Hoito- ja aluslakat

Kuivat ja lohkeilevat kynnet kestäviksi

2.10.2015 Teksti: Minna / Glitz & Glam

Ja niin saapui jo lokakuu. Nythän on harvinaisen lämmintä, mutta kyllähän tässä alkaa iho, kynnet ja hiukset pikku hiljaa vaatimaan enemmän huolenpitoa. Monilla kynnet alkavat räpsähdellä siinä vaiheessa, kun lämpömittari tipahtaa miinuksen puolelle. Minulta kysytään paljon, että kuinka saan pidettyä luonnonkynteni pitkinä ja kestävinä? Huomautan, että minäkin puen siitä samperin kurakelien vaatteita ja virittelen topattuja lapsia turvaistuimiin. Ihan kynnen tappopaikkoja! Kuten myös auton ovien kahvat. Joskus ei vaan voi minkään, kynsi räsähtää rikki, mutta onneksi niitä tapahtuu äärimmäisen harvoin. Läheltä piti -tilanteita on kyllä senkin edestä. Miten kuitenkin voi estää niissä läheltä piti -tilanteissa kynttä katkeamasta?

Kynnet tarvitsevat kosteutta sopivassa suhteessa. Liian kostea ja rasvainen kynsi on hyvin taipuisa, ehkä liiankin. Tällöin kynnenkovettajat ovat paikallaan, jotta kynsi saisi vahvuutta. Liikakäyttö taas kovettaa ja kuivattaa kynttä liikaa. Kuiva kynsi liuskottuu ja eikä taivu. Sen vuoksi kynnet ihan räpsähtävät pienistäkin kolhuista, vaikka tuntuisivatkin kovilta. Ilman kynnenkovettajien liikakäyttöäkin kynnet herkästi kuivuvat syksyllä ja talvella, kun ilma muuttuu kuivemmaksi. Voimakkaasti kuivattajien kemikaalien käsittely on myös rankkaa kynsille. Myös käsidesi on rankkaa kynsille. Käsien kosteustasapainon ylläpito käsivoiteilla on tärkeää, mutta aina sekään ei riitä kynsien kunnon ylläpidossa.

rescuerxx7

CND on yksi maailman johtavia kynsituotteiden valmistajia. Kynsilakkojen lisäksi CND:llä on ammattilaistuotteita ja erilaisia kynsienhoitoaineita. Esittelenpä nyt näitä arvostettuja kynsituotteita, joita käyttämällä taatusti saa apua kynsien kuntoon.

rescuerxx6

Solar Oil on CND:n yksi suosituimpia hoitotuotteita. Helposti imeytyvä öljy hoitaa kynsinauhoja ja ylläpitää kynsien kosteustasapainoa. Solar Oil soveltuu myös rakennekynsille. Tietenkään öljy ei pääse niin hyvin itse kynttä hoitamaan, jos sitä suojaa geelipinta. Kynsinauhat kuitenkin kiittävät öljyn käytöstä ja ainahan öljyä voi hieroa kynnen alapinnalle, jos se on mahdollista. Luomukynsille kuitenkin tärkeä hoitotuote, kynsiöljy meinaan.

CNC:n Solar Oil -kynsiöljyssä on tuttu tuoksu. Tuoksu muistuttaa paljonkin Moroccanoilin tuoksua. Solar Oil on vain feminiinisempi ja hieman kevyempi tuoksultaan. Öljyn koostumus on kuivaöljymäisempi, kuin perinteisen öljyn tuntuinen. Siksi öljy myös imeytyy sormiin ja kynsiin, eikä jätä rasvanäppejä pitkäksi aikaan.

Solar Oil sisältää E-vitamiinia, mantelia, riisinalkio- ja jojobaöljyä. Kynsiöljyä suositellaan käytettävän monta kertaa päivässä, mutta kyllähän se 1-2 kertaakin jo riittää monille.

Hinta: 9,50 € / 15 ml

rescuerxx4

CND RescueRXx on kuuriluontoiseen käyttöön tarkoitettu kynsienhoitoaine. Kun kynnet pääsevät äärimmäisen huonoon kuntoon, eikä mikään tunnu auttavan, niin kokeile RescueRXx -hoitoainetta ja käytä sitä tunnollisesti 4 viikon ajan.

RescueRXx on tarkoitettu vaurioituneiden kynsien tehohoitoon. Korjaa liuskottuvia, halkeilevia ja kuivuudesta kärsiviä kynsiä, sekä kynsissä esiintyviä valkoisia pilkkuja. RescueRXx:n tehoaineita ovat keratiini, jota itse kynsikin on. Sen lisäksi jojoba- ja manteliöljy hoitavat ja suojaavat vaurioituneita kynsiä.

rescuerxx1

Miten RescueRXx -tehohoitoa käytetään?

Pullo tulee ravistaa hyvin aina ennen käyttöä. Tuotetta levitetään puhtaille kynsille kaksi kertaa päivässä ja hierotaan hyvin, kynsinauhoja välttäen. En osaa sanoa, että miksi valmistaja käskee välttämään kynsinauhoja, kun kyseessä ei ole hoitolakka, vaan enemmänkin kynsiöljymäinen tuote. Tuotetta käytetään kuuriluontoisesti noin kuukauden ajan. Parhaimman tuloksen saavuttamiseksi CND suosittelee Solar Oil -kynsiöljyä lisäksi, joka hierotaan kynsille ja kynsinauhoille noin 10 minuuttia RescueRXx:n levityksen jälkeen.

Koska minulla ei ole kynnet olleet huonokuntoiset pitkiin aikoihin, niin en ole tätä testannut aivan oikeaoppisesti. Olen kuitenkin huomannut, että omalla käyttötavallanikin olen saanut kynsilleni sellaista ylläpitävää hoitoa. Itse olen levittänyt RescueRXx:n kynsilakkojen poistamisen jälkeen ja antanut imeytyä hyvin ennen aluslakan levitystä. Lisäksi olen hieronut RescueRXx -tehohoitoa aina silloin tällöin kynnen alapinnalle. Kun yritän edes jollakin tavalla kaiken aikaa ylläpitää kynsieni kuntoa, niin minulle tulee äärimmäisen harvoin näitä kynsien hajoamisia ja voimakasta liuskottumista.

Mutta mieheni äiti testasi tuotteen oikeaoppisesti ja kerron hänen kertoman mielipiteen ja kokemukset tuotteesta. Anoppini tosiaan valitteli, että hän ei saa kynsiään kuntoon, vaan ne liuskottuvat ja hajoavat jatkuvasti. Muistin, että minulle on ajautunut kaksi kappaletta tätä RescueRXx -tehohoitoa, joten annoin toisen hänelle testiin ja pyysin raportoimaan minulle.

Anoppini sai apua ja kynnet olivat jälleen hyväkuntoiset. Liuskottuminen loppui. Kynnet taas kasvoivat pituutta ja kestivät pidempinä. Kuitenkin hänen työ on sellaista, että aivan ihmeisiin ei RescueRXx -tehohoitokaan pysty. Mitä enemmän hän on töissä, sen heikommassa kunnossa aina kynnet ovat. Hän totesi kuitenkin tuotteen toimivaksi, mutta työssä käytetyt pesuaineet ovat silti liian kova vastus kynsien kunnolle. Myös ikä vaikuttaa, sillä anoppini lähentelee eläkeikää, joten kynnet ovat entistä alttiimmat kärsimään kuivattavista pesuaineista.

Kuten tuossa mainitsin, niin RescueRXx on koostumukseltaan öljymäistä. Tuoksu on hieman imelän makea, mutta ihan hyvä kuitenkin. Hieman mantelisuutta on tuoksussa havaittavissa. RescueRXx lupailee kynsien kunnon parannusta jo viikossa. En ihmettele, sillä mielestäni kynsissä tuntuu parannusta välittömästi, kun tuotteen levittää kynsilakanpoistoaineen kuivattamille kynsille. RescueRXx jotenkin parantaa kynnen pinnan tuntumaa välittömästi.

Hinta: 26,90 € / 15 ml

CND RescueRXx hoitotuotteen löydät eleven.filtä* ja Cesarsshopilta.

rescuerxx

Hoidettujen kynsien päälle kannattaa käyttää suojaavaa kynsilakkaa. Tässä minulla jo pieni vilautus CND:n ”syysmallistosta”. Aina ehjä lakkaus ja kynsien uskollista hoitoa – se on pitkien kynsien salaisuus. Hyväkuntoisten kynsien päällä lakkauskin kestää paremmin.

CND:n tuotteita jälleenmyy mm. monet kynsisalongit ja kauneushoitolat, eleven.fi* sekä CesarsShop.fi.

Missä kunnossa teidän kynnet ovat?

Tuotteet saatuja. *merkityt linkit ovat mainoslinkkejä.

Seuraa minua Facebookissa, Instagramissa, Bloglovin´ssa, sekä Youtubessa

Kommentit (40)

[…] Kannattaa käyttää tarpeidensa mukaista hoitolakkaa ja lyhentää kynnet aina viilaamalla. Viilana aina lasiviila. Näin kynnet eivät pääse liuskottumaan ainakaan lyhentämisen vuoksi. Kuiville kynsille kosteuttavaa hoitolakkaa ja pehmeille, hennoille kynsille kynnenkovettajaa. Liuskottuville kynsille suosittelen ehdottomasti Poshén Treatment Base Coatia ja Kuiville, lohkeileville kynsille CND:n Rescue RXx. […]

Mä tykkään rescuesta ihan tosi paljon, käytän sitä myös samoin kuin sinä, lakkausten välissä. Ehkä keratiinia ei suositella kynsinauhoille, koska se käsittääkseni kovettaa, mutta en ole niin pilkuntarkka tästä ollut, enkä ole huomannut mitään haittaa, jos tätä joutuu kynsinauhoille. Mun yksi ehdottomista lempparikynsienhoitotuotteista, suosittelen kaikille!! 🙂 Hattarainen tuoksu on mun nenään ihan huumaavan ihana! 😀

No niinpä tietysti. En vaan älynnyt, kun ei se keratiinin pitäisi niin pystyä kovettamaan ihoa. Hmm.. ehkä siinä vaan otetaan varman päälle. 🙂

SolarOil on ihan huippua! Suosikkini vuosien ajalta. Rescue RXx on parantanut muutaman pahan liuskoittuman ja repeämän jotka ilman sitä olisin joutunut leikkaamaan pois, pahimmassa tapauksessa kynsi olisi revennyt vereslihalle.
Sitä kyllä kannattaa käyttää jos on kuivat ja heikot kynnet; tehon kyllä huomaa äkkiä. En ole vastaavaan yhtä hyvään tuotteeseen törmännyt 🙂

Kyllä! RescueRXx on loistava ja hyvä myös tällaiseksi ylläpitotuotteeksi. Toivottavasti en tulekaan tarvimaan sitä ihan tehohoitoaineena. 🙂

Pitäisköhän testata tota repairia.. Mun kynnet on kamalassa kunnossa. Oon töissä sairaalassa ja se käsidesillä löträäminen aiheuttaa sen, että kynnet lohkeilee ja heti kun saa kasvatettua vähänkin pidemmiksi, ne katkeaa pienestäkin kolhaisusta. Kynsilakkaakaan ei voi käyttää kuin vapaapäivinä ja lomilla.

Käsidesi on kyllä yksi pirulainen kynsille, mutta myös käsillekin. Tuo RescueRXx saattaisi olla ihan huippu sinulle. Se kun ei edes ole hoitolakka, vaan neste/öljy. Pystyt käyttämään joka päivä. 🙂

Juurikin oon tuskaillu tässä pari viikkoa jo ku kynnet räpsähtelee lähes päivittäin.. 🙁 Tietty en oo ”jaksanu” tehdä niille nyt mitään.. Ihmettä kai odottelen! :,D

Osaat kyl hyvin ajottaa näitä sun postauksia! 😉

Hah, joo tuo ihmeiden odottelu on yleistä. 😀 Sorrun samaan itsekin toisinaan.

Kiitos! Yritän aina sellaista ajankohtaisuutta, koska silloin hyöty on lukijoille suurempi. 🙂

Tällä hetkellä vielä oikein hyvät (*koputtaa puuta*), sillä olen jaksanut hoitaa niitä öljyllä. Kookosöljyä käytän säännöllisesti sekä kynsinauhoille että kynnen alapinnalle, johon levitän sen vesiväripensselillä. Lakkauksen vaihdon yhteydessä öljyän kokonaan kynnet, joskuks jopa parikin kertaa. Yritän myöskin olla käyttämättä kynsiäni työkaluina, mikä on toisinaan haastavaa. Aluslakkana on nyt ollut jo pidempään suojaava versio, mikä on varmaan myös auttanut.

Kuulostaa hyvältä. Juuri noin ne kynnet saa kestämään. Se vaatii sitkeää omistautumista, jos ei omaa luonnostaan vahvoja kynsiä. 🙂

RescueRxx:n kanssa kannattaa välttää kynsinauhoja siksi, että tuotteen sisältämä keratiini voi kovettaa kynsinauhoja, jos sitä pääsee kerrostumaan iholle. Samasta syystä kynnen pinta tuntuu paremmalta välittömästi – keratiini jää kynnen pinnalle. 🙂

Solar Oil on mulle huulirasvankaltainen tarve ja huomaan ripottelevani pikkupulloja pisin asuntoa ja kaikkien laukkujen taskuihin. Jännän pienellä asialla lopulta on vaikutus kynsien ja kynsinauhojen kuntoon. 🙂

Eikö se sitten kerrostu niihin sormenpäihin, joilla tuotteen hieroo kynnelle? Kiinnostaisi kokeilla, mutta kuulostaa hämärältä. 🙂

Niinpä! Hyvä pointti. Siksi en oikein usko, että se keratiini pystyy niin kerrostumaan iholle. En kuitenkaan ole tämän asian asiantuntija, mutta ihan vain maalais(tollon)järjellä pohdittuna. Siksi uskon, että kyseessä on teoreettinen varotoimenpide valmistajalta. Se on mahdollista, joten siksi suositus.

Mutta oli miten oli, tuote on hyvä! Käytti sitä nyt sitten pelkästään kynsille tai lisäksi kynsinauhoille ja hieroi sitten paljain sormin tai ei.

Joo, sen keratiinin kynteen jäämisen huomaa. Mutta en tosiaan älynnyt tuota kovettumisteoriaa. Olen silti vähän sitä mieltä, että keratiini kuluu pois, että se voisi kerrostua niin, että kovettaisi ihoa. Mutta enpäs älynnyt. 😀 Kiitos selvennyksestä. 🙂

Minulla käsivoide on sellainen, että niitä ripottelen talvisin ympäri taloa. 😀

Mun kynnet pysyy parempina kun en tee niille mitään. Annan niiden kasvaa ja sitten kun pituus häiritsee, napsautan kynsileikkurilla poikki ja tasoittelen lasiviilalla ja taas mennään.
Oon äärimmäisen laiska myös kynsien lakkaamisessa. Kynsilakka ei koskaan ehdi kuivua tarpeeksi ennenkuin koen tarkeäksi tehdä käsilläni jotain.
Heti kun kerrankin lakkaan kynnet, alkaa liuskoittuminen.
Siisteimmiltä nämä siis näyttävät tällaisenaan, pyrin vain pitämään kynsinauhat kunnossa ja työntelen niitä taaksepäin aina rasvatessani käsiä.

Alkaako liuskottuminen siinä vaiheessa, kun lakkaus alkaa lohkeilla? Siksi itse en päästä kynsilakkaa lohkeilemaan, vaan vaihdan lakkausta siinä vaiheessa. Hoito-/aluslakka värilakan alla on myös ehdoton. Estää liuskottumista ainakin jossain määrin ja samalla hoitaa kynttä. 🙂

Mutta se kynsilakanpoistoaine on kanssa myrkkyä kynsille. Erityisesti asetonipitoinen. Se irrottaa kynsilevyjä toisistaan. 🙁

Alkaa just silloin.
Oon niin laiska, että helpommalla pääsen kun jätän lakkaamatta 😉

No sekin on totta! 😀

Kaitpa ihan hyvässä kunnossa noin yleensä ottaen. Pidän kynteni suht lyhyinä ja mukavin pituus mulle olisi noin yksi milli 🙂 Välillä annan kasvaa vähän pidemmiksi ja silloin sitten ilmenee ne puutteet mitä kunnossa on – tyypillisin juttu mitä tapahtuu, on että kynsi repeää sivustaan ja peukalon kynnet ovat otollisimpia tälle. Mistähän sekin mahtaa johtua. Olen nyt viilannut kynsiä vähän kapeammiksi katsoakseni auttaisiko se. (Joo ja toissapäivänä lohkesi kyllä ihan kärjen sivusta etusormen kynsi :0, mikä on harvinaista)

Eli viime aikoina olen yrittänyt totutella pitempien kynsien kanssa olemaan, kun niitä nyt on vaan kivempi lakata. Silloin kun soitan pianoa, kynnet on lyhyinä, mutta viime aikoina piano on saanut olla rauhassa.

Mulla kun lakat ei pysy niin hyvin kuin monella muulla tuntuu pysyvän, niin olen yrittänyt poistaa öljyt kynneltä ennen lakkausta, kun olen kuvitellut että se auttaisi. Sinä kuitenkin lakkaat tuon RescueRXx:n päälle, vaikka siinä on öljyä ja sulla pysyy lakat? Mä tarvitsisin varmaan kynsien lakkaus ja hoito 101 -kurssin 😀 En tiedä olisko siinä postauksen aihetta riittävästi, että miten sais tehtyä mahdollisimman pysyvän lakkauksen, mutta jos on niin sellaisen lukisin mielelläni 🙂

Tykkään muuten sun kynsien mallista. Sitä näkeee vähän harvemmin, mun kokemuksen mukaan.

Joo, jos oma kynsi on rasvainen, niin se rasva olisikin hyvä poistaa. Jos taas oma kynsi imee itseensä rasvaa, eli on enemmin kuiva, kuin rasvainen, niin öljy imeytyy kynteen ja ei vaikuta kynsilakan kestävyyteen. Nämä kynsiasiatkin ovat sellaisia, että pitää keinoissa ottaa monta asiaa huomioon.

Eli kyllä, minulla pysyy kynsilakat, vaikka käytän ”öljyä” lakkauksen alla. Tietenkin imeytän ne hyvin ja pyyhin paperilla vielä ennen aluslakan levitystä. 🙂

Minäpä laitan mietintään toiveesi. Kiitos siitä! Kyllä siihen keinoja on. 😉

Kiitos! Minulla on tällaiset pyöreän ja stiletin välimaastosta. Sopii nakkisormilleni parhaiten. Sormet näyttää sievemmiltä ja lisäksi tämä muoto kestää parhaiten. Neliö lohkeilee minulla herkemmin.

🙂 Mistä sen tietää, jos mun kynnet kaipaiskin sitä öljyä – en ole tullut ajatelleeksi. Nyt muuten mulla on lakat pysyneet kaksi päivää (!) Joskus aiemminkin on päässyt näin käymään, enkä ole syytä arvannut, mutta nyt luulen että ansio menee Lumenen Repairing base coatille, sille vaaleanpunaiselle Gloss & care kynnenkorjaajalle. Käytin sitä eka kertaa tähän lakkaukseen. En ole katsonut INCIa mitä sisältäneekään, mutta se taisi jättää sellaisen hiukan tarraavan pinnan..? 🙂

Kuulostaa hyvältä.

Minulla kynsilakat kestävät noin viikon. Toki kärjet kuluu, mutta kannattaa huomioida se, että naputtelen tietokoneella äärimmäisen paljon päivittäin. Se kuluttaa kärkiä. Toki heikkolaatuiset lakat lohkeilee jo ennen aikojaan ja huiput menee jopa kaksi viikko. Näin ei ole aina ollut. Blogin ensimmäisen vuoden aikana kynsilakat kesti 0,5-1 päivää! :O Oli joka päivä vaihdeltava lakkausta tai vähintään joka toinen. Sitten tuli se rakennekynsiaika, jolloin totta kai lakkaukset kestivät. Nyt kestää kynnet ja lakkaukset, kun hoidan niitä oikein ja hyvillä tuotteilla. 🙂

Vitsi, ku raaskis ostaa ton rescuen! Mulla liuskottuu ja lohkeilee kynnet ärsyttävästi ja kaiken aikaa… Pitää veronpalautuksista ostaa toi. 😀 Onneksi lakka suojaa aina jonku verran kynsiä.

Joo, ihanat veronpalautukset! Meillä on joulu pelastettu. 😀 Olen joskus saanut pienet mätkyt ja ai että se kirpoo. Mieluusti maksan enemmän veroa ja saan palautukset, kuin maksan mätkyt. Palautuksilla voi sitten ostaa jotain kivaa. 🙂

Mulla on kynnet aina kesäisin ihan timmit mutta huomaa kun ilma alkaa kuivua ja pakkanen alkaa paukkua niin kynsiöljy on ihan must! Tätä merkkiä en ole testannut aiemmin, mutta suosittelen kyllä kaikille rasvaamista ja öljyämistä!

Kyllä! Niin ne kynnet kestää sääolosuhteita. 🙂

Tää postaus tuli kyllä tarpeeseen. Mulla kynnet aivan mahdottoman huonossa kunnossa ja tuntuu ettei mikään auta. En oo ikinä ajatellu, että kynnetki voi kuivua. Kaikkea sitä oppii 🙂 eli kiitos taas kerran hyvistä vinkeistä, mitä sulta tuntuu irtoavan koko ajan 😉

Juu, kynnet kuivuu. Ja se tosiaan saa ne kynsilevyt irrottautumaan toisistaan ja tämä aiheutta sitä liuskottumista. Kuiva kynsi tosiaan räpsähtää rikki, koska se ei pysty joustamaan. Kosteus antaa joustavuutta. 🙂

Kiva kuulla, että opit uutta. 🙂

Kynnet todellakin aivan kamalassa kunnossa!!! Nyt on pakko ottaa joku tehohoito niille. Töissä olo ei kyllä helpota asiaa ollenkaan, rahat on todellakin kynsien turmioksi.

Hanskat käteen! 🙂 Näitkö jo FB:n puolella, kuinka kohtalo kettuilee mulle? Kävi ”työtapaturma”. 😀

Tällä hetkellä mä kasvatan mun kynsiä, toivottavasti niistä tulee jotain ihanaa 🙂 voitko sä tehdä sellasen postauksen missä esittelet suomen parhaita voideita, emmä tiä että oletko jo tehnyt sellaisen? siis tarkoitin ihonhoito voideita

Tarkoitatko suomalaisia vai sellaisia mitä saa Suomesta? Kumpaakaan en ole tehnyt. 🙂

Siis niitä mitkä saa suomesta 🙂

Ok. Laitan korvan taakse. 😉

KIITOS tästä postauksesta!!!!! <3

Kiva, että siitä oli vinkkiä ja apuja. 🙂

Aina olleet kovat ja liuskottuvat kynnet, kylmä ilma ja siitä seuraavat lämpötilan vaihtelut ja käsien pesu ei ainakaan helpota… Alan siis öljyhommiin, kiitos hyödyllisestä postauksesta 🙂

Öljyä, öljyä! 🙂 Kun vaan jaksaa, niin varmasti alkaa huomaamaan parannusta. 🙂

Sain juuri oman Rescuen ja tässä lukee massage into the entire nail , nail edge and cuticle , eli ei tarvitse välttää kynsinauhoja vai pitääkö?

Anteeksi! Minulta unohtu sinulle vastaaminen ja muistin kommenttisi tuossa kun kynsien lakkauksen yhteydessä hieroin kynsiini CND RescueRXx -hoitoa.

Ei minusta tarvitse. En pysty täysin varomaan kynsinauhojani, eivätkä ne ole kovettuneet. Tosin käytän noin kerran viikossa tuota ainetta, joten ehkä kannattaa tiuhemmalla käytöllä vältellä. Mutta iho on nopeasti uusiutuvaa. Jos huomaa tuotteen kovettavan kynsinauhoja, niin välttää jatkossa sen osumista ihoon. Se kovettuminen siitä pehmenee käsi- ja kynsinauhavoiteiden avulla itsekseen. 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *