Glitz & Glam

Korvakoruja ja ostoksia

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Lupasin tässä eräs päivä, että kerron meikkikuvissa näkyvistä korviksistani.

Korvikset on suunnitellut ja tehnyt minulle toinen bloggaaja. Olin jo jonkun aikaa ihastellut hänen blogissaan hänen tekemiään korviksia ja koruja, joten päätin kysäistä, että tekisikö hän minulle Glitz & Glamin tyyliä ajatellen korvakorut? Annoin hänelle ”vapaat kädet”, mutta toki kerroin omista mieltymyksistäni, eli mustaa, hopeaa, kimaltelevaa, näyttävää ja ketjuja jne.

Pahoittelut, että en ole vielä harjaantunut ollenkaan korujen kuvailuun, joten korvikset eivät pääse esiintymään edukseen niin hyvin. Nämä ovat aivan mielettömän kauniit ja niin minun tyyliset. Nämä korvakorut saivat töissä eräältä miesnäyttelijältäkin huomiota ja kehuja, joten näiden ON oltava silloin hienot! 😀

Käytetyt helmet ovat fasettihiottuja lasihelmiä ja keskellä tsekkiläinen kristallipisara. Olen tekijän kanssa yhtä mieltä, että tsekkiläinen kristallipisara on kauniimpi kuin Swarovski pisara. 🙂 Valitsin materialiksi korumetallin hopean sijaan, sillä tämän kokoluokan korvikset eivät ole minulla käytössä ihan jatkuvasti, mutta olen minä näitä molempia sitten kuitenkin käyttänyt aika usein. 😉

Koska materiaalia oli jäänyt yli, niin tämä ihana koruja valmistava kauneusbloggaaja teki minulle yllätykseksi toisetkin korvakorut, jotka ovat myös todella ihanat. Simppelit pitkät roikkuvat, mutta niin kivan näköiset auki olevien hiusten kanssa, mutta myös kiinni olevienkin.

Joko arvaatte kenestä bloggaajasta on kyse? Kyseessä on All Them Shiny Things -blogin Milla. 😉 Kuinka moni arvasi? Kiitos Milla vielä ihanista ja uniikeista korviksista! Olen tykännyt näistä todella paljon ja meinaan jossakin vaiheessa tilata lisää. 😉

Kävin shoppailemassa joululahjoja ja tarttui sieltä Sokokselta ja Lindexiltä minullekin jotain. 😉 Vaatteitani en jaksa esitellä, mutta Sokoksen ostokseni esittelen.

Sensai 38 C -maskara oli S-kortilla tarjouksessa, joten pitihän se hyöty käyttää eduksi. Normaalisti Sensai 38 C Volumising maskara maksaa 29,30 €, mutta nyt tarjouksessa S-kortilla 22,90 €. Käytän aina hyödyksi Sensai 38 C -maskara tarjoukset. Toinen kuvan tuote on Isadoran kynsilakka, joka maksoi vain 5 euroa. Lakka on sävyltään Forest, joka oli syksyn Forest Groove -kokoelman kynsilakka.

Forest on näyttävä vihreä, jossa on kultaista hohdetta. Sanoisin näin päällisin puolin katsottuna, että se on vihreä-kultainen. Sanoisin myös, että tämä Isadoran Forest -kynsilakka on ”köyhän naisen” Chanel Péridot, jota olen siis kuolannut jo kauan, mutta olen päättäväisesti jättänyt tuon 26 vai 27 euroa maksavan ihanuuden kauppaan, sillä en koe itselleni tarpeelliseksi sen hintaista kynsilakkaa. Minulla on ennestään OPIn Simply Smash-ing, jossa on hieman samaa tyyliä värin suhteen. Mutta ok, myönnän… se Chanelin Péridot on silti ihan upein, mutta selvitän itselleni tällä Isadoralla ja OPIlla, että en tarvitse sitä. ;D

Minulla on kaikki varastot hiipunnu kasvojen putsareista ja oli pakko napata jotain… halusin kokeilla uutta ja kiinnostavaa, mutta juuri tällä hetkellä en ole kokenut suuria kiinnostuksia juuri mistään. 🙁 Tai ainakaan en millään muista mitä olen joskus ajatellut, että haluan kokeilla. Näin kunnollisen kokoisen pullon Cliniquen kasvovettä, jonka hinta oli 24 euroa (norm. 39,90 €) ja pullokoko on huikea 487 ml!!! Puhdistusgeeliä/vaahtoa pyörin ja pyörin katsellessa. Kaikki tuntuu olevan aina puhdistusmaitoa ja minä inhoan maitoja! Minulla on niitä muutama vieläkin jemmassa, mutta en vaan ole kovinkaan ihastunut puhdistusmaidon käyttöön. 🙁 Nappasin sitten huvin vuoksi testiin Malu Wilzin Gentle Cleansing Foamin, joka maksoi 14,90 euroa. Minulla ei ole kuin yhden luomivärin verran kokemusta tästä Malu Wilzistä, joten kokeillaan nyt tämän merkin putsaria.

Kerron kokemuksiani kun pääsen tutustumaan näihinkin kunnolla. 😉 Kynsilakkan näette varmaankin melko pian. ;D

Tänään vielä Lahteen kylään tädilleni, huomenna yksi asiakastapaaminen, perjantaina viimeiset ruokaostokset joita tarvitsee joulua varten ja sitten alkaisi olla kaikki reilassa. 🙂 Jei! 🙂 Kaikki lahjat on ostettu, paitsi oma mies-kulta! Mitä ihmettä minä sille ostan? Olemme olleet vuosia yhdessä, joten olen ostamassa hänelle 14. joululahjaa, joten alkaa olla vuosi vuodelta ideat vähissä, kun synttärilahjojakin on tullut osteltua toinen mokama ja entäs ne kaikki vuosipäivä-, nimppari- ja isänpäivälahjat? No noita jälkimmäisiä on vasta ollut 3. ;D Meinaan mennä torstaina paniikissa kauppoihin pyörimään asiakastapaamisen jälkeen… Jos jollakin on ihan mieletön idea, niin saa hihkaista! 😉 Jos se on tooooodella hyvä, niin en julkaise kommenttiasi ennen joulua, sillä tiedän, että mieheni käy joskus kurkkaamassa minun blogiani ja eikö se juuri sillä kertaa kävisi kun minä saisin hyvän idean joltakin lukijaltani. 😀

Siitä tulikin mieleeni, että mitä ostit miehellesi/poikaystävällesi tänä vuonna? 

Kiireettömämpää joulunodotusta teille muille!

Ai niin! Olen päättänyt, että Glitz & Glam ei lomaile joulunakaan, joten postaukset tulevat pyhinäkin aina kello 7.00 aamulla. 😉 Tuskin teitä lukijoita paljoa täällä silloin käy, mutta niitä uskollisimpia ajatellen meinaan tehdä postaukset joulunpyhinäkin. 😉

X