Glitz & Glam

Kiitoksia ja arvontojen voittajia

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Vihdoin ja viimein olen saanut suoritettua arvonnat viimeisiin joulukalenterin luukkuihin.

Ensiksi haluan sanoa pari sanaa menneestä kuukaudesta ja vuoden 2016 joulukalenterista.

joulupallot2

Kiitos ihan mielettömästi kaikille osallistuneille! Teitä oli paljon. Oli ihanaa huomata ja kuulla miten piditte kalenterista. Kiitos jokaiselle kauniista sanoista! <3 Ihan jokaista teitä lukijaa en voi lahjalla muistaa, koska teitä on jo ”muutama” siunaantunut. Tällaiset arvonnat ovat minun tapani osoittaa kiitosta teille. KIITOS viime vuodesta ja sitä edeltäneistä vuosista. Glitz & Glam täyttää pian 6 vuotta. Tämä juuri alkanut vuosi tuo uusia tuulia ja tulen niistä teille kertomaan lähiviikkojen aikana. Näiden 6 vuoden aikana teidän lukijoiden määrä on kasvanut ja kasvanut. Olen kiitollinen siitä, että uudet innostuvat blogistani ja te satunnaiset ja vakiolukijat tulette aina vaan uudelleen lukemaan juttujani. Blogini on kehittynyt, sillä sen kirjoittaja on kasvanut, kehittynyt ja halunnut oppia. Olen halunnut olla luotettava virtuaaliystävä, tietopankki tai inspiraation lähde. Olen halunnut olla teille viihdyttävä ja hyödyllinen. Joskus haluan vain avautua surusta, ahdistuksesta tai jopa raivosta. Joskus leijailen pilvilinnoissani ja haluan jakaa sen teille. Kiitos kun olet kulkenut kanssani. Tämä on varmasti jo 100. kerta kun sanon, mutta ilman teitä Glitz & Glamia ei olisi. Te lukijat olette toiseksi olennainen asia bloggauksessa. Bloggaaja on omassa blogissaan olennaisin, mutta heti sen jälkeen olette te lukijat. Kiitos kun olette ja teidän vuoksihan minä olen bloggaajana kehittynyt ja kasvanut. Teidän vuoksenne yritän edelleen oppia paremmaksi. Teille minä tätä teen. Se on ydinideani bloggauksessa.

Mutta sitten viimeisten luukkujen arvontavoittajiin. En ole ottanut voittajiin yhteyttä siinä vaiheessa, kun postaus tulee julki, mutta otan tämän päivän aikana. Katsotaan kuinka moni sattuu bongaamaan oman nimimerkkinsä. Sattui kaksi samanlaista nimimerkkiä, joten laitoin tarkentavaksi tiedoksi jotain sähköpostiosoitteesta, kun en sitä kuitenkaan voi kokonaisuudessaan julkaista kysymättä. Osa nimimerkeistä on sellaisia, että arvontaan on saattanut samalla nimimerkillä osallistua useampi, joten ennen kun pääset varmuudella iloitsemaan, odota yhteydenottoani. Yksi voittajista on poikkeus. Hänet on jo tavoitettu ennen joulua, koska hänen Bette Box (ent. LivBox) piti saada tilaukseen, jotta tammikuun boxi ehtii hänelle.

Alla on aina kuva palkinnosta, luukun numero, sekä nimimerkki, joka palkinnon voitti.

philosophy2

12. luukku

pauliina

livbox

13. luukku

Niniane (voittaja tavoitettu jo ennen joulua)

essiegettinggroovy3

14. luukku

Vandaalia

lahjakortti-800x604

15. luukku

Miima

elizabethardenalwaysredfemme1

16. luukku

Neilikki/OnMaailmaMeilleAvoinna

ruusuvoide

17. luukku

Ilona__

cnd2

18. luukku

Dollie

lumene2

19. luukku

Tarja (sähkpostiosoitteessa on numero 12)

remington

20. luukku

Hennaj

sensai1

21. luukku

Tarja (sähköpostiosoitteessa on numero 38)

yslmonparis1

21½. luukku

Mari

guerlainmeteoritespearl3

22. luukku

Noora

goodgirl1

23. luukku

Jezba

urbandecaynakedultimatebasics6

24. luukku

Mira / Blinger Shimmer -blogi

Oikein paljon onnea voittajille! Otan teihin tänään yhteyttä. Sain teidän kaikkien sähköpostit jo kasattua luonnoksiin, mutta tekstit vielä puuttuvat, joten siksi niitä en jo eilen lähettänyt.

Katsellaan mitä kivaa tässä seuraavaksi kehitellään. Pian on 6-vuotissynttärit ja niitä uusia tuulia… 😉 Synttäreistä havahduin, että hitsi omatkin ovat jo tässä kuussa. Minulla on tämä elämä yhtä juhlaa ja synttäriä tuolta joululta lähtien. Joulupäivänä nuorin lapseni, tammikuussa minä, helmikuussa blogi, maaliskuussa esikoinen ja sitten keskikesän juhlan aikaan mieheni. Sitten taas puoli vuotta ilman mitään. Tulevana kesänä meillä onkin pyöreiden vuosien juhlat. Odotan innolla tämän vuoden kunnollista käynnistymistä. Jesh!

Mukavaa keskiviikkoa kaikille!

Seuraa minua Facebookissa, Instagramissa, Bloglovin´ssa, sekä Youtubessa

X