Glitz & Glam

Kauneustrendit & markkinat 2013 seminaari Finlandia-talolla

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Heipsan hei! Jotkut teistä on varmaan, että heeetkinen… eihän tänään pitänyt olla Glitz & Glamin postauspäivä. Eilen olin kahdessa eri tapahtumassa ja yöllä koneelle kuvia lataillessa inspiraatio iski, joten nyt sitten taottiin postausta yötä myöten. Kun inspiraatio iskee, niin sitä on silloin tehtävä.

Tänään postaan seminaarista, jonka Face Helsinki järjesti. Paljon kiitoksia kutsusta ja seminaarista Marika Heinänen. 🙂 Kauneustoimittajien yhdistys palkitsi seminaarin viime vuonna Kaunisteko 2012 -palkinnolla. Eli kyseessä ei ole suoranaisesti vain bloggaajille järjestetty seminaari, vaan kyseessä on ammattilaisten seminaari. Kutsuvieraat koostuivat kauneusalan ammattilaisista ja toimittajista. Muutama bloggaajakin oli seminaariin saapunut. Minulle tämä oli aivan mahtavaa, sillä alan ihmisenä on aina kiva päästä seminaareihin ja koulutuksiin… eikä se bloggaajanakaan hassumpaa ole.

Matkani Helsinkiin alkoi aamulla, kun hyppäsin IC4 -junaan, jossa minua odotti Kosmetiikkaobsessio -blogin ihana ja kaunis Annie.

Itsevarma mies ja viisas mies. Vuorineuvos TTT Kari Neilimo aloitti seminaarin luennollaan Mitä on hyvä johtajuus? Paljon hyviä pointteja hänellä ja oikeasti Neilimo osoitti suurta ja syvää viisautta johtajuudesta. Hyvä johtaja tekee työtä alaistensa kanssa kuunnellen heitä ja tekemällä yhteistyötä.

En suuremmin kirjoittele Neilimon luennosta, sillä kukaan teistä ei ole siitä niin kiinnostunut kuitenkaan.

Teknokemian Yhdistys ry jatkoi seuraavaksi.

Eeva-Mari Karine luennoi Kosmetiikan markkinoista 2012.

Meille näytettiin paljon tilastoja, jotka kiinnostivat minua suuresti. 

Tiesittekö, että vuonna 2012 suomalaiset kuluttivat kosmetiikkaan 171 €/vuosi? Laskennassa on laskettu koko väestö. Voin sanoa rehdisti, että huikeimmillani kulutan yhdellä kertaa tuon summan, kuten kyseisenä päivänä tein Stockmannilla. Summa sai meidät kosmetiikkabloggaajat tirskumaan ja punastelemaan nolona. 😀 Ok, minä voin selittää, että ammattini ja blogin vuoksi rahaa kuluu paljon kosmetiikkaan… eikös tämä käy selittelyksi? Eikös? Mitä arvioitte omaksi kulutukseksi vuodessa? Meneekö yli tuon keskiarvon niin, että paukkuu vai jäätkö jopa alle?

Suomessa kulutetaan rahaa kosmetiikkaan 7. eniten Euroopan maista. Ensimmäisinä komeilevat Norja ja Sveitsi. Eeva-Mari spekuloi, että korkeampi hintataso voi olla syynä Norjan ja Sveitsin kärkisijoilla olemiseen.

Teknokemian Yhdistys ry:llä on nettisivut, joista kuluttajat voivat käydä lukemassa mm. kosmetiikan lainsäädännöstä. Eeva-Mari kertoi, että sivustot uudistuvat kesällä, jolloin sisältö kasvaa.

Mac Magdenovic hiusharjoja valmistavalta Kent:ltä piti seuraavaksi hauskan puheen ja tietovisan History of Hair Styling. Itse hieman missasin tämän, vaikka sivukorvalla kuuntelinkin. Menin tässä välissä hemmoteltavaksi, sillä käsivoiteeni (ihan jokainen niistä) oli jäänyt kotiin ja käteni olivat kuivat ja karheat.

Kävin käsihoidossa, jossa minulle tehtiin kuorinta ja kosteutus Ziajan tuotteilla. Pääsin nyt kokeilemaan haluamaani Cocoa Butter Shower Scrub -kuorintaa käsilleni, jonka teki minulle kauneusalan ammattilainen. Ihana tuoksu ja runsaasti kuorivia jyviä sisältävä kuorinta. Suosittelen! Pakko saada tämä itselleni.

Kiertelin kuvailemassa värikkäitä kuvia Glitz & Glamia varten. MIYO:n Naled It -kynsilakkoja oli esillä.

MIYO:n värikosmetiikkaa.

MIYO on todella edullinen, ehkä enempi nuoremmille suunnattu kosmetiikkamerkki. Minulla on pari MIYO:n tuotetta aikaisemmin, joista en muuten ole vieläkään kirjoittanut. Poskipuna on jatkuvassa käytössäni, sillä ihanan helppo arkiposkipuna on kiireisten aamujeni pelastus!

Kiss Me Lipgloss -huulikiillot näyttävät minun silmääni mielenkiintoisilta. Erityisesti tuo violetti. 🙂

Pierre Renén kynsilakkoja. Melko laaja värivalikoima löytyy heiltäkin. Minulla ei ole vielä kokemusta Pierre Renén kynsilakoista, mutta meikkituotteista on, joista olen tehnyt postauksen, joka löytyy täältä.

Kuvailin myös kaikenlaisia ”herkkuja”. Oi, miten kauniita huulikiiltopakkauksia!!! Äääk!

Käsivoide… niin kaunis! En valitettavasti tiedä näistä enempää, sillä en ehtinyt tutustumaan tai juttelemaan konsultin kanssa.

Hyvin luksusmaiselta näyttää.

Kyllä tämän näköisiä tuotteita mielellään kuvailee ja julkaisee. Karkkia kosmetiikkahulluille.

Youngblood mineraalimeikkisarjaan hieman ehdin tutustua ja hieman juttelin konsultin kanssa. Youngblood on yhteistyössä allergia- ja astmaliiton kanssa. Kyseessä on hintava mineraalimeikkisarja, jonka esittelijä minulle hieman hassusti ilmaisi ja selittele päälle kovasti. Sen verran sain selville, että puuteriset mineraalimeikkipohjat ovat noin 65 euroa, eli selektiivisen kosmetiikan hinnoissa kuljetaan.

Kun kuvailun lomassa jutustelin Tyttö ilman helmikorvakorua -blogin Sonian ja Pumpulipupu -blogin Pumpulipupun kanssa, niin meiltä pyydettiin haastattelua. Minä ja Sonia sitten reippaina tyttöinä menimme antamaan haastattelua. Hieman jännitti, kun kamera kuvasi ja mikrofoni oli nenän edessä. Jännitti, että mitähän meiltä kysytään? Minä selitin ummet ja lammet. Kun haastattelu oli ohi, niin jäin miettimään, että vastasinko kysymyksiin vai puhuinko vain jotain, kuten poliitikot tekevät? 😀  Kerron heti teille, jos haastattelu julkaistaan jossain.

Olivia -lehden päätoimittaja Mari Paalosalo-Jussinmäki luennoi Naistenlehdistä ja sosiaalisesta mediasta.

Jokainen on varmasti huomannut, että naistenlehdet käyttävät yhtänä väylänään sosiaalista mediaa. Enää ei riitä pelkkä fyysinen lehti, vaan tätä päivää on vuorovaikutus lukijoiden kanssa ja blogit. 

Olivia perusti omaolivia -konseptin (minusta näyttäisi paremmalta OmaOlivia). Kyseessä on melko tuore juttu missä lukijat tekevät toimittajien kanssa lehteä. Käykää tutustumassa omaoliviaan ja sen ideaan. Meillä lukijoilla on paljon annettavaa myös toimittajille. 😉

Jutta Carpelan Carpelan Cosmetics Finlandilta luennoi ja herätti ajatuksia/keskustelua Kosmetiikkatrendit myynnin tukena -luennolla. Carpelan Cosmetics Finland ei varmaankaan ole kaikille tuttu, mutta jos hieman vinkkaisin, että Carpelan toi ensimmäisenä Essie -kynsilakkoja Suomen markkinoille. Ihan en tiedä miten tällä hetkellä on asian laita, kun L’Oréal osti Essien 2011.  Carpelan nettisivuilta löytyy muista heidän maahantuomista kosmetiikkabrändeistä.

Jutta oli mielenkiintoinen ja pidin todella paljon hänen tyylistä. Suorasanainen ja fiksu nainen. Jutta herätti ajatuksia vääristyneistä kauneusihanteista ja kauneusalan ammattilaisten omasta vastuustaan. Kuvat joita hän esitteli kertoi jo paljon.

Valitettavasti emme kaikki voineet jäädä loppuun asti, sillä meidän oli vaihdettava maisemaa Kauniaisiin seuraavaa tapahtumaan varten. Siirryimme Kauniaisiin Aila Airon Kauneuslinnaan. Valitettavasti meiltä jäi kokonaan kuulematta Antonio Floresin luento ja keskustelu seminaariin osallistuneiden kanssa.

Ammattilaisille, toimittajille ja bloggaajille oli kassilliset kosmetiikkaa mukaan viemisiksi. Sisältöä esittelen toisessa postauksessa, kun esittelen niiden Stockmannin Hullujen Päivien ostoksiani. Postausta kirjoittaessa on jo yö, joten kuvausvalo ei ole paras mahdollinen.

Kotimatkalla Pasilasta Kouvolaan aiheutimme Kosmetiikkaobsessio -blogin Annien kanssa varmasti hieman ihmetystä kanssamatkustajissamme vaunu kakkosessa. Annie kaivoi videokameran ja alkoi kuvaamaan & ”spiikkaamaan”, kun katselin ostoksiani ja saatuja tuotteita kasseista. Uskaltauduin itsekin höpöttelemään Annien lukijoille. Nähtäväksi jää, että julkaiseeko Annie videota, mutta hauskaa meillä oli. 🙂 Kiva käydä tuulettumassa saman henkisessä porukassa. Kotiäitinä oleminen on mukavaa, mutta on rentouttavaa käydä hieman ulkomaailmassakin.

Kotona minua odotti huhtikuun LivBox. Koska pääsin vasta yöllä kotiin, niin en alkanut kuvailemaan boxin sisältöä. Nyt en tiedä postaanko ollenkaan huhtikuun boxista esittelyä tai sitten teen tänään oman bonuspostauksen, jossa kerron taas jotain ajatuksiani jne. boxin sisällöstä.

X