulle, että se ei ole liian oranssinen.

Kestävyys tällä huulimeikillä on erinomainen. Huulilakka pysyy hyvin huulilla. Ohuella kerroksella lakka kuivahtaa niin, että se ei irtoa lasin tai mukin reunaan juodessa, mutta paksummalla kerroksella toki pieniä jälkiä saa jäämään lasin reunoille.

ellos18

Levitin Shiseidon huulilakan päälle Makiashin huulikiikiltoa, sävyssä 11 Soft Rose. Näin sain huulille lisää täyteläisyyttä ja kokonaisuuteen lisää valoisuutta, kun huulikiillossa on valoa heijastavaa hohdetta.

ellos14

Korostin Makiashin korostuspuuterilla poskipäitä, leukaa, amorinkaarta, nenänselkää, otsaa ja kulmaluuta. Tein myös silmän sisänurkkiin ”valotärpit” Makiasin Highlight -puuterilla.

En tehnyt meikkiin ollenkaan varjostuksia, vaan pelkästään korostuksia. Nyt jos ”juppaillaan” termistöllä, niin tämä meikkihän on Strobing, eli meikki, jossa vain korostetaan kasvojen korkeimpia kohtia. Oli huipputrendikästä kesällä, oletan olevan edelleen.

Makiashin korostuspuuteri on ihana! Se ei olekaan niin kultainen, kuin se ensin vaikutti. Iholla siitä tulee kauniin vaalea ja shampanjainen. Liian kultainen highlight näyttää talvella ihollani liian tunkaiselta, mutta tämä sävy toimii.

Mitäs pidätte Strobing -meikistäni? Onko raikas ja valoisa?

ellos1

Olen erittäin tyytyväinen valintoihini. Yksikään tuote ei ollut pettymys tai minulle sopimaton. Se on aika hyvin tällaisesta määrästä. Vaikka tuotteet onkin saatuja, niin kyllähän se harmittaa, jos menee tekemään itselleen sopimattomia valintoja. Myönnän, että vietin kyllä paljon aikaa tuotteita valitessa. Onneksi se aika ei mennyt hukkaan. Listaan vielä kaikki tämän postauksen tuotteet hintoineen.

Björn Axén Styling Powder* -kuivashampoo 16,90 € / 200 ml
Björn Axén Megafix Hairspray* -hiuslakka 9,90 € / 250 ml (nyt alennuksella 7,90 €) bliss vanilla+bergamont soapy suds body wash+bubbling bath* 22,90 € / 473,2 ml (juuri tämä ko. tuoksu loppunut)
bliss fabulous makeup melt gel-to-oil cleanser* -puhdistusöljy 28,90 € / 125 ml
Makiash Satin Cream Eyeshadow* -luomiväri, sävy 1 Oyster 19,90 € / 2,1 ml
Makiash Lipgloss* -huulikiilto, sävy 11 Soft Rose 14,90 € / 5 ml
Makiash Highlighter* -korostuspuuteri 19,90 € / 5 g
Shiseido Natural Eyebrow Pencil* -kulmakynä, sävy GY901 Natural Black
Shiseido Full Lash Volume Mascara* -ripsiväri, sävy BK901 Black 35,90 € / 8 ml
Shiseido Laquer Rouge -huulilakka*, sävy RD215 Caramel 31,90 € / 6 ml

Mutta minulla on vinkki, jos maskara tai huulilakka kiinnosti. Tuon Shiseidon maskaran ja huulilakan saa yhteishintaan 34,90 €. Hieman hassua, kun pelkkä maskara jo maksaa enemmän, mutta nuo yhdessä ostettuna ovat vain tuon 34,90 €. Maskaran saa myös silmämeikinpuhdistusaineen kanssa. Tässä vielä suorat linkit edullisempiin maskaroihin, joiden mukana kivat kylkiäiset.

Shiseido Full Lash Volume Mascara + Laguer Rouge* 34,90 €
Shiseido Full Lash Volume Mascara + Instant Eye & Lip Makeup Remover (50 ml)* 34,90 €

Kuten sanoin alussa, niin Ellokselle on usein alekoodeja. Eilen astui voimaan uusi alennuskoodi. Koodilla 325441 saa 25% alennusta** normaalihintaisista tuotteista. Vaikka tarjousehdoissa ei mainita kosmetiikkaa ollenkaan, niin testasin koodin ja totesin sen toimivan myös normaalihintaisiin kosmetiikkatuotteisiin. 25% alennusta on ISO alennus! Katsoin, että tuo Shiseidon maskara ja huulilakka yhteispaketissa maksaa alekoodilla vain 26,17 €. Hei, nyt oikeasti kannattaa käyttää hyödyksi tuo tarjous, joka on voimassa vain 13.12.2015 asti. Koodihan käy myös normaalihintaisiin vaatteisiin ja kodintekstiileihin, että kannattaa hyödyntää niihinkin, jos löytyy jotain tarpeellista tai joululahjoja.

Ja ihan loppuun vielä vinkkaan edullisten meikkien ystäville Elloksen omasta merkistä Beauty by Ellos*. Valitettavasti näistä en tiedä mitään muuta, kuin ne tulivat juuri Elloksen uusitun kosmetiikkapuolen lanseerauksen alla. Edullisia ainakin ovat ja näihinkin käy tuo 25% alennuskoodi (normaalihintaisiin tuotteisiin).

Huh, olipa minulla asiaa. Miten tuttu Ellos teille on? Oletteko ennen shoppailleet siellä?

Postauksen tuotteet ovat yhteistyön kautta saatuja. *Mainoslinkki, jonka kautta tehdyistä ostoksista saan komission.

**Tarjousehdot: Alennus koskee uutta tilausta Elloksen valikoimasta. Alennus koskee normaalihintaisia vaatteita, kenkiä, asusteita, kodintekstiilejä, sisävalaisimia, tapetteja ja mattoja. Alennus on voimassa 13.12.2015 asti, ja sen voi käyttää vain kerran. Pienin toimitettava tilaus on 25 euroa. Toimituskulut lisätään tilauksen loppusummaan. Alennusta ei voi yhdistää muihin alennuksiin tai tilaajaetuihin, ale-/kampanjahintaisiin tuotteisiin, huonekaluihin, elektroniikkatuotteisiin ja -tarvikkeisiin eikä Guest Designer -tuotteisiin.

X